Hikeä ilman verta ja kyyneleitä eli täydellinen retkipäivä

Talvilomasuunnitelmat olivat alunperinkin varsin vaatimattomat: lapsen kanssa kotona, noin niinkuin suurin piirtein. Sitten keksin, että tarvitsen, kertakaikkiaan tarvitsen uuden lelun, jota pitäisi lähteä hakemaan Tallinnasta saakka. Ei mahdollisuutta vapaapäivään äitiydestä. Kääk. Miten lapsi jaksaa a) herätä aamulla niin aikaisin, että ehtisimme seitsemäksi satamaan, b) olla sen pari tuntia laivan tylsyydessä c) käydä Karnaluksissa äidin kanssa d) kiinnostua vanhoista rakennuksista ja vielä bonussektorina, miten äiti kestää sen, että lapsi ei kestä.

Tässä kohtaa päti todella vanha sanonta pessimisti ei pety. Matkaseurani oli mahtava, huumorintajuinen, vitsikäs, yllättävä, hauska, kiltti, ystävällinen, kohtelias, napakka ja kaikin puolin mallikansalainen.

Tällä lyhyellä lapsiperhekokemuksella (3v.) sanon, että tämä reilu kolmevuotias on matkaseuralaisista paras. Hyvänä kakkosena on se tyyppi, joka syö joko tissiä tai pulloa ja jolla on vielä vaippa pöksyissään, mutta ei omaa tahtoa. Pohjat tässä rankingissa vetää uhmakas 2,5 vuotias räyhäapina.

Menomatka oli kaikin puolin leppoisa, kun tyllleröinen oli toipunut siitä faktasta, että hänet oli herätetty 5.30. Olin ostanut aamiaisen etukäteen haaveillen siitä, että siinä menisi ensimmäinen tunti merimatkasta, mutta koska olimme niin ajoissa satamassa sekä myöskin laivassa, aamiaiselta poistuttiin puoli tuntia lähdön jälkeen.

Aamiaisen tylleröinen nautti rennosti ikkulaudalla kököttäen.

Aamiaiselta koikkelehdimme onnekseni melkoisen tyhjään leikkihuoneeseen, jossa loppumatka menikin kivasti. Paluumatkalla meno leikkipaikalla olikin siten sellainen, että tapoin sisäisen opettajani noin tuhat kertaa, ja kaikki järjestystä ylläpitävät kehotukset nielaisten tyydyin näpyttelemään tiukasti puhelintani vasemmalla korvalla kuunnellen mukeloiden sekoilua pallomeressä. TallinkSiljalle tiedoksi, että pallomeressä on tarkoitus olla palloja niin, että se on meri, ei kahluuallas. Se myös ehkäisisi kuhmuja.

Rauha menomatkalla, infernaalinen meno paluumatkalla.

Kauhu hiippaili mieleeni työnnellessäni kärryjä kohti K.A. Hermanni-katua. Mitä kaikkea pikkuihminen saisikaan aikaan Karnaluksin nauhojen, nappien ja helmien joukossa? Alkaisiko huuto jo rappusissa vai vasta siinä vaiheessa kun olisin saanut kantinkääntäjän pyydettyä?

No huuto ei ikinä alkanut. Sen sijaan tylleröinen kehitteli melko hauskaa tarinaa kaikista talossa mahdollisesti asuvista tyypeistä kiivetessämme rappusia toiseen kerrokseen, oli Karnaluksissa kuin kotonaan, nakkeli ostoskoriin lähes kaiken pinkin, minkä löysi, harkitsi, punnitsi, etsi, kaiveli ja lopulta kun oli mielestään valmis, totesi rauhallisesti mutta napakasti, että voimme poistua.

Ja niin me lähdille lounaalle mukanamme kantinkääntäjä ja sen seitsemän pinkkiä, kultaista ja hopeista ompelutarviketta.

Silmääni oli osunut jossain mainoksessa Kohvik Komeetin kehut siitä, että heillä olisi myös ruokalista lapsille. Joten suunta sinne siis. Matkalla näimme kuulemma kaikki Disney-prinsessojen linnat (mm. Viron Pankin museo, Teatteri, Tuomiokirkon torni, Olevisten kirkon torni, Raatihuoneen torni, Ooppera jne.), äiti meinasi jäädä lakaisukoneen alle ja tylleröinen nauratti nuorta miestä näköalahississä selostamalla kaiken näkemänsä ja huokailemalla päällä oooooooh.

 

Komeetissa meno äityi sitten näin hauskaksi.

Pikkutylleröisen väsymys oli siinä pisteessä, että kertoi kotiin tultuamme isälleen että olisi halunnut nukahtaa ruokapöytään. Ei se tosin itse tilanteessa siltä vaikuttanut, kun kikattava pikkutyttö kipitteli pitkin poikin ”ihanaa lavintolaa, jossa kasvaa sisällä ihana puu”. Henkilökunnalle 10+ suhtautumisesta meidän nuutuneeseen mutta hassuttelevaan kahden hengen seurueeseen. Ja 10+ myös ravinnosta, lapsikin sai oikeaa ruokaa ja äidin metsäsienirisotto tryffeliöljyllä oli todella elvyttävä.

Sen sijaa, että mukeloiseni olisi saanut hirveät itkupotkuraivarit, hän sanoi painelevansa päiväunille ja että ”äiti, työntele minua ulkona NYT HETI ETTÄ VOIN  NUKKUA!” Työtä käskettyä. Tylleröinen nukahti kuin taikaiskusta, itse menin  Suvan sukkapuotiin hakemaan sukkahousuja tylleröiselle ja tajusin kerrankin ottaa myös valokuvan.

Koska nämä on vaan niiiin ihania!

Hämmentyneenä tästä odottamattomasta käänteestä, että lapsi nukkuu päiväunia, kepsuttelin Vanhan Kaupungin halki ja päädyin koivet väsähtäneinä särpimään pehmelöä (engl. smoothie, est. smuuti) ja ihmettelmään, miten tässä näin kävi.

Kokoontaittuvat rattaat ja mukulakivet, huhhuh.

Asianhan oli nimittäin niin, että olin suunnitellut päivän niin, ettei tylleröinen todellakaan nukkuisi päiväunia, kas kun nykyään ei ole niinsanotusti enää tapana nukkua. Olin ajatellut kärräileväni lapsen Lennusadamaan ja/tai Eesti Disaini Majaan, mutta nyt olin niin hölmitystynyt tästä pyytämättä ja yllättäin tulleesta lepohetkestä, että en osannut muuta kuin imeskellä pehmelöä ja lueskella hajamielisesti uutisia puhelimesta.

Ennen kuin otin suunnan kohti satamaa (jälleen hyvissä ajoin), kävin nappaamassa nakeroiselleni rasiallisen sydämen muotoisia macaronseja. Ihana pieni matkakumppanini, sun kanssas minne vain!

5 kommenttia artikkeliin “Hikeä ilman verta ja kyyneleitä eli täydellinen retkipäivä

  1. Sun tylleröinen on kyllä mainio! <3

    Joskus, kun ollaan Suomessa pitkään-pitkään ja Eddiellä on hoitaja, saisit kyllä viedä mutkin Tallinnaan! Se kuulostaa nykyään ihan satumaalta…

    • Tallinna on kyllä aika ihana <3 Tosin kaikkein parhaimmat puolet Tallinnasta tietää Tupa-Keittiön Kanelibasilika, joten jos vain mahdollista, niin hänet kannattaa yhyttää vielä seurueeseen mukaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *