homo. Homo. HOMO. homohomohomohomo! Pelottaako?

Lakivaliokunta onnistui taas hylkäämään esityksen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tätä jokseenkin ennalta-arvattavaa tapahtumaa edelsi kaikenlainen tunteisiin vetoava polemiikki, josta ehkä säälittävin esitys, joka omiin silmiini osui, oli vetoaminen lasten oikeuksiin. Tämä ehkä konkretisoi vastustajien rakentavien argumenttien vähyyden, jos sellaisia varteenotettavia vastustajilla on ikinä ollutkaan.

Kysymys on tasa-arvosta lain edessä, joten arvon vastustajat, te tulette häviämään tämän, jos ei vielä nyt niin viimeistään siinä vaiheessa kun joku keksii puuttua siihen, miksei kaikkia maan kansalaisia kohdellakaan tasapuolisesti. 

Mutta ehkä jos vastustajilla ei olisikaan tasa-arvoa vastaan mitään.? Jos se onkin vain kirkko ja homohomohomohomohomo! HOMO! Jo sana saa tietyntyyppiset ihmiset (usein myöhäiskeski-ikäisen mieshenkilön, joka mieluiten nauttii pornoelokuvansa kahdella naisella) kauhun valtaan. Iiik, homo! Sehän saattaa käydä kimppuun milloin tahansa! 

Miten rationaalista ajattelua. Että kun heterotkin käyvät toistensa päälle ihan kuinka tahansa, yllättäen ja pyytämättä niin näin toki toimivat homotkin (iiik, taas se sana). Vai miten se menikään..?

Kun kuulin Jukka Takalon Homo-biisin olin juuri tajunnut olevani raskaana. Sanat saivat todella miettimään, millaiseen maailmaan haluaisin lapseni syntyvän ja millaiseen maailmaan hän luultavasti tulee syntymään. Ja tähän perään voidaan lisätä valtava määrä hormonikyyneleitä.

Jokainen on vähän homo. Siitä on jo monta vuotta, yli kymmenen, kun suutelin tytön kanssa. En mielenkiinnosta, en kokeilunhalusta, en ollut itseni kanssa sekaisin enkä hukassa. Humalassa, niinkuin nyt opiskelija yleensä viikonloppuna bilettämässä on, muttei se poista sitä faktaa, että alkoholin vaikutuksen alaisena olen kyllä miehiäkin suudellut. Suutelin tytön kanssa, koska hän piti minua puoleensavetävänä ja minä häntä. Hän oli valtavan kaunis punaisine hiuksineen, jotka tuoksuivat hyvältä. Hänellä oli matala, rauhallinen puheääni ja lempeät suuret silmät. Hän oli ihana, on varmaan vieläkin. 

Noista suudelmista olin iloinen jo tuolloin, sekä keskustelusta hänen kanssaan, vaikka tulimmekin siihen tulokseen, että ehkä siinä ei nyt kannattanut sydämiä lähteä särkemään. Mutta näin vuosiakin myöhemmin olen ylpeä kun sanon, että minäkin se olen vähän homo.

Kuunnelkaa, se on kaunis sana.

Loogista

Mitä tekee siippani kun saa kuulla minun saaneen töitä?

Tilaa itselleen seitsemän paria kenkiä sovitukseen. 

No ei se niitä kaikkia pitänyt. 

Mitä vanhat väsyneet silmäni näkevätkään eli suositteluinnostus

Tämä päivä lähti huonosti liikkeelle. Ennen aamukahdeksaa olemme siippani kanssa keittäneet kasaan oikein muhevan riidan perheiden klassikkoaineksesta eli rahankäytöstä. Töissä kaikki mukulat tuntuvat hyppivän silmille ja seinille. Korvat tuntuu räjähtävän. Yhdestä monimutkaisesta työasiasta alkaa paljastua jo lähes farssimaisia piirteitä, ja jollei asia itkettäisi, niin mylvisin naurusta. Päivä on poikkeuksellisen pitkä, ajan töistä suoraan toiseen ja seison kolme varttia kolmoskehän ruuhkassa kytkimen päällä. 

Kun vihdoin pääsen yhdeksän jälkeen kotiin, täräytän takapuoleni sohvaan ja ajattelen katsovani Areenasta tämän päivän jakson Gran Hotelia. Ensin mietin vaan ihan nopsasti vilkaisevani Lilyä.

Ja kyllä kannatti. Tämänkin päivän ongelmat häipyivät mielestäni kuin höyryävä hengitys marraskuiseen iltaan.

 

Sudenkorentoja

Ja taas olisin täällä hyvä äiti-pisteitä kärkkymässä!

Mitäs sitä lapsensa kanssa tekisi, ellei painaisi kangasta! Sotkua, väriä siellä sun täällä, lattiassa, omilla vaatteilla, kaatuneita purnukoita ja kaaosta. 

Ei sentään. Vaikka kangasväreillä touhuaminen on melko sotkuista meininkiä, lähtee väri iholta aika vähin keinoin ja kankaan kunnollinen pingoittaminen auttaa siihen, ettei leimaulujälki ole aivan mahdottoman tuhruista.

Kuviot on siis painettu hätäpäissäni softiksesta leikkaamallani leimasilla, mallina käytettiin piparkakkumuottia. Huolellinen ja hyvin varautunut äitihän on jo edellisenä yönä leikellyt askarteluveitsellä valmiiksi liudan tarkkareunaisia kuvioita ja liimaillut niihin tarttumakahvat, mutta käänteistään nopea äiti muotoili tämän leimasimen alta kymmenessä minuutissa softiksesta ja vanhasta kaapin vetimestä. 

Musta väri oli tasapohjaisessa pakasterasiassa, josta pienten sormien oli sitä melko kätevä levitellä leimasimeen. Silmän ja käden koordinaation lisäksi tämä homma kysyi tylleröiseltä hirveästi hermoja ja rohkeutta. Ei ole nimittäin tylleröiselle pahempaa ajatusta kuin, ettei jokin menisi niin kuin hän oli ajatellut. Mutta valmista saatiin!

Painopohjana meillä oli Marimekon vaaleanpunainen puuvillatrikoo, ajatukseni oli, että valmiista painokankaasta voisi ommella jonkun vaatteen tai asusteen, vaikka joululahjoja mummoille. 

Mutta tylleröinen ei halunnutkaan luopua hienosta työstään ja niin ompelin tylleröiselle tuubihuivin. 

Oma pieni kuosisuunnittelijani ♥

Arjen holtittomuus

Arjen hallinta. Voiko sitä todella hallita?

Meillä ei ole mitään vinkkiä aiheeseen. Ei mitään. 

Taktiikkamme on pinnalla kelluminen. 

Kaupassa käy se kumpi ehtii, silloin kuin ehtii. Omat suosikkini ovat välillä Saarioisten äitien suosikkeja, vaikka meillä paljon ruokaa tehdään itse. Mitään listoja ei muuta ole, vaikka varmaan hyvä olisi olla. Mutta kas kun ne suunnitellut ruoat eivät tapaa aina niinä suunniteltuina päivinä maistua, eivät ainakaan kaikille. Itseäni vaivaa myös kevyehkö jääkaappiällötys, kylmän ruoan haju etoo niin, että välillä edellisen päivän ruokaa on jo todella tuskallista syödä. Tähän auttaisi ruokien maustaminen oikein kunnolla, mutta sitten on aina tuo pikkuinen, jolle kovin reippaasti maustetut ruoat eivät enää maistu. 

Koska itse olen poissa kolme iltaa viikossa, ei itselläni ole oikeastaan edes mitään kiinnostusta siihen, mitä nuo kaksi iltaruoaksi keksivät. Koskaan eivät ole nälkään kuolleet. 

Ja koska olen kolme iltaa viikossa pois kotoa, sekä tällä hetkellä taas myös päiväsajat, kotitöistä huolehtii se, kumpi ehtii, jaksaa tai viitsii. Koska itse en kolmena päivänä viikossa ehdi/jaksa, on taloustyöt siipan vastuulla. Koska häntä ei sotkut haittaa, eipä hän juuri viitsi siivota. Vaihtoehdoksi jää siis se hetki, jolloin molemmat/jompikumpi jaksaa. Aina ei jaksa, ei edes joka kerta. Priorisoimme usein myös yhteisen tekemisen, se aika on sitten usein juuri siitä siivouksesta pois. 

Lapsen vieminen ja tuominen päikkyyn/kotiin on ollut aina vähän kryptinen aihe, aikaisemmin meillä oli käytössä Excel-taulukko. Mutta nyt tilanteen äkillisen muutoksen ja omien toisaiseksi hiukan vaihtelevien työaikojen lukkoonlyömättömyys aiheuttaa sen, että elämme tällä hetkellä kevyehkössä aikatyhjiössä mitä tulemisiin ja menemisiin tulee. Aikataulujen vakiintumista odotellen. 

Opiskelut oli pakko heittää ketkeksi hyllylle. Niiden edistäminen tässä tilanteessa tuntuu melkoiselta mahdottomuudelta, kun tuntuu siltä, että vuorokaudessa sitä vaikka näkisi mieluummin lastansa kuin tekisi kouluhommia. Joten opiskelut jatkuvat sitten joskus jossain toisessa ajassa, ehkä jossain joustavammassa muodossa. 

Arki menee eteenpäin omalla painollaan, kevyessä jatkuvassa kaaoksessa. Vaatii jonkinlaista sietokyvyn venytystä, että sitä kestää. Mutta joskus se, ettei kaaosta edes yritä hallita, on helpompaa kuin epätoivoinen yritys, joka ei johda muuhun kuin turhautumiseen. 

Oma pikku Maleficent

Niinkuin on jo perinteeksi muodostunut, yöllä ennen päiväkodin naamiaisia äiti ompelee kuin viimeistä päivää. Prinsessa-asua olisi taas tietenkin pitänyt tehdä, mutta siippani ideoi tylleröiselle Pahatar-asun, koska tällä hetkellä myös Pahatar on todella mielenkiintoinen ja jännittävä hahmo tylleröisen mielestä. 

”Pahattaren myssykkä”. Tylleröinen kyttää vakavana Ruusus-elokuvaa.

Tämä innovaatio syntyi mustasta trikoosta, mukaillusta kypärämyssyn kaavasta ja parista summissa leikattua kolmiota sekä pätkästä samettinauhaa. Sarvet on täytetty vanulla ja ne pysyvät juuri ja juuri pystyssä. Mutta paremmin menossa mukana kuin mitkään pantaviritykset. Asuun kuului vielä mustalla pitsillä somistettu fuksianpunainen mekko ja harmaa samettiviitta. Ihan kokomustaan en lastani halunnut pukea. 

Päiväkodin naamiaiset olivat kuulemma kivat mutta vähän pelottavat.