Hikeä ilman verta ja kyyneleitä eli täydellinen retkipäivä

Talvilomasuunnitelmat olivat alunperinkin varsin vaatimattomat: lapsen kanssa kotona, noin niinkuin suurin piirtein. Sitten keksin, että tarvitsen, kertakaikkiaan tarvitsen uuden lelun, jota pitäisi lähteä hakemaan Tallinnasta saakka. Ei mahdollisuutta vapaapäivään äitiydestä. Kääk. Miten lapsi jaksaa a) herätä aamulla niin aikaisin, että ehtisimme seitsemäksi satamaan, b) olla sen pari tuntia laivan tylsyydessä c) käydä Karnaluksissa äidin kanssa d) kiinnostua vanhoista rakennuksista ja vielä bonussektorina, miten äiti kestää sen, että lapsi ei kestä.

Tässä kohtaa päti todella vanha sanonta pessimisti ei pety. Matkaseurani oli mahtava, huumorintajuinen, vitsikäs, yllättävä, hauska, kiltti, ystävällinen, kohtelias, napakka ja kaikin puolin mallikansalainen.

Tällä lyhyellä lapsiperhekokemuksella (3v.) sanon, että tämä reilu kolmevuotias on matkaseuralaisista paras. Hyvänä kakkosena on se tyyppi, joka syö joko tissiä tai pulloa ja jolla on vielä vaippa pöksyissään, mutta ei omaa tahtoa. Pohjat tässä rankingissa vetää uhmakas 2,5 vuotias räyhäapina.

Menomatka oli kaikin puolin leppoisa, kun tyllleröinen oli toipunut siitä faktasta, että hänet oli herätetty 5.30. Olin ostanut aamiaisen etukäteen haaveillen siitä, että siinä menisi ensimmäinen tunti merimatkasta, mutta koska olimme niin ajoissa satamassa sekä myöskin laivassa, aamiaiselta poistuttiin puoli tuntia lähdön jälkeen.

Aamiaisen tylleröinen nautti rennosti ikkulaudalla kököttäen.

Aamiaiselta koikkelehdimme onnekseni melkoisen tyhjään leikkihuoneeseen, jossa loppumatka menikin kivasti. Paluumatkalla meno leikkipaikalla olikin siten sellainen, että tapoin sisäisen opettajani noin tuhat kertaa, ja kaikki järjestystä ylläpitävät kehotukset nielaisten tyydyin näpyttelemään tiukasti puhelintani vasemmalla korvalla kuunnellen mukeloiden sekoilua pallomeressä. TallinkSiljalle tiedoksi, että pallomeressä on tarkoitus olla palloja niin, että se on meri, ei kahluuallas. Se myös ehkäisisi kuhmuja.

Rauha menomatkalla, infernaalinen meno paluumatkalla.

Kauhu hiippaili mieleeni työnnellessäni kärryjä kohti K.A. Hermanni-katua. Mitä kaikkea pikkuihminen saisikaan aikaan Karnaluksin nauhojen, nappien ja helmien joukossa? Alkaisiko huuto jo rappusissa vai vasta siinä vaiheessa kun olisin saanut kantinkääntäjän pyydettyä?

No huuto ei ikinä alkanut. Sen sijaan tylleröinen kehitteli melko hauskaa tarinaa kaikista talossa mahdollisesti asuvista tyypeistä kiivetessämme rappusia toiseen kerrokseen, oli Karnaluksissa kuin kotonaan, nakkeli ostoskoriin lähes kaiken pinkin, minkä löysi, harkitsi, punnitsi, etsi, kaiveli ja lopulta kun oli mielestään valmis, totesi rauhallisesti mutta napakasti, että voimme poistua.

Ja niin me lähdille lounaalle mukanamme kantinkääntäjä ja sen seitsemän pinkkiä, kultaista ja hopeista ompelutarviketta.

Silmääni oli osunut jossain mainoksessa Kohvik Komeetin kehut siitä, että heillä olisi myös ruokalista lapsille. Joten suunta sinne siis. Matkalla näimme kuulemma kaikki Disney-prinsessojen linnat (mm. Viron Pankin museo, Teatteri, Tuomiokirkon torni, Olevisten kirkon torni, Raatihuoneen torni, Ooppera jne.), äiti meinasi jäädä lakaisukoneen alle ja tylleröinen nauratti nuorta miestä näköalahississä selostamalla kaiken näkemänsä ja huokailemalla päällä oooooooh.

 

Komeetissa meno äityi sitten näin hauskaksi.

Pikkutylleröisen väsymys oli siinä pisteessä, että kertoi kotiin tultuamme isälleen että olisi halunnut nukahtaa ruokapöytään. Ei se tosin itse tilanteessa siltä vaikuttanut, kun kikattava pikkutyttö kipitteli pitkin poikin ”ihanaa lavintolaa, jossa kasvaa sisällä ihana puu”. Henkilökunnalle 10+ suhtautumisesta meidän nuutuneeseen mutta hassuttelevaan kahden hengen seurueeseen. Ja 10+ myös ravinnosta, lapsikin sai oikeaa ruokaa ja äidin metsäsienirisotto tryffeliöljyllä oli todella elvyttävä.

Sen sijaa, että mukeloiseni olisi saanut hirveät itkupotkuraivarit, hän sanoi painelevansa päiväunille ja että ”äiti, työntele minua ulkona NYT HETI ETTÄ VOIN  NUKKUA!” Työtä käskettyä. Tylleröinen nukahti kuin taikaiskusta, itse menin  Suvan sukkapuotiin hakemaan sukkahousuja tylleröiselle ja tajusin kerrankin ottaa myös valokuvan.

Koska nämä on vaan niiiin ihania!

Hämmentyneenä tästä odottamattomasta käänteestä, että lapsi nukkuu päiväunia, kepsuttelin Vanhan Kaupungin halki ja päädyin koivet väsähtäneinä särpimään pehmelöä (engl. smoothie, est. smuuti) ja ihmettelmään, miten tässä näin kävi.

Kokoontaittuvat rattaat ja mukulakivet, huhhuh.

Asianhan oli nimittäin niin, että olin suunnitellut päivän niin, ettei tylleröinen todellakaan nukkuisi päiväunia, kas kun nykyään ei ole niinsanotusti enää tapana nukkua. Olin ajatellut kärräileväni lapsen Lennusadamaan ja/tai Eesti Disaini Majaan, mutta nyt olin niin hölmitystynyt tästä pyytämättä ja yllättäin tulleesta lepohetkestä, että en osannut muuta kuin imeskellä pehmelöä ja lueskella hajamielisesti uutisia puhelimesta.

Ennen kuin otin suunnan kohti satamaa (jälleen hyvissä ajoin), kävin nappaamassa nakeroiselleni rasiallisen sydämen muotoisia macaronseja. Ihana pieni matkakumppanini, sun kanssas minne vain!

Virtuaalitodellisuudesta Tallinnaan

Olipa kerran alku. 

Olen kirjoitellut juttuja tänne Lilyyn muutamaa kuukautta vajaa kaksi vuotta. Kun aloitin, tarkoitus oli pohdiskella reaaliminän ja virtuaaliminän eroja. Kun päätin jatkaa, olivat motiivit muuttuneet jo melko erilaisiksi. 

Sanotaan vaikka, että niiden motiivien kanssa vietimme mitä parhaimman lomaviikonlopun Tallinnassa. Tunnelmista ovat ehtineet raportoida jo ainakin Rosanna, phocahispida, Emmi ja Iksu.

Budjettimatka: Pillillä pullosta.

Tietenkin meillä oli mahtavaa: Kuppeja, laseja, muovimukeja ja pulloja kilisteltiin, vatsat syötiin täyteen, kynnet puleerattiin, hiukset naksittiin, hartiat höllättiin, shopiteltiin, otettiin valokuvia ja naurettiin, kikatettiin, käkätettiin ja hekoteltiin. 

Varattu meille.

Koska me kaikki reissussaolijat viestimme enemmän tai vähemmän kuvallisesti, tulisi näistä reissupostauksista jokatapauksessa kaunein kuvin höystettyjä, täynnä hehkutusta siitä, miten mahtavaa meillä oli vaikka taivaalta olisi satanut pieniä silakoita. Koska tällä porukalla silakoista huolimatta meillä olisi ollut hauskaa. 

Tällä  kertaa syötiin vastapäisessa Kukekessa.

Meillä oli tajuttoman hauskaa huolimatta pienestä kenkärikosta, ryöstöhintaisesta taksista tai suunnistusvaikeuksista. Tunnelmista ovat tuossa yllämainitut kertoneet useastakin eri näkökulmasta, että itse keskityn tässä vain yhteen.

Eikä se näkökulma ole tämä, hyvyydestään huolimatta 🙂 Aamiainen.

Aina kun olen näin porukalla tavannut bloggaajakollegoita, tunnen olevani osa jonkinlaista 2010-luvun ihmettä: Miten on mahdollista kohdata internetin ihmeellisessä maailmassa näin monta erilaista ihmistä, joiden kanssa tulee niin hyvin juttuun, joiden kanssa huumorintaju osuu yhteen ja joiden olemassaolosta ei ilman bloggausta olisi mitään käsitystä?

Patarei sadam.

Jo se, että tämä kirjoittelu on koukuttavaa oli yllättävää, mutta se, että saa tutustua ihmisiin tekstien takana, on todella hienoa. Ja niinkuin ennenkin olen tainnut mainita, huomannut saaneeni useammankin sellaisen ihmisen ystäväkseni, joiden olemassaolosta tuskin olisin mitään tiennyt, ellen olisi täällä kirjoittelemassa

Bloggaajat hommissaan. 

Joten kiitos ja halaus vielä kerran Amma, Iksu, Rosanna, phocahispida, Raissi, MinEna ja Emmi. Teidän kanssa minne vain, koska vain!

Mitä tähän enää voi sanoa? Kiitos ja koska otetaan uudestaan?

 

Perheet lomalla

Viime kesänä meillä oli Berliinissä niin kertakaikkisen mukavaa, että sieltä palatessamme aloimme heti miettiä, miten tämän kokemuksen voisi jakaa. Heitimme ilmaan ajatuksen yhteisestä reissusta, ja päätimme lähteä matkaan ensimmäisen vakavasti reissua harkinneen huushollin kanssa.

Kahden ja miksei useammankin perheen kanssa yhteislomasta haaveilevien kannattaakin ensin miettiä, kenen kanssa lähtee. Meille ei ollut mikään ongelma lähteä reissuun vanhojen tuttujen kanssa. Sen verran vuosien varrella näkemyksiä on tullut jaettua, että vaikka näkemykset eivät aina menisikään ihan yksiin, tunnemme toisemme sen verran, ettei jokaisen pikkuasian perään tarvitse murehtia. 

