Joulukoristeita

Hyvää musta-valko-harmaata joulua!

Ja ei, kuva ei ole mustavalkoinen vaikka siltä voisi ensinäkemältä vaikuttaa. Nordal askartelu puolestani sangen sopivan jouluisat hunajakennokoristeet. Ne pysyvät auki magneetin avulla ja ovat melko vahvasta paperista taiteltu, joten uskoisin niiden säilyvän juhannukseen ainakin pari joulua vielä tästä eteenpäin.

Toiseen ikkunaan taiteilimme tyllöisen kanssa lumihiutaletyttösiä. Oikeastihan nämä olisivat jouluisampia valkoisesta kartongista ja silkkipaperista taiteiltuna, mutta me tehtiin vähän ajattomammat, jos vaikka nämä unohtuisivat ikkunaan pidemmäksi aikaa.

 

Malleja tanssittyttöihin löytyy vaikka täältä.

Ideoita ja inspiraatiota lumihiutaleihin voi katsoa vaikka täältä.

Detaljeja ja…

On se mukava tämä uusi koti….

On se ihana uusi matto…

…iso vaatehuone, jonne mahtuu paaaaaljon vaatteita ja muuta…

…uusi suihkuverho…

…hatturasiat somasti pinossa…

…norsu yöpöydällä…

…tylleröisellä oma kirjahylly…

…ja äidillä oma ompelunurkkaus.

Kyllä on idyllistä  ja somaa, eikö?

Sitten on kyllä vielä se nk. epämiellyttävä totuus:

Voi herranjestas…

Tiedättekö sen vinkin, että kun alkaa hieman turhautumaan, niin kannattaa väkisin kiskoa suupieliä ylöspäin? Tunnen olevani edellämainitussa lajissa korkeanpaikan leirillä. Olen tullut pitkällisen pohdinnan tuloksena siihen loppupäätelmään, että työntelen mieluummin kuumia neuloja kynsieni alle samalla kun silmäripsiäni nypitään irti yksi kerrallaan, kuin muutan enää ikinä. 

Sisustusraatokärpänen

Ihmeiden aika ei ole ohi. Juuri kun vihdoin nakkelin pinnasängyn kasaan ja kannoin koko höskän jo ennalta tursuilevaan kellariin siinä samalla tuskaillen että kun mikään ei vaan enää mahdu mihinkään enkä jaksa enää taistella kasvavia tavarakasoja vastaan, sattuikin jotain odotamatonta: Saimme suuremman asunnon.

Me siis muutamme tämän kuun lopussa. 

Ja kyllä, asunto on edelleen vuokrasellainen, meidän tuloilla me kertakaikkiaan vain emme saa sellaista lainaa, jolla saisimme sellaisen asunnon jonka haluaisimme. Ja kyllähän takaraivossa edelleen kummittelee vielä se vanha haave: me emme asu Hgissä ikuisesti. Vaikka viimeiset kahdeksan vuotta asia on näyttänyt vahvasti päinvastaiselta. Mutta täytyyhän ihmisellä olla unelmia.

Puoliväliin tässä unelmien täyttymyksessä ollaan pääsemässä nyt, kun neliöitä on luvattu hulppea määrä enemmän kuin mitä nykyinen nukkekoti sisältää. Mies innostuikin jo kovasti lisäntyvästä tilan määrästä ja suunnitteli meille massiivista posliininorsukokoelmaa. 

Sisustus-Kusmeillakin voi täyttää keittiön

Muuttamisen ajattelusta on alkanut alkuinnostuksen jälkeen muotoutumaan kammottava painajainen. Tämä romumäärä pitää siirtää eteenpäin. Onneksi vain muutaman korttelin päähän, mutta kuitenkin. Meillä ei ole yhtäkkiä 700€ pistää pelkkään muuttoon. Päässäni menee edestakaisin listoja tavaroista, joita heitetään pois. Onneksi parin pihan päässä näyttäisi olevan aivan aito, oikea jätelava. Omaan jätekatokseen ei luonto ikinä antaisi periksi viedä tällaista roinaläjää. Luonto ei itseasiassa antaisi periksi heittää mitään kaatikselle. 

