Keväisestä Turusta Helsingin räntään

Vaikka ilmeisesti tänään on Turussakin tullut räntää. Mutta oma mielikuvani viikonlopusta on suurinpiirtein tämä:

Turku…

Helsinki

Viikonloppumme hurahti siinä samalla kun hurautimme Turkuun ja takaisin. Tällä kertaa meillä ei ollut massiivisia visiteeraus-, kahvittelu- tai muita suunnitelmia, mistä seurasi valtavan tehokas reissu, johon mahtui niin keskustakävelyä, renkaidenvaihtoa kuin Caribiassa kylpemistäkin.

Viime kerralla Turussa käydessäni taisin surkutella keskustan autioitumista, tyhjiä liiketiloja ja torin hiljaisuutta. Tämä kaikki oli tietenkin vain kuraisimman kevättalven luomaa illuusiota, sillä näin toukokuun alussa pikkukauppojen ikkunat olivat somistettu putiikkiviikon näyteikkunakilpailua varten ja tori vilisi ihmisiä. Ja yksi uusi putiikkituttavuuskin löydettiin.

Reginan korttelin kauppakeskuksen lattia oli kuvitettu mm. korttelin historiaan liittyvin kuvin.

Tylleröinen, mummin oma pikkuinen, pääsi mm. valitsemaan itselleen Finlaysonilta verhot, Wiklundilta takin, Nansolta uuden, prinsessa Auroralla somistetun uikkarin, ja aivan mahtavia ihanuuksia uudesta Petits Trésors-lelukaupasta. Ei ole mummille olemassa ei:tä… 

Petits Trésors lumosi tämän äidin totaalisesti. Täällä Julienin ja Mikaelan putiikissa myydään pääosin ranskalaisia leluja, joita lapsilla on mahdollisuus kaupassa kokeilla. Tämä on hienoa, sillä joskus olen ollut vähän äimistynytkin siitä, millaista kohtelua lapsi lelukaupassa saattaa saada. Kyllähän aikuisetkin tavaroita hipelöi. Djeco-faninakin tunnettu tämä äiti-ihminen innostui aivan hihkumaan.

Palvelu oli muutenkin hurmaavaa ja erittäin asiantuntevaa. Vielä café au lait tälle äidille käteen ja olisin ollut valmis tyhjentämään koko puodin! 

Vähän hillitympää…

.. ja sitten täyttä asiaa. Puuleluja! Värejä! Jee! 

Tylleröisellä kasissaan jo ostokset. Myöskin kuvassa olevia pöytää ja tuoleja kaupassa myynnissä, eikä hinta todellakaan päätä huimannut. Ehkä ensi kerralla sitten...

Ja tylleröisen ostokset (tässä vielä kaupassa): Linna ja prinsessa Rosalia. Äiti on leikkinyt koko sunnuntain 🙂

Toivottavasti turkulaiset ottavat tämän uuden lelukaupan omaksensa, oma vakaa mielipiteenihän on, että jokaisessa kaupungissa on tilausta yhdelle ranskalaiselle lelukaupalle. Meistä tuli nyt ainakin kanta-asiakkaita, milloin ikinä tiemme Turkuun taas viekään. Olen hurmaantunut!

Myöhäistä lounasta rengasurakan jälkeen nautimme välimerellisissä tunnelmissa Trattoria Romanassa. Tämä paikka on omista opiskeluajoistani asti itselleni ollut se the italialainen Turussa, vaikka joku muu saattaisi luulla sen olevan Dennis. Jostain ihmeen syystä Romanasta on silmiini osunut kummallisia ristiriitaisia arvioita, mutta näin vuosien kokemuksella itse en ole koskaan onnitunut saamaan muuta kuin taivaallista ruokaa ja sujuvaa palvelua. Ja tällä kertaa tämä äiti napsi tagliatellensa rauhassa lapsen telmiessä koiran kanssa lattialla. Juuri näin, koiranomistajan luvalla, ilman että tämä toiminta häiritsi yhtään ketään. Vain Romanassa.

Ja huomio huomio lapsien kanssa Turussa vierailevat, Romanassa lapsille tarjotaan sitä samaa mitä aikuisillekin, joko pizzaa tai pastaa, juoma ja jälkkäriksi jäätelö mukavaan 8€ hintaan. Oikein sopivaa. Niitä ranskiksia täältä ei kyllä saa. 

Tylleröinen ja koira vauhdissa.

Loppuiltapäivä ja ilta meni Caribiassa uiskennellessa. Tylleröinen intoutui hyppimään veteen ja käyttämään uimakellukkeita, mikä oli aika hauskaa. Kotiinpäin ajeltaessa tämä pieni vetten sankari nukahti turvaistuimeen saman tien, mutta kotiin saavuttaessa havahtui sen verran, että olisi vielä halunnut pihalle leikkimään. Arvatenkin se ei enää puoli yhdentoista aikaan houkutellut kumpaakaan tämän talouden aikuista.

Joten kiitos ja kumarrus Turku, me palaamme pikemmin kuin arvaatkaan!

Vielä elossa

Bloggaajan palstanpitäjän paluu!