Kun ajankohta, asumus ja lennot on saatu yhdessä sumplittua, niin loppu on vain loman viettoa (hehheh). Lennot kannattaa hinnan puolesta varata ajoissa, sillä yksin tai pariskuntana matkustaessa äkkilähdön saaminen on huomattavasti helpompaa kuin vaikkapa nelihenkisen perheen lähtö juuri tiettyyn aikaan tiettyyn kohteeseen. Asunnon vuokrasimme jälleen Airbnb:n kautta, mahdollisista ehdokkaista kävimme s-postikeskustelua. Meillä oli tilava vanhan talon huoneisto, olisi vain kannattanut tarkistaa, että vaikka asunnon ilmoittaja on laittanut asunnon family friendly-kategoriaan, asunto oli hissittömän talon neljännessä kerroksessa. No, olen ollut huomaavinani, että vyötäröni on tuolla jossakin.

Kämpässä oli mm. vanhoja kaakeliuuneja.

Meillä ensisijaisena asunnonvalintakriteereinä oli tarpeeksi sänkyjä ja sijainti. Huomioon kannattaa ottaa myös kylppärien ja vessojen lukumäärä/asunnossa asuvat. Meillä oli kaksi suihkumahdollisuutta ja yksi vessa, mikä mielestäni riitti aika hyvin näin vajaan parin viikon keikalla. 

Yhdessä reissaamisesssa on selkeitä synergia-etuja. Kaupassa käyminen, ruoan laitto ja etenkin lapsien seura toisilleen. Mahdollisuus venyttää aamu-unia ilman, että toinen joutuu käkkimään yksinään lapsen kanssa. Kun ukot nukkuivat pois potkupallotärinöitään, me lähdimme katraan kanssa puistoon. Toinen kävi vielä nappaamassa lattemukit molemmille toisen katsoessa hetken kersojen perään puistossa. Ja sama toimi toisin päin. Ukkelit käkkivät puistossa, kun rouvasväki istui kahvilassa aamiaisella ja shopitteli menemään.

Kun reissussa on useampi lapsi, on takuulla jonkun kassissa aina laastareita, wetwipeseja, rusinarasioita tms. Lapsen syövät yhdessä kivasti, ainakin jos saavat kaikki samanlaiset annokset. Lapset jaksavat koko ajan innostua lähes mistä tahansa: erilaisista julkisista kulkuneuvoista, linnoilta näyttävistä rakennuksista, marjoista ja hedelmistä, puistoista ja suihkulähteistä.

Lopulta en niin tiedä tämänkään keikan tarpeellisuudesta. Tosin kyllä ne lapset eläimistäkin jaksoivat riemuita.

Miehet pääsivät katsomaan potkupalloa yhdessä, eikä vaimon tarvinnut jäädä yksin kotiin. Valkoviinilasillisen voimalla sitä sitten hihiteltiin illat pitkät nettikauppojen alennusmyyntejä selaillen ja kaikenlaisia juttuja höpötellen. Ja pakko tunnustaa, olihan se hienoa olla siellä pääkallopaikalla, kun pelaajat palasivat kotiin.

Juuri näin. All in or nothing.

Lasten kanssa reissatessa voimia kuluu jostain mystisestä syystä tuplamäärä mitä tavallisesti. Ja kyllähän niitä hickupseja tulee. Lapset ovat eri rytmisiä, väsyvät nopeasti, kiukuttelevat, liikkuminen on hidasta jne. Tässä kohtaa asenne ratkaisee paljon. Lasten kanssa lomailu ei ole aikuislomailua, meidän poppoosta sen tiesivät kaikki, ja niin hommat sujuivat todella jouhevasti. Ja toisaalta lapset tajuavat hämmästyttävän hyvin eron arjen ja reissaamisen välillä. Tylleröinen ei pitkään aikaan väsymyksestä ja muusta huolimatta, ole kiukutellut niin vähän kuin reissussa. Mukanamme oli siis urhea joukko pieniä reippaita matkalaisia.

Törmäsimme aivan lovelyyn Elizabeth Yochimiin, Participlayn performanssitaiteilijaan. Tällaiset kohtaamiset ja muutamat ajatustenvaihdot jäisivät kokematta ilman lasta.

Taksissa lentokentälle mieheni mietiskeli ääneen, että lapsen kanssa reissatessa ei tule katseltua niin paljon ylös, viitaten aikaisemmin käymäämme keskusteluun stalinistisen arkkitehtuurin ja betonibrutalismin mielenkiintoisuuksista. Lopputulema keskustelussa oli se, että lapsen kanssa näkee varvastasolla paljon sellaista, mitä muuten ei tulisi huomanneeksi. Kävelemme nenät kohti pilviä sitten joskus myöhemmin. 

Kissa hellepäivänä Prenzlauer Bergissä. Tätäkään en olisi ilman lasta huomannut.

Kulinaristiset nautinnotkaan eivät ole aivan itsestäänselvyyksiä. Yhden lapsen kanssa sitä vielä rohkeasti kokeilee jotain vähän muuta, mutta kolmen lapsen ihka oikea ruokkiminen ei annakaan enää niin helposti periksi kaikenlaisille villeille kokeiluille. Mutta aina ei myöskään ole pakko syödä yhdessä (vaikka se tosi hauskaa onkin, myös aikuisille!). Jos ei ole hirveän hyvä tekemään kompromisseja, ei varmaan myöskään kannata lähteä porukalla reissuun, pätee paitsi tässä, myös monessa muussa kohdassa. 

Frozen yogurt kaikilla höysteillä sen sijaan maistui aina. Kaikille.

Päiväuniajat pyhitettiin myös vanhempien lepotauoiksi. Tylleröinen nukkui hyvin matkarattaissa, joissa oli mahdollisuus sekä laskeaselkänoja että nostaa jalkatuki, suosittelen sellaisia kärryjä lämpimästi. Siinä sitten joko kahviteltiin, drinksuteltiin tai oltiin kämpillä ja nukuttiin itsekin. 

Välillä ehdittiin olla ihan jalat pöydällä.

Mietimme, mitä lapset mahtavat tästä kaikesta muistaa ja kaipaavatkohan he toistensa seuraa vielä Suomessakin. Ainakin heillä oli hauskaa, nauru raikui, jalat tömisivät pitkin puulattioita ja sängyt saivat pomppufiiliksen yllättäessä elämänsä käsitelyn. Vaikka vanhemmilla saattaa olla sellainen olo, että toinen, vähän rauhallisempi loma tähän perään ei olisi ollenkaan huono sanoisin, että yhteisloma oli jotain, jonka toivon toteutuvan vielä monta kertaa tulevaisuudessakin.

Ja tähän loppuun äidin tyylivinkki. Spontaani suihkulähtepulahdus onnistuu kivasti kevyessä viskoositrikoomekossa, kengät huolettomasti suihkulähteen reunalle viskottuna.

 

Katastrofipäivän pelastus

Tänään ei päivä lähtenyt vahvasti liikkeelle. Ensin shoppailutuokio jäi melkoisen lyhyeksi. Sen jälkeen murinaa ja märinää S-Bahn-verkon remontin takia ja matkasuunnitelman muutos. Sitten paniikin paikka, kun etsimme toisiamme tunnin verran keskellä jalkapallojuhlintaa, puhelinverkon maatessa jossain bittiavaruuden mustassa aukossa. En sivuunmennen sanoen muista, milloin viimeksi olisin ollut yhtä paniikissa. 

Lounas, joka piti olla nenän alla vartin vaille kaksi, nautittiin vähän kolmen jälkeen. Lapsi näytteli pääosaa livekuvasta Päiväuneton Berliinissä. Äiti kilahti ja hepuloi.

Aurinko paistoi. Halattiin koko porukka. Ja tylleröinen keksi, että haluaa takaisin ”ihmissuihkulähteelle”.

Tylleröinen asemissa.

Lapsena mietin usein, mitä virkaa on suihkulähteillä, jos niihin ei saa mennä kahlaamaan. Silloin ei tullut mieleenkään, että pari vuosikymmentä myöhemmin itselläni saattaisi olla pieni tyttö, jonka kanssa seison yhdessä suihkulähteessä auringon paistaessa. 

Pikkutytön unelma toteutui.

Yhtäkkiä kaikki olikin paremmin kuin koskaan. Neptunuksellakin roikkui potkupallotossut atraimessaan. Juhlapäivä kaikilla.

Tähän asti tapahtunutta

Täällä Berliinissä sää on ollut edelleen kaikkea helteen ja ukkosmyrskyn väliltä. Sadetakit pitää sinkauttaa päälle alta 30 sekunnin, ellei halua esim. hyytävää raekuuroa niskaansa, niinkuin meinasi käydä lauantain eläintarhareissulla. 

Lauantai-aamuna sää oli aluksi tällainen.

Pienimmät matkalaiset ovat alkaneet potea jonkinasteista hyytymistä. Tiimin vanhin pieni, joka ei enää enää pitkään aikaan ole nukkunut päiväunia, on nyt alkanut sammahtelemaan vähän sinne sun tänne. Tilannetta ei helpota se, ettei hänellä ole enää ollenkaan kärryjä omassa käytössään. Muutenkin meno on melko melskeisää, olkoonkin, että trio on hitsautunut yhteen niin tiiviisti, että kauhulla odotan torstai-iltaista kysymystä ”hei, missä ne mun tyypit on”, niinkuin tylleröisellä on tapana ollut täällä kysellä niinä aikoina, kun ei olla kuljettu yhdessä. 

”Kiharvit” vähän ennen sadetta.

Perinteisellä kirppisretkellä sunnuntaina puolet juokkueesta hyytyi jo kalkkiviivoille. Itse pääsin kerrankin ajoissa Arkonaplatzille, vain löytämään nämä Knollin 1950-luvun lastenhuonekalut, vain 950 €/setti. Itkin verta, katkerasti. Joskus harmittaa kun kaikkea mitä haluaa, ei voikaan saada. 

Siellä ne ovat. Söpöläiset.

Arkonaplatz käy aina hermoille. Siellä kaikki ne kalusteet, jotka kotiini haluaisin, mutta en ikinä saa, koska vaikka rahti järjestyisikin, pitäisi kalusteet kantaa pois kirppikseltä, eikä meistä koskaan ole siihen. Tai sitten en vaan halua tarpeeksi 😛 

Ei kai vaan! Kyllä! Sehän on Euroviisu-Conchita! 

Mauerparkilta odotan nykyään lähes pelkästään Flammkuchenia ja makoilua kahvimuki kourassa. Tällä kertaa seurassa oli myös tylleröinen.

Holzofenspezialitäten.

Ei reissua ilman paikallista ruokaa. Kävimme syömässä saksalaista perinneruokaa tarjoavassa ravintolassa. Hyvää oli, mutta tilanne oli kärjistyä siihen, että oma annokseni meinasi hiiltyä. Onneksi seurueen yksi tarkkasilmäinen pieni huomautti, että perunani ympärille kauniiksi joutseneksi kääritty folio kytee.

Kaunis, mutta mustanokkainen.

Ai niin. Pelattiinhan sitä jalkapalloakin. Nyt on myös kaikki päivän lehdet ostettu.

 

Torstaina takaisin. Tämä on luultavasti niitä lomia, joiden jälkeen vanhemmat ovat loman tarpeessa. 

Suurkaupungin sykkeessä jälleen

Hetken hiljaisuuden jälkeen terveiset täältä hikisestä, myrskyisästä, aurinkoisesta ja aina niin mukavasta Berliinistä.

Tähän mennessä pääasialliset tavoitteet, eli saada joka päivä hyvä ruokaa riittävästi ja pitää nappulat tyytyväisinä on saavutettu. Saksan finaalipaikka tuli myös varmistettua ja korvaukseksi siitä äideille on luvattu vapaata shoppailu- ja kahvitteluaikaa (esim. nk. ”kahden käden aamiainen”, joka siis tarkoittaa, että äidin ei kahvikuppi toisessa kädessä tarvitse tunkea muruilleen muroja suuhun).

Käytiin puistoreissun jälkeen syömässä cupcake-lounas. Hyvin maistui!

Sää on ollut sen verran jännittävä, myrksyä ja hellettä vuorotellen, että kävin eilen ostamassa kaikille aikuisille sadetakit. Varma keino näet, loppuajaksi ei Foreca tänään ole luvannut pisaraakaan sadetta.

Ukkosmyrskyä juostiin pakoon Pergamon-museoon.

Lapset ovat liikuttavan innoissaan aivan kaikesta: U-Bahnista, raitiovaunuista, mansikoista, puistosta, ihan kaikesta. Reippaasti he vaeltavat, mussuttavat eväitä, istuvat kahvilla ja ihastelevat suihkulähteitä, jotka muuten ovat varmaan leikkipuistojen jälkeen parasta koko matkalla.

Vuokra-asunnossa on kylpyamme. Kaikki kolme likoavat siellä joka ilta kaikin maustein.

Tylleröinen teki kiipeämisennätyksensä.

Ei varmaan vastaa kaikkia standardeja, mutta lapsille mieleinen.

Kärryillä pääsee liikkumaan myös julkisilla, mutta matkanteko on hidasta, koska hissejä on usein vain yksi ja se on erittäin suosittu kulkuneuvo.

Tämän päivän eväät puistoreissun päätteksi.

Isi ja äiti ip/päiväunidrinksuilla. Huomaa Ellan varvas.

Koska huomenna ajattelin livistää heti aamusta yksin aamiaiselle ja vähän retailtherapoimaan itseäni, nyt on kiire nukkumaan. Nappaan vielä lasillisen raparperituoremehua, nam, ja hautaan pääsi tyynyyn. Näistä kuvista ja tunnelmista vielä jatketaan.

 

 

Lähtölaskenta

Ensinnäkin: kiitos ja onnea Ruusu, ihanaa kun hyppästi mukaan! Nyt meitä on täällä kaksi suurta ajattelijaa 🙂 

Toiseksi: Täällä matkakuume kohoaa. 

Ei ole meillä ollut vuotta ilman Berliiniä sitten kesän -07, ellei tylleröisen syntymän jälkeistä vuotta lasketa, olkoon se siis poikkeus, joka vahvistaa säännön.  Ja koska Berliini on lähinnä sydämeni asia, voi aikaisempia horinoitani kaupungista lukea vaikka täältä, täältä, täältä tai täältä

Isäni hekotellen kysäisi tuossa kotona käydessäni, että eikö sitä välillä voisi mennä jonnekin muuallekin. Hauska kysymys mieheltä, joka matkusti lomillaan yli kymmenen vuotta kahden paikan välillä, saman maan sisällä 🙂 No, siinä sitten totesin, että koska olen tehnyt töitä aika monessa kaupungissa, niin nautin tuttuun paikkaan menemisestä, siitä, että tiedän, mistä saan hyvää ruokaa, mihin pääsi kallistaa ja missä mieleni rentoutuu nopeammin kuin missään muualla. 

Mökkikammoa potevana uskon, että saan kaupunkilomasta ihan sitä samaa, mitä mökki-ihmiset saavat mökeillään: tuttuuden ja turvallisuuden tunne, rentous, ruoka maistuu paremmallalta, se mahtava fiilis kun ei-ole-pakko-tehdä-mitään mutta on kaikki mahdollisuudet tehdä mitä vaan, irti arjesta, pieniä elämyksiä. (Mökkikammo = pelko työleirille joutumisesta ja hyyskän tyhjentämisestä, painaisia itikoiden invaasiosta, kauhua siitä, ettei hetkeäkää saa istua paikallaan, yökötys kylmässä vedessä tiskaamisesta, JATKUVASTA tiskaamisesta ja valvominen kostealle/vanhalle haisevassa vierasmajassa.)

Meillä on ollut aina jokin teema tai ajatus siitä, missä merkeissä Berliinin kohtaamme. Viimevuotista teemaa pienen lapsen kanssa reissatessa voisi kuvailla sanoilla go with the flow, tänä vuonna teema on perhelomailu. Olemme lähdössä matkaan yhdessä tuttavaperheen kanssa, ja yhteensä meitä on neljä aikuista ja kolme lasta. Tukikohta on jälleen vuokrattu Airbnb:n kautta, ja asunnon valinnassa yritimme huomioida mukeloiden tarpeita mahdollisimman paljon: makuuhuoneita niin, että vaikka jokainen nukkuisi omassa huoneessaan ja vanhemmat olkkarissa, hyvät kulkuyhteydet, leikkipuistoja lähellä, jne. Pari päivää sitten testasimme, miten nappuloiden yhteinen leikki sujuu (asumme eri kaupungeissa, emmekä tapaa ihan joka kuukausi), eikä mitään suurempia ongelmia ilmennyt. 