Osa menee kierrätyskeskukseen, mutta että aivan kaikki? Siis käyttökelpoinen? Ja mikä loppujenlopuksi on käyttökelpoista? Onko rikkinäinen pyykikori vielä käyttökelpoinen, jos siitä on vain kansi irti, mutta muuten sen on aivan ehjä? Entäs lehtikotelot ja sisustuspahvilaatikot? Niitä on ainakin jaettu ilmaiseksi kierrätyskeskuksissa, joten kaipa nekin kelpaisivat?

Huuto.net -myyminen on rasittavaa. Sinne laitettavat tavarat on valittava huolellisesti jos niistä haluaa eroon, tarjontaa on niin valtavasti. Vahvimmin ovat meillä menestyneet Arabian astiat ja ihmeelliset vanhat tavarat, kuten vintage-sifoni. Vaatteet, kengät, plaah, ei ole maksanut vaivaa. Kirpparipöytää pitää käydä seurailemassa ja järjestämässä. Meidän aikayhtälö arjessa ei vaan salli hirveästi pieniä ylimääräisiä piipahduksia. 

Mitenkäs tämän ongelman ratkaisi?

Ja sitten seuraavaan:

Tottakai haluan uuteen kotiini myös UUTTA! Tai siis vanhakin käy, ja varmaan suurimmaksi osaksi, jos jotain ”uutta” tarvitsee, hankitaan se kierrätyskeskuksesta. Tällä hetkellä haussa on mm. tylleröiselle sänky. Joten jos joku lukija osaa vinkata joitan hyviä vanhain tavarain kauppoja pääkaupunkiseudulla, niin vinkit otetaan ilolla vastaan.

Melkein ehdin jo katkeroitua sen johtosta, etten saanut Ikean Bråkig-pahvilaatikoita tylleröisen lelulaatikoiksi. Mutta nyt ymmärrän, että se oli vain kohtalon johdatusta, sillä silloin en vielä tiennyt näistä mitään. Sokoksen uusi Huvila-mallisto, suoraan lempisuunnitelijoiltani, Polkka Jamilta. Tähän ne pennoset pitää pistää!

Ollaan ehditty jo iloita siitä, että nyt Kinectillä pelaamista varten sohvaa ei enää tarvitse siirtää ja siitä, että tylleröinen saa oman huoneen. Tylleröinen on itse todella innoissaan asiasta, vaikka onkin jo ilmoittanut, että ei sitten kuitenkaan aio nukkua siellä. 

Tylleröisen kahvikestit, ”juhlitaan!”

Sisustusta voi varmaan tarkemmin alkaa pohtia pienen maalausurakan jälkeen ja kun on ehtinyt tarkistaa, millaiset verhokiskot ikkunoissa on jne. Kaikenkaikkiaan, aivan kuplin innosta, ja kuplin varmasti vielä enemmän heti, kun saan ratkaistuksi tämän tavarakaaoksen arvoituksen. Jätelava, here I come! Tiski- ja pyykinpesukoneiden heivaaminen onkin sitten toinen juttu, ne kun löytyvät nyt valmiina uudesta asunnosta. Tarvitseeko joku?

Haaveilin myös uuden Lundiaprojektin käynnistämisestä nyt piakkoin, mutta tämä keli teki nyt aikeeni tyhjäksi. En nimittäin ala hioa sisällä yli 20 hyllymetriä ja nyt ei parvekkeella tarkene. 

Täällä Lilyssäkin on nyt useampi perhe muuttanut. Kaikki vinkit muuttamiseen ja tavaran kierrättämiseen tulevat nyt enemmän kuin tarpeeseen! 

Huoh. Tämäkin pitää nyt sitten purkaa. Juuri kun sain ne seinälle.

 

Jouluräjähdys ja kuinka sen tuhot korjataan

Tänään tuli melkein jouluräjähdys (ja ne jotka tuntevat minua yhtään paremmin, tietävät, että silloin helvetin lieskat käristelevät takalistoja). 

En takuulla ole ainoa äiti- ihminen, joka vapaahetken saatua käyttää sen siivoamiseen. Koska meillä muistutti taas koti enemmän katastrofialuetta kuin kotia, alkoi verenpaine pikkuhiljaa nousta siihen malliiin, että päädyin pohtimaan, miten mieleestäni menin naimisiin ihan normaalin, sisäsiistiksi koulutetun heppusen kanssa, josta lapsen syntymän jälkeen on tullut sukkiaan viljelevä teini-ikäinen, jonka mielestä ainoa järjestystä kaipaava asia kotona on levyhylly.

