Rivikansalaisesta ääriliikehtijäksi

Ihminen voi yhdessä hujauksessa muuttua kiltistä vedenkeittäjästä raivokkaasti provosoivaksi ääriliikkeen edustajaksi.

Näin kävi viime viikolla, kun hallituksen edustajat pääministerin johdolla totesivat, ettei saa suvaita liikaa. Edelleenkin se, mitä tällä todellisuudessa tarkoitettiin, on itselleni mystisyyden viitan verhoama, mutta sen verran ymmärsin, että tässä ei nyt sovi provosoida niitä ihmispoloisia, jotka ovat huolissaan kasvavasta turvapaikanhakijoiden määrästä. Siis ettei näille ihmisraasuille, jotka ovat huolissaan kaiken maailman kantokyvystä, kestävistä pohjista ja herraties minkälaisista erilaisista teistä joiden haarassa tässä nyt ilmeisesti ollaan, tule vaan paha mieli.

Joskus toivoisin, että kaikessa olisikin kysymys vain pahasta mielestä. Että oikeasti ei mitään Punaisen Ristin apua tarvittaisikaan. Että tämä olisi vain pienen puuhastelijajoukon teekutsut. Että tämä olisi vain mahdollisuus tyhjentää kaapit turhasta roinasta ja sitten itsetyytyväisyydessä velloen voisi vaan hörppiä maitokahviaan ja miettiä, että kylläpä ne pakolaispoloiset nyt varmaan ovat onnellisia.

Mutta kun tämä  on SPR:n työntekijöiden ja muiden vapaaehtoisten vainoamista. Yhteystietojen kaivelua, uhkailua ja väkivallantekoja. Perättömien huhujen levittämistä ja sitä, mitä nykyään kutsutaan kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Ja tätä ei nyt saisi arvostella?

En ajatellut muuttaa käytöstäni. Keitän vettä edelleen, nykyään vain provosoivasti. Tervetuloa anarkofeministin teekutsuille, joiden tarkoitus on herättää mahdollisimman paljon pahaa mieltä… Niin kenessä?