Jännittää kyllä vähän. Viime vuonna uhmasta ei ollut tietoakaan tässä mittakaavassa, ja päiväunet vedeltiin tuttipulloa lussuttaen. Miten selviämme aamuvarhaisen lennosta ilman massiivista raivokohtausta ja miten saamme ajan kulumaan siihen saakka, että asuntomme vapautuu? Onnistummeko ikinä tahdistamaan kersnaakkeileita niin yhteiseen rytmiin, että pääsisimme aikuisten lounaalle vai onko se vain haaveissa siintävä utopia? Entäs, jos uusi uhmahuippu tärähtää päälle juuri parahiksi maanantai-aamuna, kun lentokone starttaa?

Vaikka pyhästi lupasimme olla ahdistumatta oli tilanne mikä hyvänsä, voin kyllä nähdä pienehköjä myrskypilviä muuten niin lomaisalla taivaalla.

Palaan asiaan matkan edetessä.

 

Kärrykävelyllä etelässä

Yksi Helsingissä asumisen hyviä puolia on se, että täältä pääsee aika helposti pois. Kun kärryjen työntely lähipuiston, kaupan ja kodin väliä alkaa liikaa ahdistamaan, voi kärryjä kätevästi lähteä työntelemään vaikka eteläisen veljeskansan pääkaupunkiin.

Niinpä me reippaina lattemammoina Ruusun kanssa pakkasimme kääpäläisten tavarat kärryihin ja loikkasimme laivaan. Vaatimattomina tavoitteenamme oli saada ruokaa, kahvia ja herkkuja.

Edellisen kerran tylleröisen kanssa Tallinnassa käydessämme oli tylleröisellä ikää puoli vuotta. Nyt ikää oli tasan kaksi vuotta enemmän, mutta noin teknisenä suorituksena, eli lapsi ja hänen tavaransa kärryyn, kärry laivaan ja matkaan, ei juuri poikennut edellisestä reissuta. Myöskin huutokohtaus laivasta pois jonottaessa oli aivan samaa tasoa kuin muutama vuosi sitten. 

Muuten homma olikin sitten ihan eri. Siinä missä puolivuotias vaiennetaan täräyttämällä hänelle tissi suuhun, ei kaksi ja puolivuotiasta uhmista räyhähetken sattuessa hillitse mikään. Ja ne hyvät hetketkin ovat niin täynnä vauhtia ja vaaratilanteita että äidit olivat, periaatteessa kuitenkin hyvin virkistävän reissun jäljiltä, melko ravistuneessa kunnossa.

Vikingin uusi kesäaikataulu antoi enemmän aikaa maissa kuin talvinen ja oli siinäkin mielessä mukava, että päiväuniaika ei osunut laivassaoloaikaan. Näin ilman hyttiä matkustaminen onnistui aika helposti, kun mukelot melskasivat leikkihuoneessa ja ja pientä evästä mutustellessa. 

Menomatkalla meininki oli näinkin vitsikästä.

Haaveissä oli syödä hyvää lounasta, ja tadaa! kerrankin haltijatarkummit olivat puolellamme. Ruusun pikku murunen sammahti lähes saman tien kun astuimme ulos laivasta ja tylleröinenkin kellahti unten maille puolimatkassa Telliskiven suuntaan kävellessämme.

Telliskiven Loomelinnakissa sijaitsevaan superherkulliseen F-hooneeseen minut alunperin tutustutti Tupa-Keittiöstä tuttu Tallinnan-asiantuntijani Kanelibasilika. Enkä nyt tietenkään malttanut olla viemättä F-hooneen ilosanomaa eteenpäin, joten kävelytin Ruusun Kalamajan kaupunginosan läpi ränsistyneelle teollisuusalueelle, jossa tämä kulinarismin helmi sijaitsee. 

Ruusu pysyi asiallisesti cokiksessa, tämä äiti nautti lasillisen frizzantinoa.

F-hooneen tiski.

F-hoone sijaitsee siis neuvostoaikaisessa tehdasrakennuksessa, jossa sijaitsee myös erinäisiä luovaa työtä tekevien työhuoneita ja pieniä putiikkeja. Sisustukseltaan F-hoone on miellyttävän industrial-rappiollinen.

Mitä tuolla ylhäällä on, ei mitään käsitystä. Mutta hienolta näyttävät nuo punaiset rappuset.

F-hoonella ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Edellisestä kerrasta oppineena en edes yrittänyt kolmen ruokalajin haastetta, vaan otin suosiolla Kalamaja Burgerin. Siinä burgereita mutustellessamme meidän oli vaikeaa uskoa hyvää tuuriamme syödä rauhassa, ja rauhallisen lounasajan päättymistä jännittäessämme lanseerasimme käsitteen äidit simultaanikapasiteetin huipulta – puhutaan ruoka suussa. Koska ikinä ei voi tietää, milloin kallisarvoinen rauhanaika ruoan kanssa loppuu. 

Kalamaja burger. Niin hyvää ja niin täyttävää.

Huolimatta huimasta aikomuksestamme mennä vielä Josephineen kahvittelemaan, otimme vielä lasten koisatessa jälkiruoat. Tässä kohtaa huomautettakoon, että palvelu F-hooneella on äärimmäisen ystävällistä, mutta lievästi sanottuna viipyilevää, ainakin näin suomalaisesta tehokkuusajattelunäkökulmasta. Mikäs siinä istuskellessa, mutta kun näiden herranterttujen kanssa reissatessa ikinä ei tiedä, milloin se istuskelu loppuu.

 

Jälkiruoka eli ”Marjapurkki”.

