Kevätväsymys Deluxe

Koska kevät  on aikaisessa (jee!) on myös perinteinen kevätväsymykseni (blaah!) ollut poikkeuksellisesti paikalla täydessä iskussa jo helmikuussa. Eikä se väsymykseni oikeastaan välttämättä edes johdu pelkästään keväästä.

Palautin alkuviikosta kandintutkielmani. Sain paniikkikohtauksen.

Tänään sain työni bumerangina takaisin. Korjattavaa ei ole, täydennettävää vähän. Helpotti.

Muutaman opinnäytetyön elämässäni palauttaneena ei vielä kertaakaan aikaisemmin ole käynyt niin, että palautus olisi ahdistanut, mutta palaute helpottanut. Yleensä sitä vain on ollut onnellinen siitä, että pinkka A4 -saastetta on saatettu enemmän tai (yleensä) vähemmän kunniakkaasti pois omista käsistä, pois omasta elämästä ja ihan sama miten muut sen nivaskan haukkuu, kunhan sitä ei vaan ikinä koskaan kuuna kullanvalkeana ole enää itse pakko lukea edes otsikon verran. Ja opponoinneissa on ollut tuskaa kuunnella kaikki ne jutut puuttuvista pilkuista puuttuviin parhaisiin selkäpaloihin päistä ja hännistä nyt puhumattakaan. Mutta toisaalta, ne työt on aina menneet kertahuitaisulla läpi. Tämä on aivan uusi tilanne, saan korjata ja parannella työtä ihan luvan ja hyvien neuvojen kanssa. (helpotus!) Onneksi yliopistomaailmakin on kymmenen vuoden aikana muuttunut.

Päätin, että blogi ei päivity ennenkuin kandi on kasassa. No eihän se nyt sitten vieläkään noin niinkuin teknisesti ottaen ole, mutta tämän viikon tunnevuoristoradan (milloin olen alkanut suhtautua opintoihin tunteella?) jälkeen katson olevani oikeutettu hömppään, uusiin kankaisiin ja ompeluprojekteihin, naksuihin, lakuun sekä pullolliseen Happy Joe Organicia. Kouluhommat saavat nyt olla hetken tauolla. 

Se aika kun kandia ei ole kirjoitettu, on tietenkin suorittetu paljon tähdellisempiä toimintoja. Kuten vaikka esimerkiksi käyty Fazerilla aamiaisella sen hiihtoloman kunniaksi, jota tällä äidillä ei ollut. Onneksi oli muutama hassu vapaapäivä sentään!

Fazerin arkiaamiainen on toistaseksi ihaninta, mitä tylleröinen kahvilavierailulla ymmärtää. Siksi varmaan tänäänkin kun hain neitosta päikystä ensimmäinen toive oli: ”äiti ei mennä kotiin, mennään KAHVILAAN!”

Olimme sonnustautuneet lähes prinsessoiksi ja sehän sopikin tunnelmaan vallan mainiosti. Ensin tietenkin tylleröinen luuli, että ne Fazerin karkkisammiot olivat se, mistä itse käytin termiä aamiainen, mutta onneksi totuuden paljastuminen (”ei, ei saa ottaa sieltä niitä karkkeja, syödään kulta croissanteja mieluummin”) ei aiheuttanut suurempaa protestia. Prinsessatunnelma kitetyi tylleröisen ahmiessa kakunkoristeita samalla maitokahviaan hörppien (joo, auttakaa, mun lapsi joisi maitokahvia varmaan litratolkulla jos antaisin). Sain itse sitten nauttia oman kahvini kanssa ne koristeistaan riisutut kakut.

Elämysaamiaisella

”Äiti katso minä haluan tällaisen, saanko?”

”Äiti ne ei iltoa täältä. Äiti!” Joku viheliäinen oli keksinyt somistaa pöydät pleksin alle asennetuin suklaakonvehdein. Tylleröisen painajainen.

Nyt sitten nautitaan kotioloista ja siitä, että miehellä on kuumetta, tylleröisen nenä valuu ja oma olo on vähän siinä ja tässä, edelleen hiukan stressitärinöissä. Eikös stressihormoni pidä kuumeen loitolla? Ehkä kohta pitää taas aloittaa stressaaminen, hommiahan olisi kyllä vaikka kuinka.

 

 

Pyytämättä ja yllättäen, vielä kerran: Ellan tilintyhjennysvinkki

Pitäisi ironisesti hihitellä sille, millaista keskusteluntynkää tänään eduskunnassa viriteltiin, pitäisi olla tuohtunut naisten syrjimisestä työelämässä ja kaikein kukkuraksi toden totta pitäisi sympata ukrainalaisia.

Mutta mitä minä teen? 

No, marssin ovensa 23.2. sulkevaan Rizzoon ja zädäm! Ostaa päräytän bootsit. Ovh. 139€, tänään erikoishinta mulle, 19€. 

Vähänkö tuli hyvä mieli. (Anteeksi ukrainalaiset ja muut, mutta ehkä selviätte hetken ilman maailmansynkistelijän symppaavia/tulikivenkatkuisia ajatuksia. Kai maailmansynkistelijälläkin saa sentään bootsit olla?)

Hyvät toverit, parin päivän ajan ehtii vielä, mikäli hyllyissä vielä jotain on jäljellä. 

Ne on mokkaa.

Ja ne on hyvät jalassa, ihme kyllä.

 

Ompelumeditaatio

Ajattelin vähän rentoutua viikonloppuna.

Tällä tavalla:

Se voisi olla musta mekko lapselle suoraan jostain puritaanilahkolaisten hilpeimmistä kesäkekkereistä…

…mutta oikeastaan se onkin iloinen viirimekko suoraan sirkuksesta!

Tässä on siis applikaatiota ajalta, jolloin applikaatiot eivät vielä olleen jotain bittimaailman edustajia puhelimen uumenissa. Kankaana on unelmissani mahduin siihen-yöpaitani ja miehen vanhoja kauluspaitoja. Kaavana vähän sitä sun tätä hiukan liian isossa koossa.  Suurin sijoitus työn lisäksi tässä on kullan värinen konekirjontalanka.

Ah, miten rentoutunut olo!

Ystävänpäivän kunniaksi: hikeentymisen anatomia

Muutama päivä sitten juttelin yhden kurssikaverin kanssa palautteen antamisesta ja saamisesta noin yleisellä tasolla, ja siitä, miten tietyissä yhteyksissä ihmiset ottavat asiat aivan liian henkilökohtaisesti silloinkin, kun mitään henkilökohtaista ei oikeastaan ole. Hihittelimme sille, miten ihmiset keräävät itsensä täyteen pyhää vihaa ja räjähtelevät sitten toistensa silmille suurin piirtein pölyhiukkasen kokoisesta asiasta, mielellään tietenkin vielä aika monella väärinymmärryksillä höystettynä.

Heitimme iloiset heipat sen jälkeen kun olimme vielä hetken hymistelleet ja vannoneet, että mehän emme sitten pienistä välitä.

Sitten tulin kotiin, luin Tommi K:n kirjoituksen koskien ranskalaislapsien syömätapoja. Ja phhiiiiii alkoi pannu kiehua. Siis mitä?!? Ettäkö kaikkien pitäisi onnistua kerran päivässä istumaan samaan aikaan ruokapöytään, muuten kaikki menee hunningolle? Koska meillähän tämä ei siis onnistu, koska oman työni takia en välttämättä edes näe lastani hereillä kahtena päivänä viikossa. Ja voi hyvä elämä, ranskiksetko ne nyt määrävät, miten kuppia käännetään kun sieltä soppaa ryystetään! Hyssykkäiset, tuhinaa, epäuskoa, tulistumista sekoitettuna huonoon omaantuntoon ja omanarvontuntoon. Siinähän arvostellaan meitä!

Kiehautin soppani siis kaikista klassikokiehumisaineista: 

  • En lukenut tekstiä kokonaan, vaan silmäilin. Keskityin ainoastaan niihin osiin, mitkä omaan silmääni sattuivat
  • Kasasin kattilaan hyvät ylemmyydentuntoiset ennakko-oletukset jo otsikosta: jaa-a pari trendikästä perhekirjaa luvussa, just just. 
  • Keskityin vain ja ainoastaan yhteen asiaan, jonka irroittelin kontekstista ja hämmensin sen omaan liemeeni. 
  • Latasin itseni täyteen tunnetta, ilman järjen hiventä ja käänsin koko jutun henkilökohtaiseksi. 

Ja tässä vaiheessa alkoi onneksi naurattaa. Pakko kyllä nyt omaa häntäänsä tässä heilutella siitä hyvästä, että en aivan kokonaan ole hukannut taitoa nauraa itselleni.

Ja kun sitten hihitykseltäni olin selvinnut siitä, että kyllä, myös minussa voi asua kreisi hullu, joka päättää lukea tekstiä aivan järjettömästä vinkkelistä, luin koko tekstin ja siitä seuranneen hyvän keskustelun. 

Sisälläni lymyilevän kreisin hullun reinkarnaatio. (Oikeasti hieno dino- ööö? -juttu Luonnontieteellisestä museosta)

Some-käytös on ilmiönä vastuttamattoman mielenkiintoinen. Mikä saa ihmiset kommentoimaan ventovieraan tekstiä sellaisesta vinkkelistä ja/tai sellaisella tunteen palolla että voi ihme, jos aihe on selvästi kommentoijalle epämieluisa? Tai kirjoittamaan kommentin tai 16 kommenttia, joiden tarkoitus ei ole muuta kuin mennä asiattomasti henkilökohtaisuuksiin? Uskon taas päässeeni hieman lähemmäksi homo sententiaa kuin mitä aikaisemmin. 

Kriittiset, asianpohjaiset keskustelut, jossa asiat keskustelevat, ehkä jopa riitelevät, mutta ihmiset eivät, ovat mielestäni yksi ihmiselon hienoimpia asioita. Ja laatuvalitus, sehän se on argumentoinnin suola sekä pippuri. Sen sijaan ammattimainen mielensäpahoittaminen juurikin tuossa aikaisemmin mainitsemien sopankiehautusaineksien pohjalta  ja siitä melskaaminen on aika turhaa.

Ja tähän loppuun pieni testi. Kerron seuraavaksi oman (valikoidun ja rajatun) kokemukseni kolmen kesän perusteella siitä, millainen kuva itselleni on ranskalaislasten (tai oikeastaan nuorten) käytöksestä muodostunut. Sen jälkeen lukijan pitää miettiä, kiehuuko vai ei, ja jos kiehuu (niinkuin ehkä on vähän tarkoitustkin, hehheh,) niin miksi.

Ranskalaisnuoret ovat mielestäni lapsellista ja rasittavaa sakkia. Näyttävät kilttiä naamaa päällepäin, mutta kun selkänsä kääntävät, alkaa 15-vuotialla parivuotiaan uhma. Rikkaiden kersat lesoilevat rahoillaan, ja samalla varastelevat muiden tavaroita, eivätkä ymmärrä, että siitä voi toden totta joku pahoittaa mielensä. Kun koitat puuttua tilanteeseen, on vastaus ”ei me sua totella kun sä et puhu ranskaa, buahhahahaaaa”. Toisaalta, kun pieni kivi menee kenkään tai kynsi katkeaa, ollaan heti parkumassa ambulanssin perään. Alkoholia juodaan niin että joka paikka on täynnä oksennusta, vaikka ikää ei ole edes siihen, mitä laki Ranskassa edellyttää. Väsyttäviä, ulkokultaisia ja huonokäytöksisiä lapsellisia pentuja.

Terveiset provolandiasta. 

 

Liian hauskat mekkoiltamat

Tämä viikoloppu meni kuin siivillä Lentoaskeleiden Rosannan luona mekkoiltamissa kun allekirjoittanut, Rosanna, Iksu, phocahispida, Amal ja Emmi juhlimme liian vähälle käytölle jääneitä mekkoja. En rehellisesti sanottuna muista, milloin viimeksi olisin nauranut niin katketakseni, ollut niin herttaisen samaa mieltä aivan kaikesta ja herkutellut niin mahtavilla ruoilla, etenkin erityismaininnan ansaistee tässä Emmin taianomainen rieskanleipomistaito. Puhumattakaan että milloin viimeksi olisin kumonnut niin monta lasillista kuohuviiniä, hihitellyt yökylässä aamuyön pikkutunneille ja herännyt lievästi sanottuna jäätävään olotilaan.

Poks!

Mmmmm…Ikävä kyllä kuvasta puuttuu Amalin tuoma kivasti suklaan kanssa rimmaava hedelmäjälkiruoka. Bongaa herkkuresepti Amalin tontilta.

Pro-bloggari elementissään.

Aamu valkeni hieman hämärissä tunnelmissa.

Ensiapu ja elvytys samassa kannussa.

Kiitos vielä kerran koko loistavalle poppoolle, Rosannalle etenkin emännöinnistä keskustan minipalatsissa, Iksulle etenkin kyydistä ja hyvistä jutuista, phocahispidalle etenkin laadukkaasta kotimatkasta, Amalille etenkin liian ihanasta jälkiruoasta ja Emmille etenkin kyvystä poksautella pulloja silloin, kun kukaan muu ei uskalla.