No, koska riehumisesta ei useinkaan seuraa hirveästi mitään hyvää, ja koska sain pyhän lupauksen osallistua siivoukseen päätin vielä tehdä jotain. Vapaat hetket on pyhitetty sellaiselle tekemiselle, mistä tykkää. No, aloin miettiä, mikä on mieleistäni touhua. Ensimmäisenä mieleen tuli tietenkin Lilyssä roikkuminen ja kahvin juonti, mutta sitä on tullut harrastettua jo aika tavalla. No sitten tuli mieleen, että tykkään, kun jostain tulee valmista. Joten vasara kouraan ja menoksi.

Keittiön seinä on ollut lähinnä ”ripustetaan siihen kun muualle ei mahdu”-seinä, ja tämä ei siis koske ainoastaan kehyksiä. Joten kesällä Lundia-projektin yhteydessä aloin pikkuhiljaa täyttää keittiön seinää sellaisilla kuvilla, jotka ovat maanneet erinäisissä pusseissa ja laatikoissa ja herratiesmissä. Jossain välissä kehykset loppuivat kesken, ja piti tehdä toiviomatka Ikeaan. Ja sitten ne loppuivat taas kesken, ja taas ajettiin Ikeaan. 

Nyt on seinällä kaikki kehykset, mitä tänään taloudesta löysin. Ja nyt alkaa näyttää valmiilta.

Hovihankkijamme TOKYOn joulumyyjäisistä saa kivaa seinäntäytettä.

Mm. muinaisia muumeja ja Polkka Jamin kortteja

Printtien lisäksi myös grafiikkaa ja muuta taidetta.

Nyt on seinä täynnä. Saavutin myös henkisen helpotuksen!

Kiirettä, väsymystä ja vanha k*kka

Ja näinhän siinä sitten käy, että kun isoveli ei käske kirjoittaa omista vaatteista, niin se vähäkin, mikä päässä liikkuu, jyräytyy arjen jalkoihin. Asukuvaviikko valitettavasti päättyi pyykkikoriin, keskiviikkona tajusin, että jätin kahden viimeisen päivän romppeet kuvaamatta ja että ne ovat nyt somassa mytyssä pyykkiin menossa. No, ensi kerralla sitten täyden kympin suoritus. 

Tässä välissä haluaisin kysyä, oliko ne vaatteet jonkun mielestä katseltavia? Koska itselläni on melko kaksijakoiset tunnelmat vaatekuvien suhteen. Toisaalta, oli aika helppo postata, kun oli ne vaatteet. Toisaalta koin ne turhuuden huipentumaksi. Kolikon kaksi puolta jne.

Maanantai ja tiistai olivat niin vauhdikkaita päiviä, että olin menossa aamusta iltaan. Keskiviikkonakin olin vielä illalla töissä, enkä enää iltamyöhällä jaksanut muuta kuin lueskella muiden tuotoksia. Eilen yritin hirvittävästi tehdä tätä postausta, mutta sitten elämä tapahtui, siihen liittyy mm. v*ttuileva venttiili ja liian myöhäinen kauppareissu, joten eilisen illan omistin kaavojen kaivelulle, tarkoituksena on tehdä match-match -takit itselleni ja tylleröiselle. Saa nähdä kuinka siinä käy.

Mutta eilinen oli siis hieman erikoinen päivä, sen sijaan että olisimme kökkineet yo:lla, olimmekin Tuomarinkylän kartanomuseossa tutustumassa eri aikakausien sisustustyyleihin Tyylikästä-näyttelyssä. Näyttelyä pääsevät  kaikki kynnelle kykenevät ihailemaan ilmaiseksi näillä näkymin vielä 16.11. saakka, jonka jälkeen Helsingin kaupunki sulkee kartanon ovet.

Koska näyttelystä pitää tuottaa vielä luentopäiväkirjaankin asiaa, näpsin kuvia sen minkä ehdin:

Näin varsinaissuomalaiseen silmään tämä ei järin kartanomaiselta vaikuttanut, mutta historian valossa kylläkin.

 

Yksityiskohtia eri interiööreistä. Oma suosikkini on tuo käsin kirjottu jugend-liina.

 

 

Joka bloggaajan unelma: ainakin ziljaardi peiliä, joista itsensä ikuistaa.

 

Lisää yksityiskohtia: Tuoleja empire- ja biedermeierkalusteista, hauska yksituiskohta tuo biedermeier-lepolasse. Se on siis selkänojan kallistusmekanismi, ei sahanterä tuossa tuolin kuljessä. Oikealla ylhäällä kertaustyylihuoneen kattokruunu ja alhaalla vasemmalla ristipistotyyny biedermeier-sohvalla.

 

Ylhäällä vasemmalla jugend-huoneesta Louis Sparren suunnittelema kirjoituspöytä. Oikealla kehystetty muotikuva. Alhaalla kuvia funkisajan tyyliin sisustetusta huoneesta.

Historialliset interiöörit ovat mielenkiintoisia ajankuvia menneestä maailmasta, ja niin kovin päinvastaisia nykyiselle valkoisen kuution sisutustrendille. Sisustukset kertovat ajasta muutakin kuin vain sen, millaisilla tuoleilla ennenaikaan istuttiin. Ja harvalla oli muutama sata vuotta sitten varaa kalustaa yhtään enempää kuin tupa ja pirtti. Esineen valmistuksen historia ja tavaroiden arvostus historian saatossa liittyy myös kuluttamisen historiaan. Ja itse olen yksinomaan iloinen, etteivät kuivakukka-asetelmat ole sosiaalisen aseman mittari enää nykymaailmassa.

Suosittelen käymään nyt kun vielä ehtii. Paikka on kaunis, vaikka vettä tulisi kaatamalla, niinkuin eilen. Ja noista interiööreistä voi inspiroitua vaikka mihin!

Ai niin, ja se vanha p*ska. Joo. Tiedättekö, kun joskus aamulla tulee vaan kiire. Kiire nakata lapsi tarhaan, kiire lapata sille puurot suuhun, käyttää potalla ja vetää vaatteet päälle. Niin, siis potalla. Sujuu hienosti ja tuotosta pitää tietenkin kehua hehkuttaa siinä samassa hötäkässä kun kiskoo itselleen vielä takkia päälleen. 

Yllättäen sitten jäi siinä tuoksinassa se potta tyhjentämättä. Koska olin eilen ensimmäisenä kotona, ”myyrä” tervehti minua iloisesti potanpohjalta puoli päivää myöhemmin. 

Tätä ei ehkä kukaan olisi halunnut tietää, mutta jaoinpa sen nyt tässä kuitenkin. Ettäs tiedätte, että näinkin voi käydä.

Sunday bloody sunday

Sunnuntai, päivä täynnä vauhtia ja vaaratilanteita.

Edellisen kerran kun lähdin viihteelle, sain seuraavana päivänä siivota lapsen oksennuksia aamupäivän kello yhdestätoista alkaen. Huolimatta kaikista niistä lupauksista, että saisin parannella mahdollisesti särkeviä hiuksiani jne. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, että ei, minun ei ole tarkoitus käydä yhtään missään enää ikinä, sillä lapsi on ikuinen ja koska aina kun poistun kotoa, se kostautuu seuraavana päivänä.

Eilen siis hippaloin kera phocahispida &co., enkä muista milloin viimeksi olisin saanut a) sekä suurin piirtein kaikki juhlatamineet päälleni sekä b) myöskin hiukset muuten kuin ponnarille. Ja olipas kertakaikkiaan hauska iltapäivä/ilta, laadukas seura ja kyseenalaiset naurunaiheet ovat aina toimiva yhdistelmä.

Aamulla sain kuin sainkin nukkua oikein ruhtinaallisesti, ja sekä miekkonen että tylleröinen olivat mitä mainioimmalla tuulella kun vihdoin kammersin itseni pystyyn. Suunnitelmissa meillä oli lähteä koko perheen voimin Kaapelitehdaan Design Marketiin, ja niinpä siitä nopean suihkun kautta aloin itsekin laittautumaan valmiiksi lähtöön. 