Nyykähdin kandin alle, nousin kuin Phoenix-lintu tuhkasta ja palautin vähän kandista paremman version, jonka puolesta jopa nyt kehtaa vähän taistella, kuosittelin parit vaatteet, naputtelin yhden tutkimusraportinkaltaisen, kävin töissä, menetin hermoni, loikkasin lapsen kanssa autoon ja pidin neljän päivän totaalisometauon. 

Sitten olin tekemisissä elävien ihmisten kanssa, kävimme risteilyllä, nukuimme joka yö eri kyläpaikoissa, saunoin, nauroin, join viiniä ja nukuin makeasti. Tylleröisellä oli elämänsä seikkailu, seuraa, menoa ja meininkiä. 

Aluksi oli risteilytunnelmaa. 

Itse olen käynyt viimeksi risteilyllä (siis sellaisella turhanaikaisella reisulla ilman mahdollisuutta poistua laivasta) viimeksi Goomilla 2002. Muistaakseni en pidä laivalla kökkimisestä. No nyt tulee poikkeus joka vahvistaa ehkä säännön: Viking Grace! 

Aivan loistavaa! En olisi ikinä uskonut, että samalla risteilyllä voi olla mukavaa sekä lapsella että aikuisella. Mutta näin siinä nyt pääsi käymään. Grace on tupakanhajuton, vailla klassista risteilytunnelmaa, kivasti sisustettu ja täynnä asiakaspalvelijoita. Nerokkaat leikkihuoneet (kyllä, kaksi kappaletta), jotka ovat täysin äänieristettyjä, mutta joiden tapahtumia voi näppärästi seurailla kahvikupposen äärellä yhden seinän ollessa kokonaan läpinäkyvä. Oman lisänsä viihtyvyyteen toi mummo, joka lapsen päiväuniaikaan nökötti hytissä äiti-ihmisen käydessä champagne-loungessa maistamassa lasillisen lehtiä lukien. 

”Äiti, sehän on se pintetta luusususen linna!”

Laivan ehdottomia hyviä puolia olivat kauniin sisustuksen lisäksi ruuhkattomuus ja tilan tuntu. Vaikka ihmisiä ainakin varaustilanteen mukaan oli paljon, ei sitä oikein huomannut mistään. Joka paikkaan mahtui, aamiaisella mikään ei loppunut kesken. Ja tylleröinen sai laamia munavoit karjalanpiirakkansa päältä ikkunalaudalla istuen. Erinomainen järjestely.

Aamiaistunnelmissa. Äiti olisi välttämättä halunnut kuvata lastaan tuossa tuolissa. Lapsen kommentti oli siihen: ”Äiti minä en ole mikään leijona häkissä!”

Sisutukseen oli panostettu. Aika jännä.

Kun en mikään risteilyfani ole, en sen enempää tiedä tämän paatin varustelusta, mielikuva jostain markkinoinnista oli vaan se, että täällä olisi erilaista, ja että täällä dokailu pitäisi hoitaa ihan peräti ravintolassa. Ja systeemi vaikutti oikein toimivalta. Tosin pakko kyllä sanoa, että hyvin vaikeaa on ymmärtää, miksi pitäisi saada dokata hytissä? Jos kerran kotoaan on poistunut jne… Mutta mistäpä minä mitään tietäisinkään. 

Ymmärtääkseni myös äänieristykseen oli myös kiinnitetty erityistä huomiota ja sen kyllä huomasi. Laivalla vallitsi joka paikassa miellyttävä hiljaisuus, enkä ole ikinä laivalla nukkunut niin hyvin kuin täällä. Ah, hiljaisuus!

Lasillinen Heidsieckiä rauhassa ja hiljaisuuden vallitessa.

Myös Tax Freen sisustukseen oli panostettu. Tässä Baileysin joku ihme lintu.

Tax freessäkin oli mukavasti tilaa, ja erikoismaininnan ansaistee shampanjahylly. Siis hylly, ei mikään hyllyn puolikas. Jos olisin jaksanut kantaa, olisin ottanut muutakin kuin perinteiset puolikkaat Laurent-Perrieriä.

Laivalta kaarsimme sukuloimaan lisää ja kavereita tapaamaan. Onni on ystävät, joilla on lapsia ja joilta voi tarpeen tullessa lainata vaikka kuravaatteita. Eikun korjaan. Onni on ystävät. 

Laivalla ollessamme kevät olikin jo tullut.

Turku ♥

Aikaisemmista poikkeava kaupunkiloma (lapsen kanssa reissussa, osa II)

 

Tätä opusta emme sitten kuitenkaan lopulta ostaneet.

Laskeutumisraivarista selvittyämme ja varmistettuamme että lapsen kärryissä kaikki osat ovat ehjiä ja tallella, päätimme ottaa taksin. Hetken aikaa sekaisella Tegelin kentän ”sisärenkaalla” horjuttuamme ystävälliset taksiasemaoppaat (!?) järjestivät meidät kyytiin, vieläpä sellaiseen, jossa oli turvaistuin, ja niin matka kohti vuokra-asuntoamme alkoi. Tässä kohtaa en voi olla hehkuttamatta Airbnb:tä, josta asunnon vuokraaminen oli helppoa ja lopputulos toivotunlainen. 

Perillä meitä vastassa oli ihanainen Anna poikaystävänsä kanssa, jotka molemmat auttoivat tavaramme taksista viihtyisään pikku asuntoon Prenzlauer Bergissä. Asunto vastasi kuvausta aivan pilkuntarkasti, ja Anna oli printannut meille valmiiksi muutamia karttoja alueelta, ja merkinnyt niihin kaupoja, ravintoloita jne. Asunto oli todella mukava ja kotoisa ja mikä tärkeintä, siellä oli jääkaappi, ei suinkaan meidän oluita, vaan pikkuihmisen maitoa varten (no oli meillä siellä jääkaapissa sittemmin myös sekä olutta, siideriä että sektiäkin).

Vuokrasimme asunnon etenkin siksi, että meillä olisi keittiö käytettävissä. Ei niinkään siitä syystä, että olisimme itse joka päivä kokkailleet, vaan lähinnä siitä, että lapsen ruokkiminen olisi niin helpompaa. Berliinissä ulkona syöminen on kuitenkin hyvin edullista, ja monissa ravintoloissa sai n. 3,50€ hintaan lapselle, ei suinkaan niitä ikuisia ranskiksia, vaan melkein minkä tahansa annoksen listalta lasten kokoon sovitettuna. Tylleröisen ensimmäinen päivällinen olikin lähi-Thain kanaa keltaisessa curryssä (hyvin maistui). Mukavaa oli myös se, että monissa paikoissa lapsen annoksen syömättä jääneen osan sai mukaansa, joten siitä sai kehitettyä sitten seuraavana päivänä lapselle lounaan.

Meille kehittyi oma lomainen päivärytmi. Kun ennenmuinoin syöksyimme hotellin aamiaiselta suoraan jonnekin museoon/mielenkiintoiseen paikkaan, nyt kaikessa rauhassa söimme aamiaisen, pakkasimme pienet eväät lapselle ja lähdimme puistoon/bussiajelulle/jonnekin, missä tylleröinen saattoi kävellä. 

Ainakin äidin mielestä aivan käsittämättömän hauskannäköisiä kiikkuhärveleitä.

Lapsestamme paljastui melko sitkeä taapertaja, joten turvavaljailla varustettu reppu osoittautui korvaamattomaksi hankinnaksi. Tyttönen nökötti seisaaltaan millon täydessä bussissa, milloin raitiovaunussa ja halusi kävellä häkellyttävän pitkiä matkoja. Manducakin oli mukana, mutta sen käyttö osoittautui juurikin niin hermostuttavaksi, että jossain vaiheessa kirosin myyväni sen ensimmäiselle vastaantulijalle. Tarinan opetus: jos lapsi ei ole tykännyt aikaisemmin riippua Manducassa, se tuskin tulee ihastumaan siihen yhtäkkiä reissussakaan.

Kahvilla sillä aikaa, kun isi selasi vinyylejä.

Loma lapsen ehdoilla ei tarkoita sitä että lapsi sanelee jokaisen kadunkulman, josta käännytään, vaan sitä, että mennään niin että kyyneleitä valuu mahdollisimman vähän jos ollenkaan, nälkä ei kaiherra pienimmänkään matkailijan vatsaa ja että päiväunet saa vedellä rauhassa. Me olemme siitä onnellisia, että lapsi nukahtaa kärryihin kun on tarpeeksi valvonut, syönyt ja saanut tarpeeksi juodakseen. Ja sen jälkeen meillä oli usein ruhtinaalliset pari-kolmekin tuntia aikaa, jonka useinmiten kulutimme rauhassa lounastamiseen. Berliinissä lounasaika jatkuu usen neljään saakka, joten rauhallinen vanhempien lataustauko onnistui kätevästi, vaikka nappulan päiväunille taipuminen olisi vähän venähtänytkin.

Flammkuchenia Mauerparkin kirppiksellä.

Pieni lapsi on siitä mukava matkakumppani, että koska hänelle kaikki on uutta ja ihmeellistä, mitään sen kummempia viihdykkeitä ei kaivattu. Uudet puistot ja etenkin suihkulähteet, korkeat rakennukset ja kaksikerroksiset bussit sekä KaDeWe:n leluosasto ilahduttivat ja ihmetyttivät pientä kosmopoliittia. (Ja sieltä leluosastolta ihan kaikkea mitä lapsi, tai siis äiti haluaa, ei kuitenkaan tarvitse ostaa.)

Monenlaista paperitilpehööriä Mauerparkissa. Valas lähti mukaan.

Emme nyt testanneet lapsen viihtyvyyttä museoissa muuta kuin Charlottenburgin linnan puistossa sijaitsevassa pienessä posliinimuseossa, joka ei ollut hänestä järin kiinnostava. Harkitsimme Ishtar-portin moikkaamista, mutta sen sijaan kävimmekin sytyttämässä kynttilän Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirchessä. Suurin sijoitus lapsen viihdytykseen oli käynti Berlin Zoossa. 

Jättisaippuakuplien puhallutusta Hackesche Marktilla.

Meillä ei ollut mitään tarkkoja lomasuunnitelmia. Oli mukavaa viihtyä ulkona, antaa lapsen tallustella omaa vauhtiaan kun ei ollut kiirettä minnekään ja lopulta saada itse syödä rauhassa. Ravintoloissa ja kahviloissa suhtauduttiin lapseen erityisen asiallisesti, mikä ilahdutti meitä vanhempia. Meno leikkipuistoissa oli rentoa ja miellyttävän rauhallista. 

Luulen, että jos tylleröinen vaan muistaisi listata, olisivat hänen suosikkinsa Berliinissä olleet:

  • Volkspark Friedrichshain 
  • Berliinin eläintarha (kävimme vain lännenpuoleisessa)
  • Wasserturmin ja Kollwitzplatzin leikkipuistot
  • Altes museumin edusta ja etenkin sen suihkulähde
  • Neptunbrunnen
  • Galleria Kaufhofin leluosaston puhuva nalle
  • Kaksikerroksisen bussin toinen kerros
  • Mikä tahansa kulkuväline ”meidän vuoro!!!”
  • Joutsenten ruokkiminen ja piknik Charlottenburgin linnan puistossa
  • Lähikaupan herkkupisteen oliivit​

Volkspark Friedrichshainin hauska hellepäivän viilentäjä.

Ekaa kertaa lentokoneessa (lapsen kanssa reissussa, osa I)

Olemme palanneet. Pienen mutkan teimme vielä lähes heti kentältä, mutta sen seikkailu jouduimme kuitenkin nyt katkaisemaan vähän aikaisemmin pienen kuumepotilaan ja ehkä myös oman matkaväsymyksen sekä puhtaiden vaatteiden puutteen vuoksi.

Mutta palataan Berliiniin. Ihanaan, rentoon, moninaiseen, kauniiseen, herkulliseen, alati kiehtovaan ja etenkin hillityn ystävälliseen Berliiniin (nyyh, kunpa voisin palata heti).

Tämä oli meidän ihka oikea ensimmäinen pidempi ulkomaanmatka, jonne ei lähdetty laivalla. Ja minä jännitin lentämistä kuin olisi ollut muurahaisia alkkareissa. Että miten se lapsi pysyy paikallaan (no aika vaikeasti, mutta pysyi)? Mitäs jos sen korviin sattuu (no ei sattunut)? Mitäs jos se taklaa lentoemot ja karkaa ohjaamoon ja lentokone putoaa ja sitten kun se ei saa niin se huutaa kuin hinaaja (mitään näistä ei pientä raivokohtausta lukuunottamatta tapahtunut)? 

Ja luonnollisesti iltaa ennen lähtöä kipitin apteekkiin syvät kurtut otsassa ja ostin ripulijuomaa (ööö koska EMME olleet lähdössä pakolaisleiriin), puuduttavia korvatippoja (”ne eivät kyllä ehkä lentokoneessa auta, kun ovat tarkoitettuja korvatulehdukseen” sanoi farmaseutti, johon minä: ”meidän tuurilla sekin on huomisaamuksi hankittu”), sekä maitohappobakteereja (pakkaus tuli avaamattomana takaisin, meillä on rautaiset mahat ja oho, unohtui syödä). 

Päivää ennen lähtöä tylleröinen ilmoitti, että ei ole tulossa lentokoneeseen. Pienen neuvottelun jälkeen hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että lähtee kuitenkin, kun isi ja äitikin lähtee. Juttelimme lentokoneista etukäteen ja katselimme niiden kuvia netistä, mutta kyllä oikeassa lentokoneessa oli sitten tylleröisen sanojen mukaan ”tosi huljaa” ja ”huiiiiii huljaa”. Mutta ikkunasta näkyvät pikkuautot ja -talot veivät nopeasti mukanaan.

Vaikeinta oli pitää nappulaa sylissään lähdön ja laskutumisen aikana ja kiepauttaa lapsonen siihen aikuisen sylivyöhön. Mainitakoon tässä, että puolisoni pelkää lentämistä kuin ruttoa, ja hänestä on nousu- ja laskuvaiheessa yhtä paljon iloa kuin kävystä jalkapohjan alla. Hyvä puoli on kuitenkin se, että hänellä on muuten aimo annos seikkailumieltä sekä alati venyvät lehmän hermot. 

Väsyttää mutta ei nukuta, ja hirveesti tekemistä muutenkin.

Hyvä homma ei myöskään ollut se, että vaikka lentoaikataulu oli muuten hyvinkin mukava keskellä päivää -aika, se osui juurikin keskelle tylleröisen päiväunia, jotka sitten menomatkalla jäivät välistä, mikä aiheutti melkoisen pikaraivarin juuri siinä kohtaa, kun olisi ollut viimeiset hetket vetää päikkärit ennen laskeutumista. Mutta yksi päivä ilman päikkyjä sinne tai tänne. Paluumatkalle lähdimme sen verran ajoissa, että sain nukutettua kääpiöistä kolmisen varttia kentällä.

