Kärrykävelyllä etelässä

Yksi Helsingissä asumisen hyviä puolia on se, että täältä pääsee aika helposti pois. Kun kärryjen työntely lähipuiston, kaupan ja kodin väliä alkaa liikaa ahdistamaan, voi kärryjä kätevästi lähteä työntelemään vaikka eteläisen veljeskansan pääkaupunkiin.

Niinpä me reippaina lattemammoina Ruusun kanssa pakkasimme kääpäläisten tavarat kärryihin ja loikkasimme laivaan. Vaatimattomina tavoitteenamme oli saada ruokaa, kahvia ja herkkuja.

Edellisen kerran tylleröisen kanssa Tallinnassa käydessämme oli tylleröisellä ikää puoli vuotta. Nyt ikää oli tasan kaksi vuotta enemmän, mutta noin teknisenä suorituksena, eli lapsi ja hänen tavaransa kärryyn, kärry laivaan ja matkaan, ei juuri poikennut edellisestä reissuta. Myöskin huutokohtaus laivasta pois jonottaessa oli aivan samaa tasoa kuin muutama vuosi sitten. 

Muuten homma olikin sitten ihan eri. Siinä missä puolivuotias vaiennetaan täräyttämällä hänelle tissi suuhun, ei kaksi ja puolivuotiasta uhmista räyhähetken sattuessa hillitse mikään. Ja ne hyvät hetketkin ovat niin täynnä vauhtia ja vaaratilanteita että äidit olivat, periaatteessa kuitenkin hyvin virkistävän reissun jäljiltä, melko ravistuneessa kunnossa.

Vikingin uusi kesäaikataulu antoi enemmän aikaa maissa kuin talvinen ja oli siinäkin mielessä mukava, että päiväuniaika ei osunut laivassaoloaikaan. Näin ilman hyttiä matkustaminen onnistui aika helposti, kun mukelot melskasivat leikkihuoneessa ja ja pientä evästä mutustellessa. 

Menomatkalla meininki oli näinkin vitsikästä.

Haaveissä oli syödä hyvää lounasta, ja tadaa! kerrankin haltijatarkummit olivat puolellamme. Ruusun pikku murunen sammahti lähes saman tien kun astuimme ulos laivasta ja tylleröinenkin kellahti unten maille puolimatkassa Telliskiven suuntaan kävellessämme.

Telliskiven Loomelinnakissa sijaitsevaan superherkulliseen F-hooneeseen minut alunperin tutustutti Tupa-Keittiöstä tuttu Tallinnan-asiantuntijani Kanelibasilika. Enkä nyt tietenkään malttanut olla viemättä F-hooneen ilosanomaa eteenpäin, joten kävelytin Ruusun Kalamajan kaupunginosan läpi ränsistyneelle teollisuusalueelle, jossa tämä kulinarismin helmi sijaitsee. 

Ruusu pysyi asiallisesti cokiksessa, tämä äiti nautti lasillisen frizzantinoa.

F-hooneen tiski.

F-hoone sijaitsee siis neuvostoaikaisessa tehdasrakennuksessa, jossa sijaitsee myös erinäisiä luovaa työtä tekevien työhuoneita ja pieniä putiikkeja. Sisustukseltaan F-hoone on miellyttävän industrial-rappiollinen.

Mitä tuolla ylhäällä on, ei mitään käsitystä. Mutta hienolta näyttävät nuo punaiset rappuset.

F-hoonella ruoka on hyvää ja sitä on riittävästi. Edellisestä kerrasta oppineena en edes yrittänyt kolmen ruokalajin haastetta, vaan otin suosiolla Kalamaja Burgerin. Siinä burgereita mutustellessamme meidän oli vaikeaa uskoa hyvää tuuriamme syödä rauhassa, ja rauhallisen lounasajan päättymistä jännittäessämme lanseerasimme käsitteen äidit simultaanikapasiteetin huipulta – puhutaan ruoka suussa. Koska ikinä ei voi tietää, milloin kallisarvoinen rauhanaika ruoan kanssa loppuu. 

Kalamaja burger. Niin hyvää ja niin täyttävää.

Huolimatta huimasta aikomuksestamme mennä vielä Josephineen kahvittelemaan, otimme vielä lasten koisatessa jälkiruoat. Tässä kohtaa huomautettakoon, että palvelu F-hooneella on äärimmäisen ystävällistä, mutta lievästi sanottuna viipyilevää, ainakin näin suomalaisesta tehokkuusajattelunäkökulmasta. Mikäs siinä istuskellessa, mutta kun näiden herranterttujen kanssa reissatessa ikinä ei tiedä, milloin se istuskelu loppuu.

 

Jälkiruoka eli ”Marjapurkki”.