Sillä aikaa kun vedin vaatteita ylleni, tylleröinen keksi kerrassaan vallattoman leikin. Hän retuuttu pienen jakkaran olohuoneeseen, asetteli sen jännittävän välimatkan päähän sohvasta, kiipesi jakkaralle ja loikkasi sohvalle. Ja uudestaan ja uudestaan. Siinä vaiheessa kun minä huhuilin ”varo ettei satu” tuli vastaukseksi kikatusta ja ”ei tattunut, ei tattunut”. 

Menen lähtövessaan. Kuuluu ”äiti kato, äiti kato, kiipee”. Minä huhuilen ukkelia katsomaan, kun en itse vessan ovesta näe. Ja kuuluu kolinaa, syvä hengitys ja kamala huuto. Lapsi on tullut rakennelmastaan alas, lyönyt päänsä kohtuullisen terävään kaijuttimen kulmaan ja päästä tulee verta kuin teuraseläimen kurkusta. 

Huutoa kestää vain hetken ja tyttö olisi valmis jatkamaan kiipeilyjään. Päästä valuu kuitenkin koko ajan verta, sitä on joka paikassa: meidän sängyssä, mieheni poskella, minun käsissäni, lapsen selässä ja ihan joka puolella. Onneksi verenvuoto lakkaa aika pian ja me pesemme pikkuihmisen, jonka hiukset ovat saaneet uuden hieman kirvesmurhaajahenkisen värityksen. Soitan varmuuden vuoksi terveysneuvontaan, joka sitten suosittelee käymään näyttämässä pikkukuuppaa jossakin. 

Saamme ajan Kampin Pikkujätistä vasta iltapäiväksi, koska tapaus ei ole kiireellinen ja lapsi vain kikattelee ja yrittää ilmeisesti uusia temppuaan. Joten lähdemme Design Marketille odottelemaan lääkäriaikaa.

Me olemme tehokkaita. Koska aikaa ei ollut kovin montaa tuntia, on saaliimme siihen nähden mielestäni todella kunnioitettava:

Kuvassa yhdistyy suurin hankinta ja päivän asu:

Ellalla on päällään Liverpoolin farkut, Your Facen toppi ja neuleenräyskä Monkista. Kädessään hän heiluttelee, kyllä, keinua!

Myyjän vakuutteluista huolimatta keinun kiinnittäminen olohuoneen kattoon vaatii hieman järeämpiä aseita, mutta eiköhän huoltofirma sen kattoon poraa, kun kauniisti pyydämme. Keinu oli niiiiiin kaunis! Pähkinäpuuta ja maitokahvin väriset köydet, uutta mallia, ei vielä jälleenmyyjien valikoimissa. Nyt vaan lillakungasta keinu joka olkkarin riemuksi.  Ja eikun kohti uusia kuhmuja!

Keinu oli lähinnä mieheni pakkomielleostos, itse saalistin näistä:

Saalista Sanna Pelliccionilta, Papershopilta ja Polkka Jamilta.

Jos meillä pidettäisi jamit, ne olisi Polkka Jamit. Tyynyliina ja kortteja.

Polkka Jamin design on aina iskenyt. Ne on vaan niin…sopivia. Joka tilanteeseen löytyy hyvä Polkka Jam.

Papershop oli uusi tuttavuus, ja heidän pöydältään mukaan tarttui vino pino esineistöä. Olen aina tykännyt vaneritarjottimista, mutta en mistään vastaantulleesta niin paljoa, että olisin halunnut pulittaa siitä kolmea-neljää kymppiä. Nyt osui ja upposi. Joten otin sitten molemmat. Laatikoissa on koristetyynynpäälliset, nekin instant-ihastuttivat.

Norjalaisen Darling Clementinen tuotantoa. Nyt myös meillä kotona.

Oikea hattupäinen Minervan siipiveikkonen.

Sanna Pelliccionin Oma perhe on vedonnut siitä asti, kun siihen joku vuosi sitten Korjaamon joulumarkkinoilla ensi kertaa törmäsin. Niin valloittavia! Juuttikassin otin, koska se oli kokonaisuutena hyvä, ei lattiaa hipova. Tällaisena puolikkaan ihmisen mittaisena en sitten millään jaksaisi kantaa kangaskasseja, jotka viistävät maata. Kortista saa aikaiseksi ”oman perheen”, vähän niinkuin ne joulutontturivit, mutta tämä kestää ympärivuotista katselua. Katseenkestäviä pannunalusia meillä ei ole liikaa, koska mekin katoavat välillä jonnekin, varmaan sinne samaan paikkaan, missä ovat myös kaikkien parittomien sukkien parit.

