Sinne meni 2013

Heihei vanha vuosi, tervetuloa uusi. Näihin kuviin ja tunnelmiin on hyvä jättää mennyt aika ja suunnata kirkas (toki myös taattuun tyyliin skeptinen ja postmodernisti sarkastinen) katse kohti tulevaa vuotta. 

Päättyvän vuoden ensimmäisenä päivänä käytiin SeaLifessa ihmettelemässä kalojen elämää.

Tästä oli hyvä aloittaa. Pinnan alta.

Tammikuussa mm. tajusin, että lapsen hoitoviikkojen vapaapäivien ei tarvitse aina olla se tietty viikonpäivä, jos vapaapäivien summa muuten täsmää laskutuksen kanssa. Se helpotti hoitojärjestelyjä huomattavasti.

Seurasaari helmikuussa 2013. Aika lumista.

Helmikuussa lunta oli valtavasti. Siis aivan kamalasti. Muita ulkokuvia näiden Seurasaaren reissun lisäksi ei sitten arkistojen kätköistä löytynytkään, sen sijaan sitäkin enemmän kuvia yhden kurssin epätoivoisesti väännetyistä päättötöistä. Nyt nekin on kaikki roskiksessa, huhhuh. Helmikuussa päätettiin myös lähteä kesällä reissuun, kaikenlaisista miehen työpaikan yllä riippuvista uhkakuvista huolimatta.

Kaverit tulossa kahville.

Maaliskuussa vietimme hiihtolomaa koko perheen voimin. Nähtii kavereita, käytiin juhlimassa synttäreitä, kersnaakkeli erotettiin kampaajalla lopullisesti vauvatakustaan takaraivolla. 

Huhtikuussa unohdin onnellisesti mieheni syntymäpäivät. Kaiken lisäksi ukkeli täytti pyöreitä. Hups. Juhlat kasattiin ravakasti pystyyn sen jälkeen, kun olin kiertänyt Töölönlahtea Kympin joukon riveissä.

Synttärihumua

Kaksioon mahtuu helposti reipas parikymmentä henkeä, kun oikein sovitellaan.

Samassa kuussa päästiin ukkelin kanssa kahdestaan tuulettumaan toisen kerran sitten lapsen syntymän. Juhlallista.

Käytiin Soul Kitchenissä. Oli niin nälkä, että kuva otettiin vasta jälkiruoasta. 

Huhtikuun viimeistä ja toukokuun ensimmäistä vietetiin renkaidenvaihdon merkeissä Turussa. Säästä jotain kertoo se, että kitkat vaihdetiin vasta vapun kunniaksi kesärenkaisiin. 

Näkymä hotellin ikkunasta, sängyssä maaten.

Aamulla oltiin niin aikaisin liikkeellä, että nähtiin vapun juhlijoiden varhaista vaellusta.

Äitienpäivästä huolimatta kuluneen vuoden toukokuu on kuu, jonka vaihtaisin milloin tahansa toiseen. No, nyt sekin on eletty. Kolmen viikon sisällä mieheni joutui pyöräilyonnettomuuten, menetti työpaikkansa ja isoäitinsä. Vähempi olisi riittänyt. Odotimme vain kesää.

Ihana äitienpäiväkimppu.

Jotenkin siitä kaikesta selvittiin ja siinä ohessa tuli kipitettyä Naisten Kymppi, kiitos Kympin joukon, jonka toden totta toivon uusivan tämän tempauksen.  Ja koska päätimme suhtautua ukkelin työpaikan menetykseen enemmän mahdollisuutena kuin uhkana, kävimme treffeilla miekkosen kanssa noin vain, keskellä viikkoa, Porvoon Johansissa. Kesä teki jo tuloaan.

Johans. Menkää hyvät ihmiset käymään.

Ja pikkuhiljaa alkoi näyttää siltä, että toukokuukin lähenee loppuaan.

Toukokuun loppu ja kesäkuun alku olivat helteisempiä kuin aikoihin, mutta sitten sää muuttui radikaalisti. Onneksi juhannuksena oli jälleen paahtava kesäkeli. Vietimme cityjuhannusta, parasta aikoihin.

Sateenvarjoakin tarvittiin.

Juhannuksen taikaa.

ja loppukuusta lähdettiin ensimmäistä kertaa lentämään lapsen kanssa, suuntana Berliini.

Reissussa lapsen nukkuessa vanhemmat söivät rauhassa.

Uutta potkupyörää piti päästä heti kokeilemaan.

En muista milloin olisin kokenut niin totaalisen rentoutumisen tilan. Ehkä se vaati täydellisen kaaoksen toukokuussa, että sitten kuukautta myöhemmin osasi arvostaa vain yksinkertaisesti olemassaoloaan. 

Reissusta palatessa käytiin vielä Turussa juomassa kahvit jalallisista kupeista.

 

Heinäkuun viimeinen päivä meni läkähdyttävän kuumassa ja niin kauniissa Porvoossa.

Ja jotenkin ihmeellisesti kesän kääntyessä elokuulle asiat alkoivat jälleen järjestyä. Molemmille järjestyi töitä, itselleni sellaista jonka saatan sovittaa yhteen opintojen kanssa, ukkelille kivampaa kuin mitä olisi uskaltanut vielä paria kuukautta aikaisemmin odottaa ja takanapäin alkoi olla pitkä, kaunis kesä.

Britakakun ohessa asiat alkoivat loksahdella kohdilleen.

Elokuussa käytiin vielä Turussa. Aurinko paistoi, kävin uimassa meressä en muista kuinka moneen vuoteen ja Luostarinmäki lumosi meidät kaikki.

Skomakare

Saaronniemi. Haikeus.

Alkoi myös raivoisa loppukiri Lundia-projektin osalta. Joka muuten saa jatkoa ensi kesänä. 

Syyskuun alusta lokakuulle oltiin joka viikonloppu Lintsillä. 

Syyskuun alussa oli vielä valoisaa.

Syyskuussa melkein unohdettiin hääpäivä ja sitä sitten muisteltiin, kun saatiin lapsenvahti ja päästiin vihdoin perinteisen hääpäivärituaalin äärelle, elokuviin ja ravintolaan. Niin se aika vaan menee. Koko syksy tuntui vain katoavan käsistä, koska tekemistä oli niin paljon.

Kuukautta myöhemmin ei.

Marraskuussa pikkuihminen saavutti merkittävän kahden vuoden iän, ja sitä juhlittiin niin, että äiti katkaisi varpaansakin. Muita merkittäviä tapahtumia marraskuussa näytti olleen isin ja äidin ja parisuhdelounas, jolla nautittiin näinkin huimia juomia.

Ei ole Rose Lemonaden voittanutta.

Koska Lintsi ei enää marraskuussa ollut auki, piti keksiä vaihtoehtoisia toimintoja kersnaakkelin viihdyttämiseksi. Ennen SnadiStadi-koukkuun jäämistä kävimme mm. Eläinmuseossa ja Kansallismuseossa. Sekä kirjastossa. Se on aivan uusi suosikki ja onneksi lähellä

Joulukuu tuli kuin yllättäen ja pyytämättä. Ehkä en oikein vieläkään tajunnut, että tässä se nyt oli. Kohti uusia seikkailuja.

Uusi makea jouluperinne.

Amma, mun ystäväni!

Pistin nyt reippaasti lahjan antajan tuonne otsikkoon, kun en halua pitää häntä itseään enää jännityksessä. Paketti saapui perille siis tänään, mikä ei todellakaan himmennä paketin hohdetta. Ja wau, Amma oli kyllä todella onnistunut vangitsemaan sen yhden asian itsessäni koko lailla ylittämättömästi.

 

Postista löytyi tällainen joulunraikas omppupaketti.

Paketista paljastui kuori ja peräti KAKSI pakettia.

Tadadatatadaaaa! Suklaakakkuresepti, talvisia serviettejä ja Vacu-Vin Chanpagne Saver! Life Saver, sanon minä!

Oooooo….

Joten iso kiitos ystäväni Amma ❤ Paitsi että olen otettu siitä ymmärryksestä, että meillä ei tosiaan mene välttämättä koko pulloa kerralla, niin annan  erityisen suuren painoarvon laadukkaille käyttötuotteille, koska niitähän tässä kaikki kolme nimenomaan ovat. 

Ja jipii, paras osa joulua eli lahjat jatkuivat mulla näin melkein uudenvuoden aattoon saakka!

 

Joulu loppu Turu murteel

Mindeka haastos kaik häne plokiaan lukeva mukka haasteese, joka pitäs kirjotta omal murtteellans. No mää tiätty innostusi vallan kamalasti, varsinki ku just Turus olti käymäs.

Joulu o ny sit loppu, luajal kiitos. Vaik oha se kiva ko vähä reissataanki, ni kyl mää ihan mielelläns ny kotona ole kuitenki. Onneks miäs ja mukula kävivä sukuloimas jo enne joulu, ni ei sit tarvinnu sinne toise laita Suame lähte. 

Turuus käyti mun vanhemmil, ja vähäks aikaa sareki sit lakkas. No mee sit heti et ei sunkka siäl vaa aurink paist, ja lähretti sit pihal. 

Kävelti jokirannas ja ajetti Föril. Meirä piti men Suame Joutsenel, mut se ol sit tiätty joulun kii, nii menti sit käymä siin merenkulkumuseos, Forum Marinumil. 

Vähä se aurinko pilkahteli, ni sai otettu pari kuva noist satama vanhoist nostureist.

Siäl se o, Suame Joutsen.

Täsä Buures voi ol yät ja.

Pikkuflikka pääs kiipustama oikke venese ja. Muute hän sanos kyl et oli aika tylsä museo. Äitins ei ol ollenka sama miält.

Kesänen keli oli Turus, ku näinki iso kakkarat siäl kukki. 

Muute näytti Turku oleva ihan entisens. Mää tykkäsi kauhiast ko Tapanin päästi jo vähän ravinteli syämä, ettei iha koko aik tarvinnu niit looria syärä. Mää sit viihryn siin kahvila Fonttaanas, siäl o ni mainio ruakalistaki nykyä. 

Enneko me sit lähetti Siperia kohti ajama, ni käyti viäl siäl Caribias vähä plutimas. Kyl se vähän kauhia vaiva on saara päiväunia nukkumato mukula ens sin altaisi, mut sit ko se siä o, ni sit seuraava sota käyräänki ko se pitäs siäl ammest ylös saara. Onneks se oli sit jo nii väsy, et ei tarvinnu luvata ko jätski heselt, ni johan lähti.

Aatto

On se aika aatosta, kun kersnaakkeli hölisee unisena kaikkien uusien lelujensa ympäröimänä sängyssä, itseäni närästää kevyesti  ja dekkari houkuttelee. On syöty niin että tietää ja vähän enemmänkin. Lahjat on jaettu ja telkkarista näyttää tulevan Milos Formanin ihana Valmont. Taidan ottaa mukavan asennon tässä sohvalla, sulkea tietokoneen, avata dekkarin ja silmäillä samalla telkkua. 

Huomenna lähdetään sukuloimaan, tänään otetaan rennosti. 

Niin hyvää, niin liikaa.

Jouluvalot ripustin toissapäivänä ikkunaan.

Suosikit kuusesta.

Näiden jouluisten kuvien myötä toivottelen teille hyvää yötä!

 

Jouluräjähdys ja kuinka sen tuhot korjataan

Tänään tuli melkein jouluräjähdys (ja ne jotka tuntevat minua yhtään paremmin, tietävät, että silloin helvetin lieskat käristelevät takalistoja). 

En takuulla ole ainoa äiti- ihminen, joka vapaahetken saatua käyttää sen siivoamiseen. Koska meillä muistutti taas koti enemmän katastrofialuetta kuin kotia, alkoi verenpaine pikkuhiljaa nousta siihen malliiin, että päädyin pohtimaan, miten mieleestäni menin naimisiin ihan normaalin, sisäsiistiksi koulutetun heppusen kanssa, josta lapsen syntymän jälkeen on tullut sukkiaan viljelevä teini-ikäinen, jonka mielestä ainoa järjestystä kaipaava asia kotona on levyhylly.

No, koska riehumisesta ei useinkaan seuraa hirveästi mitään hyvää, ja koska sain pyhän lupauksen osallistua siivoukseen päätin vielä tehdä jotain. Vapaat hetket on pyhitetty sellaiselle tekemiselle, mistä tykkää. No, aloin miettiä, mikä on mieleistäni touhua. Ensimmäisenä mieleen tuli tietenkin Lilyssä roikkuminen ja kahvin juonti, mutta sitä on tullut harrastettua jo aika tavalla. No sitten tuli mieleen, että tykkään, kun jostain tulee valmista. Joten vasara kouraan ja menoksi.

Keittiön seinä on ollut lähinnä ”ripustetaan siihen kun muualle ei mahdu”-seinä, ja tämä ei siis koske ainoastaan kehyksiä. Joten kesällä Lundia-projektin yhteydessä aloin pikkuhiljaa täyttää keittiön seinää sellaisilla kuvilla, jotka ovat maanneet erinäisissä pusseissa ja laatikoissa ja herratiesmissä. Jossain välissä kehykset loppuivat kesken, ja piti tehdä toiviomatka Ikeaan. Ja sitten ne loppuivat taas kesken, ja taas ajettiin Ikeaan. 

Nyt on seinällä kaikki kehykset, mitä tänään taloudesta löysin. Ja nyt alkaa näyttää valmiilta.

Hovihankkijamme TOKYOn joulumyyjäisistä saa kivaa seinäntäytettä.

Mm. muinaisia muumeja ja Polkka Jamin kortteja

Printtien lisäksi myös grafiikkaa ja muuta taidetta.

Nyt on seinä täynnä. Saavutin myös henkisen helpotuksen!

Mistä on loistava viikonloppu tehty?

Mistä on loistava viikonloppu tehty?

Hyvästä seurasta ja herkuista, hekotuksesta ja spekuloinnista,

kolmesta suklaasta ja kuohuvasta,

kotiseutumarkkinoista ja viimehetken lahja-ideoista,

mainioista joululahjoista itselleen,

lahjaompeluksista,

jännityksestä ja suklaasta,

pienoisesta päänsärystä, 

thai-cubesta ja Jaffasta,

niistä on loistava viikonloppu tehty.

Ja loppua kohti vain paranee, kun nuo omat honey-nut-loopsini palaavat huomenna retkiltään.

 

Puolukanpunaista ja salmiakinharmaata

Ukkeli ja tylleröinen lähtivät käymään ukkelin kotiseuduilla, itse jäin kotihengettäreksi ja ehkäpä jopa kaaoksentaltuttajaksi, jahka saan nyt ensin tässä, krhm, koottua rivini. Tässä taitaa mennä oma joulurauhani.

Tässä hiljaisella viikolla on sattunut vaikka mitä. Yleensähän blogihiljaisuus tarkoittaa sitä, että kirjoittajalla on oikeaa elämää, eikä hän jouda roikkumaan virtuaalitodellisuudessa. No melkein niin on käynyt nytkin. 

Palautukset, niin omat kuin toistekin, on nyt hoideltu, kortit lähetetty, joululahjat (suurin piirtein) ostettu (kääk, ei vieläkään ommeltu!) ja joulunameja askarreltu.

Kun kahdeksan vuotta takaperin pesiydyin Helsinkiin, tutustuin mieheni entisen koulukaverin nykyiseen avokkiin (tuliko tarpeeksi monimutkaisesti ilmaistua?) ja huomasimme, että paitsi että meillä juttu luistaa, niin jaamme innostuksen kaikeinlaisten herkkujen valmistamista ja etenkin syömistä kohtaan. Ja niin me kehitimme perinteen, jossa joulukarkkeja touhotetaan yhdessä. 

Menyymme on aikaisempina vuosina koostunut tryffeleiden vatkaamisesta ja puolukkatoffeen keittelystä. Tänä vuonna mukaan pääsivät myös vaahtokarkit, vaikka ystäväni vege onkin. Koitin kovasti löytää liivatteen korvaajaa vaahtiksiin, mutta valitettavasti tähän sopivaa sellaista toimivaa ei ilmeisesti ole saatavilla. Mutta ah, mitä herkkua siitä vatkautuikaan!

Naminaminami… Puolukalla maustettua vaahtista.

Vaahtokarkkien pohjareseptinä käytimme Valion (klik, ja näet originaalin) sivuilta löytyvää reseptiä, mutta tunnettuina ja pelottomina keittiösäveltäjinä muuttelimme reseptiä vähän mielestämme paremmaksi. Kun alkuperäisen ainesosat ovat:

2 dl vettä

1 kpl vaniljatanko

5 dl sokeria

1 dl vaaleaa siirappia

1 ripaus suolaa

2 kplvalkuaista

7 kpl liivatelehteä

 

päätimme me heti kärkeen, että  jotain makuahan näihin on saatava, joten päätimme pistää aineet puoliksi ja tehdä kahta massaa. Olin ostanut vallan mainioita salmiakkivaahtiksia TOKYO:n joulumyyjäisistä, joten toiseen vaahtismassaan tuli noin ½ dl turkinpipurirouhetta. Tämä määrä kannattaa muuten vähentää alkuperäisestä sokerin määrästä…

Toiseen puolikkaaseen tujautimme pari ruokalusikallista puolukkajauhetta ja vähän vaniljasokeria. Vaniljatangon jätimme kokonaan pois.

Kun ohjeessa sanotaan: 

Voitele vuoka valmiiksi öljyllä ja sokeroi tomusokerilla.

Sekoita kattilaan sokeri, siirappi, halkaistu vaniljatanko, 1 dl vettä ja suola. 

Keitä n. 12 minuuttia. Ota pois liedeltä ja poista vaniljatanko.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä muutama minuutti.

Kaada kuuma sokeriliemi liivateliemen päälle. Sekoita niin että liivate sulaa seokseen.

Vatkaa seosta käsivatkaimella n. 10 minuuttia kunnes seos on kuohkeaa.

Valmista valkuaisvaahto vatkaamalla valkuaisia sähkövatkaimella.

Yhdistä vaahdot nostelemalla niin että ne sekoittuvat.

Kaada seos vuokaan ja tomusokeroi pinta. Anna hyytyä seuraavaan päivään.

Kaada levy tomusokeroidulle alustalle ja leikkaa paloiksi. Pyörittele palat tomusokerissa.

jouduimme me maustamisen takia tekemään kaiken ikäänkuin kahtena. Liivatteet kannattaa puolittaa ensin ja liottaa sitten kahdessa astiassa, kahden ihmisen kannattaa olla keittelemässä ja vatkaamassa massoja jne. Mausteet kun lisätään keittovaiheessa. Eikä liivatteiden päälle tarvitse kaataa mitään, vaan liotetut liivatteet voi lisätä sinne kattilaan. Ainoastaan kananmunavaahdon vatkasimme kokonaan ja puolitimme massoihin ihan loppuvaiheessa. 

Parista muusta reseptistä vakoilin, että tomusokerin lisäksi vaahtisten päällystämiseen käytettiin perunajauhoja. Koska tämä on tahmaisinta hommaa ikinä, pyörittelimme vaahtikset vielä seoksessa, jotta oli n. puolet tomusokeria ja puolet perunajauhoja. Ja siihen vuokaan, mihin nämä hyydytetään, kannattaa laittaa reilusti öljyä ja vielä enemmän tomusokeria kuin ikinä luulisi olevan tarpeellista. 

Massa on vatkattu valmiiksi, kun se alkaa kiivetä pitkin vatkuttimien vartta ylös. Se on ehdoton aika lopettaa, tai sitten tulee jännät paikat kun karkkimassa alkaa elää omaa elämäänsä. Mutta siihen asti pitää vatkata iloisesti. 

Vaahtiksien tekeminen ei ole ollenkaan vaikeaa, ja tämä todisti, ettei siinä tarvita mitään lämpömittareita eikä muitakaan michelintähtivehkeitä. Totesimme yhdessä tuumin, että näiden tekeminen oli hauskaa siinäkin mielessä, ettei pitkään aikaan ole tullut kokeiltua mitään näin uutta ja jännittävää. Vanhaksi kun elää niin sitä joko kalkkeutuu vanhoihin resepteihin tai sitten on jo tehnyt niin monenlaista, että mikään ei tunnu enää uudelta.

Nämä olivat herkullisia. Liian herkullisia. Ja näistä tulee uusi perinne. 

 

Tipetipetiptap

Onko jollain vielä joululahjat tekemättä? Nyt täytyy nimittäin sitten pistää hösseliksi, jos aikoo saada ajoissa valmista ( mm. allekirjoittanuthan tässä itsekin roikkuu netissä eikä suinkaan pajan puolella…). Tai sitten voi mennä erinäisiin joulumyyjäisiin tms. tapahtumiin, joista saa joululahjat vaikka itselleenkin!

Meidän kauppareissu menikin tänään niin, että käytiin Arabialla Mifukon Taikametsä joulu-pop-upissa. Kotimaista suunnittelua, monenlaista moneen makuun. Täällä ukkeli huokaisi helpotuksesta sai hoidettua yhden viimeisistä joululahjaostoksistaan. 

