Pistän pullat uunihin, vedän valmiit takaisin…

Voisiko joku nyt jakaa niitä todellisia hyvä äiti-pisteitä jossakin? 

Runsas viikko sitten kiduin niin hirveästä migreenistä, että vaelsin monta päivää aikamoisessa lääkepöhnässä. Migreeni hatuttaa ja kauhistuttaa ja Hortonin neuralgiana se on vielä sangen usein vieraana. Sinänsä kiva, että lääkkeistä on edes sen verran apua, että ne ainakin osittain vaimentavat kipua niin, että sitä pystyy melkein olemaan äitikin.

Lääkkeet ilmeisesti pistivät pääni sen verran pyörällä, että kun menin hakemaan lasta päiväkodista, lupasin hänelle siinä sen kummempia ajattelematta että  ”kotona leivotaan!”. Siis että kauheassa migreenilääkkeen jälkihöyryssä ajattelin, että kivointa mitä voi tehdä on leipoa?

Lääkkeet ilmeisesti sumensivat tajuntaani sen verran, että kaikki kyynisyyden rippeetkin hävisivät, sillä leipominen oli kivointa mitä olen vähään aikaan tehnyt. Toinen todella huomion arvoinen seikka oli, että 2-vuotias voi todella olla avuksi.

Pikku mestarileipuri sekoitti leivinjauheen vehnäjauhoihin, siivilöi jauhot muna-sokerivaahtoon ja sekoitti taikinan. Siinä samaan aikaan tehoäiti otti lämpimät voileivät uunista. Lopuksi pikkuleipuri vielä voiteli vuoat ja jauhotti ne. Kaikkein yllättävintä oli sotkun vähyys. Hienointa ehkä se, miten valtavan ylpeä pieni leipurimestari oli tuotoksistaan.

Teimme ihan tavallisen sokerikakkutaikinan, jonka paistoimme kahdessa minikokoisessa kakkuvuoassa ja yhdessä silikonimuotissa. Vinkkinä kaikille vanhemmille, kannattaa mennä sekoamaan Stockan leipomisosastolle. Menin sinne alunperin hakemaan minikokoista kaulinta, ja kas kummaa, mitä sieltä tarttuikaan mukaan. Nuo kaksi kakkuvuokaa ja muutama piparimuotti, joita on tosin toistaiseksi käytetty vain softis-levyn leikkaamiseen tarkoituksena tehdä kankaanpainoleimasimia. Hauska silikoninen ötökkämuotti on Lidlistä, tuosta toistuvasti positiivisesti yllättävästä valintamyymästä.

Jee, olen pullansokerikakun tuoksuinen äiti!

Häät (lapsiperhe vieraana-edition)

Liekö se sitten syksy joka salakavalasti väsyttää vai mikä, kun aloin menneitä muistelemaan. Miten erilaista elämä ennen lasta olikaan.

Olimme viikonloppuna aivan parhaiden tyyppien häissä. Sellaisissa rennoissa, ilman mitään pönötystä, joissa puheet naurattivat, musiikkiesitykset herkistivät, viini virtasi, ruoka oli hyvää ja kotimaista, soitto soi ja nauru raikui.

Häät olivat iloksemme (?) myös lapsiystävälliset, muutoinhan emme olisi lainkaan edes mukaan päässeet. Paikalla ei sinänsä ollut mitään erillistä lasten viihdytystä, mutta jo huone, jossa sai piirtää, oli melkoinen menestys. Ja tietenkin ne muut lapset. 

Käytin tilaisuutta häikälemättä hvyäkseni ja annoin surutta jokaisen vieraan vanhemman pistää omaakin lastani ojennukseen. Oli hauskaa olla sen kaikista häistä aina löytyvän söpön pienen tytön äiti. Tanssia Saarenmaan valssia kolmistaan.

