Sakset napsumaan!

Reippaana ihmisenä kävin torstaina tyhjentämässä Marimekon ysmyä kankaista. Koska uutta tuli sen verran taas hamsteroitua, piti pistää sakset napsumaan ja tyhjennellä vanhoja varastoja. Saldona itselle pari mekkoa ja paita ja mekko tylleröiselle. Kangasta tuli saksittua suurin piirtein kolmisen metriä.

Ensin ompelin tylleröiselle paidan:

No sehän oli tylleröisen mielestä niin hirvittävä, että hän kävikin sen hetimiten halveksuvan tuhinan säestyksellä nakkaamassa takaisin kangaslaatikkoon.

Seuraavana listalla oli mekko. Yläosan olin jo leikellyt, mutta helmasuunnitelma muuttui radikaalisti, kun päätin, että hyvä on, tehdään sitten sellainen kun käyttäjä tilaa:

Hetken aikaa mietin, että oh my, teinkö minä todella tuon. Mutta mikäs siinä, kun käyttäjän kasvot kirkastuivat kuin taikaiskusta. Se on kuulemma IHANA!

Itsehän harrastan tällaisia huomattavasti hillitympiä kaapuja. Kyllä, ne ovat poroja.

Trikoot: Nosh, Majapuu

Satiini: Eurokangas

Ai ruma vai?

Arvatkaapas vaan, missäs sitä ollaan oltu?

Ehkä Tukholmassa?

Jossain antiikissa?

Jugendlandiassa?

Jossain suurlähetystössä?

Modernilandiassa?

Sillan alla?

Betonibrutalismin saartamana?

Kivipainon varjossa?

Pietarissa?

No Turussa tietenkin!

Turku on kaunis, kaikista grynderien murskayrityksistä huolimatta. Kesät talvet Turku säteilee hiljaa ja arvokkaasti aina ajassa mukana, tänä viikonloppuna tihkusateen elegantisti harmaannuttama. 

Kauneinta Turussa tällä kertaa olivat kuitenkin Kahvia, kiitos! -blogin Kahvittelija ja Matkalla äidiksi -blogin MM. Oli ilo tavata, toivottavasti nähdään pian uudelleen <3

Kässänmaikka

Hopsan.

Kävipäs niin, että tuossa viime viikolla kävin työhaastattelussa. Ja tämän viikon maanantaina aloitin työt. 

Siinä rytinässä yliopistolla vietetyt kriittisen keskustelun täytteiset lounaat vaihtuivat pään pyöritykseen pöllön tavoin kouluruokalassa, joustavat aikataulut aamuruuhkaa vastaan ajeluun ja lapsen nelipäiväinen päikkyviikkokin keikahti viisipäiväiseksi. Erään aikakauden loppu tämäkin siis.

Mutta mukavampaa on se, että tämä on nyt myös puolityöttömän aikakauden loppu. Sillä nyt käyn töissä sekä päivällä että illalla… Eiköhän siinä tule sittenpuolentoista viikon hommat viikossa kuitattua.

Kesällä jälleen opettajaa kohtaa pitkä ja lämmin kesätyöttömyys, mutta siihen asti täällä Siperiassa huhkitaan koko rahan edestä.

Liikaa

 

Jestas sentään, niitä on liikaa. Aivan liikaa.

Tällä hetkellä ompelematta makaa valehtematta ainakin 20 metriä kangasta. 20 ihanaa metriä ompelematonta, esipestyä, laatikoihin nätisti viikattua kangasta. Ja sitten on, köh, muutama metri joissain ööö, muutamassa kassissa, ihan parissa, korkeintaan kolmessa. 

Tätä ei takuulla ymmärrä kukaan muu kuin toinen ompelun harrastaja. Että miksi niitä pitää olla niin paljon. Ja miksi niiden pitää olla juuri tiettyjen suunnittelijoiden (pienet kotimaiset suunnittelijat ja valmistuttajat) suunnittelemia? No kun ne vaan on niiiiiiin ihania!

Nyt on ryhtiliikkeen paikka. Kangasholisti ei saa ostaa uutta kangasta ennenkuin vanhoja varastoja on kulutettu sen verran, että tulokset ovat mitattavissa metreissä. 

 

Näistä pitäisi tulla pipoa, pöksyä, paitaa ja mekkoa. Kankaat Ikasyr.

Tylleröisen valikoimaa ja vähän äidinkin (porot). Kankaat Majapuu.

Niistä kaikkein pisimpään marinoiduistavoi ommella vaikka tällaisia mekkosia. Jonka tylleröinen teilasi ”liian pieneksi”. No niin kai, kun helma ei ole kokonaan kellotettu. 

 

Yeah! That´s me!

Tuloksia ajattelin raportoida tänne. Ehdotuksia tuotoksiksi saa myös heittää ilmoille, täällä Siperiassa kun meillä on hyvin konservatiivinen mekkovaihe meneillään. 

Pistän pullat uunihin, vedän valmiit takaisin…

Voisiko joku nyt jakaa niitä todellisia hyvä äiti-pisteitä jossakin? 

Runsas viikko sitten kiduin niin hirveästä migreenistä, että vaelsin monta päivää aikamoisessa lääkepöhnässä. Migreeni hatuttaa ja kauhistuttaa ja Hortonin neuralgiana se on vielä sangen usein vieraana. Sinänsä kiva, että lääkkeistä on edes sen verran apua, että ne ainakin osittain vaimentavat kipua niin, että sitä pystyy melkein olemaan äitikin.

Lääkkeet ilmeisesti pistivät pääni sen verran pyörällä, että kun menin hakemaan lasta päiväkodista, lupasin hänelle siinä sen kummempia ajattelematta että  ”kotona leivotaan!”. Siis että kauheassa migreenilääkkeen jälkihöyryssä ajattelin, että kivointa mitä voi tehdä on leipoa?

Lääkkeet ilmeisesti sumensivat tajuntaani sen verran, että kaikki kyynisyyden rippeetkin hävisivät, sillä leipominen oli kivointa mitä olen vähään aikaan tehnyt. Toinen todella huomion arvoinen seikka oli, että 2-vuotias voi todella olla avuksi.

Pikku mestarileipuri sekoitti leivinjauheen vehnäjauhoihin, siivilöi jauhot muna-sokerivaahtoon ja sekoitti taikinan. Siinä samaan aikaan tehoäiti otti lämpimät voileivät uunista. Lopuksi pikkuleipuri vielä voiteli vuoat ja jauhotti ne. Kaikkein yllättävintä oli sotkun vähyys. Hienointa ehkä se, miten valtavan ylpeä pieni leipurimestari oli tuotoksistaan.

Teimme ihan tavallisen sokerikakkutaikinan, jonka paistoimme kahdessa minikokoisessa kakkuvuoassa ja yhdessä silikonimuotissa. Vinkkinä kaikille vanhemmille, kannattaa mennä sekoamaan Stockan leipomisosastolle. Menin sinne alunperin hakemaan minikokoista kaulinta, ja kas kummaa, mitä sieltä tarttuikaan mukaan. Nuo kaksi kakkuvuokaa ja muutama piparimuotti, joita on tosin toistaiseksi käytetty vain softis-levyn leikkaamiseen tarkoituksena tehdä kankaanpainoleimasimia. Hauska silikoninen ötökkämuotti on Lidlistä, tuosta toistuvasti positiivisesti yllättävästä valintamyymästä.

Jee, olen pullansokerikakun tuoksuinen äiti!

Piiskaa, hei beibi anna mulle piiskaa!

Haha, tämän ei kukaan arvannut tulevan!

Ei täällä Siperiassa sentään mihinkään ikuiseen lepoon tai muuhun toimettomuuden alhoon ole jämähdetty, päinvastoin. Kiirettä on pitänyt ja se jos mikä tunnetusti haittaa harrastustoimintaa. Elämä on ja siinä vauhdissa ei auta kuin pysyä mukana.

Täällä Siperiassa on alkanut puhaltaa myös sellaiset muutoksen tuulet, että huvikummussa saatetaan jopa siivota välillä kun ehditään. Ja siihen suurimpana kannustimena on tietenkin toimineet vastahankitut tekniset apuvälineen:

Tadaa! Kyllä, mattopiiskoja, kaksin kappalein!

Meillä siis käydään ikuista joko hiljaista tai kovaäänistä taistelua siitä, koska siivotaan, miten siivotaan, mitä siivotaan ja siivotaanko ylipäätään. Siippani on murentinut mattojen ulkonakäymättömyyttä, mutta mattopiiskan puute on estänyt häntä tekemästä mitään asian eteen. 

Me edustamme erillisiä koulukuntia. Minä edustan rottinkipiiskojen puolta ja ukkoni liputtaa Sini-tuotteen lärpäkkeen puolesta. Huolimatta siitä, että kotiutin (ou jee, käytän tuota sanaa tosissani, sillä viime viikolla istuin tuotekulttuurin luennolla, jossa tuon termin merkitys aukeni aivan uudella tavalla) rottinkipiiskan pari kuukautta sitten Turun torilta ja siippani löysi Sini-tuotteen muutamia viikkoja sitten Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta, ei ukkorahja ole vielä kertaakaan saanut mattoja pihamaalle.

Mutta voi pojat, minäpä olen! Olen heilutellut piiskoja niin että kivet ovat eteisen matosta sinkoilleen varmaan Vallilaan saakka, ääni on kaikunut kivisessä kaupingissa varmaan satamassa asti ja matot ovat olleet ainakin kerran viikkossa suurin piirtein puhtaita ja ulkoilleet mallikelpoisesti!

Olen siis hutkinut mattoja kahdella erilaisella piiskalla, ja täytyy sanoa, että edelleen kallistun rottinkiruoskan puoleet. Kevyempiin puuvillamattoihin Sinin lärpäke on ihan ok, mutta käyttöääni on naurettavan kova tehoon verrattuna. Sellainen lattea, mutta korkea whiiiisk whiiisk -ääni kantautuu sillä eteisen mattoa tampatessa. Olohuoneen tukevampaan puuvillamattoon tai lastenhuoneen lyhytnukkaiseen tekokuitumattoon ei siitä ole. 
Rottinkinen mattopiiska sen sijaan metelöi kumisevan tehokkaasti ja saa kaiken tomun ja roskankin lennätettyä vauhdikkaammin. Puhumattakaan, miten mahtavasti aggressiot saa purettua, kun piiskaa kaksin käsin painavaa mattoa.

Loppuyhteenvetona sanoisin, että ihan niinkuin mikä muukin apuväline, tulee myös mattopiiska valita käyttökohteen mukaan. Naureskelin siipalleni, että meillä vieraileva ihminen ei ikinä voisi kuvitella, että meillä käytetään nykyään kahta mattopiiskaa lähes viikottain, mutta niin se nyt näyttää olevan. 

Ja aijai sitä tehokkuusilluusiota, jonka pampam tai whiiskwhiisk saa aikaiseksi.

Kätevä emäntä kuittaa ja kiittää, tiedä minkälaisia siivousvälinevertailuja vielä lieneekään tulossa 😉