Surrrrrrr

Miten helposti sitä jääkään keskustaa kiertävälle radalle kun lounastreffien takia pistää päänsä ulos aurinkoiseen kevätpäivään. Vaikka kotona odottaisi kouluhommia, jotka on pyhästi itselleen luvannut hoitaa, pakkaamattomia tavaroita ja vielä vähän maalamattomia seiniä, löysin itseni aurinkolasit nenälläni kepsuttelemassa pitkin keskustaa. Mukaan takertui uusi vessan matto ja suihkuverho. Ei ole edelleenkään tulossa meille skandinaavisen mustavalkoista huushollia.

Pirteä matto. Oikeasti ei aivan noin keltainen. Keltainen on hyvä matossa, en ala maalaamaan.

Muuttotuska alkaa huomenna ja päättyy toivottavasti maanantaihin mennessä. Olen tehnyt tässä kuussa vähiten postauksia näemmä koko palstahistoriani aikana. No, otan vahingon takaisin sitten ensi kuussa 🙂

 

Sunnuntaitöitä

Jos ikinä koskaan mietin pintakäsittelijän ammattia mahdollisena tulevaisuuden vaihtoehtona, niin huutakaa herätys. 

Takana on koko sunnuntain nielaissut maalausoperaatio. Aloitin aamulla varhain kun sää oli parhain ja lopetin puoli tuntia sitten. Siinä välillä ehti aurinko vilahtaa ja sataa muutaman kerran vettä. Nyt oli pakko lopettaa, kun luonnonvalo alkoi loppua. 

Muistan jonkus joskus sadatelleen katon maalaamisen ikävyydestä. Tänään voin ylpeänä kertoa jakavani tunteen. Maalia lenteli silmiin ja suuhun. Suojalasit, niillä siitä sitten lopulta selvisi ja vesiohenteisella maalilla. Mutta auta armias, miten kipeät kädet ja hartiat siinä hommassa saa.

Siinä maalaushommassa aloin myös miettiä vakavasti yrittäjän uraakin. Firman nimeksi tulisi Keltaisesta valkoiseksi ja se olisi erikoistunut erilaisten keltaisten ja kellastuneiden pintojen muuttamisesta valkoisiksi. Niinkuin vaikka mäntypuun tai kirkkaankeltaisella maalatun seinän.

 Parin huoneen seinät, parin huoneen katot. Suurin osa siis hoidossa. 

Vielä pitäisi muutta. Huhhuh.

 

Sisustusraatokärpäsen ensimmäinen surahdus

Avaimet on kourassa, maalit tilattu vaan ei vielä haettu. Menin kuitenkin tekemään uutuushankinnan uuteen kotiin:

Keisari. Ihana. Uudet verhot.

Kuva: Finlayson

Muita uutuushankintoja ei sitten ainakaan pankkitilin saldon perusteella olekaan juuri luvassa. Sen sijaan luvassa on yökyöpelinä pakkaamista, yön pimeinä tunteina maalaamista ja luultavasti kuusitoistatuhatta hermoromahdusta anopin saapuessa heilumaan keskelle muuttokaaosta. Kaikella rakkaudella anoppi, koska ymmärrän kuitenkin olla avusta kiitollinen, ja nykyäänhän suurimman osan ajasta jopa tykkään anopin seurasta. 

Tylleröinen meni onnesta sekaisin kun kävimme vähän tunnelmoimassa uudessa asunnossa. ”Äiti, voidaanko nyt heti hakea kaikki minun lelut tänne? Nyt heti äiti jookos?” Kysymykset lentelivät ilmassa ja hetken kesti hyväksyä se, että aivan saman tien leluja ei voida lähteä hakemaan. Sanomattakin on selvää, että tässä ollaan muutosta innoissaan koko perhe.

Olen todellinen sisustusraatokärpänen. En koe itseäni kovinkaan hyvällä silmällä varustetuksi sisustajaksi. Meillä on kauneimmin sanottuna ”kotoisaa”: paljon erilaisia kylläkin kivoja, mutta ei mitenkään erityisesti yhteen sovitettuja juttuja sekaisin. Eikä tyyliä varmaan ole juurikaan tarkoitus muuttaa. Tylleröisen huoneen kohdalla ajattelin kuitenkin mennä lapsi edellä. Tylleröinen on siis jo ehtinyt valita huoneeseensa maton, joka oli mielestäni ihan mahdollinen valinta. Joten seuraavaksi tylleröinen valitkoon myös verhonsa ja päiväpeittonsa jne. Tunnen itseni suuren ihmiskokeen tekijäksi. Jännitävää nähdä, millaista jälkeä tulee, kun 2-vuotias sisustaa.