Seuraukset tosin olivat vähintään yhtä ikimuistoiset kuin itse juhlatkin, enkä muistanutkaan sitä, miten illan rankasta vatsalaukunvenytysmässäilystä seuraa seuraavana päivänä kahta kovempi mässytyshalu. Mieluiten rasvaa ja suolaa miedolla raikkaudella höystettynä. Joten iltapalaksi on uponnut kulhollinen salaattia ja puolikas kinkku-juustopiirakkaa. 

Tunnelmasta lisää ainakin Iksun, Amalin ja Rosannan blogeissa, kannattaa käydä stalkkaamassa. (Ja phocahispidallakin kannattaa käydä kylässä, eiköhän sinnekin materiaalia päivity)

Eikä siinä vielä kaikki…

Kirjahaaste

Kahvia, kiitos! -blogin Kahvittelija muisti allekirjoittanutta varsin mukavalla ja mielenkiintoisella haasteella. Haasteeseen kuuluu vastata haastajan keksimään kymmeneen kirja-aiheiseen kysymykseen ja sen jälkeen keksiä omat kymmenen kysymystä ja jakaa ne viidelle bloggaajalle eteenpäin.

Ja tässä tulevat Kahvittelijan visaiset kysymykset omien (luonnollisesti nasevien ja postmodernisti ironisten) vastausteni saattelemana:

1. Paras fiktiivinen hahmo kirjallisuudessa?

Apua! Kirjathan on täynnä mainioita hahmoja aina Agatha Christien Hercule Poirotista Sophie Kinsellan Becky Brandon née Bloomwoodiin. En pysty nimeämään vain yhtä.

2. Paras parivaljakko kirjallisuudessa?

P.G. Wodehousen kirjoista tutut Jeeves ja Bertie Wooster.

3. Oletko ollut ihastunut johonkin kirjallisuuden hahmoista? Jos olet, keneen?

Jaa-a, minkäköhänlaista ihastumista tässä nyt meinataan..? En ehkä hahmoon, ihastun aina hyvään tarinaan.

4. Missä kirjassa on ollut mielestäsi surullisin loppu?

Hans Falladan Alone in Berlin oli koko lailla melko ahdistava, kun alusta asti tiesi ettei se hyvin pääty.

5. Mihin kirjaan palaat uudestaan ja uudestaan?

Milan Kunderan Naurettavien rakkauksien kirjaan. Tai oikeastaan koko Kunderan tuotantoon. Naurettavat rakkaudet sattuu nyt vaan olemaan näppärästi tuossa omassa hyllyssä, muut pitää hakea kirjastosta.

6. Mitä genreä kirjahyllystäsi löytyy eniten?

Aika tasaisesti on historiaa, kielitiedettä ja erilaisia käsityötekniikoiden kirjoja. Ja kaikkea muuta loput. Mutta kirjoja on PALJON.

7. Jos luit Viisikko-kirjoja nuorena, tuliko sinulle aina nälkä, kun ystävykset kaivoivat hedelmäkakut, säilykelihat ja muut herkut esiin?

Yhtä Viisikkoa olen kerran elämässäni koittanut lukea, tylsistyin kuoliaaksi varmaan viiden sivun jälkeen. Sen jälkeen en ole Viisikoiden pariin edes yrittänyt palata.

8. Paras tyttökirja(sarja)?

Luin Runotyttöä ja Ingallsin Lauraa mutta ehkä jännimmät jutut oli Sisar Helenalla. Vieläkin luen joskus Anni Swanin ihanaa Saraa ja Sarria.

9. Onko kirjaan/kirjasarjaan perustuva elokuva tai sarja mielestäsi aina huonompi kuin kirja? (Kerro esimerkkejä!)

Ei ehkä aina. Tykkään kovasti  BBC:n Ylpeydestä ja ennakkoluulosta, vaikka tykkäsin kirjastakin kovin ja olen ollut Austen-fani ennen Austen-filmatisointien buumia. Myöskin Virginia Woolfin Orlandosta tehty elokuva Tilda Swintoneineen on mielestäni onnistunut. Kirja on hyvin vaikea ja monitasoinen, elokuva saa siitä omasta mielestäni parhaat palat irti. Olisi mielenkiintoista nähdä elokuva myös vaikka Woolfin Aalloista. 

10. Käytkö kirjastossa vain lainaamassa kirjoja vai hengaatko siellä muutenkin?

Varmaan asuisin kirjastossa, jos se vaan mitenkään olisi mahdollista.

Huh, kiperät kysymykset! Ja sitten pitäisi miettiä omat kymmenen eteenpäin heitettäviksi. Tekisi mieli heittää haaste takaisin, mutta niin ei kai ole tapana tehdä.Haastan Tupa-Keittiön Kanelibasilikan, Tassuja ja töppösiä Iksun, Retroprinsessan Raissin, Ma-material Girlin Mindekan ja Kukat ovat hyviä kuuntelijoita-blogin anni pannin vastaamaan seuraaviin kirjallisuutta koskeviin kysymyksiin: 

  1. Kirja, joka on tehnyt sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
  2. Sanotko koskaan, että olet lukenut jonkun kirjan vaikka et olisikaan, koska k.o. kirjan katsotaan kuuluvan nk. yleissivistykseen?
  3. Oma(t) klassikosi ja lyhyet perustelut?
  4. Oletko lukenut näytelmiä?
  5. Onko mikään kirja tuottanut sinulle tuskaa ja jos on, niin miten?
  6. Kirjahylly kotona: joo vai ei?
  7. Paperia vai e-kirja?
  8. Kannattaako lukeminen aina?
  9. Mitä sinulla on nyt luvussa tai seuraavana listalla?
  10. Ensimmäinen mieleesi tuleva runoilijan nimi?

Linkatkaahan vastanneet omat vastauksenne sitten tänne 🙂

  

Vinkkejä rahastavapautumiseen osa II

Viimeviikolla jaoin innokkaasti linkkejä ja vinkkejä rahastavapautumiseen. Tästä on nyt selkeästi tullut tämän palstan linja, sillä vinkit jatkuvat.

Eli jos ylimääräinen raha polttaa taskussa tai kukkaronpohjalla, niin nyt siitä on vieläkin helpompaa päästä eroon täällä Helsingin seutuvilla. 

Aleksanterinkadun Zio on menossa remppaan ja alennusprosentit (−50% – ­­­−70%) ovat juuri sellaisia, että ostokset voidaan tulkita selväksi säästöksi. 

Hillitsin himoni, hallitsin haluni ja kahlitsin kukkaroni siinä vaiheessa, kun kassalle Campereiden sijasta olikin päätymässä pilvenpiirtäjänkorkuiset Pura Lópezit.

Ne on niiiin söpöt! Ja niissä on petroolinsiniset tikkaukset! Iiiik!

Yrjönkadun NoaNoa puolestaan viettää ystävämyyntiä pitkälle ensi viikkoon ja siellä alennusprosentit ovat koko myymälän mitalta  −60% – ­­­−70%. 

Kun et kertakaikkiaan tarvitse mitään, tarvitset kuitenkin alusvaatteita.

Mutta jottei tämän päivän tärkein sanoma unohtuisi:

Namnam.

Ei ole järjen hiventä enää tässä blogissa ei. Ja nytkin pitää kiirehtiä töihin. Lupaan pyhästi itselleni keskittyä sisällöntuotantoon liittyviin ajatuksiin matkalla töihin.

Sijaistoimintoja

Tämä päivä toi jotenkin mieleen ne ajat opiskelijana kimppakämpässä, kun tiski- ja vessanpesuvuoroista taisteltiin. Aina tenttikausina käytettiin kaikki mahdolliset tekosyyt olla lukematta. Meillä ei nyt kuitenkaan ole siistiä, vaan olen kehitellyt kaikenlaista muuta pientä sijaistoimintoa mm. tätä kirjottelua välttyäkseni noilta ikäviltä monisteilta.

Humanistina olen tähän asti helposti onnistunut välttämään tilastomatematiikan, mutta nyt se ei enää näytä onnistuvan. Ja vaikka tässä ei varmaankaan (varmaankaan siksi, että ei ole vielä oikein auennut, mistä on kysymys) ole kysymys mistään kovin haastavasta noin yleisellä tasolla, niin henkilökohtaisella tasolla haastetta on ihan tarpeeksi. Joten monisteet lepäävät edelleen somasti hyllyssä ja itse jatkan tässä lauantai-illan tuhlaamista.

Aikaisemmin iltapäivällä mm. kehitin mielikuvitusleikin, jossa ollaan Tukholmassa. Leikkiin tarvitaan hyvää kahvia, kuumaa maitoa, vaniljaa, kermavaahtoa, kanelia ja kardemummaa. Kahvi keitetään niin että pikkupätkä vaniljaa laitetaan purujen joukkoon, sitten valmistetaan maitokahvi oman maun mukaan kuppiin, koko komeus kruunataan kermavaahdolla ja päälle ripotellaan kanelia ja kardemummaa. Laitetaan lapsi tuijottamaan elokuvaa ja selaillaan itse lehteä. 

Nyt lopetan sijaistoiminnot ja teen jotain oikeasti hyödyllistä, eli menen nukkumaan.

Café à Stockholm