F-hoonelta lähtiessämme kiertelimme vielä hiukan Telliskiven kaupoilla. Tosin omalla kohdallani se jäi ehkä hieman yrityksen puolelle tylleröisen herätessä ja saadessa vuosisadan raivokilarit. Siinä ei sitten paljoa muu auttanut kuin hokea itselleen että kaikki me itsenäistymme joskus ja koittaa kestää klassisen itkupotkuraivarin kauppakäytävällä esittäneen tylleröisen huutokonsertti. Elämänsä uhmasta verisesti sydämistynyt lapsukaiseni tokeni lopullisesti vasta astuessaan sisään Josephinen ovesta nähdessään valtavat suklaakonvehdit tiskissä. Äitinsä tytär, kenelläpä ei murheet moisessa kahvi- ja suklaaparatiisissa unohtuisi. Ja vinkkiviitonen, sieltä tiskistä löytyy myös miedompia konvehtivaihtoehtoja lapsekkaampaan makuun. Ruusun palleroinen tosin selkeästi jo Josephine-veteraanina mussutti (äitinsä) chili-suklaakonvehdin ilmekään värähtämättä. Lasten sisäistä kulinaristia ei tule aliarvioida. Tylleröinen sen sijaan oli ihan onnellinen Les Femmes Savantes kookos-valkosuklaakonvehtinsa kanssa. 

Niin herkkää. Josephinen sisustus on suurin piirtein pompöösin kitchin ruumiillistuma. Aika ihana siis.

Jos raha kasvaisi puissa, työntelisin kärryjä mielelläni Tallinnassa vaikka joka viikko. Kaunis vanhakaupunki hivelee silmiä, ruoka on hyvää, palvelu ystävällistä ja lapset huomioivaa ja ihania kahviloita joka nurkassa. Aina voisi toivoa vähemmän uhmaikää lapsen kanssa matkustaessa, varsinkin kun meno on rauhoittunut tänään kuin taikaiskusta (näitä vaiheita), mutta toisaalta, on se kiukuttelukin ihan uutta jossain muualla kuin tutuksi tulleilla kulmilla. 

Ruusullekin vielä kiitokset ihanasta seurasta. Rauhallinen lounas, jee, me onnistuttiin!

Turussa taas

Hops, tarkoitus ei ollut hiljentää palstaa kesän alkamisen kunniaksi, kesä vaan tempaisi meidät mukaansa.

Turku ja kesä! Niin se alkoi tämäkin kesä mummolareissulla Turkuun, tuonne ikuiseen kotikaupunkiini, jonne en kuitenkaan näin kahdeksan vuoden yrityksenkään jälkeen ole onnistunut elämääni ja perhettäni siirtämään. Turku, tuo taivaanrannassa siintävä… utopiako? 

Turku, täynnä historiaa, ei pettänyt meitä taaskaan. Siinä kahvittelun ja jätskinsyönnin lomassa kävimme mm. Turun historiallisessa lelukaupassa, toisin sanoen Casagrandella, joka on ehtinyt viettää jo 100-vuotissynttäreitäänkin muutama vuosi sitten.

Nooooo, kyllähän siitä jotenkin näkee tihrustaa, mistä on kysymys.

Omassa lapsuudessani oli vielä muita lelukauppoja kuin se yksi valtava, jonka filiaaleja tämä maa vilisee yhtä taajaan kuin automarketteja. Toivoisin niin kovasti näiden pienten selviävän, kaupunkien keskustojen kestävän markettipaineen ja Casagrandenkin säilyttämään asemansa vaikka seuraavatkin 100 vuotta. 

Tällaisen äiti olisi halunnut, mutta ei saanut. 

Kaisaniemen-reissustamme intoutuneena kävimme myös Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Kasvihuoneista löytyi mm. Undulaatteja, kultakaloja ja kilpikonna. Itse olin innoissani Victoria-lumpeen kukasta, joka päiväseltään oli tietenkin terälehdet supussa, mutta että yleensä satuimme osumaan paikalle kukinta-aikaan, oli aika hienoa. Lasta innostivat selvästi enemmän eläimet, ja puutarhassa vallinnut pelottava ”Ikimetsä”. Mistä lie tylleröinen tuonkin keksinyt?

Jättiläislumpeen lehtiä. Ja pilkistää se kukkakin sieltä.

Mummin kukkaro taidettiin tyhjentää taas pohjia myöden, sen verran usein poikettiin kahville ja kakulle. Ja saipa tylleröinen oman babyccinonsakin liian herkulllista pizzaa tarjoavassa Pizzariumissa. Voi kun voisi ottaa jokaista palaa yhden! 

Kävimme tietenkin jokirannassa kävelemässä ja ihmettelemässä kirjaston aina yhtä jännittävää suihkulähdettä leijonineen. 

On aamu varhain ja sää parhain…

Kävimme myös kirjastossa sisällä tylleröisen tätiä odotellessa. Mikä ihmemaa uusi kirjasto onkaan! Tylleröisen mieleen olivat etenkin kuplatuolit ja sitten nämä toiset ympyräiset… mitkä lie, tylleröisen mukaan ”niitä toisia kuplia”.

Näitä kans mulle yksi, kiitos. Ja itseasiassa tällainen kirjasto tähän viereen sopisi myös.

Enkä nyt itsekään päässyt pois Turusta ilman, että mukaan ei olisi tarttunut vähän turkulaista designia.

Hyllyt olivat tarjouksessa Turku Design Now:ssa 20€/kpl. Harmi että Klo Design lopettaa huonekalujen osalta, hienoa, että jatkavat muuten!

Tähän vielä kesäinen loppusöpöys: Lapseni on hipsteri! 

Viikonloppuja, hyvät ihmiset!

Maanantai, jota kannatti odottaa

Sunnuntai-iltaisin sitä löytää itsensä murehtimasta sitä, että huomenna on taas maanantai. Ja sitten tiistai jne., koko viikko vielä edessä. Ja sitten kerran sattuu niin, että maanantaita on odottanut jo edellisen viikon tiistaista alkaen.

Maanantai-aamuna, silloin kun vielä oli vain 17 astetta lämmintä, tapasin Tupa-Keittiön Kanelibasilikan ysiratikan pysäkillä ja lähdimme kohti länsisatamaa ja sieltä eteenpäin päivän mittaiselle minilomalle etelään.

Tere Tallin!

Kanelibasilika on paitsi erityisen huumorintajuista ja leppoisaa matkaseuraa jolla on loistavat jutut, on hän myös melkoisen nerokas Tallinna-opas, koska tuntee kaupungin kuin omat taskunsa. Ja aina on kiva olla mukana oma hlökohtainen opas, joka vielä puhuu paikallista kieltä. 

Kiitos näiden viinarallauspaattien uusien aikataulujen, meille jäi enemmän aikaa olla maissa kuin joutua kököttämään laivassa. Eikä nyt tarvinnut juosta hengenhädässä paikasta toiseen, mikä muuten yli 30 asteen helteessä olisikin ollut aika urheilullinen suoritus.

Aamuaurinko muurilla.

Joten laivan saavuttua määränpäähämme kävelimme maisemareittiä vanhaankaupunkiin, kävimme NuNordikissa ja kävelimme vanhankaupungin läpi ensimmäiseen viralliseen kohteeseemme, ravintola Elevantiin.

Vanhakaupunkia aamuauringossa.

Eikä ollut Kanelibasilika turhaan hihkunut tästä paikasta jo paria kuukautta, sen verran herkullisen Saag paneerin popsin. Ei se, että yleensäkin pidän kovasti intialaisesta ruoasta, vaan se, että ruoassa on kourakaupalla tuoreita yrttejä, pinaatti on lehtiä eikä muussia ja paneer on pehmeää ja sitä on paljon (tällä kertaa liian paljon…). Selkeästi tässä vaiheessa oli korkea aika syödä, koska edes tyhjistä lautasista ei ole kuvia muistoksi. 

Elevantista lähdimme täysine vatsoinemme vyörymään kohti Karnaluksia, joska hain mm. tylliä ja kankaita tylleröiselle. Niistä kuvia vaikka sitten kun ovat kokeneet metamorfoosin ja muistuttavat vaatteita. Helle oli melkoinen ja matkalla poikkesimme Suvan sukkapuodissa Kaubamajassa. Paitsi että tila oli mukavasti ilmastoitu, niin etenkin Suvan Etno-malliston sukat ovat paitsi kauniita, myöskin käytössä kestäviä ja nappasin puodista käyttökelpoiset ja tarpeeseen tulevat tuliaiset kotiin vietäväksi. Tylleröinen, joka tietenkin keikkui vielä hereillä reissulta palatessani, olisi muuten halunnut nukkua tuomani sukkahousut jalassaan ja peitteli kissasukatkin viereensä nukkumaan. 

Matkalla Karnaluksiin ihastelin jälleen kerran Tartu maanteen ja Liivalaian kulmassa olevaa neuvostomonumentalistista taloa, sen pompöösiutta ja rapistuvaa ulkoasua. Hehkutellessani jälleen rakkauttani rappioromantiikkaan ja vanhoihin rakennuksiin, ehdotti Kanelibasilika, että jos vaikka koittaisimme mennä talon rappukäytävää tutkimaan Karnaluksista palatessamme. Valitettavasti ovet oli teljetty sen verran tiukasti, että en päässyt koputtelemaan seinämateriaaleja, mutta jo kävely sisäpihoilla oli melkoisen elämyksellistä. Vanhat rakennukset kätkevät rapistuneiden julkisivujensa taakse käsittämättömiä yllätyksiä, kuten esim. kohtuullisen glamoröösin oloisen kauneushoitola, joka löytyi tämän rakennuksen päädystä

Yritys hyvä kymmenen tunkea tutkimaan rappukäytäviä.

Kun helle oli saamassa meistä jo yliotteen, nousimme Tallinnan kattojen tasalle kahvila Komeetiin. Sekä kakkuset että sisustus, puhumattakaan maisemista saivat sisäinen hillittyyn charmiin mieltyneen porvarin hyrräämään onnellisena. Ja kaikkialla maailmassa, missä on pöytiintarjoilu, on elo muutenkin astetta luksukkaampaa. 

Aijaijaijai!

Kahvilan sijainti (ja ilmastointi!) oli mitä parhain: Maisemaikkunoista avautui kappale kauneinta Tallinnaa. Tästä tuli saman tien uusi suosikki. (Ja Komeetin wc inspiroi ajatuksen aloittaa blogi, jonka otsikko sisältäisi ajatuksen pohjois-Euroopan käymisen arvoisista vessoista.)

Niin kertakaikkiaan kahvitteluun sopivaa!

Kahvilta kepsuttelimmekin sitten takaisin satamaan, laivaan ja kohti Hkiä. Taas jäi se tunne, joka tulee aina kun poistun Tallinnasta: pitäisi jäädä pidemmäksi aikaa!

Joten heihei Tallinna, toivottavasti pian nähdään taas!

Ja sama koskee Kanelibasilikaa, nähdäänpäs pian taas ja käydään  syömässä 🙂

Niin rappiollista ♥