Tähän asti tapahtunutta

Täällä Berliinissä sää on ollut edelleen kaikkea helteen ja ukkosmyrskyn väliltä. Sadetakit pitää sinkauttaa päälle alta 30 sekunnin, ellei halua esim. hyytävää raekuuroa niskaansa, niinkuin meinasi käydä lauantain eläintarhareissulla. 

Lauantai-aamuna sää oli aluksi tällainen.

Pienimmät matkalaiset ovat alkaneet potea jonkinasteista hyytymistä. Tiimin vanhin pieni, joka ei enää enää pitkään aikaan ole nukkunut päiväunia, on nyt alkanut sammahtelemaan vähän sinne sun tänne. Tilannetta ei helpota se, ettei hänellä ole enää ollenkaan kärryjä omassa käytössään. Muutenkin meno on melko melskeisää, olkoonkin, että trio on hitsautunut yhteen niin tiiviisti, että kauhulla odotan torstai-iltaista kysymystä ”hei, missä ne mun tyypit on”, niinkuin tylleröisellä on tapana ollut täällä kysellä niinä aikoina, kun ei olla kuljettu yhdessä. 

”Kiharvit” vähän ennen sadetta.

Perinteisellä kirppisretkellä sunnuntaina puolet juokkueesta hyytyi jo kalkkiviivoille. Itse pääsin kerrankin ajoissa Arkonaplatzille, vain löytämään nämä Knollin 1950-luvun lastenhuonekalut, vain 950 €/setti. Itkin verta, katkerasti. Joskus harmittaa kun kaikkea mitä haluaa, ei voikaan saada. 

Siellä ne ovat. Söpöläiset.

Arkonaplatz käy aina hermoille. Siellä kaikki ne kalusteet, jotka kotiini haluaisin, mutta en ikinä saa, koska vaikka rahti järjestyisikin, pitäisi kalusteet kantaa pois kirppikseltä, eikä meistä koskaan ole siihen. Tai sitten en vaan halua tarpeeksi 😛 

Ei kai vaan! Kyllä! Sehän on Euroviisu-Conchita! 

Mauerparkilta odotan nykyään lähes pelkästään Flammkuchenia ja makoilua kahvimuki kourassa. Tällä kertaa seurassa oli myös tylleröinen.

Holzofenspezialitäten.

Ei reissua ilman paikallista ruokaa. Kävimme syömässä saksalaista perinneruokaa tarjoavassa ravintolassa. Hyvää oli, mutta tilanne oli kärjistyä siihen, että oma annokseni meinasi hiiltyä. Onneksi seurueen yksi tarkkasilmäinen pieni huomautti, että perunani ympärille kauniiksi joutseneksi kääritty folio kytee.

Kaunis, mutta mustanokkainen.

Ai niin. Pelattiinhan sitä jalkapalloakin. Nyt on myös kaikki päivän lehdet ostettu.

 

Torstaina takaisin. Tämä on luultavasti niitä lomia, joiden jälkeen vanhemmat ovat loman tarpeessa. 

Tuikitavallinen sunnuntai 5/1/13

Tänä aamuna yökin maitokahvini keittiön lavuaariin. 

En todellakaan ole raskaana, ja sitä on turha edes spekuloida, ellei kovastikin usko puolukan ja pyhän hengen voimaan. Ehei, menin sitten lukaisemaan Hesarista tämän tyttöjen ympärileikkauksesta Keniassa kertovan, Meeri Koutaniemen melkoisen, noh, sanotaanko ”tunnelmallisilla” kuvilla höystetyn artikkelin. 

Olin luonnollisesti pohjustanut hermojani lukaisemalla ensin samaisesta lehdestä lestadiolaisten pedofiilisekoiluista, joten maha oli jo aika herkillä. Hieno lehti, tuo tämän sunnuntain Hesari. Sääli, että tykkään lukea lehteä samalla kun syön aamiaista. Kaikesta kamaluudestaan huolimatta suosittelen. Meeri Koutaniemi on hieno valokuvaaja, jonka kuvat tuovat erinomaisesti esiin aiheen karmeuden.

Alkoi pyörryttää ja menin sänkyyn huilimaan. Tylleröinen tuli marssimaan selän päälle. Lapsonen on juuri nyt aivan ihanteellinen marssimaan lapaluiden välissä, tuntui kerrassaan mainiolta. Tästä virkistäytyneenä kuntouduimme peräti puistoon saakka juuri kun taivaalla vilahti se päivän ainoa kaistale sinistä taivasta.

Meillä on näet projekti. Lapsen unirytmi on tässä loman melskeessä heittänyt melkoista häränpyllyä, ja vakaa aikomuksemme on huomisaamunakin herätä kellon soidessa kahdeksalta, syödä (ilman Hesaria) ja mennä ulos, jotta päiväunet saadaan siirrettyä lähemmäs keskipäivää ja yöunet lähemmäs iltaa kuin keskiyötä. Ongelman tuottaa vain se, että MINÄ en tänä aamuna herännyt kellonsoittoon.

Lapsosen nukkuessa päiväuniaan kävin kaupungilla katsastamassa haalaritarjontaa vain todetakseni, että tavara on luultavasti nyt loppumassa maailmasta lopullisesti, eikä mitään saa enää koskaan lisää. Tai ainakin siltä Helsingin keskustassa ostovimmassa riehuvat turistit ainakin vaikuttivat. Tästä havainnosta hämmentyneenä päätin unohtaa haalarin ja tarkastaa Akateemisen Kirjakaupan alennusmyynnin. 

En ole käynyt Akateemisessa sen jälkeen kun se nimeltämainitsematon esanssikahveja myyvä ketju on sinne rantautunut. Alakerrassa imelää hajua ei päässyt pakoon minnekään, onneksi toisessa kerroksessa käry ei ollut enää niin voimakas. 

”Mokomakin autenttisuussnobbailija” te puhisette. Puolustaudun. Kirjakaupat ovat erilaisia kuin muut kaupat. Kirjakaupoissa ei kuulu haista triplemoccachinolta karamellifrappuchinoesanssilla. 

Mässytettyämme kotona nyhtöpossuburgereita lähdimme katselemaan Lux Helsingin valotaideteoksia. Ajatuksena oli tietenkin väsyttää kersnaakkelia niin, että iltaunille pääsisi ennen yhtätoista, mutta kello näyttää olevan 25 vaille puolen yön ja tuollahan tuo kuuluu loiloittelevan jotain edelleen. 

Corazón Tuomiokirkolla.

Lyhtypuiston yksi kuvatuimmista lyhdyistä Hesperianpuistossa.

Teokset olivat hienoja. Näimme Senaatintorin Corazónin ja Uuden ylioppilastalon Urban flipperin. Kävelimme kotiin Töölönlahden rantaa Lyhtypuiston halki. 

Aivan tavallinen sunnuntai.

 

Kesäkesäkesäkesäkesäää!

Eivät edes tuleva tentti, mennyt akuutti oksu-kakka-yö (siis kerrankin minä, ei lapsi) ja pesemättömät pyykit pysty nyt himmentämään sen faktan hehkua, että ensi kesän reissu on nyt varattu. 

Ja se tehdään vanhaan, tuttuun ja toivottavasti edelleenkin turvalliseen (toivottavasti myös turvallisesti) tänne:

 

Berlin Alexanderplatz

Jännättäväksi tämän tilanteen nyt tietenkin tekee se, että edellisellä reissulla nappulan olemassaolo paljastui, ja nyt hän on jälleen menossa mukana, mahan ulkopuolella tosin. Näin matkassa on ainakin yksi, joka näkee paikkoja ensimmäistä kertaa.

Muuten me olemme selkeästi turvallisuushakuisia tylsimyksiä, taas tänne. Perustelen tämän sillä, että olen matkustanut työksenikin jonkun verran ja sen sijaan, että keskittyisin lomallani kaikenlaisten asioiden selvittelyyn ja matkaseuran erilaisten akuuttien tarpeiden turvaamiseen, haluan että asiat sujuvat kohtuullisen mukavasti ja että todella tunnen olevani irti arjesta. 

Toistaiseksi se on onnistunut hyvin näissä maisemissa:

Tällä(kään) kertaa ei varmaan istuta biergarteneissa, mutta ei ehkä myöskään käydä Gemäldegallereissa, Pergamon-museossa, Saksan historiallisessa museossa, Stasin vankilassa eikä ehkä edes pienessä DDR-museossa tai Bauhausarkivissa, Jüdisches Museosta tai Topographie des Terrorsissa. Ja onneksi ei ole pakkokaan, kun kaikki ne on jo nähty vähintään kerran. Luonnonhistoriallista museota saatetaan harkita. 

Luulenpa nimittäin, huolimatta siitäkin että olen itse melko pienestä pitäen viihtynyt museoissa todella hyvin, että nyt ollaan siinä iässä, että museomaraton ei ehkä onnistu. Kaikkea pitää tietenkin ennakkoluulottomasti kokeilla.

Kaukana tulevaisuudessa häämöttävät nyt pakkausrumba, lentokentällä riehaantuva lapsonen joka tuskin pysyy paikallaan koneessa, lähes hiuksianostattava jännitys lapsen korvien puolesta jne. Mutta niihin on vielä aikaa.

Pääasia on kuitenkin se, että saa syödä hyvin, vaellella muualla kuin kodin, koulun ja työpaikan välillä, olla rauhassa ja omien kultasiensa kanssa. Toivottavasti tälläkin kerralla niin.

Luultavasti palaan hehkuttamaan, jahka suunnitelmat täsmentyvät. Jee!