Seuraavaksi lähden pitkästä aikaa työn puolesta iltaa viettämään, syömään, juomaan ja ihmettelemään ohjelmaa. Huomenna sitten ensimmäisille kaverisynttäreille juhlimaan ja muuttoa puuhastelemaan!

Sisustusraatokärpänen

Ihmeiden aika ei ole ohi. Juuri kun vihdoin nakkelin pinnasängyn kasaan ja kannoin koko höskän jo ennalta tursuilevaan kellariin siinä samalla tuskaillen että kun mikään ei vaan enää mahdu mihinkään enkä jaksa enää taistella kasvavia tavarakasoja vastaan, sattuikin jotain odotamatonta: Saimme suuremman asunnon.

Me siis muutamme tämän kuun lopussa. 

Ja kyllä, asunto on edelleen vuokrasellainen, meidän tuloilla me kertakaikkiaan vain emme saa sellaista lainaa, jolla saisimme sellaisen asunnon jonka haluaisimme. Ja kyllähän takaraivossa edelleen kummittelee vielä se vanha haave: me emme asu Hgissä ikuisesti. Vaikka viimeiset kahdeksan vuotta asia on näyttänyt vahvasti päinvastaiselta. Mutta täytyyhän ihmisellä olla unelmia.

Puoliväliin tässä unelmien täyttymyksessä ollaan pääsemässä nyt, kun neliöitä on luvattu hulppea määrä enemmän kuin mitä nykyinen nukkekoti sisältää. Mies innostuikin jo kovasti lisäntyvästä tilan määrästä ja suunnitteli meille massiivista posliininorsukokoelmaa. 

Sisustus-Kusmeillakin voi täyttää keittiön

Muuttamisen ajattelusta on alkanut alkuinnostuksen jälkeen muotoutumaan kammottava painajainen. Tämä romumäärä pitää siirtää eteenpäin. Onneksi vain muutaman korttelin päähän, mutta kuitenkin. Meillä ei ole yhtäkkiä 700€ pistää pelkkään muuttoon. Päässäni menee edestakaisin listoja tavaroista, joita heitetään pois. Onneksi parin pihan päässä näyttäisi olevan aivan aito, oikea jätelava. Omaan jätekatokseen ei luonto ikinä antaisi periksi viedä tällaista roinaläjää. Luonto ei itseasiassa antaisi periksi heittää mitään kaatikselle. 

Osa menee kierrätyskeskukseen, mutta että aivan kaikki? Siis käyttökelpoinen? Ja mikä loppujenlopuksi on käyttökelpoista? Onko rikkinäinen pyykikori vielä käyttökelpoinen, jos siitä on vain kansi irti, mutta muuten sen on aivan ehjä? Entäs lehtikotelot ja sisustuspahvilaatikot? Niitä on ainakin jaettu ilmaiseksi kierrätyskeskuksissa, joten kaipa nekin kelpaisivat?

Huuto.net -myyminen on rasittavaa. Sinne laitettavat tavarat on valittava huolellisesti jos niistä haluaa eroon, tarjontaa on niin valtavasti. Vahvimmin ovat meillä menestyneet Arabian astiat ja ihmeelliset vanhat tavarat, kuten vintage-sifoni. Vaatteet, kengät, plaah, ei ole maksanut vaivaa. Kirpparipöytää pitää käydä seurailemassa ja järjestämässä. Meidän aikayhtälö arjessa ei vaan salli hirveästi pieniä ylimääräisiä piipahduksia. 

Mitenkäs tämän ongelman ratkaisi?

Ja sitten seuraavaan:

Tottakai haluan uuteen kotiini myös UUTTA! Tai siis vanhakin käy, ja varmaan suurimmaksi osaksi, jos jotain ”uutta” tarvitsee, hankitaan se kierrätyskeskuksesta. Tällä hetkellä haussa on mm. tylleröiselle sänky. Joten jos joku lukija osaa vinkata joitan hyviä vanhain tavarain kauppoja pääkaupunkiseudulla, niin vinkit otetaan ilolla vastaan.

Melkein ehdin jo katkeroitua sen johtosta, etten saanut Ikean Bråkig-pahvilaatikoita tylleröisen lelulaatikoiksi. Mutta nyt ymmärrän, että se oli vain kohtalon johdatusta, sillä silloin en vielä tiennyt näistä mitään. Sokoksen uusi Huvila-mallisto, suoraan lempisuunnitelijoiltani, Polkka Jamilta. Tähän ne pennoset pitää pistää!

Ollaan ehditty jo iloita siitä, että nyt Kinectillä pelaamista varten sohvaa ei enää tarvitse siirtää ja siitä, että tylleröinen saa oman huoneen. Tylleröinen on itse todella innoissaan asiasta, vaikka onkin jo ilmoittanut, että ei sitten kuitenkaan aio nukkua siellä. 

Tylleröisen kahvikestit, ”juhlitaan!”

Sisustusta voi varmaan tarkemmin alkaa pohtia pienen maalausurakan jälkeen ja kun on ehtinyt tarkistaa, millaiset verhokiskot ikkunoissa on jne. Kaikenkaikkiaan, aivan kuplin innosta, ja kuplin varmasti vielä enemmän heti, kun saan ratkaistuksi tämän tavarakaaoksen arvoituksen. Jätelava, here I come! Tiski- ja pyykinpesukoneiden heivaaminen onkin sitten toinen juttu, ne kun löytyvät nyt valmiina uudesta asunnosta. Tarvitseeko joku?

Haaveilin myös uuden Lundiaprojektin käynnistämisestä nyt piakkoin, mutta tämä keli teki nyt aikeeni tyhjäksi. En nimittäin ala hioa sisällä yli 20 hyllymetriä ja nyt ei parvekkeella tarkene. 

Täällä Lilyssäkin on nyt useampi perhe muuttanut. Kaikki vinkit muuttamiseen ja tavaran kierrättämiseen tulevat nyt enemmän kuin tarpeeseen! 

Huoh. Tämäkin pitää nyt sitten purkaa. Juuri kun sain ne seinälle.

 

Ee-en!

Uhmaikä, tuo jokaisen vanhemman mahdollisuus kasvaa henkisesti lapsensa rinnalla ja tukea lastaan kohti eheämpää minäkuvaa. 

Tylleröinen täräytti eilen isäänsä nyrkillä vatsaan. Ihan tuosta noin vaan, jonkun iltariehan päätteeksi. Ilme oli kokeileva ja vähän vilunki. Tapahtuman johdosta käydään seuraavanlainen keskustelu:

Ukkeli: Auuuuu, ei SAA löydä!

Minä: Nyt pyydät isiltä anteeksi!

Tylleröineni: EE-EN!

M: Kyllä pyydät! Ketään ei saa ikinä, kuuletko, EI IKINÄ lyödä!

T: EEEE-EN!

U: Pyydäpäs nyt isiltä anteeksi, isiin sattui, katso, isiä vähän itkettääkin.

T: EEEEEEEEEE-ENPÄS PYYDÄ!

M: Pyydätpäs! Nyt heti pyydät isiltä anteeksi!

T: Oivoivoivoi kun minua väsyttää…. Oivoivoivoi.

M: Pyydät anteeksi, NYT!

T: Minä olen väsynyt, minä menen nukkumaan….Nyyyyh!

M: Joo minuakin väsyttää tämä jankkaaminen. Pyydä isiltä anteeksi.

U: Pyydä nyt anteeksi niin tulee parempi mieli kaikille.

T: EN PYYDÄ! HÄÄÄÄÄÄ!

Keskustelun taso pysyy yhtä korkealla vielä muutamankymmenen minuutin ajan. Sitten lapsi keksii pienen sorminuken, apinan. Lapsi tulee apina ojossa kohti isiä, jota minä mukalohduttelen puhaltamalla vatsaan.

T: Apina tulee halaamaan.

U: Ai pyytääkö apina anteeksi?

T: Joo.

Tässä vaiheessa meitä naurattaa jo niin paljon, että yhteistuumin toteamme, että tämä hoidellaan nyt loppuun leikin varjolla. Pääasia on, että pyydetään anteeksi.

U: No, mites se apina pyytää anteeksi?

T: U-U-U-U-A-A-A-U-U-U-U-A-A-AAAAAA!

 

Nii-in. Niinhän se sanoo joo.

 

Vielä elossa

Bloggaajan palstanpitäjän paluu!