F-hoonelta lähtiessämme kiertelimme vielä hiukan Telliskiven kaupoilla. Tosin omalla kohdallani se jäi ehkä hieman yrityksen puolelle tylleröisen herätessä ja saadessa vuosisadan raivokilarit. Siinä ei sitten paljoa muu auttanut kuin hokea itselleen että kaikki me itsenäistymme joskus ja koittaa kestää klassisen itkupotkuraivarin kauppakäytävällä esittäneen tylleröisen huutokonsertti. Elämänsä uhmasta verisesti sydämistynyt lapsukaiseni tokeni lopullisesti vasta astuessaan sisään Josephinen ovesta nähdessään valtavat suklaakonvehdit tiskissä. Äitinsä tytär, kenelläpä ei murheet moisessa kahvi- ja suklaaparatiisissa unohtuisi. Ja vinkkiviitonen, sieltä tiskistä löytyy myös miedompia konvehtivaihtoehtoja lapsekkaampaan makuun. Ruusun palleroinen tosin selkeästi jo Josephine-veteraanina mussutti (äitinsä) chili-suklaakonvehdin ilmekään värähtämättä. Lasten sisäistä kulinaristia ei tule aliarvioida. Tylleröinen sen sijaan oli ihan onnellinen Les Femmes Savantes kookos-valkosuklaakonvehtinsa kanssa. 

Niin herkkää. Josephinen sisustus on suurin piirtein pompöösin kitchin ruumiillistuma. Aika ihana siis.

Jos raha kasvaisi puissa, työntelisin kärryjä mielelläni Tallinnassa vaikka joka viikko. Kaunis vanhakaupunki hivelee silmiä, ruoka on hyvää, palvelu ystävällistä ja lapset huomioivaa ja ihania kahviloita joka nurkassa. Aina voisi toivoa vähemmän uhmaikää lapsen kanssa matkustaessa, varsinkin kun meno on rauhoittunut tänään kuin taikaiskusta (näitä vaiheita), mutta toisaalta, on se kiukuttelukin ihan uutta jossain muualla kuin tutuksi tulleilla kulmilla. 

Ruusullekin vielä kiitokset ihanasta seurasta. Rauhallinen lounas, jee, me onnistuttiin!

8 kommenttia artikkeliin “Kärrykävelyllä etelässä

  1. Just näin! Mä elän varmaan kuukauden pelkästään sillä ajatuksella, että saatiin olla ulkomailla ja nauttia herkullinen lounas mahtavassa paikassa höpisten kaikessa rauhassa lasten uinaillessa tyytyväisinä rattaissaan. Miten sitä voikin tulla niin onnelliseksi moisesta?

    Kaikki muu oli ihanaa, mutta suomalaisten laivastapoistumiskäyttäytymiselle on kyllä annettava iso miinus. Kärryjen päältä ja vierestä tungeksitaan sellaisella raivolla, että kokemattomampi kuvittelee taustalla roihuavan vähintään tulipalon. Viina ei näköjään odota, sehän voi vaikka loppua satamasta, kun jonotetaan laivasta ulos! En odota mitään erityiskohtelua muilta ihmisiltä lapsen kanssa liikkuessani, mutta voisihan sitä sen verran katsoa, ettei yritetä jyrätä läpi rattaiden ja kolkata lasta samalla olalla roikkuvalla painavalla kassilla…

    Mutta toki tämä oli vain pieni hetki matkasta, kaikki muu oli kymppi plus plus plus <3

     

    • Joo, kääk, se viinahan saattaa vaikka märäntyä siinä kun joutuu odottelemaan ulospääsyä 😀 Tai ainakin siltä se meno vaikutti. Paitsi luonnollisesti sillä hetkellä, kun se rullaliuska ylipainossaan pysähtyi. Jolloin kenenkään ei kannata kävellä, jestas sentään. Siinähän varmaan kuluis kengänpohjat tms. 

      Mutta kesäaika, se vaan on sellaista 🙂 Ja tuo on niin pieni aika kokonaisreissua ajatellen, ja kun sen tosiaan tietää etukäteen, niin kyllä sen kestää. Mutta silti, ihmettelen sitä aina vaan. 

      Tylleröinen katselee valokuvia kyselee ”äiti, mikä tuo kahvila oli?” ja naureskelee tyytyväisenä. Että uudestaan, milloin vain! 

      • Oi että, teidän lounastuokio kuulostaa aivan täydelliseltä! Juuri sopivasti nukahtaneet kersnaakkelit, hyvä ruoka ja tehdasmiljöö, oon niin kateellinen, kaikki meni tosiaan nappiin. Elokuuta odotellessa!

        Tuo joidenkin suomalaisten laivakäyttäytyminen on kyllä jotain niin uskomatonta, huoh.

        • Kieltämättä oli kyllä aika tasan täydellistä 🙂 Kelikin oli mukava, ei liian kuuma eikä kylmä, hyvä kärryttelysää. Tosiaan, elokuuta odotellessa!

           

    • Mä suosittelen! Siellä on tosiaan niin paljon kaikkea sellaista, mikä ei ehkä mahdu sellaiseen perinteiseen suomalaiseen Tallinna-näkemykseen. Yllättävän virkistävä ja raikas kaupunki! Kaunis ja ystävällinen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *