Kesällä kerran

Eilen meillä oli tällainen hellepäivä:

Lähdettiin Seurasaareen rannalle.

Minä luin kirjaa ja kaivelin hiekkaa varpaillani.

Tylleröinen ja isänsä pulikoivat meressä.

Reissun päätteeksi käytiin vielä kahvilla ja jätskillä siinä mukavassa kahvilassa, joka on metsänvartijan tuvassa.

Tylleröisen kanssa päätettiin, että tämä oli prinsessojen salainen vanha puutarha.

Seurasaarta suosittelemme kaikille, niin kesällä kuin talvellakin!

 

Perheet lomalla

Viime kesänä meillä oli Berliinissä niin kertakaikkisen mukavaa, että sieltä palatessamme aloimme heti miettiä, miten tämän kokemuksen voisi jakaa. Heitimme ilmaan ajatuksen yhteisestä reissusta, ja päätimme lähteä matkaan ensimmäisen vakavasti reissua harkinneen huushollin kanssa.

Kahden ja miksei useammankin perheen kanssa yhteislomasta haaveilevien kannattaakin ensin miettiä, kenen kanssa lähtee. Meille ei ollut mikään ongelma lähteä reissuun vanhojen tuttujen kanssa. Sen verran vuosien varrella näkemyksiä on tullut jaettua, että vaikka näkemykset eivät aina menisikään ihan yksiin, tunnemme toisemme sen verran, ettei jokaisen pikkuasian perään tarvitse murehtia. 

Kun ajankohta, asumus ja lennot on saatu yhdessä sumplittua, niin loppu on vain loman viettoa (hehheh). Lennot kannattaa hinnan puolesta varata ajoissa, sillä yksin tai pariskuntana matkustaessa äkkilähdön saaminen on huomattavasti helpompaa kuin vaikkapa nelihenkisen perheen lähtö juuri tiettyyn aikaan tiettyyn kohteeseen. Asunnon vuokrasimme jälleen Airbnb:n kautta, mahdollisista ehdokkaista kävimme s-postikeskustelua. Meillä oli tilava vanhan talon huoneisto, olisi vain kannattanut tarkistaa, että vaikka asunnon ilmoittaja on laittanut asunnon family friendly-kategoriaan, asunto oli hissittömän talon neljännessä kerroksessa. No, olen ollut huomaavinani, että vyötäröni on tuolla jossakin.

Kämpässä oli mm. vanhoja kaakeliuuneja.

Meillä ensisijaisena asunnonvalintakriteereinä oli tarpeeksi sänkyjä ja sijainti. Huomioon kannattaa ottaa myös kylppärien ja vessojen lukumäärä/asunnossa asuvat. Meillä oli kaksi suihkumahdollisuutta ja yksi vessa, mikä mielestäni riitti aika hyvin näin vajaan parin viikon keikalla. 

Yhdessä reissaamisesssa on selkeitä synergia-etuja. Kaupassa käyminen, ruoan laitto ja etenkin lapsien seura toisilleen. Mahdollisuus venyttää aamu-unia ilman, että toinen joutuu käkkimään yksinään lapsen kanssa. Kun ukot nukkuivat pois potkupallotärinöitään, me lähdimme katraan kanssa puistoon. Toinen kävi vielä nappaamassa lattemukit molemmille toisen katsoessa hetken kersojen perään puistossa. Ja sama toimi toisin päin. Ukkelit käkkivät puistossa, kun rouvasväki istui kahvilassa aamiaisella ja shopitteli menemään.

Kun reissussa on useampi lapsi, on takuulla jonkun kassissa aina laastareita, wetwipeseja, rusinarasioita tms. Lapsen syövät yhdessä kivasti, ainakin jos saavat kaikki samanlaiset annokset. Lapset jaksavat koko ajan innostua lähes mistä tahansa: erilaisista julkisista kulkuneuvoista, linnoilta näyttävistä rakennuksista, marjoista ja hedelmistä, puistoista ja suihkulähteistä.

Lopulta en niin tiedä tämänkään keikan tarpeellisuudesta. Tosin kyllä ne lapset eläimistäkin jaksoivat riemuita.

Miehet pääsivät katsomaan potkupalloa yhdessä, eikä vaimon tarvinnut jäädä yksin kotiin. Valkoviinilasillisen voimalla sitä sitten hihiteltiin illat pitkät nettikauppojen alennusmyyntejä selaillen ja kaikenlaisia juttuja höpötellen. Ja pakko tunnustaa, olihan se hienoa olla siellä pääkallopaikalla, kun pelaajat palasivat kotiin.

Juuri näin. All in or nothing.

Lasten kanssa reissatessa voimia kuluu jostain mystisestä syystä tuplamäärä mitä tavallisesti. Ja kyllähän niitä hickupseja tulee. Lapset ovat eri rytmisiä, väsyvät nopeasti, kiukuttelevat, liikkuminen on hidasta jne. Tässä kohtaa asenne ratkaisee paljon. Lasten kanssa lomailu ei ole aikuislomailua, meidän poppoosta sen tiesivät kaikki, ja niin hommat sujuivat todella jouhevasti. Ja toisaalta lapset tajuavat hämmästyttävän hyvin eron arjen ja reissaamisen välillä. Tylleröinen ei pitkään aikaan väsymyksestä ja muusta huolimatta, ole kiukutellut niin vähän kuin reissussa. Mukanamme oli siis urhea joukko pieniä reippaita matkalaisia.

Törmäsimme aivan lovelyyn Elizabeth Yochimiin, Participlayn performanssitaiteilijaan. Tällaiset kohtaamiset ja muutamat ajatustenvaihdot jäisivät kokematta ilman lasta.

Taksissa lentokentälle mieheni mietiskeli ääneen, että lapsen kanssa reissatessa ei tule katseltua niin paljon ylös, viitaten aikaisemmin käymäämme keskusteluun stalinistisen arkkitehtuurin ja betonibrutalismin mielenkiintoisuuksista. Lopputulema keskustelussa oli se, että lapsen kanssa näkee varvastasolla paljon sellaista, mitä muuten ei tulisi huomanneeksi. Kävelemme nenät kohti pilviä sitten joskus myöhemmin. 

Kissa hellepäivänä Prenzlauer Bergissä. Tätäkään en olisi ilman lasta huomannut.

Kulinaristiset nautinnotkaan eivät ole aivan itsestäänselvyyksiä. Yhden lapsen kanssa sitä vielä rohkeasti kokeilee jotain vähän muuta, mutta kolmen lapsen ihka oikea ruokkiminen ei annakaan enää niin helposti periksi kaikenlaisille villeille kokeiluille. Mutta aina ei myöskään ole pakko syödä yhdessä (vaikka se tosi hauskaa onkin, myös aikuisille!). Jos ei ole hirveän hyvä tekemään kompromisseja, ei varmaan myöskään kannata lähteä porukalla reissuun, pätee paitsi tässä, myös monessa muussa kohdassa. 

Frozen yogurt kaikilla höysteillä sen sijaan maistui aina. Kaikille.

Päiväuniajat pyhitettiin myös vanhempien lepotauoiksi. Tylleröinen nukkui hyvin matkarattaissa, joissa oli mahdollisuus sekä laskeaselkänoja että nostaa jalkatuki, suosittelen sellaisia kärryjä lämpimästi. Siinä sitten joko kahviteltiin, drinksuteltiin tai oltiin kämpillä ja nukuttiin itsekin. 

Välillä ehdittiin olla ihan jalat pöydällä.

Mietimme, mitä lapset mahtavat tästä kaikesta muistaa ja kaipaavatkohan he toistensa seuraa vielä Suomessakin. Ainakin heillä oli hauskaa, nauru raikui, jalat tömisivät pitkin puulattioita ja sängyt saivat pomppufiiliksen yllättäessä elämänsä käsitelyn. Vaikka vanhemmilla saattaa olla sellainen olo, että toinen, vähän rauhallisempi loma tähän perään ei olisi ollenkaan huono sanoisin, että yhteisloma oli jotain, jonka toivon toteutuvan vielä monta kertaa tulevaisuudessakin.

Ja tähän loppuun äidin tyylivinkki. Spontaani suihkulähtepulahdus onnistuu kivasti kevyessä viskoositrikoomekossa, kengät huolettomasti suihkulähteen reunalle viskottuna.

 

Tämän kesän tempo

Kiitos Rosanna, tämä on hauskimpia haasteita, mitä muistan nähneeni.

 

Päivän suunnitelma: Tänään oli kotiinpaluupäivä. Asunto piti jättää kello kahteentoista mennessä, joten päivän suunnitelma muodostui itsensä, perheensä ja matkatavaroiden kohtuullisen kivuttomasta kotiin saakka hoitelemisesta.

Lounaani tulee koostumaan: ”Lounas” tuli syötyä n. 15 vailla kahdeksan. Tai miten sen nyt ottaa, vielä 11.20 söimme Berliinissä vadelmajuustokakkua. 

Viime yönä näin unta: Varmaan jotain pakkaamispainajaisia. Tylleröinen ainakin näki painajaisia, sillä jouduimme herättämään hänet kesken raivoisan itkun, hakkaamisen ja potkimisen. Toiset ottavat tuon nukkumisen vissiin vähän vakavammin…

Eilen tapahtui seuraavaa: Ilmassa oli pientä matkaväsymystä, joten saatuamme tylleröisen päiväunille, menimme kahville Potzdamer Platzille. Tutuistuin myös saksalaiseen käsityölehtivalikoimaan. Illalla kävimme vielä koko joukkueen voimin yhdessä syömässä ja jätskillä. Kersnaakkelit nukutettuamme juttelimme vielä kokemuksistamme ja suunnittelimme kotiinpaluuta.

Päivän asu: Tiimiasu tylleröisen kanssa. Parempikin kuva olisi, mutta siinä mahani pömpöttää kuin olisin 5. kuulla raskaana. Mitä siis en ole, ihme kun mahamakkara ei vaan sitä tajua. 

Tarkoitus on esitellä päivän asua, joka on äidillä ja tyttärellä samanlainen Noshin mekko. Pääosassa tässä nyt kuitenkin näyttää olevan AirBerlinin bonusohjelmaa mainostava (?!) strutsi

 

 

Lempparibiisini juuri nyt: Viikon, ellei kahdenkin, korvamatona on soinut mm. Oktonauttien tunnari ja Buena Vista Social Clubin Chan Chan.

Tänä kesänä olen oppinut jotain uutta: Nyt iski hirveän umpimielinen olo. En vissiin mitään… Eikun! Kävin kesäkuussa ihan kurssillakin! Opin tekemään kehyskukkaroita!

Seuraavat pippalot joihin olen menossa: Apua, ei mitään tietoa! Mutta yllätyksenä tulevat juhlat ovatkin niitä parhaita. No yhdet häät on kyllä tiedossa.

Juuri nyt minua ärsyttää: Puolison loma loppuu viikon kuluttua. Olen tottunut pitämään siippaani kotona kesäisi neljän viikon sijaan kuusi. Tuntuu, ettei tässä nyt ehditty mitään. Näitä ensimmäisen maailman ongelmia jne.

Toisaalta haluan suositella: Hetkessä elämistä. Tapaan tehdä suunnitelmia, varasuunnitelmia ja niiden varasuunnitelmia. Ei suunnitelmissa, etekään vara- sellaisissa ole mitään huonoa, mutta siinä suunnitelmia väsätessä voi jotain jäädä hetkessä huomaamatta. Esimerkiksi mahdollisuus kahlata suihkulähteessä.

Ja tähän lopuksi tietenkin toivon, että mahdollisimman moni tarttuisi haasteeseen, mutta että etenkin  kävisi kirjoittamassa tänne myös kesäjuttujaan 🙂

 

Katastrofipäivän pelastus

Tänään ei päivä lähtenyt vahvasti liikkeelle. Ensin shoppailutuokio jäi melkoisen lyhyeksi. Sen jälkeen murinaa ja märinää S-Bahn-verkon remontin takia ja matkasuunnitelman muutos. Sitten paniikin paikka, kun etsimme toisiamme tunnin verran keskellä jalkapallojuhlintaa, puhelinverkon maatessa jossain bittiavaruuden mustassa aukossa. En sivuunmennen sanoen muista, milloin viimeksi olisin ollut yhtä paniikissa. 

Lounas, joka piti olla nenän alla vartin vaille kaksi, nautittiin vähän kolmen jälkeen. Lapsi näytteli pääosaa livekuvasta Päiväuneton Berliinissä. Äiti kilahti ja hepuloi.

Aurinko paistoi. Halattiin koko porukka. Ja tylleröinen keksi, että haluaa takaisin ”ihmissuihkulähteelle”.

Tylleröinen asemissa.

Lapsena mietin usein, mitä virkaa on suihkulähteillä, jos niihin ei saa mennä kahlaamaan. Silloin ei tullut mieleenkään, että pari vuosikymmentä myöhemmin itselläni saattaisi olla pieni tyttö, jonka kanssa seison yhdessä suihkulähteessä auringon paistaessa. 

Pikkutytön unelma toteutui.

Yhtäkkiä kaikki olikin paremmin kuin koskaan. Neptunuksellakin roikkui potkupallotossut atraimessaan. Juhlapäivä kaikilla.

Tähän asti tapahtunutta

Täällä Berliinissä sää on ollut edelleen kaikkea helteen ja ukkosmyrskyn väliltä. Sadetakit pitää sinkauttaa päälle alta 30 sekunnin, ellei halua esim. hyytävää raekuuroa niskaansa, niinkuin meinasi käydä lauantain eläintarhareissulla. 

Lauantai-aamuna sää oli aluksi tällainen.

Pienimmät matkalaiset ovat alkaneet potea jonkinasteista hyytymistä. Tiimin vanhin pieni, joka ei enää enää pitkään aikaan ole nukkunut päiväunia, on nyt alkanut sammahtelemaan vähän sinne sun tänne. Tilannetta ei helpota se, ettei hänellä ole enää ollenkaan kärryjä omassa käytössään. Muutenkin meno on melko melskeisää, olkoonkin, että trio on hitsautunut yhteen niin tiiviisti, että kauhulla odotan torstai-iltaista kysymystä ”hei, missä ne mun tyypit on”, niinkuin tylleröisellä on tapana ollut täällä kysellä niinä aikoina, kun ei olla kuljettu yhdessä. 

”Kiharvit” vähän ennen sadetta.

Perinteisellä kirppisretkellä sunnuntaina puolet juokkueesta hyytyi jo kalkkiviivoille. Itse pääsin kerrankin ajoissa Arkonaplatzille, vain löytämään nämä Knollin 1950-luvun lastenhuonekalut, vain 950 €/setti. Itkin verta, katkerasti. Joskus harmittaa kun kaikkea mitä haluaa, ei voikaan saada. 

Siellä ne ovat. Söpöläiset.

Arkonaplatz käy aina hermoille. Siellä kaikki ne kalusteet, jotka kotiini haluaisin, mutta en ikinä saa, koska vaikka rahti järjestyisikin, pitäisi kalusteet kantaa pois kirppikseltä, eikä meistä koskaan ole siihen. Tai sitten en vaan halua tarpeeksi 😛 

Ei kai vaan! Kyllä! Sehän on Euroviisu-Conchita! 

Mauerparkilta odotan nykyään lähes pelkästään Flammkuchenia ja makoilua kahvimuki kourassa. Tällä kertaa seurassa oli myös tylleröinen.

Holzofenspezialitäten.

Ei reissua ilman paikallista ruokaa. Kävimme syömässä saksalaista perinneruokaa tarjoavassa ravintolassa. Hyvää oli, mutta tilanne oli kärjistyä siihen, että oma annokseni meinasi hiiltyä. Onneksi seurueen yksi tarkkasilmäinen pieni huomautti, että perunani ympärille kauniiksi joutseneksi kääritty folio kytee.

Kaunis, mutta mustanokkainen.

Ai niin. Pelattiinhan sitä jalkapalloakin. Nyt on myös kaikki päivän lehdet ostettu.

 

Torstaina takaisin. Tämä on luultavasti niitä lomia, joiden jälkeen vanhemmat ovat loman tarpeessa. 

Suurkaupungin sykkeessä jälleen

Hetken hiljaisuuden jälkeen terveiset täältä hikisestä, myrskyisästä, aurinkoisesta ja aina niin mukavasta Berliinistä.

Tähän mennessä pääasialliset tavoitteet, eli saada joka päivä hyvä ruokaa riittävästi ja pitää nappulat tyytyväisinä on saavutettu. Saksan finaalipaikka tuli myös varmistettua ja korvaukseksi siitä äideille on luvattu vapaata shoppailu- ja kahvitteluaikaa (esim. nk. ”kahden käden aamiainen”, joka siis tarkoittaa, että äidin ei kahvikuppi toisessa kädessä tarvitse tunkea muruilleen muroja suuhun).

Käytiin puistoreissun jälkeen syömässä cupcake-lounas. Hyvin maistui!

Sää on ollut sen verran jännittävä, myrksyä ja hellettä vuorotellen, että kävin eilen ostamassa kaikille aikuisille sadetakit. Varma keino näet, loppuajaksi ei Foreca tänään ole luvannut pisaraakaan sadetta.

Ukkosmyrskyä juostiin pakoon Pergamon-museoon.

Lapset ovat liikuttavan innoissaan aivan kaikesta: U-Bahnista, raitiovaunuista, mansikoista, puistosta, ihan kaikesta. Reippaasti he vaeltavat, mussuttavat eväitä, istuvat kahvilla ja ihastelevat suihkulähteitä, jotka muuten ovat varmaan leikkipuistojen jälkeen parasta koko matkalla.

Vuokra-asunnossa on kylpyamme. Kaikki kolme likoavat siellä joka ilta kaikin maustein.

Tylleröinen teki kiipeämisennätyksensä.

Ei varmaan vastaa kaikkia standardeja, mutta lapsille mieleinen.

Kärryillä pääsee liikkumaan myös julkisilla, mutta matkanteko on hidasta, koska hissejä on usein vain yksi ja se on erittäin suosittu kulkuneuvo.

Tämän päivän eväät puistoreissun päätteksi.

Isi ja äiti ip/päiväunidrinksuilla. Huomaa Ellan varvas.

Koska huomenna ajattelin livistää heti aamusta yksin aamiaiselle ja vähän retailtherapoimaan itseäni, nyt on kiire nukkumaan. Nappaan vielä lasillisen raparperituoremehua, nam, ja hautaan pääsi tyynyyn. Näistä kuvista ja tunnelmista vielä jatketaan.

 

 

Lähtölaskenta

Ensinnäkin: kiitos ja onnea Ruusu, ihanaa kun hyppästi mukaan! Nyt meitä on täällä kaksi suurta ajattelijaa 🙂 

Toiseksi: Täällä matkakuume kohoaa. 

Ei ole meillä ollut vuotta ilman Berliiniä sitten kesän -07, ellei tylleröisen syntymän jälkeistä vuotta lasketa, olkoon se siis poikkeus, joka vahvistaa säännön.  Ja koska Berliini on lähinnä sydämeni asia, voi aikaisempia horinoitani kaupungista lukea vaikka täältä, täältä, täältä tai täältä

Isäni hekotellen kysäisi tuossa kotona käydessäni, että eikö sitä välillä voisi mennä jonnekin muuallekin. Hauska kysymys mieheltä, joka matkusti lomillaan yli kymmenen vuotta kahden paikan välillä, saman maan sisällä 🙂 No, siinä sitten totesin, että koska olen tehnyt töitä aika monessa kaupungissa, niin nautin tuttuun paikkaan menemisestä, siitä, että tiedän, mistä saan hyvää ruokaa, mihin pääsi kallistaa ja missä mieleni rentoutuu nopeammin kuin missään muualla. 

Mökkikammoa potevana uskon, että saan kaupunkilomasta ihan sitä samaa, mitä mökki-ihmiset saavat mökeillään: tuttuuden ja turvallisuuden tunne, rentous, ruoka maistuu paremmallalta, se mahtava fiilis kun ei-ole-pakko-tehdä-mitään mutta on kaikki mahdollisuudet tehdä mitä vaan, irti arjesta, pieniä elämyksiä. (Mökkikammo = pelko työleirille joutumisesta ja hyyskän tyhjentämisestä, painaisia itikoiden invaasiosta, kauhua siitä, ettei hetkeäkää saa istua paikallaan, yökötys kylmässä vedessä tiskaamisesta, JATKUVASTA tiskaamisesta ja valvominen kostealle/vanhalle haisevassa vierasmajassa.)

Meillä on ollut aina jokin teema tai ajatus siitä, missä merkeissä Berliinin kohtaamme. Viimevuotista teemaa pienen lapsen kanssa reissatessa voisi kuvailla sanoilla go with the flow, tänä vuonna teema on perhelomailu. Olemme lähdössä matkaan yhdessä tuttavaperheen kanssa, ja yhteensä meitä on neljä aikuista ja kolme lasta. Tukikohta on jälleen vuokrattu Airbnb:n kautta, ja asunnon valinnassa yritimme huomioida mukeloiden tarpeita mahdollisimman paljon: makuuhuoneita niin, että vaikka jokainen nukkuisi omassa huoneessaan ja vanhemmat olkkarissa, hyvät kulkuyhteydet, leikkipuistoja lähellä, jne. Pari päivää sitten testasimme, miten nappuloiden yhteinen leikki sujuu (asumme eri kaupungeissa, emmekä tapaa ihan joka kuukausi), eikä mitään suurempia ongelmia ilmennyt. 

Jännittää kyllä vähän. Viime vuonna uhmasta ei ollut tietoakaan tässä mittakaavassa, ja päiväunet vedeltiin tuttipulloa lussuttaen. Miten selviämme aamuvarhaisen lennosta ilman massiivista raivokohtausta ja miten saamme ajan kulumaan siihen saakka, että asuntomme vapautuu? Onnistummeko ikinä tahdistamaan kersnaakkeileita niin yhteiseen rytmiin, että pääsisimme aikuisten lounaalle vai onko se vain haaveissa siintävä utopia? Entäs, jos uusi uhmahuippu tärähtää päälle juuri parahiksi maanantai-aamuna, kun lentokone starttaa?

Vaikka pyhästi lupasimme olla ahdistumatta oli tilanne mikä hyvänsä, voin kyllä nähdä pienehköjä myrskypilviä muuten niin lomaisalla taivaalla.

Palaan asiaan matkan edetessä.