Ministylistini painava sana

Lentoaskeleiden Rosanna heitti hauskalla haasteella. Annetaan välillä lapsen stailata äitinsä, kun yleensä se on äiti, joka stailaa lapsensa.

Tämä vaikuttii niin toteuttamiskelpoiselta haasteelta, että heti aamulla aloitin haasteen toteuttamista tähän malliin:

 

– Hei tylleröinen, haluaisitko sä tänään päättää, mitä äiti laittaa päälleen?

– En.

– Jaha, ööö, vai niin. Sopiiko kysyä, miksi et? Kun äiti yleensä päättää sun vaatteet, niin äiti ajatteli että…

– Joojoo, en. Lapset voisivat miettiä, mitä lapset pukevat päälleensä ja aikuiset voivat sitten miettiä, mitä aikuiset pukevat päällensä.

-Jaha. Ok. Selvä.

 

Että  katsotaan sitten ehkä joku toinen päivä….

Mitä vanhat väsyneet silmäni näkevätkään eli suositteluinnostus

Tämä päivä lähti huonosti liikkeelle. Ennen aamukahdeksaa olemme siippani kanssa keittäneet kasaan oikein muhevan riidan perheiden klassikkoaineksesta eli rahankäytöstä. Töissä kaikki mukulat tuntuvat hyppivän silmille ja seinille. Korvat tuntuu räjähtävän. Yhdestä monimutkaisesta työasiasta alkaa paljastua jo lähes farssimaisia piirteitä, ja jollei asia itkettäisi, niin mylvisin naurusta. Päivä on poikkeuksellisen pitkä, ajan töistä suoraan toiseen ja seison kolme varttia kolmoskehän ruuhkassa kytkimen päällä. 

Kun vihdoin pääsen yhdeksän jälkeen kotiin, täräytän takapuoleni sohvaan ja ajattelen katsovani Areenasta tämän päivän jakson Gran Hotelia. Ensin mietin vaan ihan nopsasti vilkaisevani Lilyä.

Ja kyllä kannatti. Tämänkin päivän ongelmat häipyivät mielestäni kuin höyryävä hengitys marraskuiseen iltaan.

 

Sakset napsumaan!

Reippaana ihmisenä kävin torstaina tyhjentämässä Marimekon ysmyä kankaista. Koska uutta tuli sen verran taas hamsteroitua, piti pistää sakset napsumaan ja tyhjennellä vanhoja varastoja. Saldona itselle pari mekkoa ja paita ja mekko tylleröiselle. Kangasta tuli saksittua suurin piirtein kolmisen metriä.

Ensin ompelin tylleröiselle paidan:

No sehän oli tylleröisen mielestä niin hirvittävä, että hän kävikin sen hetimiten halveksuvan tuhinan säestyksellä nakkaamassa takaisin kangaslaatikkoon.

Seuraavana listalla oli mekko. Yläosan olin jo leikellyt, mutta helmasuunnitelma muuttui radikaalisti, kun päätin, että hyvä on, tehdään sitten sellainen kun käyttäjä tilaa:

Hetken aikaa mietin, että oh my, teinkö minä todella tuon. Mutta mikäs siinä, kun käyttäjän kasvot kirkastuivat kuin taikaiskusta. Se on kuulemma IHANA!

Itsehän harrastan tällaisia huomattavasti hillitympiä kaapuja. Kyllä, ne ovat poroja.

Trikoot: Nosh, Majapuu

Satiini: Eurokangas

Sisällöntuotantoa

Lapsi on taas kunnostautunut sisällöntuotannossa niin, että pakko on jakaa, vaikkei nämä välttämättä muita naurata kuin allekirjoittanutta:

  • Ulkona tulee ja tuuli tempaisee tylleröisen käsilaukkua. Lapsi heristää nyrkkiä kohti taivasta ja huutaa ”hei tuuli, et saa ottaa minun käsilaukkua!”
  • Mennään hissillä parkkihalliin. Tylleröinen: ”hissi nielaisi minut”
  • Lapsi tuijottaa mustelmaa jalassaan: ”äiti, nyt minut pitää varmaan viedä ihan sailaalaan”
  • Hyttysenpistoa kutittaa. Tylleröinen selittää tietävänä: ”hyttynen imaisi minusta *ryyyst*. Eihän me olla mitään ruokaa, eihän äiti?” 
  • Tylleröinen mörisee äänellä, jota voisi kuvailla Motörhead meets Smurffit: ”tunnen sun, sut unessa kerran kohtasin, tunnen sun, sun katseesi kohtaan niin kuin tein ennenkin. Aamu saapuu taas on unet vain unta tietenkin…”(Prinsessa Ruususen laulu)
  • Kun sata kertaa on pyydetty, käsketty ja komennettu sisälle syömään, nappaan tylleröisen kainalooni, mikä aiheuttaa kamalan huudon: ”äiti en minä ole enää mikään pikkuvauva!”
  • Aamulla kun puetaan sukkahousuja tylleröinen heittäytyy velttona selälleen: ”äiti, minä olen ihan pikkuvauva!”
  • Tietokoneruudulla näkyy logo, jossa on keltaista ja sinistä. Tylleröinen: ”äiti, siinä lukee IKEA”
  • Koitamme etsiä prinsessa Aurora-nukkea Amazonista, ja listaan ilmestyy myös Pahatar-nukkeja. ”Äiti, minä haluan! Voi hemmetin jumalat, HALUAN!”
  • Tylleröinen pakkaa jotain tuhannesta pienestä kassistaan, mutta hommassa on ongelmia: ”Voi hellan jumalan pieksut!”

                                                                    *       *      *

Naurattaa vieläkin. (Toivottavasti nuo ovat tylleröisen pahimmat kiroukset seuraavaan kymmeneen vuoteen. Enempää tuskin voi realistisesti edes toivoa)

 

Mies pukee itsensä

Ruusu kirjoitti osuvasti siitä, kuinka mies pukee lapsen välillä mitä mielikuvituksellisimmin perustein. Meilläkin tuo on vallan tavallista, mm. muistan erään kerran kandia kirjastossa kirjoittaessani viime talvena, kun tylleröinen lehahti viereeni päällään se legendaarinen yöllä ommeltu prinsessamekko. Naamiaisvaatteet, mikäs sen helpompaa tunkea haalarin sisään…

Tämä lapsi oudoissa kuteissa miehen pukemana on jotenkin omituinen ilmiö siinä mielessä, että useinmiten nämä hyvinkin avantgardistisiin ratkaisuihin lapsen pukemisessa päätyvät miehet pukevat itsensä kuitenkin sangen normaalisti ja usein ihan tyylikkäästi.

Viime kesänä (huom! tämä kesähän ei vielä ole ohi!) siippani osti reissusta sen verran vaatteita itselleen, että vuoden aikana hän hankki lisäksi yhdet housut ja yhdet kengät. Tänä vuonna rauhallisempi puoliskoni ajatteli, että tuskin tarvitsee niitä housuja tai kenkiäkään nyt hankkia. 

Miehen ensi vuosi näyttää sinertävältä ja kukalliselta.

Ukkelini on entinen S-kokoinen, nykyinen elintasovatsainen M-koko, joten hän löytää vaatteita melko helposti, ja monenlaiset mallit istuvat hänen päällään hyvin. Tylsiä vaatteita hänellä ei juurikaan ole, olenhan itsekin päätä pahkaa rakastunut miekkoseeni hänen liihotellessaan vaaleanpunaisessa, psykedeellisten kukkasten koristamassa paidassa.

T-paita Zarasta. Melko Piña Colada.

Aikaisemmin siippani osti vaatteensa useinmiten Zarasta ja Selectediltä, T-paidat ovat suurimmaksi osaksi edelleen sitä kamalaa Fruit of the Loom-bändipaitalinjastoa. Ai miksi kamalaa: onko mahdollista että saumat kiertäisivät vielä enemmän kuin Marimekon tasaraidassa? Ou jee, vastaus on nuo viheliäiset bändipaidat. Ja kyllä, tiedän että trikoo kudotaan pyörönä, ja siksi saumat vetävät, mutta yhtä kaikki pyykin käsittelyä vaikeuttavaa. Meillä ei kuitenkaan ole tapana/kiinnostusta puuttua toistemme ulkonäköön ja/tai vaatetukseen. Jos olisi, toivoisin, että miehellä enemmän muita teeppareita.

Uudessa T-paidassa puolisoni on valmis kohtaamaan vaikka imperiumin vastaiskun. Erityisen galaktisen tästä tekevät suorat sivusaumat.

Minun ei ikinä koskaan ole tarvinnut piilotella mitään ostoksiani minnekään kaappien kätköihin ja ottaa niitä sieltä sitten esiin teeskennellen, että ne olisivat jotain vanhoja rytkyjä. Siippani tykkää kierrellä kaupoissa ja ostaa itselleen uusia vaatteita. Jopa siinä määrin, että itse olen usein ollut toppuuttelemassa ja hokemassa, että tuleeko tämä nyt varmasti tarpeeseen. Nyt kuitenkin siirryttyämme dinkkielämästä lapsiperhe-elämään, on lapsi ratkaissut vapaa-ajan käytön niin nerokkaasti, että lauantai-aamupäivät eivät enää vahingossakaan kulu Aleksilla maleskellessa, ja niinpä miehen vaateostokset ovat vähentyneet niinkin minimiin, että välillä ehjien housujen löytäminen kotoa ei olekaan ollut mahdollista. 

Sininen Paisley-kuvio kukkasilla somistettuna. Sinisen kauden kauluspaita.

Jos joskus tarvitsisi kuvailla, minkälainen pukeutuja mieheni on, käyttäisin ehkä sanaa ennakkoluuloton huolimatta siitä että on todellakin monia sellaisiakin vaatekappaleita, mitä hän ei päälleen suostuisi pukemaan. Mutta kun niihin lukeutuu mm. yksivärinen vaaleansininen kauluspaita on maku pääosin mielestäni juuri ennakkoluuloton. Mukavaa on se, että myös omat ompelukseni kelpaavat hyvin kaapin täytteeksi siipallekin. 

Kukkapaita Zarasta.

Paitojen lisäksi puolisoni sijoitti kaksiin uusiin kenkiin ja kaksiin housuihin. Calvin Kleinin megginsit saattoivat valintana yllättää jopa minut, mutta hyvältä ne näyttävät, ja ovat kuulemma myös todella mukavat. 

Vaatehankintoja Berliinissä puolisoni teki paitsi Zaran alennusmyynnissä, TK Maxx:illa ja Yack Fou:ssa

Lapsen kanssa alennusmyynneissä

Kävin tylleröisen kanssa alennusmyynneissä pyörähtämässä.

Alennusmyynneistähän kannattaa ostaa sellaisia perusjuttuja niinkuin sukkia, sukkahousuja, alkkareita, mahdollisimman tavallisia t-paitoja ja muuta sellaista, joita varmasti tulee käytettyä. 

Seuraavaksi meidän kauppakierros tylleröisen kanssa, sekä kuvin että sanoin:

  • Äiti: Ooooh, valkoisia puuvillasukkahousuja puoleen hintaan ja vieläpä kokoa 98/104, menee vielä ensi talvenakin! Otetaanpas näitä…
  • Tylleröinen: Äiiiitiiii, kato mitä mä löysin, ihanat viuletit heppasukkapökkyt. Niissä on timalletta!

  • Äiti hiljaa mielessään: Onpas kivoja sukkia, tuollaisia vähän graafisia, mustaa, punaista ja valkoista…
  • Tylleröinen ääneen: Äitiiiiiii, ihanat balleliinasukat! Otetaan nämä! Ne on ihan kuin balleliinalla!

  • Äiti, ihan hiljaa mielessään: Jaa, olispas kivat ruutupöksyt, tuollaiset hillitynväriset. Menisi kaikkien niiden pinkkien ja vaaleanpunaisten paitojenkin kanssa… Suostuiskohan se pitämään näitä?
  • Tylleröinen niin että koko kauppa kaikuu: Äitiiiiiii katokatokato! Hellokitty-pökkyt! Määä otan nää, nää on ihan niinkuin Ellillä! Ihan samanlaiset!

  • Äiti: No nämä tarvitaan.
  • Tylleröinen: Määä tahdon!!!!

 

Äiti: Nukkuisitteko te nuken kanssa yhdessä päikkärit, jos teillä olisi samanlaiset unimekot?

Tylleröinen kaupassa: Joo, joo nukutaan!

Tylleröinen kotona: Äiti, tämä on ihan likki tämä unimekko. Mä koljaan. Missä on mun jakoavain? Mä koljaan tätä vähän myös luuvimeisselillä.

 

Ja kyllä, mielessä pyörisi hieman vakavampiakin aiheita, kuten esim. ystävystyminen aikuisella iällä somessa, pään hajoaminen tahtoikäiseen yms. yms, mutta jotenkin on nyt niin kesäisen kepeä olo, (=puolikuollut olo siitä kun koko päivä on mennyt Kansallismuseon Vintillä, ja lapsi meni päikkäreille klo 15.55.) että heittäydyin vallan tyylibloggariksi.

 

Lasten suusta jne.

Jaahas. Huolimatta tämän päivän kuumehuuruista, eilen olin vielä suhteellisen hyvässä kunnossa, joten (valitettavasti) seuraava episodi ei ole mielikuvituksen tuotetta.

Olin menossa tylleröisen kanssa puistoon ja kuljimme pihan poikki. Pihamaalla oli talkootyyppinen tapahtuma ja ihmisiä aika paljon. 

Tylleröiselle olin ennen lähtöä pistänyt mekon alle jalkaan sellaiset lahkeelliset brodyyripöksyt, ettei sitten hiekkalaatikolla pelkässä mekossa viilettävällä tylleröisellä olisi pikkukalsarinsa täynnä hiekkaa. Tylleröinen oli aika innoistaan noista brodeetatuista ruffle-ass -pöksysistään ja pieniä nukenvaunuja työntäessään höpötteli niistä ja mekostaan jotakin,  mihin en sitten niin keskittynyt.

No olisi ehkä kannattanut keskittyä, sillä siinä kaikkien ihmisten keskellä, ennenkuin tajusinkaan, nosti tylleröinen hameenhelmaani mahdollisimman ylös ja kuulutti kovaan ääneen: ”äiti, katsotaanko millaiset pöksyt sinulla on?”.

 

Vielä kerran: kakkajuttu!

Kaksi ja puoli vuotta elämää lapsen kanssa. Kaksi ja puoli vuotta elämää, jossa kakalla on ollut suuri merkitys. Tuleeko sitä, paljonko sitä tulee, eikö sitä tule. Sitä on ollut vaipassa ja matolla ja lattialla ja niskassa ja pesukoneen päällä, sängyssä, peitolla ja sukassa. Uskallanpa väittää, että useimmin stiä on kuitenkin ollut potassa. 

Alun vauvasekoiluissa heitin suosiolla kestovaippahaaveet lipaston laatikkoon yhdessä villavaippahousujen kanssa. Mutta saman tien kun tylleröinen alkoi pyrkiä istumaan, hän on myös käynyt potalla. 

Ensin niin, että on pidetty tiukasti kiinni, ettei tylleröinen putoa potalta. Syömisen jälkeen, ennen ulos lähtemistä, ennen päiväunia, heti päiväunien jälkeen. Aika hyvällä menestyksellä, sanoisin. Harvemmin on käynyt niin, ettei potassa olisi joko pissat taikka kakat, parhaassa tapauksessa molemmat.

Viime syksystä lähtien vaippa alkoi olla yhä useammin kuiva. Etenkin aamuisin, jolloin tylleröinen alkoi syöksyä oma-aloitteisesti vessaan potalle. Tässä kohtaa mainittakoon, että meillä ei ole käytetty pottaa esim. olohuoneessa Kaapoa katsellessa, vaan aina vessassa. Tylleröinen alkoi vaatia pikkukalsareita vaipan sijaan. Koska äidin ostamat harkkahousut eivät istuneet, alettiin kodin ulkopuolella liikkua mittavan vaatearsenaalin kanssa pisuvahinkojen varalta. Toistaiseksi kodin ulkopuolella sattuneet vahingot on laskettavissa yhden käden sormin. Vaatearsenaali on pikkuhiljaa keventynyt, ja tietenkin se vahinko sattui juuri silloin, kun mitään ei ollut mukana. Kerran.

Vaikka olohuoneen matto on pesty useamman kerran (suosittelen kevyttä puuvillamattoa), muutaman yönä on vaihettu perhepeti kuiviin (joo, kun lapsi nukkuu siinä vanhempiensa välissä, niin pissat on kätevästi molemmilla lakanoilla), niin silti näiden pikkuvahinkojen korjailu on sata kertaa mielekkäämpää kuin vaippapakettien rahtaaminen kaupasta.

Paljastettakoon tässä välissä, että mulla on aina ollut lievästä kammoksunut suhtautuminen vaippoihin noin filosofisella tasolla. Ei ne kainalokakat, vaan ajatus siitä, että toinen joutuu uimaan ulosteessaan. Tylleröisen syntymästä lähtien olen maanisesta vahdannut ilmeitä, hajua, merkkiä mitä tahansa, että vaippa äkkiä vaihtoon. Jos vanhusten vaipoissa pitäminen on mielestäni ollut ihmisarvon riistämistä, niin olen kätevästi onnistunut ulottomaan tämän ajatusmaailman myös vauvoihin.

Mutta nyt, kypsässä kahden ja puolen vuoden iässä meillä on täällä ollut jo muutaman kuukauden tylleröinen, joka on vaeltanut ilman vaippaa. Ja joka on myös kaksi kertaa käynyt itse hienosti pottapisulla ja huudellut vaan äidille: ”PYYHKIMÄÄN!”

(yllättäen, tähän postaukseen en laita aiheeseen liittyvää kuvitusta kun mielihalu laittaa kuva siitä itsestään kasvaisi liian suureksi.)

Lapsi messuilla Lapsimessuilla

Puolisoni on tähän asti mieltänyt Lapsimessut tilaisuudeksi, jossa tylleröiselle voidaan mallailla Isosisko tai -veikka 2.0. Eikä käsitys tilaisuuden yleisilmeestä juurikaan kirkastunut miekkosen ja tylleröisen laskeuduttua messuhalliin Liberon vaipanvaihtopisteen kohdalta. ”Ai onkos noilla tuolla joku kilpailu?” uteli puolisoiseni katsellessaan massiivista vaipanvaihtoseinustaa, jossa noin 10 kpl tehokkaanoloisia äitejä veivasi vaippaa jälkikasvulleen. Olisin halunnut antaa miehen jäädä siihen uskoon että kyllä, mutta oikaisin käsityksen sitten kuitenkin.

Onnetar arpoi liput messuille Noshin arvonnassa, muuten keikka kaikkine hyvineen olisi koitunut ehkä hiukan turhan hintavaksi meidän poppoolle. Tokihan sinne taas upotettiinkin satanen poikineen, mutta ainakaan ostotilanteeseen joutumisesta ei tarvinnut pulittaa pennosia. 

Itse olin messuilla jo pari minuuttia yli kymmenen, koska halusin koluta kädentaito-osaston rauhassa. Valitettavasti, tosin odotusten mukaisesti kylläkin, tarjonta oli melko laimeaa. Onneksi esimerkiksi ne nettikangaskaupat, joita suosin olivat kivasti edustettuja lapsiosastolla. 

Parhaiten kädentaito-osiosta jäi mieleen Porvoolaisen Pupunan Kissapöllö-pehmot.

Lapsimessujen puolelle ehdin myös kurkata ennen miekkosen ja tylleröisen grande entréta. Ihania lastenvaatteita oli vaikka millä mitoin, erityisesti aikuiseen makuun. Myös kotimaisen tarjonnan runsaus ilahdutti. Mitään ainoastaan oman makuni mukaista en tyllerölle nyt tällä hetkellä kuitenkaan osta, joten mukaan tarttui mm. Metsolan pinkkiä oravatrikoota.

Kids Design Block. Äiti tykkäis, mutta prinsessahörselöiseni ei.

Tylleröisen saavuttua paikalle ständien tarkasteluvauhti kasvoi eksponentiaalisesti. Jälkikasvuni ryntäili sinne tänne, tanssi ja nauroi väenpaljouden keskellä, eikä häntä vaikuttanut häiritsevän mikään. Kävimme yksistä tuumin tyhjentämässä Hiivisketun osaston. 

Hiivisketulta saa mm. ihan kaikkia Djecon tuotteita. Äiti tykkää, isi tykkää, lapsi tykkää. Kukkaro ei tykännyt, mutta siltä ei kyselty.

Lapseen upposi parhailten erilaiset saippuakuplientuotantovälineen (huh, en tosiaan tiennyt millaisia kaikenlaisia niitä on, ja mä kun luulin olevani saippuakuplien puhaltamisen mestariluokkaa). Hitiksi osoittautuivat myös Latvian matkailuosastolla käpyjen ja tammenterhojen jaoittelu erilaisiin lokeroihin sekä bObles -leikkikuvakkeet. Viimeksimainitut osuivat ja upposivat myös äitiin. 

Ihania saippuakuplia.

Kaikki yhteinen askartelumeininki yms. oli tylleröisestä aivan yhdentekevää, ja niin äiti saikin askarrella pilttipurkinkansijääkaappimagneettinsa aivan yksin tylleröisen sillä aikaa kauhistuttaessa esittelijöitä tyhjentämällä somisteena ollutta hyllyä. Mutta kuka älypää lataa hyllyllisen pilttipurkkeja täynnä kirjavaa rihkamaa yms. strösseleitä osastolleen lapsimessuilla VAIN somisteeksi, kysyn vain?

Pilttipurkit saa kyytiä.

Ehkä ihanin tuttavuus koko messuilla oli Melli EcoDesign, jonka suloiset kuosit ovat Leena Rengon käsialaa. Mukaan tarttui pari palaa kankaita, vaaleanpunaista tietenkin. Muuta en tylleröiselle edes uskaltanut ehdottaa. Äiti taas… no arvattekin.

Melli Ecodesign. Puhdasta ihanuutta. 

Kotiin ei päästy ennen kello puoli viittä eikä ilman kunnon draamaa. Niinkuin suurin osa liian ravakoista vanhemmista, myös minä ajelen kärryjen kanssa liukuportaita, eikä hissijonotus väsyneen mukulan kanssa oikein nytkään tuntunut siltä omalta jutulta. No, juuri ennen liukuportaita nakero kampesi itsensä pois kärryistä, loikki yksin liukuportaisiin ja siinä minä sitten karjuin pää punaisena, että eikö ole sovittu, ettei tuota tehdä. Lapsi karjui takaisin että seisoo nyt tässä, luonnollisesti selkä liukuportaiden loppua kohden. Minä kauhuissani aloin huutaa että käänny, käänny, tylleröisen vain rähjätessä takaisin, kaatuen liukuportaisiin ja tadaa, siinä sitä oltaisiin oltu sormet murskana ilman edelläolevaa teräs-äitiä, joka salamana kaappasi pyllähtäneen tylleröisen liukuportaiden yläpäästä. Ehdin häthätää kiljumiseltani häntä kiitellä, täältä vielä mitä parhaimmat virtuaalikiitokset. Ilman häntä tässä oltaisiin nyt murskaantuneiden pikku sormien kanssa päivystyksessä. Nyt myös ymmärrän, miksi kärryttely liukuportaissa on kielletty. Ennen en ole sitä tajunnut. 

Saalis näyttää melko komealta. Kankaita Verson puodista, Metsolalta ja Melli EcoDesignilta. Djeco-tavaramyrsky Hiivisketulta ja sirkusjuna, joka sopii yhteen Brion junaradan kanssa, lapsille.com:in ständiltä. Nyt äiti voikin leikkiä tyytyväisenä koko illan kun isi on soittamassa rokkia 🙂

Hyvä saalis. 

Tylleröinen torkkuu sohvalla koska päiväunet jäivät väliin, minä mussutan Kismetiä ja alan varmaan seuraavaksi miettimään, mitä heitetään pois kun näin paljon tuli taas uutta huusholliin. Mieleni tekisi alkaa katsoa joko Jeeves&Woosteria tai House of Elliotia dvd:ltä (omistan tasan kolme DVD-sarjaboxia, nuo edellämainitut sekä Fawlty Towersin. Ne ovat ainoat, mitä ihminen tarvitsee), mutta enpä taida viitsiä, kun en varmaan rauhassa saa katsoa kuitenkaan. Siivoamisen keskeyttäminen tuntuu tällä hetkellä pienemmältä pahalta.