Nyykähdin kandin alle, nousin kuin Phoenix-lintu tuhkasta ja palautin vähän kandista paremman version, jonka puolesta jopa nyt kehtaa vähän taistella, kuosittelin parit vaatteet, naputtelin yhden tutkimusraportinkaltaisen, kävin töissä, menetin hermoni, loikkasin lapsen kanssa autoon ja pidin neljän päivän totaalisometauon. 

Sitten olin tekemisissä elävien ihmisten kanssa, kävimme risteilyllä, nukuimme joka yö eri kyläpaikoissa, saunoin, nauroin, join viiniä ja nukuin makeasti. Tylleröisellä oli elämänsä seikkailu, seuraa, menoa ja meininkiä. 

Aluksi oli risteilytunnelmaa. 

Itse olen käynyt viimeksi risteilyllä (siis sellaisella turhanaikaisella reisulla ilman mahdollisuutta poistua laivasta) viimeksi Goomilla 2002. Muistaakseni en pidä laivalla kökkimisestä. No nyt tulee poikkeus joka vahvistaa ehkä säännön: Viking Grace! 

Aivan loistavaa! En olisi ikinä uskonut, että samalla risteilyllä voi olla mukavaa sekä lapsella että aikuisella. Mutta näin siinä nyt pääsi käymään. Grace on tupakanhajuton, vailla klassista risteilytunnelmaa, kivasti sisustettu ja täynnä asiakaspalvelijoita. Nerokkaat leikkihuoneet (kyllä, kaksi kappaletta), jotka ovat täysin äänieristettyjä, mutta joiden tapahtumia voi näppärästi seurailla kahvikupposen äärellä yhden seinän ollessa kokonaan läpinäkyvä. Oman lisänsä viihtyvyyteen toi mummo, joka lapsen päiväuniaikaan nökötti hytissä äiti-ihmisen käydessä champagne-loungessa maistamassa lasillisen lehtiä lukien. 

”Äiti, sehän on se pintetta luusususen linna!”

Laivan ehdottomia hyviä puolia olivat kauniin sisustuksen lisäksi ruuhkattomuus ja tilan tuntu. Vaikka ihmisiä ainakin varaustilanteen mukaan oli paljon, ei sitä oikein huomannut mistään. Joka paikkaan mahtui, aamiaisella mikään ei loppunut kesken. Ja tylleröinen sai laamia munavoit karjalanpiirakkansa päältä ikkunalaudalla istuen. Erinomainen järjestely.

Aamiaistunnelmissa. Äiti olisi välttämättä halunnut kuvata lastaan tuossa tuolissa. Lapsen kommentti oli siihen: ”Äiti minä en ole mikään leijona häkissä!”

Sisutukseen oli panostettu. Aika jännä.

Kun en mikään risteilyfani ole, en sen enempää tiedä tämän paatin varustelusta, mielikuva jostain markkinoinnista oli vaan se, että täällä olisi erilaista, ja että täällä dokailu pitäisi hoitaa ihan peräti ravintolassa. Ja systeemi vaikutti oikein toimivalta. Tosin pakko kyllä sanoa, että hyvin vaikeaa on ymmärtää, miksi pitäisi saada dokata hytissä? Jos kerran kotoaan on poistunut jne… Mutta mistäpä minä mitään tietäisinkään. 

Ymmärtääkseni myös äänieristykseen oli myös kiinnitetty erityistä huomiota ja sen kyllä huomasi. Laivalla vallitsi joka paikassa miellyttävä hiljaisuus, enkä ole ikinä laivalla nukkunut niin hyvin kuin täällä. Ah, hiljaisuus!

Lasillinen Heidsieckiä rauhassa ja hiljaisuuden vallitessa.

Myös Tax Freen sisustukseen oli panostettu. Tässä Baileysin joku ihme lintu.

Tax freessäkin oli mukavasti tilaa, ja erikoismaininnan ansaistee shampanjahylly. Siis hylly, ei mikään hyllyn puolikas. Jos olisin jaksanut kantaa, olisin ottanut muutakin kuin perinteiset puolikkaat Laurent-Perrieriä.

Laivalta kaarsimme sukuloimaan lisää ja kavereita tapaamaan. Onni on ystävät, joilla on lapsia ja joilta voi tarpeen tullessa lainata vaikka kuravaatteita. Eikun korjaan. Onni on ystävät. 

Laivalla ollessamme kevät olikin jo tullut.

Turku ♥