Vapun kunniaksi

Vappuaaton kunniaksi suuntasimme aamulla kahdeksaksi tylleröisen puolitoistavuotisneuvolaan. Käynti oli taas koko perheen versio, joten aamu-unisen isin raahaaminen neuvolaan oli ehkä vielä kesken kaiken unien herättettyä lastakin vaikeampaa. Myöhästyimme reilusti ja jos tämän äidin pää ei nyt jo muutenkin kiehu stressistä, niin tässä kohtaa pata saattoi kuohua hiukan yli laitojen. 

Joten terkan kysymykseen, oletteko täyttäneet voimavaralomakkeita vastasin melko kireähkösti, että sellaiseen ei nyt valitettavasti ole riittänyt voimavaroja (mitkä ihmeen voimavaralomakkeet?).

Onneksemme neuvolassa kuitenkin selvisi, että kasvattamamme ihmistaimi on keskikäyrän keskiviivalla ja tunnistaa sekä tuottaa keskimääräisen määrän sanoja ja on muutenkin erinomaisen keskimääräinen lapsi. Tämä ei suoraan sanottuna tullut aivan täytenä yllättyksenä, vaikka tokihan me vanhemmat pidämme lastamme luonnollisesti vähän keskimääräistä neroisampana. Rokote reiteen, tarra käteen, kiitti ja hei!

No, ok, olihan sielä se lempiaiheeni kakkajuttu. Jotenkin en ollut millään sisäistää ajatusta, että lapsi kannattaisi opettaa kuivaksi juuri nyt tähän hetkeen. Tai siis varmaan kannattaa opettaa mahdollisimman pian syntymänsä jälkeen, mutta olipas jotenkin yllättävää se tenttaus, että miksi käytätte vaippoja. No, obviously niiden vahinkojen varalta… No hemmetti, opetetaan. Mutta mun pieni vaippapeikko, haikeus, niisk!

Neuvolassa käydään säännöllisin väliajoin, ja välillä käydään myös neuvolalääkärillä. Pystyin sitten siinä sarvipäisessä tilassani muotoilemaan niinkin rakentavan kysymyksen, kuin että miksi lapsen pitää käydä lääkärillä, kun mitään havaittavaa vikaa ei ole. Kysymykseni hyökkäävyyttä pehmensin erinomaisen nerokkaasti lausahtamalla heti perään että ”ei siinä, etteikö me jotain tautia siihen mennessä onnistuttaisi kehittämään”. Kerrankin terkka oli niin ajan hermolla sekä omalla hermollani tajuten raivonsekaisen väsymykseni, että ymmärsi naurahtaa ja selosti sitten kuin sille puolitoistavuotiaalleni, että siellä katsotaan näköä tms. asioita, joita terkka ei katso. Ok, sopii, vaikka vähän piti pettymystä niellä siinä, että se lääkäri on tietenkin parin viikon päästä taas kahdeksalta aamulla.

Oli meillä vappuna kivaakin, vaikka rokote tietenkin vaivasi tylleröistä niin, että maha meni sekaisin. Tai sitten bébékin sai sen viikko sitten potemani vatsataudin.

Viitta ja trikooasu, kiitos!

Katosin viime sunnuntaina sairastupaan. Tai oikeastaan en, sillä kaikkivoipa äiti-ihminen on sen verran hyvällä simultaanikapasiteetilla varustettu, että samassa tilassa, jossa ennen olisin maannut puolikuolleena sängynpohjalla, olen nyt pystynyt toteuttamaan itseäni mitä moninaisimmin tavoin. Tosin vähän vähemmän kuin normaaliarjessa, joten esim. blogin päivitys on saanut suosiolla jäädä. 

Tekisipä niin mieleni mehustella kuumehorteella ja vatsavaivoilla, mutta ei, siihen en alistu! Kiillottelen vain sitä jo ennestäänkin kirkasta kruunua listaamalla, mitä tässä on tullut tehtyä:

On helppoa huvittaa lastaan taju kankaalla. Asetutaan vain kylkiasentoon ja annetaan kuumeen+särkkärin yhdistelmän turruttaa kroppaa. Lapsi asettuu istumaan äidin päälle, pomppii ja huutaa ih-hah-haa. Ennenkuin taju katoaa lopullisesti, jostain kaukaa kuuluu miehen ääni”ei, ei saa hyppiä äitin päällä, äiti on kipeä”. 

Voi mennä ihan helposti töihin ja kouluun, kun nauttii paketillisen Imodiumia. Luo illuusion terveydestä. Bonuksena, koska ei ole terve, ruoka ei maistu. Voi kuvitella olevansa myös biksukuntoon-dieetillä.

Voi lähteä opiskelukavereiden kanssa Tallinnaan. Jälleen pastillit poskeen, ja kas, illuusio terveydestä on jälleen läsnä. Olo on kuin Houdinilla ensimmäisen taikatemppunsa jälkeen, näinkö helposti se kävi? Ja sitäpaitsi: meillä oli aivan superia, tipattomasti!

Kun tulee illalla kotiin voi vaikka tajuta, että lapsella on seuraavana päivänä päiväkodissa naamiaiset, joiden olemassaolon on rekisteröinyt joskus pari kuukautta aikaisemmin sentään niin pitkälle, että on leikannut valmiiksi naamiaisasun kappaleet. Niitä voi sitten ommella yötä myöden kasaan. Valmista tuli, ja hieno vaikka itse kehunkin.

Hauskuuttelu kostautuu, jolloin pitää lähteä terppaan kyselemään, että onko tässä mitään järkeä. Vastaus on odotettu ei, mutta yllättäen hoitomenetelmääni suhtaudutaan suopeasti, joten jatkan pastillien napsimista. 

Tästä uutisesta kunnostautuneena voi käydä ostamassa uuden Iloisen Takin sen edellisen, (sille on jo ottaja) valitettavasti auttamattomasti liian pieneksi jääneen tilalle. Jotkut puhuvat ”turvavaatteista”. Minua se on aina vähän hymyilyttänyt, minä kun ymmärrän käsitteellä ihan erilaiset vaatteet (palomiesten yms puvut), mutta olkoon. Iloinen Takki on ollut oma ”turvavaatteeni”. Ilmankos on ollut pitkään niin turvaton olo…

Ja koska toivottelin piut paut terkan tarjoamalle saikkulapulle, kiisin vielä illaksi töihin.

Nyt alkaa väsyttää. Toisaalta jännittää, mitäköhän sitä huomiselle keksisi…

Kun tunnen migreenin lähestyvän

Tunnen olevani mainosnegatiivi. Kun se miekkonen aspiriinimainoksessa yllättyy kerta kerran jälkeen positiivisemmin uuden aspiriinin ominaisuuksista, niin minä vaan kerta kerralta valun jonnekin alemmaksi loukkuun. Luulisi, että ihminen, joka on sairastuanut migreeniä lähinnä syntymästään saakka, tajuaisi jo jotain, mutta ei.

Siis jotenkin tähän tyyliin:

Kun tunnen migreenin lähestyvät…

  • Ihmettelen, miksi ihmeessä mieleni tekee mieli sokeria, muodossa missä tahansa.
  • Jätän huomaamatta sen, että kaikki tuoksut tuntuvat normaalia voimakkaampana.
  • Kummastelen toisen silmäluomen velttoutta
  • Minut valtaa kieltäymys: ”tuskin se sitä on, eihän nyt taas satu”.
  • Muistan, että en ole muistanut ottaa estolääkitystä pitkiin aikoihin
  • Kiellän edelleen migreenin mahdollisuuden, enkä ota lääkettä ajoissa.
  • Rouskutan karkkeja, jos se olisikin vain matala verensokeri?
  • Kysyn vaan, voiko migreeni yllättää kolmannen päivän peräkkäin (juu, kyllä se voi, jospa muistelisit sitä yhtäkin yhdeksän päivän settiä).
  • Ymmärrän vihdoin luovuttaa, otan kohtauslääkkeen ja odotan tuloksia.

Jos jotain pelkäsin ennen raskautumistani niin sitä, miten migreeniä hoidetaan kun kohtauspastilleja ei saa syödä. Paljastui, että hyvin ongelmallisesti ja että raskaus vielä stimuloi migreeniä. Apuun tulivat akupunktio, sairasloma ja ehdoton stressin minimointi. Selvisin n. 11 migreenipäivällä, joista 8 yhteen putkeen. Tipassa roikkumista, ambulansseja ja kuolemanpelkoa.

Toivottavasti, kun toivottavasti saan vielä toisen lapsen, on sumatriptaani jo sallittujen aineiden listalla. Tai joku muu keino keksitty.