Mitä yhteistä on CMX:llä ja tahtoiällä?

Tahtoikä. Uhmaikä. Temperamentin jalostumiseen liittyvällä aikakaudella on ainakin nuo kaksi muka-toisensa poissulkevaa nimitystä. Ja huhheijaa, jotta totuus ei unohtuisi, virtuaaliraapustan tähän muutaman muiston edellisestä uhmakaudesta, joka päättyi tasan kaksi päivää sitten, yhtä äkisti kuin alkoikin.

Miten sitten A.W. Yrjänä tähän liittyy? Tuo mies, jonka tuotannossa lähinnä olen pitänyt vain niistä radiosoittoa saaneista, muuten hän on ollut omaan makuuni lievästi sanottuna tekotaiteellinen. Tottahan sitä joskus punaviinisessä nuoruudessa on tullut luettua niin Arcana kuin Rotakin, mutta kyllä totuuden nimessä, niistä asiallisesti keskustellakseen on pitänyt kallistaa kuppi kuin toinenkin. 

No, tuossa tylleröisen uhmakaudella päässäni alkoi soida repeatilla kuitenkin tämän puolittain salaisen bändi-ihastukseni ehkä svengaavin biisi, nimittäin Ainomieli. Tämä nyt ei kuitenkaan kerro niinkään siitä, että olisin itse kokenut olevani lähellä kuolemaa (vaikka huh, ei ehkä sekään ole kaukana ollut), vaan jotenkin tuntuu, että etenkin kertsin /älä sano ei, älä, puhu, älä mene, vielä hengitä, ja viimeiseen asti pidä sanasi[…] -pätkä on saanut kuin uuden merkityksen. Yrjänän fataali ilmaisu jotenkin pukee niin loistavasti sanoiksi sen, miltä kiukkupyllyn kanssa elo siinä raivarin hetkellä todella on.

Tylleröisen uhma/tahto etenee aaltoina. Välillä on ikäänkuin ”normaalia”, mitä ikinä se sitten tarkoittaakin, mutta välillä on kuin helvetin liekit olisivat valloillaan. Kun ”normaali”tilanteessa pettymys aiheuttaa noin kolme parkaisua kiukkuitkua, joka unohtuu yhtä nopeasti kuin on alkanut, uhman huipulla raivari kestää ainakin kolme varttia. Silloin tylleröiseen ei saa ainakaan ottaa fyysistä kontaktia, mutta välttämättä samassa tilassakaan olo ei ole sallittua. Lopulta äitin syli on kuitenkin ihan ok, joskaan siinäkään ei käydä juuri muuta kuin pyyhkäisemässä räkä ja kyyneleet äidin olkapäähän. 

Jos jotain kamalaa, niin jotain hyvääkin. Kun maaliskuussa näytti siltä, että tylleröinen ei juurikaan koe tarvitsevansa päiväunia, räyhähuipun ollessa valloillaan on tylleröinen itse alkanut puhua päiväunista. Toki ne edelleen ovat taistelun takana, mutta ainakin tylleröinen on nyt muotoillut ääneen sanat ”hei äiti, mä ylitän nyt kyllä ottaa pienet nokoset”. 

Mitään erityistä syytä räyhäkohtaukselle ei tarvita. Siihen käy niin jäätelö, jota ei sillä hetkellä ole saatavilla, kuin väärin kuvioitu vessapaperi. Kaikki käy, ei ole liian pientä syytä repiä takaloosteriaan. 

Näin äitinä sanon vaan, että kyllä ottaa voimille. Joidenkin päivien jälkeen olo oli kuin harsovaipalla linkouksen jälkeen, eli aika liiskainen ja kuiviin puristettu. Mielessä on kaikunut Ainomielen lisäksi neuvolantädin puujalka vanhemman tärkein työ on tuottaa lapselleen pettymyksiä. On nimittäin alkanut valjeta tuonkin lauseen merkitys aivan uudella tavalla. Väsyneenä sitä välttelisi konflikteja viimeiseen asti, huolimatta siitä että tietää, että konflikti tulee, välttelit sitä sitten taikka et. 

Valitse taistelusi, tuo vankkumaton ohjenuorani kasvatuksessa, on saanut venyä aivan uusiin sfääreihin: etenkin kun joskus haluaisi niin kovasti lohduttaa tunteen vallassa riehuvaa pientä ihmistaimea, mutta on vaan pakko vetäytyä ja antta myrskyn laantua. Ja toisaalta myös siellä toisessa päässä: kun jo näkee hurrikaanin tulevan, tekee mieli vain saman tien karjaista, että nyt hiljaa, älä edes aloita! Sehän ei auta mitään, paitsi ehkä sen verran mitä huutamisen on todettu huutajaa itseään auttavan. Lapsen mielenilmaisuun sillä ei kuitenkaan ole millään tavalla hillitsevää (joskaan ei myöskään lietsovaa vaikutusta, noloa myöntää, mutta kokeiltuhan tuotakin on) vaikutusta.

Ja sitten yhtäkkiä, bing! Lapsi herää aamulla, mutta sen sijaan, että vetäisi päivän ensimmäiset itkupotkuraivarti heti herätessään, hän sipsuttelee isin ja äitin väliin, antaa molemmille pusumuiskaukset ja huutaa hymyillen: Helätkää! Aulinkokin on jo helännyt!

Että näin ne uivat aikakaudet mutaiseen virtaan. Ja kertsi (sillä tuskin tämä tähän loppui, seuraavaa vaihetta odotellessa).

6 kommenttia artikkeliin “Mitä yhteistä on CMX:llä ja tahtoiällä?

  1. ”Kaikki käy, ei ole liian pientä syytä repiä takaloosteriaan.” 😀

    Jep, näin meilläkin. Ja nimenomaan aalloissa. (Tosin meillä kun on vähän nuorempi tapaus kuin teillä niin tämä aaltoilu on vasta hiljattain alkanut.) Kesäkuun alkupuolella oli edellinen, oikeastaan ensimmäinen kunnollinen uhmavaihe, jolloin se takaloosteri tosiaan revittiin käsittämättömän pienistä asioista. Ja yhtäkkiä aurinko rupesi taas paistamaan tännekin. Nyt on ollut aika leppoisaa ja tyyntä taas.

    • Meillä käynnistyi juuri aivan uudenlainen aalto, nimittäin aurinkoisesta raivopääksi alle sadasosasekunnin, pyytämättä ja yllättäen. Mutta tähän kuuluu myös rahoittuminen nopeasti ja päiväunien kaipaaminen. Olen niinsanotusti jännän äärellä. Tämä kun ei selkeästikään ole nyt sitä tahtoa, vaan jotain muuta. Sen kuule räyhän sävystä 😀 Voi apua, mä kuuntelen räyhän sävyjä…XD No mä selitän tän sillä, että olin tylleröisen ollessa vauva nero selvittämään ongelmia pelkästä itkun sävystä.

      Toivottavasti teillä tyyni sää jatkuu 🙂

  2. Meilläkin alkaa pikkuhiljaa jo tasoittumaan tämä viimeisin vaihe. Ja tosiaan, sitä minunkin mantraani ”valitse taistelusi” on pitänyt hieman hioa tähän raivovaiheeseen sopivaksi, sillä luulen liian periksiantavan asenteen vain pitkittävän tuskaa.

    Eilen neitokaisemme sanoi isäänsä puolihuolimattomasti sivulauseessa typeräksi, ja puutuin siihen heti. Leikkejä ei jatkettu ennenkuin anteeksi oli pyydetty ja homma kokonaisuudessaan taputeltu, vaikka itse tokaisu oli huolimaton puoliksi vahinko ja pikku juttu. Olen meinaan nähnyt bussissa sen verran usein vanhemmilleen haistattelevia muksuja, että mieluusti pysäytän sen tuohon typerä-vaiheeseen. (vaikka eilisen perusteella neiti oli oikeassa, mutta se nyt ei ole tämän jutun pointti).

    • liian periksiantavan asenteen vain pitkittävän tuskaa.

      Just näin mäkin oon sen kokenut. Että kun tietää, että ei sitten vaan mikään, ei niin mikään, auta, niin miksi pitkittää kärsimystä?

      Haha, mä oon antanyt noiden toistaiseksi nimittellä toisiaan, kunhan leikillään sen tekevät. Esim. tylleröinen kutsuu isäänsä välillä onnettomaksi pelkuriraukaksi, mutta se fraasi on elokuvasta napattu, ja tuskin tylleröinen aivan tajuaa, mitä se todellisuudessa tarkoittaa, vaikka kovasti ollaan koitettu selittää. Erikseen on sitten just esim se kovaan ääneen karjaistu ”TYHMÄ”, jota säestetään vielä ilveilemällä päälle. Siitä ei sitten ihan vähällä selviäkään… Mutta mä valitsen sen taistelukseni.

  3. Meillä vedettiin eilen megakilarit siitä että en ehtinyt kädet täynnä tavaraa työntää hissin ovea tarpeeksi nopeasti auki ja hissi tilattiin takaisin ylös. Lapsi roikkui jalassani, kirkui naama rusinana ja oli sekä kiukkuinen että säikähtänyt. :,D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *