Tällaisina sadepäivinä

Mitäpä sitä tekisi tällaisena sadepäivänä? Kun puolisko potee spontaania krapulaa (mutta tunnetusti parhaat bileet tulee yllätyksinä), itse on valvonut puoli yötä Paljasjalkaisen Kuningattaren kanssa ja herännyt aamulle leipomaan sämpylöitä, koska kaupassa ei kukaan ole muistanut käydä. 

No sitä lähtee tietenkin ulos hengittämään raitista ilmaa, tosin samalla kun naama kastuu tihkusta miettien, miksi teen tämän itselleni.

Lapsi luontokuvaajana: Äiti, otetaan kuva tästäkin puusta. Ja tästä!

Sitä voi pelkästä ajantajun riemusta (Nyt on aikaa! Jee!) ommella vaikka puolet niistä kankaista, joita on marinoinut kaapeissaan.

Tästä kuosista tuli äiti-tytär -tiimiasu. Kuvassa vain tylleröisen versio, äitin on tietenkin jo päällystetty kuralla tuolla valokuvausreissulla.

Nyyh, mulla on jo iso tyttö, kun puoli metriä ei enää riitä tavallisen liivimekon materiaaliksi. Sävellettyä ja sovellettua.

Tylleröinen ei kuulemma suostu käyttämään tätä. Kuka haluaa?

Mitäpä muutakaan sitä tekisi kuin istuisi lätäkössä. Ainakin toinen meistä oli puistoreissulla ikionnellinen.

Tihkusadepäivät ovat loppujenlopuksi ihan ok.

Lasten suusta jne.

Jaahas. Huolimatta tämän päivän kuumehuuruista, eilen olin vielä suhteellisen hyvässä kunnossa, joten (valitettavasti) seuraava episodi ei ole mielikuvituksen tuotetta.

Olin menossa tylleröisen kanssa puistoon ja kuljimme pihan poikki. Pihamaalla oli talkootyyppinen tapahtuma ja ihmisiä aika paljon. 

Tylleröiselle olin ennen lähtöä pistänyt mekon alle jalkaan sellaiset lahkeelliset brodyyripöksyt, ettei sitten hiekkalaatikolla pelkässä mekossa viilettävällä tylleröisellä olisi pikkukalsarinsa täynnä hiekkaa. Tylleröinen oli aika innoistaan noista brodeetatuista ruffle-ass -pöksysistään ja pieniä nukenvaunuja työntäessään höpötteli niistä ja mekostaan jotakin,  mihin en sitten niin keskittynyt.

No olisi ehkä kannattanut keskittyä, sillä siinä kaikkien ihmisten keskellä, ennenkuin tajusinkaan, nosti tylleröinen hameenhelmaani mahdollisimman ylös ja kuulutti kovaan ääneen: ”äiti, katsotaanko millaiset pöksyt sinulla on?”.

 

Maanantai, jota kannatti odottaa

Sunnuntai-iltaisin sitä löytää itsensä murehtimasta sitä, että huomenna on taas maanantai. Ja sitten tiistai jne., koko viikko vielä edessä. Ja sitten kerran sattuu niin, että maanantaita on odottanut jo edellisen viikon tiistaista alkaen.

Maanantai-aamuna, silloin kun vielä oli vain 17 astetta lämmintä, tapasin Tupa-Keittiön Kanelibasilikan ysiratikan pysäkillä ja lähdimme kohti länsisatamaa ja sieltä eteenpäin päivän mittaiselle minilomalle etelään.

Tere Tallin!

Kanelibasilika on paitsi erityisen huumorintajuista ja leppoisaa matkaseuraa jolla on loistavat jutut, on hän myös melkoisen nerokas Tallinna-opas, koska tuntee kaupungin kuin omat taskunsa. Ja aina on kiva olla mukana oma hlökohtainen opas, joka vielä puhuu paikallista kieltä. 

Kiitos näiden viinarallauspaattien uusien aikataulujen, meille jäi enemmän aikaa olla maissa kuin joutua kököttämään laivassa. Eikä nyt tarvinnut juosta hengenhädässä paikasta toiseen, mikä muuten yli 30 asteen helteessä olisikin ollut aika urheilullinen suoritus.

Aamuaurinko muurilla.

Joten laivan saavuttua määränpäähämme kävelimme maisemareittiä vanhaankaupunkiin, kävimme NuNordikissa ja kävelimme vanhankaupungin läpi ensimmäiseen viralliseen kohteeseemme, ravintola Elevantiin.

Vanhakaupunkia aamuauringossa.

Eikä ollut Kanelibasilika turhaan hihkunut tästä paikasta jo paria kuukautta, sen verran herkullisen Saag paneerin popsin. Ei se, että yleensäkin pidän kovasti intialaisesta ruoasta, vaan se, että ruoassa on kourakaupalla tuoreita yrttejä, pinaatti on lehtiä eikä muussia ja paneer on pehmeää ja sitä on paljon (tällä kertaa liian paljon…). Selkeästi tässä vaiheessa oli korkea aika syödä, koska edes tyhjistä lautasista ei ole kuvia muistoksi. 

Elevantista lähdimme täysine vatsoinemme vyörymään kohti Karnaluksia, joska hain mm. tylliä ja kankaita tylleröiselle. Niistä kuvia vaikka sitten kun ovat kokeneet metamorfoosin ja muistuttavat vaatteita. Helle oli melkoinen ja matkalla poikkesimme Suvan sukkapuodissa Kaubamajassa. Paitsi että tila oli mukavasti ilmastoitu, niin etenkin Suvan Etno-malliston sukat ovat paitsi kauniita, myöskin käytössä kestäviä ja nappasin puodista käyttökelpoiset ja tarpeeseen tulevat tuliaiset kotiin vietäväksi. Tylleröinen, joka tietenkin keikkui vielä hereillä reissulta palatessani, olisi muuten halunnut nukkua tuomani sukkahousut jalassaan ja peitteli kissasukatkin viereensä nukkumaan. 

Matkalla Karnaluksiin ihastelin jälleen kerran Tartu maanteen ja Liivalaian kulmassa olevaa neuvostomonumentalistista taloa, sen pompöösiutta ja rapistuvaa ulkoasua. Hehkutellessani jälleen rakkauttani rappioromantiikkaan ja vanhoihin rakennuksiin, ehdotti Kanelibasilika, että jos vaikka koittaisimme mennä talon rappukäytävää tutkimaan Karnaluksista palatessamme. Valitettavasti ovet oli teljetty sen verran tiukasti, että en päässyt koputtelemaan seinämateriaaleja, mutta jo kävely sisäpihoilla oli melkoisen elämyksellistä. Vanhat rakennukset kätkevät rapistuneiden julkisivujensa taakse käsittämättömiä yllätyksiä, kuten esim. kohtuullisen glamoröösin oloisen kauneushoitola, joka löytyi tämän rakennuksen päädystä

Yritys hyvä kymmenen tunkea tutkimaan rappukäytäviä.

Kun helle oli saamassa meistä jo yliotteen, nousimme Tallinnan kattojen tasalle kahvila Komeetiin. Sekä kakkuset että sisustus, puhumattakaan maisemista saivat sisäinen hillittyyn charmiin mieltyneen porvarin hyrräämään onnellisena. Ja kaikkialla maailmassa, missä on pöytiintarjoilu, on elo muutenkin astetta luksukkaampaa. 

Aijaijaijai!

Kahvilan sijainti (ja ilmastointi!) oli mitä parhain: Maisemaikkunoista avautui kappale kauneinta Tallinnaa. Tästä tuli saman tien uusi suosikki. (Ja Komeetin wc inspiroi ajatuksen aloittaa blogi, jonka otsikko sisältäisi ajatuksen pohjois-Euroopan käymisen arvoisista vessoista.)

Niin kertakaikkiaan kahvitteluun sopivaa!

Kahvilta kepsuttelimmekin sitten takaisin satamaan, laivaan ja kohti Hkiä. Taas jäi se tunne, joka tulee aina kun poistun Tallinnasta: pitäisi jäädä pidemmäksi aikaa!

Joten heihei Tallinna, toivottavasti pian nähdään taas!

Ja sama koskee Kanelibasilikaa, nähdäänpäs pian taas ja käydään  syömässä 🙂

Niin rappiollista ♥

 

 

DIY: pipo, jossa on vuori ja rusetti

Heikkolaatuiset kuvat mutta sitäkin monitulkinnaisemmat ohjeet pipojen rakennukseen jatkuvat! 

Tästä tulee peruspipo Deluxe, koska tässä on vuori. Eli vähän niinkuin pipo pipon sisällä. Kaiken kukkuraksi tähän tällätään vielä rusetti, eli piposta tulee mallia pyykkimuija.

Ohjeella saa aikaiseksi myös aivan tavallisen vuoritetun pipon ilman rusettia. Silloin kappaleet voi leikata samalla tavoin taitteelta kuin edellisessä pipopostauksessa.

Aloitetaan siitä että kaivellaan se edellisen pipopostauksen ohjeella tehty kaava esiin tai vaihtoehtoisesti väsätään uusi malliin ½ päänympärystä – 2cm. 

Sitten etsitään paria kivaa kangasta ja päätetään, kummasta tehdään pipo ja kummasta rusetti. Vinkkinä voin sanoa, että välttämättä ei tarvitse tuhlata omaisuuttaan kotimaisen suunnittelun hyväksi (niinkuin allekirjoittanut kuitenkin usein tekee), vaan hienoja luomuksia saa aikaiseksi esim. T-paidoista jotka eivät ole kuoliaaksi kulahtaneet, mutta eivät jostain syystä enää tee muuta kuin täytä kaappia. Ja koska tähän tarvitaan kangasta tuplasti enemmän kuin helppopipoon, voi vuoriksi laittaa hyvin jotain sellaista trikoota, jonka ei muuten välittäisi näkyvän.

Asetellaan kangas taas oikeat puolet vastakkain ja sovitellaan kaava kankaalle. Tässä pipossa vuori on samaa kangasta kuin päällikangaskin, mutta vuorin voi hyvin leikata jostain muustakin kankaasta. Vuoriksi tulevan pipokappaleen voi leikata taitteelta, mutta jos pipoon laittaa rusetin, tulee päälliosaan sivusaumat molemmin puolin.

Rusettikankaasta leikataan puolikkaan pään levyinen ja n. pipokaavan korkuinen neliö, sekä n. 6×4 cm kokoinen suikale pitämään rusettia kasassa.

Ensin ompelin rusetin niin pitkälle, että sen voi kiinnittää pipon sivusaumoihin. Taitetaan 6×4 cm pala pitkittäin ja ommellaan tuppiloksi, joka käännetään (tästä tulee se rusetin keskikappale, joka pitää rusetin muodossaan). Samoin tehdään suuremmalle palalle, eli taitetaan pala pitkät sivut vierekkäin, ommellaan ja käännetään niin, että ommel jää sisäpuolelle.

Sitten ommellaan vuoripipo. Muotolaskokseen jätetään kääntöaukko, ks. kuva alla.

Rusettikaitale, joka on siis saman mittainen kuin puolikkaan pipon pitkä sivu, asetellaan päällyspipokaitaileiden väliin niin, että se ommellessa kiinnittyy pipon sivusamoihin. En kiinnitä rusettia aivan pipon alareunaan, niin ei tule vaikeuksi vuoria kiinni ommellessa.

Ja sitten surautetaan päällyspipon sivusaumat (rusettikappale siellä välissä) ja muotolaskos.

Vihdoin ja viimein yhdistetään vuori ja päällyosa. Käännä päällipipo nurinpäin ja tunge vuoripipo sen sisälle niin, että pipojen oikeat puolet ovat vastakkain. Asettele vuorin ja päällisen sivusaumat kohdakkain ja ompele alareunasta yhteen. 

Käännä pipo kääntöaukon kautta, ompele kääntäaukko kiinni ja tunge vuori pipon sisään. Taittele rusettikaitale nätisti rusetiksi ja ompele pieni kaitale käsin/koneella rypytyksen ympärille.

Ja tadaa! Nyt sinulla pitäisi olla taas uusi pipo!

Olivatko ohjeet jälleen epäselvät? Kysy ihmeessä!

Lippapipo vielä tulossa, mutta nyt olen liian mekkojenompeluflowssa. Kaivataanko muita ompelujuttuja/vinkkejä? Haha, vaikka ei kaivattaisikaan, niin niitä varmaan nyt tulee kuitenkin, koska kesätyöttömyys vaanii nurkan takana!

Äitienpäivänä

Tänään olen saanut mm.:

  • nukkua aamulla pitkään
  • hienoja päiväkodissa askarreltuja juttuja
  • hienon Titi-Madamin helysen
  • melkein hermoromahduksen, kun tajusin että tylleröinen ei vissiin enää nuku kotona päiväunia
  • herkullista kakkua
  • Ildefonso Falconesin uuden kirjan
  • viettää koko päivän omieni kanssa

Onneksi aurinko on paistanut melkein koko päivän. Muuten parit puistoreissut olisivat ehkä olleet muuta kuin mukavia.

Pieni ei ole niin pieni. Nyyh, miten aika kuluu.

Äitienpäiväkukka. Tylleröiseni on hienosti oppinut äidiltään hokeman ”yksi riittää”.

Onko lätäkön kautta otettu selfie puddlie?

Eilen illalla tylleröinen yllätti meidät painelemalla omaan huoneeseensa nukkumaan. Ensimmäistä kertaa. Ja nukkui ilmeisen makoisasti koko yön. Snif, mun lapsi kasvaa.

DIY: pipo

No niin. Vähän tässä kesti, mutta näin äitienpäivän kunniaksi ajattelin istua hetken tässä koneella kuin tatti ja postata Adiinan rohkaisemana pipotutoriaalin.

Nythän on niin, että netti on hyviä pipontekovinkkejä väärällään, enkä missään nimessä aio kutsua omaani oikeimmaksi tai parhaimmaksi. Helppo se kyllä on. Tällä reseptillä saa aikaiseksi pipon, joka ei ole ihan päänmyötäinen, vaan sellaisen vähän enemmän pipolakki -tyyppisen, jonka lerputtavuutta voi säädellä näpsästi kaavan korkeutta vaihtelemalla.

Lopputulos riippuu aina käytetystä materiaalista. Yleensä tavallisen trikoopipon ympärysmitaksi annetaan päänympärys -2cm. Itselläni oli ensimmäistä kertaa pipo-ompelussa neulos, jonka joustavuudesta en ollut aivan varma, joten tein jätin miinusvaran pois, ja tein anoastaan pään ympäryksellä, mutta en lisännyt saumanvaroja. Muuten saumanvaraksi riittää hyvin vajaa sentti, n. 7-8 mm.

Aluksi mitataan pipon tulevan omistajan päänympärys, tai vaihtoehtoisesti mittailaan vanhaa sopivaa pipoa. Mitataan siis nuppi mittanauhalla siitä kohtaa, mihin pipon reunan toivotaan asettuvan. 

Sitten piirretään kaavan. Kaavan piirtämiseen käytin lautasta, kynää, kaavapaperia ja viivotinta. Taustalla tylleröisen ja isänsä taiteluja.

Piirretään puolikkaan päänympäryksen mittainen (-2cm, materiaalista riippuen) suora viiva. Itse teen tässä n.50 cm päähän, joten viivan pituus on 25cm.

Sitten piirtelin pipon korkeuden. Eli tulee neliö, jonka sivut ovat puolikas pipoa ja pipon toivottu korkeus. Korkeuden voi mitata mittanauhalla, mutta itse olen onnistunut mutu-tuntumalla niin, että olen vähentänyt pituudesta n. 5-8cm, taas pipon mallista ja materiaalista riippuen. Tässä neliön koko on 25cm x 19cm.

Sitten pyöristetään. Tämänkin vetelen yleensä saksilla ihan fiilispohjalta, mutta varmemman lopputuloksen saa aikaan näin:

Eli tässä kohtaa lautanen astuu mukaan kuvaan. Ja näppärä tyyppihän käyttää harppia, mutta omani on hukassa. 

Nythän pipon saa aikaiseksi ihan tällaisellakin puolipallolla. Tai vaikka sillä pelkällä perusneliöllä. Itselläni on tapana tehdä vähän muotoiltuja yksilöitä, joten kaavaan leikataan vielä muotolaskos. Keskeltä kupolia siis leikellään kiilamainen pala pois. Ja tässäkin on vaihtoehtoja. Omani on ylhäältä 4,5 cm ja kapenee kohti sitä linjaa, josta pipo alkaa pyöristyä. Alussa kolmion sivut ovat suorat, kärkeä kohden olen niitä vähän pyöristänyt. Jos haluat aivan takuuvarman munankuoren, pidät huolta siitä, että noiden ”kolmioiden” huiput ovat 90 asteen kulmassa ja molemmat sivut pyöristyvä identtisesti. Mutta siis, ihan pyöreä tälläkin tulee, ei pelkoa neljän tuulen lakeista. 

Tadatadattadaa, kaava on valmis! 

Sitten leikellään.

Kuviollisessa kankaassa voi kuvioita vähän koittaa kohdistaa.

Koska kaava on puolikas, leikataan pipokappale taitteelta, kankaan oikeat puolet vastakkain.

Koska pipon alareunaan ei tule erillistä kaitaletta eikä tähän superhelppoon malliin tule vuoria, lisäsin pipon alareunaan taitevaran. Pipoahan voi jatkaa vaikka minkälaiseksi hiippapipoksi, parempi laittaa enemmän kuin vähemmän. Pois saa aina, lisää on vaikeampi laittaa.

Ja sitten ommellaan. Supernopea hurautus pipon alareunaan: taitetaan taitevara ensin kerran nurjalle. Sitten taitetaan näin aikaansaatu taite vielä oikealle. Ommellaan saumurilla niin, että terä leikkaa ainoastaan taitetta, siis sen yksinkertaista reumaa, ei pipoa. Vaikea selittään, enkä tiedä selventääkö kuva alla yhtään asiaa. Tämän voi muuten tehdä pipon sivusauman ja muotolaskosten ompelemisen jälkeen. Minä tein nyt ensin.

Sitten ompelin takasauman.

Ja lopuksi muotolaskoksen, eli pipon päälaen. Muotolaskokset siis taitetaan toisiaan vasten niin, että päälaesta tulee pyöreä, ei niin, että sinne tulee kolmion muotoinen kuoppa ☺

Ja nyt tilanteen pitäisi olla tämä:

Ai että puuhaarukka? Joo. Tämä neulos jousti muuten aika paljon joten miinusvara olisi ollut ihan mahdollinen, ja taitevaraa olisi saanut olla ehkä omaan makuuni sentti enemmän. Mutta kyllä tämä lapsen päässä menestyi, kerrankin sikäli oikean kokoinen, ettei pipo valunut koko ajan silmille. Ai miten niin äiti on mieltynyt lörppäpipoihin?

Puuhaarukka on kiireisen tupsuntekijän paras kaveri. Siis tietenkin huolellinen tupsuntekinä joko a) leikkelee ne renkulat pahvista ja kiertää narun siihen tai b) käyttää kaupoista ostettavissa olevia tupsuntekolaitetta. Minulla ei sellaista ole (vuoden turhake, ellei ole todellinen tupsumaakari, sanon minä), joten tartun puuhaarukkaan. 

Lankaa kieputellaan vinhasti haarukkaan, ja kun sitä on tupsutekijän arviolta tarpeeksi, pujotetaan keskelle solmimislanka. Lankaa ei kannata kieputtaa haarukan ympärille turhan tiukkaan, vaan pakettiin voi sisälle jättää vaikka oman etusormensa. Langan löysyys helpottaa sitomista ja leikkaamista.

Kun kiristysnaru on sidottu, leikataan tupsun hapsut haarukan molemmilta puolilta. Kiinnitetään tupsu pipoon ja pistetään pipo päähän.

 

Jäikö ohjeesta jotain olennaista puuttumaan? Kysy, niin täydennetään!

Ja jahka joudan paremmin, teen vielä ne rusettipipo- ja lippapipotutoriaalitkin.

Vielä kerran: kakkajuttu!

Kaksi ja puoli vuotta elämää lapsen kanssa. Kaksi ja puoli vuotta elämää, jossa kakalla on ollut suuri merkitys. Tuleeko sitä, paljonko sitä tulee, eikö sitä tule. Sitä on ollut vaipassa ja matolla ja lattialla ja niskassa ja pesukoneen päällä, sängyssä, peitolla ja sukassa. Uskallanpa väittää, että useimmin stiä on kuitenkin ollut potassa. 

Alun vauvasekoiluissa heitin suosiolla kestovaippahaaveet lipaston laatikkoon yhdessä villavaippahousujen kanssa. Mutta saman tien kun tylleröinen alkoi pyrkiä istumaan, hän on myös käynyt potalla. 

Ensin niin, että on pidetty tiukasti kiinni, ettei tylleröinen putoa potalta. Syömisen jälkeen, ennen ulos lähtemistä, ennen päiväunia, heti päiväunien jälkeen. Aika hyvällä menestyksellä, sanoisin. Harvemmin on käynyt niin, ettei potassa olisi joko pissat taikka kakat, parhaassa tapauksessa molemmat.

Viime syksystä lähtien vaippa alkoi olla yhä useammin kuiva. Etenkin aamuisin, jolloin tylleröinen alkoi syöksyä oma-aloitteisesti vessaan potalle. Tässä kohtaa mainittakoon, että meillä ei ole käytetty pottaa esim. olohuoneessa Kaapoa katsellessa, vaan aina vessassa. Tylleröinen alkoi vaatia pikkukalsareita vaipan sijaan. Koska äidin ostamat harkkahousut eivät istuneet, alettiin kodin ulkopuolella liikkua mittavan vaatearsenaalin kanssa pisuvahinkojen varalta. Toistaiseksi kodin ulkopuolella sattuneet vahingot on laskettavissa yhden käden sormin. Vaatearsenaali on pikkuhiljaa keventynyt, ja tietenkin se vahinko sattui juuri silloin, kun mitään ei ollut mukana. Kerran.

Vaikka olohuoneen matto on pesty useamman kerran (suosittelen kevyttä puuvillamattoa), muutaman yönä on vaihettu perhepeti kuiviin (joo, kun lapsi nukkuu siinä vanhempiensa välissä, niin pissat on kätevästi molemmilla lakanoilla), niin silti näiden pikkuvahinkojen korjailu on sata kertaa mielekkäämpää kuin vaippapakettien rahtaaminen kaupasta.

Paljastettakoon tässä välissä, että mulla on aina ollut lievästä kammoksunut suhtautuminen vaippoihin noin filosofisella tasolla. Ei ne kainalokakat, vaan ajatus siitä, että toinen joutuu uimaan ulosteessaan. Tylleröisen syntymästä lähtien olen maanisesta vahdannut ilmeitä, hajua, merkkiä mitä tahansa, että vaippa äkkiä vaihtoon. Jos vanhusten vaipoissa pitäminen on mielestäni ollut ihmisarvon riistämistä, niin olen kätevästi onnistunut ulottomaan tämän ajatusmaailman myös vauvoihin.

Mutta nyt, kypsässä kahden ja puolen vuoden iässä meillä on täällä ollut jo muutaman kuukauden tylleröinen, joka on vaeltanut ilman vaippaa. Ja joka on myös kaksi kertaa käynyt itse hienosti pottapisulla ja huudellut vaan äidille: ”PYYHKIMÄÄN!”

(yllättäen, tähän postaukseen en laita aiheeseen liittyvää kuvitusta kun mielihalu laittaa kuva siitä itsestään kasvaisi liian suureksi.)

Keväisestä Turusta Helsingin räntään

Vaikka ilmeisesti tänään on Turussakin tullut räntää. Mutta oma mielikuvani viikonlopusta on suurinpiirtein tämä:

Turku…

Helsinki

Viikonloppumme hurahti siinä samalla kun hurautimme Turkuun ja takaisin. Tällä kertaa meillä ei ollut massiivisia visiteeraus-, kahvittelu- tai muita suunnitelmia, mistä seurasi valtavan tehokas reissu, johon mahtui niin keskustakävelyä, renkaidenvaihtoa kuin Caribiassa kylpemistäkin.

Viime kerralla Turussa käydessäni taisin surkutella keskustan autioitumista, tyhjiä liiketiloja ja torin hiljaisuutta. Tämä kaikki oli tietenkin vain kuraisimman kevättalven luomaa illuusiota, sillä näin toukokuun alussa pikkukauppojen ikkunat olivat somistettu putiikkiviikon näyteikkunakilpailua varten ja tori vilisi ihmisiä. Ja yksi uusi putiikkituttavuuskin löydettiin.

Reginan korttelin kauppakeskuksen lattia oli kuvitettu mm. korttelin historiaan liittyvin kuvin.

Tylleröinen, mummin oma pikkuinen, pääsi mm. valitsemaan itselleen Finlaysonilta verhot, Wiklundilta takin, Nansolta uuden, prinsessa Auroralla somistetun uikkarin, ja aivan mahtavia ihanuuksia uudesta Petits Trésors-lelukaupasta. Ei ole mummille olemassa ei:tä… 

Petits Trésors lumosi tämän äidin totaalisesti. Täällä Julienin ja Mikaelan putiikissa myydään pääosin ranskalaisia leluja, joita lapsilla on mahdollisuus kaupassa kokeilla. Tämä on hienoa, sillä joskus olen ollut vähän äimistynytkin siitä, millaista kohtelua lapsi lelukaupassa saattaa saada. Kyllähän aikuisetkin tavaroita hipelöi. Djeco-faninakin tunnettu tämä äiti-ihminen innostui aivan hihkumaan.

Palvelu oli muutenkin hurmaavaa ja erittäin asiantuntevaa. Vielä café au lait tälle äidille käteen ja olisin ollut valmis tyhjentämään koko puodin! 

Vähän hillitympää…

.. ja sitten täyttä asiaa. Puuleluja! Värejä! Jee! 

Tylleröisellä kasissaan jo ostokset. Myöskin kuvassa olevia pöytää ja tuoleja kaupassa myynnissä, eikä hinta todellakaan päätä huimannut. Ehkä ensi kerralla sitten...

Ja tylleröisen ostokset (tässä vielä kaupassa): Linna ja prinsessa Rosalia. Äiti on leikkinyt koko sunnuntain 🙂

Toivottavasti turkulaiset ottavat tämän uuden lelukaupan omaksensa, oma vakaa mielipiteenihän on, että jokaisessa kaupungissa on tilausta yhdelle ranskalaiselle lelukaupalle. Meistä tuli nyt ainakin kanta-asiakkaita, milloin ikinä tiemme Turkuun taas viekään. Olen hurmaantunut!

Myöhäistä lounasta rengasurakan jälkeen nautimme välimerellisissä tunnelmissa Trattoria Romanassa. Tämä paikka on omista opiskeluajoistani asti itselleni ollut se the italialainen Turussa, vaikka joku muu saattaisi luulla sen olevan Dennis. Jostain ihmeen syystä Romanasta on silmiini osunut kummallisia ristiriitaisia arvioita, mutta näin vuosien kokemuksella itse en ole koskaan onnitunut saamaan muuta kuin taivaallista ruokaa ja sujuvaa palvelua. Ja tällä kertaa tämä äiti napsi tagliatellensa rauhassa lapsen telmiessä koiran kanssa lattialla. Juuri näin, koiranomistajan luvalla, ilman että tämä toiminta häiritsi yhtään ketään. Vain Romanassa.

Ja huomio huomio lapsien kanssa Turussa vierailevat, Romanassa lapsille tarjotaan sitä samaa mitä aikuisillekin, joko pizzaa tai pastaa, juoma ja jälkkäriksi jäätelö mukavaan 8€ hintaan. Oikein sopivaa. Niitä ranskiksia täältä ei kyllä saa. 

Tylleröinen ja koira vauhdissa.

Loppuiltapäivä ja ilta meni Caribiassa uiskennellessa. Tylleröinen intoutui hyppimään veteen ja käyttämään uimakellukkeita, mikä oli aika hauskaa. Kotiinpäin ajeltaessa tämä pieni vetten sankari nukahti turvaistuimeen saman tien, mutta kotiin saavuttaessa havahtui sen verran, että olisi vielä halunnut pihalle leikkimään. Arvatenkin se ei enää puoli yhdentoista aikaan houkutellut kumpaakaan tämän talouden aikuista.

Joten kiitos ja kumarrus Turku, me palaamme pikemmin kuin arvaatkaan!

Tulkaa katsomaan!

Uutena hohtelevaa banneria nimittäin! Ja asialla ei tälläkään kertaa ole kotigraafikkoni, vaan luomispuuskassaan taiteillut phocahispida. Joten ihastuneet hurraa -huudot, ylistyslaulut ja aplodit kuuluvat siis Norppaemon tontille 🙂 Olin muuten harvinaisen hankala asiakas, tasapainoilu postmodernin ironian, maukkaan mauttomuuden ja pakollisen Berliinin katutaiteen välillä ei ole yksinkertaista, mutta mielestäni phocahispida onnistui aivan täydellisesti.  Taitelijanorppa on luonut myös Lentoaskeleille sekä Tassuille ja töppösille uudet ulkoasut, noissakin sietää käydä ihailemassa!

Pipotutoriaalit jäävät nyt tämän viikonlopun osalta tekemättä, sillä näiden Helsinkiä tänään ravisuttaneiden raekuurojen inspiroimana lähdemme hakemaan kesärenkaita Åbosta (ni vet ju, varför Paris, vi har ju Åbo. Eli varmaan parin viikon päästä taas Turussa). Samalla reissulla käydään jo perinteeksi muodostuneessa Caribian kylpylässä, eli uimatalossa, niinkuin tylleröinen asian muotoili. Vähän tässä itken verta, etten nyt heti pääse iskemään kynsiäni Kankaiden yöstä tilaamiini kankaisiin joista 2/3 tuli tänään postin mukana, mutta onhan tämä nyt vaihtoehtona vähän niinkuin second best. Näillä näkymin sunnuntaina saattaa olla ensimmäinen mahdollisuus päästä leikkelemään mekkoja, tunikoita, t-paitoja ja tietenkin niitä myssyjä ja lippiksiä. Siihen asti maakuntamatkailua kotiseudulla ja toivottavasti pizzaa joko Pizzariumissa tai Trattoria Romanassa.

Välioppilaslakkeja

Me vietetään vappua popsimalla gambas al ajillo ja muita tapaksia. Ukkelin ylioppilaslakki on herratiesmissä, omani laatikossa, mutta tylleröiselle surautin parit myssy kolean vapun kunniaksi. Olkoon nämä nyt sitten ei ali- vaan välioppilasmyssyt.

Myssy se on oltava tylleröiselläkin vappuna.

Leppoisaa vapunjatkoa!