Hiljaisuutta, pyydän!

 

Sillä minulla on ilmoitus: täten julistan oman Salaisen Blogiystäväni Saara B:n kaikkein parhaimmaksi!

Ai mitäkö sain?  Jotain mistä ilahduin valtavasti 🙂

Mutta siitä myöhemmin lisää, koska aivan hetken päästä tänne kurvaa ystävä IRL, vai pitäisikö ennemmin sanoa IFB (=in flesh and blood), koska onhan blogiystävä ystävä oikeastikin!

Jahka saan rauhassa hänen kanssaan kahviteltua, tulee imurinlahjoittaja käymään. Joten anopista selvittyäni pystyn raportoimaan tarkemmin.

Voi rakas salainen blogiystäväni!

Aivan villiintyneen innostuneena tästä blogiystävätempauksesta karautin kaupungille viimeisen arkivapaan kunniaksi katsastamaan mahdollista ystävänpäivälahjatarjontaa. Ja kuinkas siinä sitten kävikään?

Olen vaipunut huonojen salaisten blogiystävien suohon. Sen sijaan, että olisin tehnyt loistavia sijoituksia blogiystävääni, sai tylleröinen pipon:

Ja kengät:

Höh, miten tässä nyt näin kävi? No itseasiassa niin, että kiertelin kärryillä keskustassa niin pitkään, että ajattelin että tylleröinen kellistyy vaunuihin päikkäreille. Siihen mennessä olin löytänyt jo vaikka miten menestyviä ideoita blogiystävälle pakettiin kääräistäväksi. Sitten piti vielä maleskella niin, että kärryt pysyivät liikkeessä, että tylleröpyllerö nukahti. Ja sitten jäljellä oli enää Nudge ja Vincent

Ja nyt sinulle kovaonninen, jonka phocahispidan arvontamylly arpoi lähettämään minulle paketin ja olet epätoivoisena lueskellut postaukseni lahjojen antamisen ja saamisen vaikeudesta. Älä huoli, nirsouteni on rajoittunut lähes yksinomaan puolisoni sukulaisten kummallisuuksiin. Olen ikionnellinen kun minua muistetaan millä tahansa muulla paitsi pölynimurilla. 

…vanki olen maan

Jokunen vuosi sitten seisoskelin yhdeksän aikaan illan Martinlaakson lähijuna-asemalla. Olin tulossa töistä kotiin. Martinlaakson pysäkki ei tuolloin ollut mikään viihtyisä paikka, ja tiistai-iltaisin olin usein asemalla kahdestaan vain yhden venäjää äidinkielenään puhuvan nuoren naisen kanssa, meillä oli tapana vaihtaa muutama sana aina tavatessamme. Tällä kertaa häntäkään ei näkynyt. 

Sen sijaan asemalla oli lisäkseni vain yksi, yhdysvaltalaisen koripallonpelaajan mittainen  ja näköinen mies. Voi ei. Näen miehen koettavan tavoittaa katsettani. Ja ajatukset lähtivät villisti laukkaamaan. Olen täällä yksi. Mitäs jos. Ja kukaan ei kuule, jos huuda. Mitä kello on? Vielä kaksi minuuttia. Vielä minuutti. 

Mies vilkuilee ympärilleen ja lähestyy minua. Juna saapuu asemalle ja luikahdan sisään. Mutta mitä? Mies tulee istumaan minua vastapäätä. Mitäs nyt? 

Miehen silmät verestävät, hän on oikeastaan aika hurja näky. ”I´m so tired” Minä en taaskaan ole juttutuulella. ”I´m so tired” hän toistaa. ”Me too” saan muotoiltua. ”I´m coming from work” jatkan. Hän kertoo ”I work every day. I work in the mornings, then I go to another place, and  I work there. My friend is sick this week and I work for him too”. ”What do you do” kysyn. ”I clean. I clean factory in the morning. Then I go to another place and the to another. I have been working now for two day hours. I work at night too. Now I´m so tired”. 

Ja nyt ymmärrän. Poskeni punoittavat, koska häpeän niin paljon aikaisempia ajatuksiani. Minun tekee mieleni pyytää mieheltä anteeksi. ”I work as a teacher” sanon vain jotain sanoakseni. ”I teach adults at the moment, that´s why I work in the evenings”. ”Do have long wayt to home” mies kysyy ja jatkaa”I need to go to Pihlajamäki, I have a long way. I have to go to the railwaysstation and then take a bus. I´m so tired.

Tässä vaiheessa ihmettelen taas vähän hänen tarkoitusperiään. 

Hän kuitenkin jatkaa:”We live there. We are 5 men. We have a small flat. We all work. We clean.”

Minun pitää jäädä junasta aikaisemmin. Koetan neuvoa hänelle nopeamman reitin Pihlajamäkeen ja toivotan voimia.

Jään miettimään asiaa. Ja voin lievästi pahoin. Toivon, että miehellä ja kaikilla, jotka asuvat hänen kanssaan ja jotka siivoavat, on kaikki hyvin. 

Ja sama epäilys pulpahtaa mieleeni välillä myöhemmin. Se mukava ja sievä kenkäkaupan myyjä, joka puhuu suomea murtaen? Entäpä soma kosmetologityttö, joka ei puhunut lainkaan suomea?  Paljonko he tekevät töitä? Millä palkalla? Miten he ovat tänne tulleet? Onko heillä asiat hyvin?

Jos jaksoit lukea tähän asti, jaksat varmasti tutustua vielä IOM:n, Vähemmistövaltuutetun ja kumppanien kampanjaan Ihmiskauppa ei ole satua. Ja kuunnella ja katsella Jori Sjöroosin ja Paula Vesalan version Satumaa-tangosta. Koska ihmiskauppa ei ole satua