Maito ja naksut eväinä riittivät oikein hyvin. Mitään sen kummempaa erikoisviihdykettä meillä ei ollut. Kun tekee check-innin ajoissa kotona, sylilapsen kanssa matkustavalle tarjotaan automaattisesti (ainakin AirBerlinillä) paikkaa eturivistä, mikäli tilaa vielä on. Siinä mahtuu vähän tepastelemaan ja säheltämään lennon aikana. Turvaohjeläpyskä oli erittäin mielenkiintoinen, sillä siinä oli ”liukumäen” kuva. Vähän vaikeampaa olikin sitten selittää, miksi liukuminen siitä mäestä ei olisi ollut kovin toivottavaa…

Kaikenkaikkiaan, uskallan varmasti nyt lentää kersnaakkelin kanssa vielä joskus tulevaisuudessakin. 

Terveisiä täältä suurkaupungin sykkeestä

Niin. Täällä sitä nyt ollaan kohta kolmatta päivää, koivet oikosena sohvalla, mahat täynnä lähileipomon mansikkakakkua, kääpiöinen jo koisaamassa. Ja roikutaan netissä, tietenkin ja suunnitellaan huomista.

Tähän mennessä tapahtunutta, näin pähkinänkuoressa:

Hieno lento, joka tylleröisen sanojen mukaan oli hurjaa ja tosi hurjaa. Itkupotkuraivarit vasta koneen pyörien tavoittaessa Tegelin kentän. 

Koska päiväunet jäivät lennon jännityksen takia väliin, ruokailu tapahtui ruoan puolesta mahtavassa vietnamilaisessa ravintolassa kääpiön koetellessa äitinsä kärsivällisyyttä. Juuri ennen kamelin selän katkeamista tylleröinen otti kirjaimellisesti haarukan kauniiseen käteensä ja naposteli riisiä sekä kanaa ja currya, sekä kaikki vihannekset.

Olutta ja siideriä sekä mansikoita isille ja äidille, unta lapselle.

Seuraavana päivänä pientä sekoilua pitkin Alexia, muutamia tarpeellisia hankintoja (tässä voisi pistää melkein kisan pystyyn: kuka arvaa, mitä unohdin Suomeen?) ja vihdoin ja viimein pizzaa 12 Apostelissa

Aijaijaijaiajai. Apostoli Paavali.

Neptunbrunnen

Toistaiseksi ilma on ollut vähän kalsa, mutta se ei haittaa suihkulähteiden tuijottelua. Ne ovat tylleröisen mielestä ihan parhaita.

TV-tornin alla oleva suhkulähde.

Taisin jo mainita, että suihkulähteissä on sitä jotakin.

Zoo Berlin

Ja jos suihkulähdettä ei ole saatavilla, kelpaa pingviiniallas loistavasti.

Ihan vielä ei päästy Märchenbrunnenille saakka, mutta käytiin leikkimässä puistossa. 

 

Kaiken tämän päätteeksi äiti vetää pizzanjämiä ja punaviiniä keittiössä ihan onnellisena. 

Ai niin, taisin tuossa aikaisemmin kehua kuinka Berliini ei niin aktiivisesti houkuttele shoppaamaan. No oho kuinkas kävi…

 

 

Vanha rakkaus

Näin keväästä toipuessa voi hyvin fiilistellä tulevaa kesää menneitä muistelemalla.

Kävin ensimmäisen kerran Berliinissä vuonna 1999, kun Potsdamer Platzilla oli vielä nostureita eikä Simon-Dach -Straßella ollut toimivia katuvaloja, sen sijaan edelleen siellä oleva Astro Bar kylläkin. Räntää satoi, enkä ollut ikinä nähnyt niin isoja kerrostaloja kuin entisen Itä-Berliinin Tierparkin liepeillä. Ja rakastuin välittömästi. 

TV-torni

Kun tulee pienestä kaupungista, jossa joukkoliikenne kuvaa lähinnä muutamaa lähiöstä tulevan bussin reittiä, U-bahn, Straßenbahn ja raitiovaunut, joilla pääsee joka paikkaan, täsmällisesti ja ilman sen suurempaa pelkoa ylipäänsä yhtään mistään ovat valtava elämys. Oli hassua nähdä Daruden ja Michael Monroen keikkajulisteita. Oli mahtavaa syödä opiskelijabudjetilla useamman kerran viikossa ulkona, käydä baareissa, oopperassa ja vaikka missä. Nähdä niin paljon erilaisia ihmisiä. Tehdä ostoksia NewYorkerissa ja Footlockerissa. Syödä kurkkupastilleja, jotka olivat täynnä lisättyjä vitamiineja. Ja kaikkea.

Eläkeläisillä riittää vientiä myös Berliinissä.