Sanna Pelliccionin sympaattista tuotantoa.

Kun rahat oli tuhlattu, olikin aika mennä näyttämään reikää päässä lääkärille. Eihän siinä mitään ollut, rupi enää jäljellä. Lääkäri vähän pyyhkäisi ja laastaroi haavaa ja sanoi äidille juuri ne oikeat sanat: ”äidin psyyke on rakennettu niin hienosti, että äiti säikähtää aina enemmän kuin lapsi. Se on lapsen kannalta elintärkeää”. Eli turha murehtia turhilta tuntuvia lääkärireissuja 🙂

Raflaavasta otsikosta huolimatta meillä oli kuin olikin loppu hyvin, kaikki hyvin -sunnuntai.

Viikonloppua ja vinkki kukkaron kevennykseen

Mikä ihana syyskuu! Tätä keliä kiitos joulukuulle saakka.

Eilen oli niin lämmin, että muutaman tunnin kirppistelyn jälkeen paitsi että meinasin sulaa, huomasin kotona, että kyllä, auringonpistoksen oireet ilmassa. Mikä ei ehkä sinänsä ollut mikään ihme, neljä tuntia auringonpaisteessa ilman päähinettä, ruokaa tai juomaa. Mutta kyllä kannatti, kellariin meni taas huomattavasti vähemmän rojua, mm. erityiskiitos hänelle, joka vapautti meidät kahdesta tarpeettomasta hyllystä.

Joten lounaaksi sitten muutama sipsi, puolitoista litraa vettä ja päänsärkypastilli sekä muutaman tunnin päiväunet. 

Kerrankin miekkoseni ei onnistunut tekemään sellaisia kirppilöytöjä, joita varten saa hartiavoimin myydä, että pääsee edes + –  0 -tilanteeseen. Näin kävi mm. kesällä, kun olin myymässä Linjan leikkipuiston puistokirppiksellä. Mutta eihän sitä Raija Uosikkisen kuvittamaa kahvipannua voinut jättääkään, tuolla se nyt seurustee Pehtoorin kanssa keittiössä. Eilen lapsi sai leluja, jotka läpäisivät äidinkin seulan, koska olivat a) kooltaan pienehköjä b) hinnaltaan edullisia ja c) minustakin aika hauskoja.

Kaunis ilma inspiroi minua jo muutama viikko sitten karkaamaan omille teilleni. Haukankatseeni oli nimittäin paikantanut Lauttasaaresta kerran läpiajomatkalla näyteikkunan, johon tottavie teki mieli tutustua tarkemmin ja mieluiten ilman hyllyjätyhjentelevää pikkuapulaista.

Ja oooooh. Liian ihanaa. 

Ja tähän kohtaan huomautetaan että tämä ei ole blogiyhteistyötä (ainakaan vielä), vaan haluan vain rohkaista ihmisiä ohittamaan sisustusostosreissullaan sen Ruohiksessa olevan suuremman sisustuskompleksin ja jatkamaan sillan yli ja pysähtymään tässä. 

Vector Factory. Oooooh ja vielä kerran oooooooh. 

Ja koska olen kunnoton blogisti, ei minulla tietenkään ollut mitään hyvää kameraa (voimat! Leican kadoksissa oleva laturi!), vaan täytyi tyytyä ottamaan vaan muutama näpsy kehnolla kännykällä:

Vector Factoryssa tuotetaan mm. omaa vaatemallistoa, myös lapsille.

 

Minut kauppaan alunperin houkuttelivat todellakin auton ikkunasta huomaamani kangaspakat, ja niistä lähtikin paloja mukaani. (Joo, nimeni on Ella ja olen kangasholisti…)

Ihanaa, liian ihanaa. Kaupasta löytyy myös mahtavia sisusteita lastenhuoneeseen, mm. Littlephantia, Circon Sina´s Circusta ja Blafrea, tässä kuvassa vähän aikuisempaan (tai ehkä huvikumpumaisempaan makuun?) Myrten lintutyynyjä.

Mukaan siis tarttui ilahduttavan laadukaita kankaita, siellä ne vaan pakoissaan minua huhuilivat. Muuten vaan hypistelin ja ihastelin. Vector Factoryssa on muuten myös huisan hyvä washiteippivalikoima. Oli juuri paria päivää aikaisemmin käynyt kyselemässä keskustan askarteluliikkeistä leveämpää washiteippiä, kun en olisi jaksanut Teippitalosta odottaa postia, mutta askartelukaupat tykkäsivät, että ei niitä leveitä löydy koko Helsingistä. No, Vectoristapa löytyy. 

Pidelkää siis kivijalkoja pystyssä ja poiketkaa putiikeissa!

Valmis! (kuitenkin vasta osa I)

No niin! 

Muutaman päivän ja yön hiomisen, maalaamisen, kuivumisen, maalamisen, kuivumisen, maalaamisen ja kuivumisen jälkeen: TADAA! Valmis!

Valkoiseksi maalattu Lundiakokonaisuus vielä neitseellisenä ilman tavaraa…

…myöskin alaprofiilista…

…sitten  ah niin trendikkäästi mustavalkoiseksi stailattuna…

…ja viimeiseksi kuva ilman suodattimia ja säätimiä, tarkennus keturallaan, mutta you got the picture, right?

Kokonaisuus oli siis kahdet pitkät ja yhdet pätkemmät tikkaat, kahdeksan hyllylevyä, joista kaksi etulistallisia ja kaksi erilevyistä pöytätasoa. Hiominen hoitui epäkeskohiomakoneella, maali oli Tikkurilan puolihimmeä Helmi ja aikaa meni reilusti enemmän kuin olin ajatellut, koska sää ei suosinut ja koska puu oli niin hemmetin keltaista. Maalia sudin yhteensä neljä mahdollisimman ohutta kerrosta. Lopputulokseen olen tyytyväinen, ratkaisu on reilusti parempi kuin aikaisempi ompelu/säilytysyksikköni.

Varmaan otan vielä kuvan siitäkin, miltä hylly totuudenmukaisesti lastattuna näyttää. Mutta siihen tarvitaan vielä muutama musta ja valkoinen rasia 😛

No tässähän kävi niinkuin entisen neitosen sisustusprojektissa, eli että kun maitolasi laitetaan pöydän vasempaan nurkkaan, niin lopulta siirtyvät myös sänky, sohva ja flyygeli. Niinpä minulla on parvekkeella toiset kolme tikasta, kahdeksan hyllylevyä ja seitsemän kulmapalaa jo hiottuna, kittaamista ja petsausta vaille. Näistä tulee sävyltään tammea, tai siis sitä ”jalopuu”-sävyä jota muut Lundiamme ovat. 

Jos joku nyt innostuu raikastamaan keltaista mäntypuuta, niin tällaisen tee-se-itse-vaikka-et-osaisikaan -naisen vinkkeinä voisin tässä välissä sanoa:

  • Hio hyvin ja hartaasti. Taso- tai epäkeskohiomakone auttaa, mutta ilman konettakin selviää, ja kaikkea ei koneella ilman ruuvipenkkiä (ihan noin vaan omalla parvekkeella) pysty hiomaan. 
  • Kittaa, pienimmätkin kolot, jos sellaisia on. Ja hio.
  • Monta kertaa ohuesti on parempi kuin kaksi kertaa semipaksusti maalatessa. Ja hyvä tavaton, miten keltaista mäntypuu on! (joten älä lannistu, vaan vedä vielä yksi ohut kerros)
  • Vesiohenteinen maali on kätevää pensseleiden pesun kannalta. Helmi oli minulle uusi tuttavuus, aikaisemmin olen vetänyt Empirellä. Empiren levittäminen on heikommalla pensselillä hitusen helpompaa, joten Helmen kanssa kannattaa satsata sutiin. 

Tämä lauantai on siis mennyt tällaisissa merkeissä:

Olkoon tämä vaikka minun kontribuutioni synnyttäneiden naisten ulkonäköhaasteeseen. Tunnelman osalta luonnollisesti tavoittelin tätä:

Valitettavasti ilma oli kuitenkin viileähkö, ja oli pakko olla vaatteet päällä.