Mutta se prosessi, millä kolmihenkinen perhe hoidetaan kunnialla ja lähes ajoissa häihin, huhhuh! Ennenmaailman aikaan = ennen lasta sitä saattoi kavereiden hääpäivän aamuna mennä suihkuun, laittaa rullat hiuksiin, juoda kahvinsa rauhassa, käydä ehkä lounaalla ja etkoilemassa jossain muiden vieraiden kanssa. Nyt sitä herää aamulla varhain vain päästäkseen tekemään seuraavan viikon ruokaostokset, päästäkseen sitten tekemään lounasta päästäkseen sitten nukuttamaan yhtä piiperopaaperopatikkajalkaa päästäkseen sitten ajoissa lähtemään. Ja meillä oli vielä bonussektori:

Hääpari oli toivonut mahdollisimman monen häävieraan lahjan ostamisen sijaan osallistuvan kakkukatselmukseen. Mekin tietenkin into piukassa ilmoittauduimme heti mukaan kutsun saavuttua, ja minä vielä ohjeistin siippaa sitten osallistumaan parhaalla osaamallaan tavalla, eli olemalla lapsenvahti kun itse hääräisin keittiössä.

Kas kummaa, miekkoselle ilmestyi edellisenä iltana iltameno, joten en kiusallanikaan alkanut nukuttamisen jälkeen enää sähkövatkaimella pärryyttämään. Leipominen suoritettiin siis h-hetken aamuna, ennen ruokaostoksia. 

Koska koristelusta ja täytteistä ei sen enempää oltu ehditty puhua semminkuin kuin paremmin ottamaan selvää, sävellettiin nekin siinä samassa kauppareissuvauhdissa.

Tylleröinen, joka tajusi että jotain erikoista on vireillä, luonnollisesti kieltäytyi päiväunista, söi kaksin käsin sokerimassaa ja repi alas kaiken mahdollisen, minkä käsiinsä sai. 

Mies huolehti ennen kaikkea omasta lounaastaan. Ja minä täytin, vatkasin, murskasin,  tiristelin, kaulin, nostelin, mittasin ja vaahdotin. 

Mies taiteili Eiffeltornin. 

Lopullinen tekele ensimmäisen palan ottamisen jälkeen.

Ensimmäistä kertaa pelasin sokerimassan kanssa. Pakko sanoa, että tunnen hienoista ylpeyttä. Aika hyvä suoritus paria tuntia ennen lähtöä. 

Kakkuja oli vaikka kuinka, alla näytteitä muista paikalle osuneista kaunottarista.

Kuvassa myös voittoisa suklaaperhos-kakku.

Näppärästi olin unohtanut (tai en kutsua ollut niin pitkälle edes lukenut), että lahjomattoman raadin valitsemat parhaat tuotokset palkittaisiin. Pokkasimme toiseksi tulleen palkinnon, ankkuri-muotin, uskollisuuden symbolin.

Kaikesta tästä selviydyttyämme olin väsynyt kuin vanha riepu, ja huolimatta siitä, että olisi ollut oma vuoroni lähteä jatkoille, lähdimme kaikki kotiin vartin vailla kymmenen. 

Jatkot sitten kun olemme eläkkeellä.

 

 

Muistoja

Viime viikonloppuna siivoillessani käteen osui tylleröisen syntyessään sairalaasta saama väestörekisterikeskuksen joku lirpake, jota ei kuitenkaan oltu ehditty pistää paperinkierrätykseen luultavasti syystä että sieltä sattui löytymään tylleröisen strategiset mitat syntyessään jne. 

Tajusin, että sen lisäksi, että meillä on sellainen (kertakaikkiaan omituinen, vaaleanpunainen, pulskalla naivistisella piirrosenkelillä höystetty) pienen lapsen aarrelaatikko, meillä on jossain myös nk. vauvakirja. Ja hetken kirjahyllyä tuijotettuani, löytyihän se lopulta. 

Kuinka tämän värin saattoi missata kirjahyllyssä?

Kirja on lahja tylleröisen mummolta a.k.a anopiltani, ja se on oikeastaan aika hauska.

Meillä oli opiskeluaikana tällaisia samanlaisia opuksia tyyliin ”juhlakirja” ja ”aikuiset ystäväni”, joihin sitten erinäisissä pirskeissä ja muissa juomingeissa saatettiin kirjoittaa juhlijajoukkion kokoonpano, ajatuksia ystävistä, juomalistaa jne. 

Tämäkään ei ole aivan perinteinen vauvakirja, sillä tilaa kirjata muistoja riittää aina täysi-ikäisyyteen saakka. Luonnollisesti nämä elämän alkuhetkiin keskittyvät sivut ovat kuitenkin enemmistössä.

Just tältä me näytetiin.

Vauvakirjaa ei selkeästikään ole täydennetty joka kuussa. Tarkemmin sanottuna näyttää siltä, että kirjaa on täydennetty urakalla pariin otteeseen, joskus imetyksien välissä ja sen jälkeen viime kesänä (edelleenkin uskottelen itselleni Tero Vaaran tavoin että vielä on tätä kesää jäljellä). Miksiköhän näin?

Tylleröisen syntymäpäivän otsikot on sentään liimattu talteen kirjan väliin, ja sarjikset tietenkin!

Olisikohan niin, että tämä äiti on niin kiinnikasvanut tietokoneeseen, että kirjoittaa niitä vauvakirjaan kuuluvia juttuja enemminkin tänne virtuaalitodellisuuteen kuin kirjoihin ja kansiin?

Näistä vaihtoehdoista sai valita sen omannäköisimmimmän.

Itse tykkäsin kovasti lapsena selata omia vauvakirjojani. Äitini oli jaksanut aika kauniisti kirjata juttujani peräti kahteen vauvakirjaan, kunnes seuraava lapsi syntyi perheeseen. 

Pitäisiköhän jotain juttuja siirtää täältä blogostaniasta tuonne kirjaan? Jotenkin se tuntuisi…kauniimmalta kuin karu läppäri.

Kirjan väliin on kasattu tärkeitä todisteita eletystä elämästä

Tarkka lukija on tähän mennessä kuitenkin ihmetellyt vain sitä, mikä ihmeen pinkki mötikkä tuolla ensimmäisessä kuvassa oikein töröttää. No sehän on yksi kesän DIY-ihmeistä, nimittäin oma vanha, kolhiintunut, äärimmäisen mäntypuisenkeltainen, vesivahingostakin kärsinyt ja alunperinkin aika kamala keinuhevonen!

Heppa-raasulla ei lähtökohdat siis alunperinkään olleet kovin vahvat (vaikka vanhempieni mukaan me kuulemma rakastimme tätä möhköä kovasti), joten ajattelin, että pilaamaan sitä ei enää onnistu millään. Annoin siis tylleröiselle RTV:llä vapaat kädet sävykorttien kanssa, joista tylleröinen tinkimättömällä maullaan valitsi jotain, jonka nimi oli suurin piirtein ”Barbien hattara- ja purukumiyllätys” ja tadaa! Miten hieno siitä lopulta tulikaan! 

Tylleröinen oli niin liikuttunut hepan muuttuneesta ulkoasusta, että ryntäsi hihkuen halaamaan allekirjoittanutta ja kiljui: kiitos äiti, kiitos!

Vanhan hepan uusi asu.

Lisää kesän tee-se-itse -ihmeitä luvassa myöhemmin, viimeistään sitten kun parvekkeella on liian kylmä heilua tasohiomakoneen kanssa.

Tee-se-itse -mekko

Akuutin mekkokriisin sattuessa sen voi koittaa ratkaista näinkin:

Otetaan kaapista pitkään hillottu (miehen polttareista peräisin oleva, ”kyllä siitä vielä jotain voi tehdä”) T-paita ja sakset. 

Tämän mainoslauseen jälkeen copy on varmasti tuntenut palkkansa ansainneen.

Leikellään tunteella ja taidoista piittaamatta mainoslause pois. Etukappaleeseen tein kaarevan linjan, takakappaleen saksin suoraksi. 

Ensin kannattaa leikata vähän vähemmän ja vaikka sovittaa välissä.

Sitten seuraa koko projektin vaikein osa: miten löytää kotoa tarpeeksi pitkä pala helmaan? Tähän käy vaikka xxl-kokoinen t-paita, vanha yöpaita tms., joista voi hyödyntää valmiiksi ommellun helman. Kun itse olen kangashamsteri, kaivelin esiin Ivana Helsingin jämämyynnistä löydetyn kappaleen mustaa (ja aivan kamalasti nukkaa keräävää) trikoota.

Ja tylleröistä siteeratakseni, ei muuta kuin sakset napsumaan. Ja tarkka tyyppi tietenkin piirtää lopullisesta tulevasta poikkisaumasta kaavan, me hätäpäisemmät taitamme ensin etukappaleen ja sitten takakappaleen kahtia ja saksimme silmämääräisesti taitteelta, kaksin kerroin taitellulta helmakankaalta.

Jännä kuva, melko musta. Se oli tarkoitus ilustroida sitä, että etukappaletta en leikannut aivan taitteen reunasta, koska askartelin mekon keskietuun vielä laskoksen. 

Tässä kohdassa kannattaa mallata, että ylä- ja alaosan kappaleet käyvät toisiinsa, helmasta tulee suhteellisen tasainen jne. 

Sitten surautellaan helman sivusaumat ja tasataan ja huolitellaan helma jos tarpeen. Valmiiksi kasattu helma on helppo hurauttaa kiinni yläosaan, jota ei siis välttämättä tarvitse ommella tikkiäkään. Itse tosin kavensin yläosaa hieman ja nostin olkasaumaa piirun verran, mikä ei ole monen minuutin homma saumurilla. 

Ja tadaa: Sitten käytössä onkin valmis mekko.

Ei mahtunut helma kokonaan mukaan kuvaan.

Tällaisina sadepäivinä

Mitäpä sitä tekisi tällaisena sadepäivänä? Kun puolisko potee spontaania krapulaa (mutta tunnetusti parhaat bileet tulee yllätyksinä), itse on valvonut puoli yötä Paljasjalkaisen Kuningattaren kanssa ja herännyt aamulle leipomaan sämpylöitä, koska kaupassa ei kukaan ole muistanut käydä. 

No sitä lähtee tietenkin ulos hengittämään raitista ilmaa, tosin samalla kun naama kastuu tihkusta miettien, miksi teen tämän itselleni.

Lapsi luontokuvaajana: Äiti, otetaan kuva tästäkin puusta. Ja tästä!

Sitä voi pelkästä ajantajun riemusta (Nyt on aikaa! Jee!) ommella vaikka puolet niistä kankaista, joita on marinoinut kaapeissaan.

Tästä kuosista tuli äiti-tytär -tiimiasu. Kuvassa vain tylleröisen versio, äitin on tietenkin jo päällystetty kuralla tuolla valokuvausreissulla.

Nyyh, mulla on jo iso tyttö, kun puoli metriä ei enää riitä tavallisen liivimekon materiaaliksi. Sävellettyä ja sovellettua.

Tylleröinen ei kuulemma suostu käyttämään tätä. Kuka haluaa?

Mitäpä muutakaan sitä tekisi kuin istuisi lätäkössä. Ainakin toinen meistä oli puistoreissulla ikionnellinen.

Tihkusadepäivät ovat loppujenlopuksi ihan ok.

DIY: pipo, jossa on vuori ja rusetti

Heikkolaatuiset kuvat mutta sitäkin monitulkinnaisemmat ohjeet pipojen rakennukseen jatkuvat! 

Tästä tulee peruspipo Deluxe, koska tässä on vuori. Eli vähän niinkuin pipo pipon sisällä. Kaiken kukkuraksi tähän tällätään vielä rusetti, eli piposta tulee mallia pyykkimuija.

Ohjeella saa aikaiseksi myös aivan tavallisen vuoritetun pipon ilman rusettia. Silloin kappaleet voi leikata samalla tavoin taitteelta kuin edellisessä pipopostauksessa.

Aloitetaan siitä että kaivellaan se edellisen pipopostauksen ohjeella tehty kaava esiin tai vaihtoehtoisesti väsätään uusi malliin ½ päänympärystä – 2cm. 

Sitten etsitään paria kivaa kangasta ja päätetään, kummasta tehdään pipo ja kummasta rusetti. Vinkkinä voin sanoa, että välttämättä ei tarvitse tuhlata omaisuuttaan kotimaisen suunnittelun hyväksi (niinkuin allekirjoittanut kuitenkin usein tekee), vaan hienoja luomuksia saa aikaiseksi esim. T-paidoista jotka eivät ole kuoliaaksi kulahtaneet, mutta eivät jostain syystä enää tee muuta kuin täytä kaappia. Ja koska tähän tarvitaan kangasta tuplasti enemmän kuin helppopipoon, voi vuoriksi laittaa hyvin jotain sellaista trikoota, jonka ei muuten välittäisi näkyvän.

Asetellaan kangas taas oikeat puolet vastakkain ja sovitellaan kaava kankaalle. Tässä pipossa vuori on samaa kangasta kuin päällikangaskin, mutta vuorin voi hyvin leikata jostain muustakin kankaasta. Vuoriksi tulevan pipokappaleen voi leikata taitteelta, mutta jos pipoon laittaa rusetin, tulee päälliosaan sivusaumat molemmin puolin.

Rusettikankaasta leikataan puolikkaan pään levyinen ja n. pipokaavan korkuinen neliö, sekä n. 6×4 cm kokoinen suikale pitämään rusettia kasassa.

Ensin ompelin rusetin niin pitkälle, että sen voi kiinnittää pipon sivusaumoihin. Taitetaan 6×4 cm pala pitkittäin ja ommellaan tuppiloksi, joka käännetään (tästä tulee se rusetin keskikappale, joka pitää rusetin muodossaan). Samoin tehdään suuremmalle palalle, eli taitetaan pala pitkät sivut vierekkäin, ommellaan ja käännetään niin, että ommel jää sisäpuolelle.

Sitten ommellaan vuoripipo. Muotolaskokseen jätetään kääntöaukko, ks. kuva alla.

Rusettikaitale, joka on siis saman mittainen kuin puolikkaan pipon pitkä sivu, asetellaan päällyspipokaitaileiden väliin niin, että se ommellessa kiinnittyy pipon sivusamoihin. En kiinnitä rusettia aivan pipon alareunaan, niin ei tule vaikeuksi vuoria kiinni ommellessa.

Ja sitten surautetaan päällyspipon sivusaumat (rusettikappale siellä välissä) ja muotolaskos.

Vihdoin ja viimein yhdistetään vuori ja päällyosa. Käännä päällipipo nurinpäin ja tunge vuoripipo sen sisälle niin, että pipojen oikeat puolet ovat vastakkain. Asettele vuorin ja päällisen sivusaumat kohdakkain ja ompele alareunasta yhteen. 

Käännä pipo kääntöaukon kautta, ompele kääntäaukko kiinni ja tunge vuori pipon sisään. Taittele rusettikaitale nätisti rusetiksi ja ompele pieni kaitale käsin/koneella rypytyksen ympärille.

Ja tadaa! Nyt sinulla pitäisi olla taas uusi pipo!

Olivatko ohjeet jälleen epäselvät? Kysy ihmeessä!

Lippapipo vielä tulossa, mutta nyt olen liian mekkojenompeluflowssa. Kaivataanko muita ompelujuttuja/vinkkejä? Haha, vaikka ei kaivattaisikaan, niin niitä varmaan nyt tulee kuitenkin, koska kesätyöttömyys vaanii nurkan takana!

DIY: pipo

No niin. Vähän tässä kesti, mutta näin äitienpäivän kunniaksi ajattelin istua hetken tässä koneella kuin tatti ja postata Adiinan rohkaisemana pipotutoriaalin.

Nythän on niin, että netti on hyviä pipontekovinkkejä väärällään, enkä missään nimessä aio kutsua omaani oikeimmaksi tai parhaimmaksi. Helppo se kyllä on. Tällä reseptillä saa aikaiseksi pipon, joka ei ole ihan päänmyötäinen, vaan sellaisen vähän enemmän pipolakki -tyyppisen, jonka lerputtavuutta voi säädellä näpsästi kaavan korkeutta vaihtelemalla.

Lopputulos riippuu aina käytetystä materiaalista. Yleensä tavallisen trikoopipon ympärysmitaksi annetaan päänympärys -2cm. Itselläni oli ensimmäistä kertaa pipo-ompelussa neulos, jonka joustavuudesta en ollut aivan varma, joten tein jätin miinusvaran pois, ja tein anoastaan pään ympäryksellä, mutta en lisännyt saumanvaroja. Muuten saumanvaraksi riittää hyvin vajaa sentti, n. 7-8 mm.

Aluksi mitataan pipon tulevan omistajan päänympärys, tai vaihtoehtoisesti mittailaan vanhaa sopivaa pipoa. Mitataan siis nuppi mittanauhalla siitä kohtaa, mihin pipon reunan toivotaan asettuvan. 

Sitten piirretään kaavan. Kaavan piirtämiseen käytin lautasta, kynää, kaavapaperia ja viivotinta. Taustalla tylleröisen ja isänsä taiteluja.

Piirretään puolikkaan päänympäryksen mittainen (-2cm, materiaalista riippuen) suora viiva. Itse teen tässä n.50 cm päähän, joten viivan pituus on 25cm.

Sitten piirtelin pipon korkeuden. Eli tulee neliö, jonka sivut ovat puolikas pipoa ja pipon toivottu korkeus. Korkeuden voi mitata mittanauhalla, mutta itse olen onnistunut mutu-tuntumalla niin, että olen vähentänyt pituudesta n. 5-8cm, taas pipon mallista ja materiaalista riippuen. Tässä neliön koko on 25cm x 19cm.

Sitten pyöristetään. Tämänkin vetelen yleensä saksilla ihan fiilispohjalta, mutta varmemman lopputuloksen saa aikaan näin:

Eli tässä kohtaa lautanen astuu mukaan kuvaan. Ja näppärä tyyppihän käyttää harppia, mutta omani on hukassa. 

Nythän pipon saa aikaiseksi ihan tällaisellakin puolipallolla. Tai vaikka sillä pelkällä perusneliöllä. Itselläni on tapana tehdä vähän muotoiltuja yksilöitä, joten kaavaan leikataan vielä muotolaskos. Keskeltä kupolia siis leikellään kiilamainen pala pois. Ja tässäkin on vaihtoehtoja. Omani on ylhäältä 4,5 cm ja kapenee kohti sitä linjaa, josta pipo alkaa pyöristyä. Alussa kolmion sivut ovat suorat, kärkeä kohden olen niitä vähän pyöristänyt. Jos haluat aivan takuuvarman munankuoren, pidät huolta siitä, että noiden ”kolmioiden” huiput ovat 90 asteen kulmassa ja molemmat sivut pyöristyvä identtisesti. Mutta siis, ihan pyöreä tälläkin tulee, ei pelkoa neljän tuulen lakeista. 

Tadatadattadaa, kaava on valmis! 

Sitten leikellään.

Kuviollisessa kankaassa voi kuvioita vähän koittaa kohdistaa.

Koska kaava on puolikas, leikataan pipokappale taitteelta, kankaan oikeat puolet vastakkain.

Koska pipon alareunaan ei tule erillistä kaitaletta eikä tähän superhelppoon malliin tule vuoria, lisäsin pipon alareunaan taitevaran. Pipoahan voi jatkaa vaikka minkälaiseksi hiippapipoksi, parempi laittaa enemmän kuin vähemmän. Pois saa aina, lisää on vaikeampi laittaa.

Ja sitten ommellaan. Supernopea hurautus pipon alareunaan: taitetaan taitevara ensin kerran nurjalle. Sitten taitetaan näin aikaansaatu taite vielä oikealle. Ommellaan saumurilla niin, että terä leikkaa ainoastaan taitetta, siis sen yksinkertaista reumaa, ei pipoa. Vaikea selittään, enkä tiedä selventääkö kuva alla yhtään asiaa. Tämän voi muuten tehdä pipon sivusauman ja muotolaskosten ompelemisen jälkeen. Minä tein nyt ensin.

Sitten ompelin takasauman.

Ja lopuksi muotolaskoksen, eli pipon päälaen. Muotolaskokset siis taitetaan toisiaan vasten niin, että päälaesta tulee pyöreä, ei niin, että sinne tulee kolmion muotoinen kuoppa ☺

Ja nyt tilanteen pitäisi olla tämä:

Ai että puuhaarukka? Joo. Tämä neulos jousti muuten aika paljon joten miinusvara olisi ollut ihan mahdollinen, ja taitevaraa olisi saanut olla ehkä omaan makuuni sentti enemmän. Mutta kyllä tämä lapsen päässä menestyi, kerrankin sikäli oikean kokoinen, ettei pipo valunut koko ajan silmille. Ai miten niin äiti on mieltynyt lörppäpipoihin?

Puuhaarukka on kiireisen tupsuntekijän paras kaveri. Siis tietenkin huolellinen tupsuntekinä joko a) leikkelee ne renkulat pahvista ja kiertää narun siihen tai b) käyttää kaupoista ostettavissa olevia tupsuntekolaitetta. Minulla ei sellaista ole (vuoden turhake, ellei ole todellinen tupsumaakari, sanon minä), joten tartun puuhaarukkaan. 

Lankaa kieputellaan vinhasti haarukkaan, ja kun sitä on tupsutekijän arviolta tarpeeksi, pujotetaan keskelle solmimislanka. Lankaa ei kannata kieputtaa haarukan ympärille turhan tiukkaan, vaan pakettiin voi sisälle jättää vaikka oman etusormensa. Langan löysyys helpottaa sitomista ja leikkaamista.

Kun kiristysnaru on sidottu, leikataan tupsun hapsut haarukan molemmilta puolilta. Kiinnitetään tupsu pipoon ja pistetään pipo päähän.

 

Jäikö ohjeesta jotain olennaista puuttumaan? Kysy, niin täydennetään!

Ja jahka joudan paremmin, teen vielä ne rusettipipo- ja lippapipotutoriaalitkin.

Välioppilaslakkeja

Me vietetään vappua popsimalla gambas al ajillo ja muita tapaksia. Ukkelin ylioppilaslakki on herratiesmissä, omani laatikossa, mutta tylleröiselle surautin parit myssy kolean vapun kunniaksi. Olkoon nämä nyt sitten ei ali- vaan välioppilasmyssyt.

Myssy se on oltava tylleröiselläkin vappuna.

Leppoisaa vapunjatkoa!

 

Vaatteet kerrankin kuin (peri)aatteet

Hupsista, meinasi mennä ohi koko Vaatevallankumouspäivä! 

Ei varmaan kenellekään ole jäänyt epäselväksi tämä Rana Plazan romahtamisen muistopäivä ja sen mukanaan tuoma tempaus kiinnittää huomio siihen, kuka on käyttämämme vaatteet tehnyt. Perimmäinen ajatus oli pukea luottovaate nurinpäin, jotta saumassa olevat merkit tuotteet alkuperästä olisivat näkyvillä.

No kuinkas sitten kävikään? Ja missä ovat valmistajan merkit?

Koska olin menossa kandin kielentarkastuksen palautteeseen, ei mieleen juolahtanutkaan, että vaate voisi tänään olla päällä nurinpäin ilman, että siitä epäiltäisi vähäunisen äidin pään sisäistä kuntoa. Joten tähän valokuvannappaushetkeen saakka olen tänään käyttänyt vaatetta ihan oikein päin, enkä nyt kuvaakaan varten viitsinyt alkaa kääntämään, kun edelleen ajattelin pitää tätä oikein päin.

Ja missäs ne laput sitten on? No, kai tämä työläinen voisi jollain toisella työläisellä omia tuotemerkkejä valmistuttaa. Mekon olen siis ommellut minä itse, Nosh Organicsin puuvillatrikoosta. Eli tiedän tasan tarkkaan, kuka tämän vaatteen on ommellut.

Ja niin on muuten myös tänään tylleröisen mekon kanssa, hänellä on päällään Hannan kankaan jo loppuun myydystä Kioskikisut-kankaasta niin ikään minun ompelema mekkonen. 

Joten tänään voimme huokaista helpotuksesta, mikäli katto ei putoa meidän päähämme. Näiden ompelija on saanut ompelun lomassa hengittää, syödä ja käydä vessassa. 

Ompelumeditaatio

Ajattelin vähän rentoutua viikonloppuna.

Tällä tavalla:

Se voisi olla musta mekko lapselle suoraan jostain puritaanilahkolaisten hilpeimmistä kesäkekkereistä…

…mutta oikeastaan se onkin iloinen viirimekko suoraan sirkuksesta!

Tässä on siis applikaatiota ajalta, jolloin applikaatiot eivät vielä olleen jotain bittimaailman edustajia puhelimen uumenissa. Kankaana on unelmissani mahduin siihen-yöpaitani ja miehen vanhoja kauluspaitoja. Kaavana vähän sitä sun tätä hiukan liian isossa koossa.  Suurin sijoitus työn lisäksi tässä on kullan värinen konekirjontalanka.

Ah, miten rentoutunut olo!