Seuraavaan visiittiin vierähtikin sitten melkein kymmenen vuotta. Yllättävän vähän ja kuitenkin paljon oli siinä ajassa muuttunut. Friedrichshain Simon-Dach -Straßeineen oli muuttunut valoisammaksi ja selkeästi sovinnaisemmaksi, mutta rento tunnelma oli edelleen tallella. Potsilla ei luonnollisestikaan ollut enää yhtäkään nosturia. Alexanderplatzia oli rakennettu niin, että hyvä että sieltä enää vanhat maamerkit tunnisti. Hackescher Marktin S-Bahnsillanalaiset ravintolat olivat muuttaneet nimeään ja hintatasoaan. Checkpoint Charliella jenkkituristit edelleen valokuvasivat toisiaan. DDR oli museoitu. Julkinen liikenne toimi kuin junan vessat ennen pendolinoja.

S-Bahnhof Warschauer Straße 

Meillä oli DDR-loma. Kävimme tietenkin pikkuisessa, varta vasten viikonloppumatkalijoille ja muille nopeista museoista pitäville suunnatussa DDR-museossa, entisessä Stasin vankilassa, jossa entiset poliittiset vangit tai heidän läheisensä vetävät opastettuja kierroksia, ja tietenkin Stasimuseossa. Luin Stasilandin

Stasimuseon vakoiluihmeitä

Ihmettelimme valtavaa Alexa Mallia, söimme hähnchen kebabia ja joimme glühweinia. Vaelsimme tuntitolkulla Mauerparkin sunnuntaikirppiksellä ja jatkoimme siitä vieä Arkonaplatzin vastaavalle. Ja joimme lisää glühweinia ja söimme Apfelstrudelia. Kävimme lounaalla 12 Apostelissa ja mietimme, tarvitseeko sitä ihmisen ikinä mitään muuta syödäkään kuin pizzaa. Kunnes kävimme Hasirissa syömässä turkkilaisia herkkuja. Ja 100twasserissa aamiaisella. 

Kepsulla kadunvarressa, ohikulkijoita tarkkaillen ja valokuvaten.

Kävimme tietenkin myös moikkaamassa Nefertitiä ja Ishtarin porttia. Vietimme illan epämukavilla penkeillä Volksbühnessä Rosa- Luxemburg-Platzilla. Tarkastimme kaikki Hackesche Höfet. Istuimme pienissä nimettömissä paikoissa viiniä ja olutta juoden ja seuraavaa päivää suunnitellen.

Paikka, jonka nimeä tiedä mä en, vaikka reissuillani usein siellä vierailen.

Ja viimeisenä iltana suunnittelimme jo seuraavaa Berliinin-reissua.

Vapun kunniaksi myös

Vappuaatto lähti käyntiin sellaisissa merkeissä, että siitä ei voinut seurata muuta kuin vähän parempaa.

Äidin ja lapsen koisattua päiväunet lähdettiin Turkuun. Ihanaan, aurinkoiseen, keväiseen, täynnä vanhoja kavereita olevaan vaikkakin hyytävän kylmään Turkuun.

Kerrankin joku oli ajatellut, mitä hotellihuoneen sängyltä pitää näkyä:

Saavuimme melko myöhään illalla, joten paljoa muuta ei ehditty tekemään kuin päästää tylleröinen valloilleen huoneen jännittävään kylpyhuoneeseen. Lapselle spa-elämyksen järjestäminen on helppoa. 

Aamiainen nautittiin varhain, koska iloinen pieni herätyskellomme herättää meidät nykyään aika lailla tasatahtia auringon kanssa. Aamiaisen jälkeen lähdimme keskustaan kävelemään. Yllättäen keskustassa ennen kymmentä vapunpäivänä käveli muitakin kärrykansalaisia. 

Kävimme torilla…

…josta suuntasimme jokirantaan.

Aboa Vetus&Ars Novan Aula-ravintolan brunssille oli jonoa jo ennen yhtätoista, ennen koko paikan aukeamista. Suosittelen, vaikka tällä kertaa me emme olleet brunssista nauttimassa.

Aamureippailu päättyi kirjaston suihkulähteelle, jonka leijonalle tylleröisen piti luonnollisesti ärjyä tomerasti.

Tällä kertaa emme suunnanneet piknikille Tähtitorninmäelle, vaan tuttavien luo grillaamaan ja viihtymään. Lapsiperhevappu on parhaimmillaan silloin, kun ruoka on hyvää, lapset leikkivät kiltisti keskenään ja aikuiset saavat nauttia simansa rauhassa. 

Lomalomaloma!

Kiitos tämän itselleni uuden jännitävän käytännön, että yliopistossa vietetään nk. perioditaukoa, ilmaantui meillekin muutama päivä talvilomaa, huolimatta siitä että kävin kyllä välillä töissäkin.

Loman kunniaksi!

Lomalla vietettiin tylleröisen nimipäiviä, käytiin kylpylässä, oltiin yötä hotellissa, ihmeteltiin mummolassa, leikittiin uusien kavereiden kanssa, oltiin ravintolassa syömässä ja matkustettiin junalla.

Pulkkailtiin myös.

Pienen ihmisen elämässä aika merkittäviä tapahtumia. Olen ollut pistävinäni merkille, että nyt eletään luultavasti  lapsen kanssa niitä tähänastisista kokemuksista rasittavinta aikaa. On jo oma tahto, mutta ei järkeä päässä. Mitään kokonaista ajatusta ei tule ulos suusta, vaikka sellaisia jo päässä liikkuu. Ymmärrystä on, mutta se on hyvin rajallista. Jalat kulkee nopeasti, mutta suunta on usein päämäärätön.

Temporaalis-spatiaalinen käsitekyky on nollan ja ykkösen välimaastossa, joten esim. lause, jota usein lapsille kehotetaan sanomaan, kun aletaan valmistautua kotiinlähtöön ”yksi liuku vielä ja sitten mennään” ei tuota luonnollisesti minkäänlaista toivottua lopputulosta. Päinvastoin, sitten kannetaan mistään mitään tajuamatonta pientä kiljuvaa lankuttajaa milloin minnekin.

Kun ravintolassa syöminen oli ennen kävelemään oppimista aika iisi keikka lapsosenkin kanssa, on se nykyään juurikin sitä, että toinen vanhemmista nauttii annoksensa kylmänä. Niinkuin olen aikaisemmin joskus maininnut, ollaan me kuitenkin aika yhteenhitsautunut yksikkö, joten tästä huolimatta emme halua jättää tylleröisen takia ulkona syömättä, koska vakaasti uskomme, että tämäkin on vain vaihe, ja mistäs se lapsi oppisi ravintolassa käyttäytymään, ellei mallia katsomalla ja harjoittelemalla?

Mitäs muuta? Äiti oli taas onnellinen, kun pääsi kotikaupunkiinsa käymään.

Rakas.

Lapsi kävi kampaajalla.

Ei saa kuvata.  Täällä on nyt tarkat paikat.

Nyrhin kerran hätäpäissäni tylleröisen kuontaloa. Sitä virhettä en enää toiste tee. Minä en ole kampaaja, jätän suosiolla ne hommat sellaisille, jotka ne osaavat.

Pakko sanoa, että vähän on ryytynyt olo näin toiminnallisen lomailun jälkeen. Toisaalta, tämä oli taas aika silmiäavaavan. Lapsen kanssa maailma on eri näköinen. Ja se on matalammalla. Ja siinä on paljon yksityiskohtia. Ja niitä voi näpelöidä. Ja ja ja…

Käteväksi reissun päällä osoittautuivat rusinat, Marie-keksit ja 2dl:n maitotetrat. Sisätossut olisivat olleet monessa paikassa tarpeellisen myös. Ensi kerralla sitten. Vuorottelu on myös kova sana. Esim. jos lapsi aamulla nukkuu vähän pidempään, kannattaa toisen vanhemmista hiippailla etukäteen syömään aamiaista hotellissa. Näin saa ehkä myös armonaikaa selailla hesaria ja pistää jotakin suuhunsa ennenkuin puurollaliisteröijä ampaisee täydellä teholla mukaan kuvioihin.

Uimareissulla kannattaa olla tarkkana, ettei jouduitse alastomana singahtamaan lapsosen perään. Lapset on yllättävän nopeita ollakseen niin lyhytjalkaisia.

Kesälomaa suunnitellessa.

 

Lomailu on rankkaa

Huhhuh. Tässä sitä koitetaan toipua muutaman päivän kotimaanlomasta. Milloin ja miten tästä lomailusta tuli näin rankkaa?

Aikaisemmin heitin meikkipussin ja puhtaat sukat sekä kalsarit kassiin ja pomppasin junaan sen kummemmin miettimättä tulenko takaisin jo tänään, huomenna vai ehkä ylihuomenna. Nyt meinasi usko loppua jo kolme tuntia ennen junan lähtöä.

Enää ei tarvitse miettiä, ottaako vaihtokengät mukaan vai ei. Ei ne mahdu mukaan kuitenkaan, eikä niitä ehdi missään välissä vaihtaa muutenkaan. Itselleen mukaan pakataan yökkäri, puhtaita sukkia ja alkkareita, ehdottomasti vain yksi vaihtovaatekerta, jos kotoa ollaan pois vain muutama yö, meikkipussukka, jonne tungetaan hammasharja yms. ja paljon erilaisia särkylääkkeitä. Lapselle mukaan pakataan kolme kertaa enemmän kamaa, vaipoista ja vaihtovaatteista hammasharjaan (oho, unohtui, onneksi isi toi perässä) ja uniriepuun. 

Jos minilomalla on aikomus tehdä vielä jotain tavallisesta olemisesta poikkeavia suorituksia, esim. käydä kylpylässä, tarvitaan mukaan myös nk. ”erikoispakkaus”.

Ennen lueskelin junassa tenttiin. Nykyään lukeminen on kalpea muisto vain, kun naperon kanssa kiidetään junaa päästä päähän. Kyllä, juuri niiden tuntien ajan, jolloin ovelasti ajattelin kersnaakkelin nukkuvan päiväuniaan, kun olen ensin tainnuttanut hänet noin puolella litraa maitoa. Seurauksena tästä oli k.o. tapauksessa harvinaisen virkeä ja sosiaalinen murunen, joka kakkasi vaippaansa sopivasti ennenkuin juna oli saapunut edes Karjaalle. 

Lastenvaunussa junassa on liukumäki, joka voidaan tästedes tuntea vaikka nimellä kallonhalkaisija. Junan sähköisessä ilmassa nimittäin omituinen kova muovimateriaali muuttuu erityisen liukkaaksi ja koska liukumäki on lyhyt, jyrkkä ja omituisesti vinossa, saa se pienet  (siis  niin pienet laskija, joiden jalat eivät yllä tämän minisingon alaosaan ylhäällä istuessa) laskijat lentelemään sinne tänne pitkin hytkyvää junavaunua. Seurauksena tästä on todistettavasti useita mustelmia siellä sun täällä. Pienet vastoinkäymiset eivät kuitenkaan urheaa matkailijaa lannista ja mäkeä lasketaan koko matka perille saakka.

Kyllä se lapsi sitten joskus nukahtaa, eli tasan kaksi tuntia lähdön jälkeen, kun kärräilen kärry ulos junasta. Tästä kiittää äiti ja äidin kahviseura.

Sukulaisissa on sinänsä ihan kivaa, että lapsoselle riittää viihdyttäjiä. Ja sitten vaan viihdytään ja viihdytään, nukkumaanmenoaika on mennyt jo kauan sitten ja edelleen vaan viihdytään, kunnes lopulta väsymys kaataa pienen viihtyjän niin, että tämä kolauttaa nuppinsa ja vaatii silmänräpäyksessä pääsyä unten maille. Mikä ei tietenkään ole äidin hallinnassa sekään aivan kokonaan. Mutta siitäkin selvittiin.

Koska sää on arvaamaton, mukaan pitää ottaa haalarin lisäksi välikerrasto sekä takki, jos tarvitaan jotain helppoa päälle puettevaa. Koska on kiire ulos uusiin maisemiin ja äiti on liian hidas pukija, otetaan haalaripainimatsia useammassa erässsä. Onneksi tästä seuraa kuitenkin suhteellisen tyytyväinen, joskin vähän kyynelsilmäinen nappula hangessa huojumassa. 

Koska perheen lomapäivät harvemmin osuvat aivan samoille päiville, voidaan isiä pyytää tuomaan mukanaan unohtuneet tavarat. Jos äiti muistaa vaan pyytää isiä tuomaan KAIKKI unohtuneet tavarat. No, mainosta lainatakseni, Visalla loput. 

Koska isi kulkee myös nimellä Hajamielinen, tulee hän perässä myöhässä, joka taas kiristää äidin pinnaa, äiti kun tunnetaan myös nimellä The Lukujärjestys. Mutta siitäkin selvitään. 

Voisi ajatella, että muutaman tunnin vedessä melskaaminen vetäisi kaikki alle metrin mittaiset melko piippuun, mutta se on harhaluulo. Vielä kymmen aikaan illalla hotellin matkasängystä kuuluu ”kukkuu” ja pieni pää vilahtaa. Isi ja äiti ovat maanneet sängyissään jo tunnin verran silmät puoliummessa. Väsyneinä mutta onnellisina. 

Paluumatka on myös jännittävä, etenkin siksi, että ennen paluumatkalle lähtöä päiväunet on jo nukuttu, ja näinollen automatkalla pitää valvoa. Onneksi takapenkkiläinen osasi viihdyttää itseään laulamalla. 

Meillä on kyllä kivaa. Kirjoitan myöhemmin, miten kivaa.

Voi kesä, kunpa olisit jo täällä!

Eilen kaatui taas lisää lunta maahan, kuka kumma tätä oikein tilaa lisää? 

Huolimatta siitä että olen löytänyt hiihtämisen uudestaan, olen silti aikamoinen vilukissa, enkä erityisemmin kaipaa lumista maisemaa niin paljon kuin kaipaan kävelyä kevyemmissä kengissä. 

 

Juu, ei ole välttämätöntä mulle tämä.

En minä eikä tylleröinen erityisemmin rakasteta suojapukuja, joten ulkoilun kanssa on nykyään vähän niinsunnäin. 

Tässä kuitenkin todistetusti ulkoilemassa, sekä äiti että tytär.

 

Ennenmaailmanaikaan meillä oli tapana käydä hiihtoloman aikoihin jossain, ei välttämättä lämipimässä, mutta jossain missä on vähemmän lunta kuin täällä.

Paras helmikuuni ikinä.

Saatoin myös viettää koko kesän reissussa. Nyt on tullut pakosti pari välivuotta. Eikä tämmöinen enää luultavasti oikein toimisikaan.

Malttamattomana kesää odotellessa, mielessä pyörii vain yksi kysymys:

Berliini

vai 

Barcelona?

Siis Berliini

Vai Barcelona?

Mitä enemmän pähkäilen, sitä kovempi ikävä on kesää. Eikä sitäpaitsi ole mitenkään luvattua, että meidän budjetti edes taipuu matkailuun kesällä. 

Voi kesä, kunpa olisit jo täällä!

Kesä ja kärpäset, eikun mehiläiset.

Ja pääsisi vihdoin ulos kahville.