Muistoja

Viime viikonloppuna siivoillessani käteen osui tylleröisen syntyessään sairalaasta saama väestörekisterikeskuksen joku lirpake, jota ei kuitenkaan oltu ehditty pistää paperinkierrätykseen luultavasti syystä että sieltä sattui löytymään tylleröisen strategiset mitat syntyessään jne. 

Tajusin, että sen lisäksi, että meillä on sellainen (kertakaikkiaan omituinen, vaaleanpunainen, pulskalla naivistisella piirrosenkelillä höystetty) pienen lapsen aarrelaatikko, meillä on jossain myös nk. vauvakirja. Ja hetken kirjahyllyä tuijotettuani, löytyihän se lopulta. 

Kuinka tämän värin saattoi missata kirjahyllyssä?

Kirja on lahja tylleröisen mummolta a.k.a anopiltani, ja se on oikeastaan aika hauska.

Meillä oli opiskeluaikana tällaisia samanlaisia opuksia tyyliin ”juhlakirja” ja ”aikuiset ystäväni”, joihin sitten erinäisissä pirskeissä ja muissa juomingeissa saatettiin kirjoittaa juhlijajoukkion kokoonpano, ajatuksia ystävistä, juomalistaa jne. 

Tämäkään ei ole aivan perinteinen vauvakirja, sillä tilaa kirjata muistoja riittää aina täysi-ikäisyyteen saakka. Luonnollisesti nämä elämän alkuhetkiin keskittyvät sivut ovat kuitenkin enemmistössä.

Just tältä me näytetiin.

Vauvakirjaa ei selkeästikään ole täydennetty joka kuussa. Tarkemmin sanottuna näyttää siltä, että kirjaa on täydennetty urakalla pariin otteeseen, joskus imetyksien välissä ja sen jälkeen viime kesänä (edelleenkin uskottelen itselleni Tero Vaaran tavoin että vielä on tätä kesää jäljellä). Miksiköhän näin?

Tylleröisen syntymäpäivän otsikot on sentään liimattu talteen kirjan väliin, ja sarjikset tietenkin!

Olisikohan niin, että tämä äiti on niin kiinnikasvanut tietokoneeseen, että kirjoittaa niitä vauvakirjaan kuuluvia juttuja enemminkin tänne virtuaalitodellisuuteen kuin kirjoihin ja kansiin?

Näistä vaihtoehdoista sai valita sen omannäköisimmimmän.

Itse tykkäsin kovasti lapsena selata omia vauvakirjojani. Äitini oli jaksanut aika kauniisti kirjata juttujani peräti kahteen vauvakirjaan, kunnes seuraava lapsi syntyi perheeseen. 

Pitäisiköhän jotain juttuja siirtää täältä blogostaniasta tuonne kirjaan? Jotenkin se tuntuisi…kauniimmalta kuin karu läppäri.

Kirjan väliin on kasattu tärkeitä todisteita eletystä elämästä

Tarkka lukija on tähän mennessä kuitenkin ihmetellyt vain sitä, mikä ihmeen pinkki mötikkä tuolla ensimmäisessä kuvassa oikein töröttää. No sehän on yksi kesän DIY-ihmeistä, nimittäin oma vanha, kolhiintunut, äärimmäisen mäntypuisenkeltainen, vesivahingostakin kärsinyt ja alunperinkin aika kamala keinuhevonen!

Heppa-raasulla ei lähtökohdat siis alunperinkään olleet kovin vahvat (vaikka vanhempieni mukaan me kuulemma rakastimme tätä möhköä kovasti), joten ajattelin, että pilaamaan sitä ei enää onnistu millään. Annoin siis tylleröiselle RTV:llä vapaat kädet sävykorttien kanssa, joista tylleröinen tinkimättömällä maullaan valitsi jotain, jonka nimi oli suurin piirtein ”Barbien hattara- ja purukumiyllätys” ja tadaa! Miten hieno siitä lopulta tulikaan! 

Tylleröinen oli niin liikuttunut hepan muuttuneesta ulkoasusta, että ryntäsi hihkuen halaamaan allekirjoittanutta ja kiljui: kiitos äiti, kiitos!

Vanhan hepan uusi asu.

Lisää kesän tee-se-itse -ihmeitä luvassa myöhemmin, viimeistään sitten kun parvekkeella on liian kylmä heilua tasohiomakoneen kanssa.

9 kommenttia artikkeliin “Muistoja

  1. Meillä on tytöstä sairaalarannekkeet ja -laput, syntymäpäivien aamulehdet, nimi-ilmoituspäivän lehti, syntymän ja synttäreitten onnittelukortit – ja se vauvakirja. Ekoja tietoja ja parin ekan kuukauden aikana kirjotin paljonkin (siis varmaan viikottain että kuinka paljon pää nousee nyt, millon se on melkein-kääntynyt, millon ihan-lähes-kääntynyt, millon kääntynyt kerran ja millon jo koko ajan, jep…) mut sit 3kk kohdalla alotin blogin ja se siitä. Oon mä juhlaosioihin kirjottanut ja muita merkkipaaluja, joidenkin ikien luonteenpiirteitä ja nyt sanottujen sanojen listaa, mut aika hatarasti sinne tänne. Meillä kans äiti on kirjottanut useempaankin kirjaan sivukaupalla juttuja, ja onhan niitä ollut huisia lukea. Ihan käsin en jaksa kopsata, mut pitäs kyllä ainakin printtailla ne ”vauvakirjamaisimmat” jutut blogista, ja jotkut muutkin erityiset fiilistelyt. Ja perinteeseen jämähtäneenä kyllä toivon, että jaksan ihan suoraan kirjaankin nappailla edes jotain 🙂

    • Joo, toi printtailujuttu voi olla sellainen mahdollisuuksien rajoissa, vaikka mäkin kyllä mieluummin kirjoittaisin. Jahka saan mustekasetteja taas hankittua, niin sitten….

        • Ei hemmetti, tosiaan! Koulutyöt! Voi elämä, nyt pitää kunnostautua sen musteen kanssa… Ja ehkä tilata tuplakasetit, ensimmäiset menee kuitenkin kaikki rästiprintteihin, ja niillä toisilla voi sitten täydentää vauvakirjaa.

  2. Tästä tulikin mieleen, että tietokoneen työpöydällä on kansio ”vauvakirja”, jossa on jo valmiina valittanua kaikki ekat kylpykuvat jne., mutta on vielä teettämättä. Ikää kohta 4v. Uusi tulokas ei ole vielä kirjaa saanutkaan, mutta onhan se jälkeenpäin ihana muisto mikäli äiti on ollut viitseliäs..

    • Niinpä niin… Meillä on kansio ”hääkuvat”, jotka nekin teettämättä. Ja naimisiin mentiin jo vuonna 2009.

      Lohduttavaa tässä on kai se, että ihminen on ilmeisesti hyviä aikeita pullollaan 😀

  3. Ääh, huono omatunto täälläkin vauvakirjan kehnosta täyttämisestä… Ja hitsinhitsi, poitsu sai kummeiltaan vielä lahjaksi toisen ”Elämäni joulut” -kirjan, jota pitäis kai sitäkin täyttää, ja Mies antoi vielä jässikän nimikirjaimilla nimikoidun valokuva-albuminkin! Stressi, stressi. Mut toi teidän versio kyllä näyttää hauskalta. 

    Ja jopa musta vaaleanpunaisen vihaajasta on kyllä komea hepo! 

    • Noooh, mutta elämäni jouluja ei periaatteessa tarvitsis päivittää kuin kerran vuodessa 🙂 Uusi Tapaninpäivän perinne, kirjoitetaan joulukirjaa! 

      Ja pinkkiin tottuu. En olis ikinä uskonut, mutta näin siinä on päässyt käymään. Terv. entinen pinkin vihaaja.

       

      • Hyvä jouluperinneidea, niin tehdäänkin! Kiitos, kekseliäs. 🙂

        Tiedäks, musta tuntuu, että alan oikeasti pehmittyä tuon pinkin suhteen! Vauvakuumehuuruissani (joo-o, mut älä kerro kellekään) yllätin itseni ajattelemasta, että JOS me vielä saatais toinen, niin oispa kiva saada tyttö, jotta vois ostella vaaleanpunaisia kukkamekkoja. Ai kauhee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *