…vanki olen maan

Jokunen vuosi sitten seisoskelin yhdeksän aikaan illan Martinlaakson lähijuna-asemalla. Olin tulossa töistä kotiin. Martinlaakson pysäkki ei tuolloin ollut mikään viihtyisä paikka, ja tiistai-iltaisin olin usein asemalla kahdestaan vain yhden venäjää äidinkielenään puhuvan nuoren naisen kanssa, meillä oli tapana vaihtaa muutama sana aina tavatessamme. Tällä kertaa häntäkään ei näkynyt. 

Sen sijaan asemalla oli lisäkseni vain yksi, yhdysvaltalaisen koripallonpelaajan mittainen  ja näköinen mies. Voi ei. Näen miehen koettavan tavoittaa katsettani. Ja ajatukset lähtivät villisti laukkaamaan. Olen täällä yksi. Mitäs jos. Ja kukaan ei kuule, jos huuda. Mitä kello on? Vielä kaksi minuuttia. Vielä minuutti. 

Mies vilkuilee ympärilleen ja lähestyy minua. Juna saapuu asemalle ja luikahdan sisään. Mutta mitä? Mies tulee istumaan minua vastapäätä. Mitäs nyt? 

Miehen silmät verestävät, hän on oikeastaan aika hurja näky. ”I´m so tired” Minä en taaskaan ole juttutuulella. ”I´m so tired” hän toistaa. ”Me too” saan muotoiltua. ”I´m coming from work” jatkan. Hän kertoo ”I work every day. I work in the mornings, then I go to another place, and  I work there. My friend is sick this week and I work for him too”. ”What do you do” kysyn. ”I clean. I clean factory in the morning. Then I go to another place and the to another. I have been working now for two day hours. I work at night too. Now I´m so tired”. 

Ja nyt ymmärrän. Poskeni punoittavat, koska häpeän niin paljon aikaisempia ajatuksiani. Minun tekee mieleni pyytää mieheltä anteeksi. ”I work as a teacher” sanon vain jotain sanoakseni. ”I teach adults at the moment, that´s why I work in the evenings”. ”Do have long wayt to home” mies kysyy ja jatkaa”I need to go to Pihlajamäki, I have a long way. I have to go to the railwaysstation and then take a bus. I´m so tired.

Tässä vaiheessa ihmettelen taas vähän hänen tarkoitusperiään. 

Hän kuitenkin jatkaa:”We live there. We are 5 men. We have a small flat. We all work. We clean.”

Minun pitää jäädä junasta aikaisemmin. Koetan neuvoa hänelle nopeamman reitin Pihlajamäkeen ja toivotan voimia.

Jään miettimään asiaa. Ja voin lievästi pahoin. Toivon, että miehellä ja kaikilla, jotka asuvat hänen kanssaan ja jotka siivoavat, on kaikki hyvin. 

Ja sama epäilys pulpahtaa mieleeni välillä myöhemmin. Se mukava ja sievä kenkäkaupan myyjä, joka puhuu suomea murtaen? Entäpä soma kosmetologityttö, joka ei puhunut lainkaan suomea?  Paljonko he tekevät töitä? Millä palkalla? Miten he ovat tänne tulleet? Onko heillä asiat hyvin?

Jos jaksoit lukea tähän asti, jaksat varmasti tutustua vielä IOM:n, Vähemmistövaltuutetun ja kumppanien kampanjaan Ihmiskauppa ei ole satua. Ja kuunnella ja katsella Jori Sjöroosin ja Paula Vesalan version Satumaa-tangosta. Koska ihmiskauppa ei ole satua

 

 

Mikä on tärkeää?

Tällä hetkellä Youtuben varmaan soitetuin, itsellekin jo korvamadoksi muodostunut Melbournen metron mainos Dumb ways to die toi mieleeni yhden vanhan työjutun, josta on jo vuosia aikaa. 

Kyseessä ei ole aivan suoranaisesti avaruuskypärän irrottaminen ulkoavaruudessa, mutta jotenkin siinä  oli jollain tavalla ainakin henkinen kuolema läsnä.

Eräänä päivänä koulussa yksi tyttö ilmoitti minulle pontevasti, että hän voi omasta puolestaan ihan hyvin kuolla ennen kuin täyttää seitsemäntoista, sillä hän on jo nähnyt ja kokenut kaiken. 

Nuorison kanssa työskennellessä tottuu melkoiseen tykitykseen joista iso osa menee iän piikkiin, ja sehän on (ehkä valitettavastikin) vamma, josta paranee. Tässä kohtaa sydämeni jätti yhden lyönnin välistä (tapauksen taustan tuntien). Mitä tuohon nyt voi sanoa?

Kummallista, miten ajatukset jouksevat joskus niin nopeaan, että hyvä kun itse pysyy perässä. Valon nopeudella ajattelin että ei, et varmaan ole kokenut toukokuista aamua Pietarin keskustassa shampanjaa siemaillen ja siltoja ihaillen,  takuulla et ole kokenut sitä mahtavaa onnistumisen tunnetta kun sinulta työhaastattelussa kysytään, koska voit aloittaa, kun uutena vuotena olet oman kullan kainalossa ja mietit, että teillä on yhteistä aikaa sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa, yhteisiä bileitä opiskelijakavereiden kanssa, millaista on ostaa omat vessapaperit ensimmäiseen omaan kotiin, sinulla on vielä vaikka mitä edessäsi! Ja samalla hetkellä tajusin, että nyt näiden pointtien esittely ei auta tilannetta millään tavalla. 

Ja kun vedän henkeä sanoakseni edes jotain, hän jatkoi juttuaan rauhallisesti. En muista viestin tarkkaa sanallista muotoa, mutta sisällöltään viesti oli, että alkoholia on nautittu runsaasti useampaankin otteeseen, tupakasta olisi vaikea päästä eroon, seksiä on harrastettu, enemmän kuitenkin vastentahtoisesti ja humalassa, kotiin ei ole ollut tervetullut eikä omat eväät riitä sellaiseen tulevaisuuteen, jota joskus haaveissaan haluaisi. 

Olen edelleen sanaton. En keksi mitään. Koetan keksiä jotain. Tyttö nappaa käsilaukkunsa (mitä sitä koulukirjoja koulussa mukana kantamaan), lähtee ovea kohti ja sanoo: ”Niin että turhaa säkään mitään yrität.”

Mutta minä yritän. Ja me pääsemme lopulta yhteisymmärrykseen siitä, että ihan tänä viikonloppuna ei itseään kannata vielä hengestään päästää. 

Toivon, että hänellä on nyt asiat nyt kaikesta huolimatta hyvin. Toivon, että hän on elänyt jo hyvän tovin vanhempana kuin 17 vuotta ja että jos tämä teksti päätyy hänen silmiensä eteen, että hän viimestään nyt tietäisi, että kaikesta huolimatta minä välitin. 

Ja nyt, kaikki mukaan:

 

Ensimmäistä päivää

Kuinkakohan monta ensimmäistä päivää ihmiseloon mahtuu? Ensimmäinen syntymäpäivä, ensimmäinen koulupäivä, ensimmäinen päivä kesätöissä ja myöhemmin ihan oikeissa töissä. Ensimmäistä kertaa yksin ulkomailla, ensimmäistä päivää yliopistolla, kun tapaa ensimmäistä kertaa sen ihmisen, jonka kanssa tietää menevänsä naimisiin. 

Eivätkä ne ensimmäiset päivä tähänkään pääty. Elämä on uusia alkuja täynnä. Tänään olen ensimmäistä päivää blogostaniassa.  Mikä sopisikaan paremmin uuden aluksi kuin syksy? Tänäkin syksynä olen tehnyt monia asioita ensimmäistä kertaa. Jostain syystä lapsi  ikäänkuin aloittaa vanhempansa elämässä jonkinlaisen ennen ja jälkeen -elämän. 

Jännittävää nähdä, mitä tästä alusta seuraa.