Taikametsä pop-up. Niin kaunista, mutta viiden aikaan myös niin hämärää, että kuvista tuli epätarkkoja.

Bomboa, Desicoa ja Verso Designia. Ja vaikka mitä muuta

Ihania Murun neuloksia. Bébéille mekkoja, housuja, puseroita, lapasia ja pipoja. 

Siinä kun Arabiassa oltiin, niin samalla reissulla käytiin vielä tarkastamassa Ivana Helsingin joulutori. Täältä voi jokainen mekkoa vailla oleva käydä hakemassa erittäin kohtuulliseen hintaan mekkosen sekä arkeen että juhlaan. Itse ostin jostain ihmeen mielijohteesta (?!) kolme metriä joustocollegea ja pari metriä mustaa trikoota. Myynnissä on siis myös ompeluylijäämiä, tilkkupusseja yms. materiaalejakin. Nyt vaan pitää esipestä kankaat, niin saa muotoilla ihan omat ivanahelsingit. 

Huomenna meillä on ohjelmassa Mimmit Sellosalissa, mutta sitä ennen ajattelin, että ehtisin käydä kurkkaamassa Korjaamon joulumarkkinat. Sieltä on nimittäin aikaisempina vuosina löytynyt lahjat niille, joille ei kertakaikkiaan vielä ole keksiny yhtään mitään. Ja nyt kun olen tässä vuoden päivät miettinyt Manner´sin käsilaukkuun sijoittamista, niin ehkä toivottelen taas itselleni oikein kivaa joulua…

Lisäksi kaikenlaisia mielenkiintoisia löytöjä voi tehdä tänä viikonloppuna ainakin We Got Beefin joulumarkkinoilla. Sieltä olen ennen lapseni syntymää ostanut ne toiset korvikset, joita käytän. Nyt omistan tosin kolmannetkin, ne ovat peräisin tämän vuoden Ornamon joulumyyjäisistä. 

Joten ei hätää, jos ideat ovat vähissä ja satut sijaitsemaan pääkaupunkiseudulla. Näistä kyllä löytyy, ja siinä se viikonloppukin menee mukavasti, myyjäisiä kierrellessä ja glögiä siemailessa. 

 

MacOmenamehussa

Melkein luulin itsekin jo kadonneeni (cyber)maailmasta, mutta en sentään. Pari viimeistä viikkoa on mennyt kilpajuoksuna kellon kanssa, enemmän tai vähemmän laadukasta jälkeä tuottaen ja töitä huiskin haiskin siinä ohessa hoidellen. Töitä on vielä jäljellä, yo:n oven ajattelin avata vielä kerran ennen joulua. 

Mutta hahaa, koska olen jo aikaisemmin tunnustautunut ihmiseksi, jolle oma aika ja hetken huilaaminen kesken päivää on elinehto, ja joka raivaa maitokahvirauhan vaikka väkisin, on tässä ehditty rahojakin tuhlaamaan. Veronpalautukset eivät kauaa kerenneet tilillä vanhentumaan, kun ostaa täräytin uudet talvirenkaat (nyt jo korjaamolta tulleen) automme alle. Ja sen verran jäi vielä jäljellekin, että hukuin (taas) omppumehulasiin ja ostin ipuhelimen. Sorruin, mutta voih, mikä härveli!

Kasissani on nyt muutaman päivän asustanut uusi lelu, jota en vielä kaikista taloudessamme olevista maclaitteista huolimatta osaa ihan käyttää. Mutta on se vaan niin näpsä. Ja silkoinen. Ja uusi. Ja kiiltävä. 

Saa nähdä addiktoidunko täysin. 

Itsenäisyyspäivänä

Hirveä keli on pitänyt meidät sisällä ihan koko päivän. Senkin uhalla, että kersnaakkeli pistäisi illalla hyrskyn myrskyn. Ei pistänyt, yllättävää kyllä.

Perinteisesti olen itsenäisyyspäivänä korjannut tenttejä. Tänä vuonna pidän tentit vasta ensi viikolla, joten tämä päivä on mennyt omia kouluhommia puuhastellessa. Sillä aikaa kun ukkeli ja kersnaakkeli vetelivät sikeitä (kolmen tunnin päikkärit!), sain ommeltua yhdet kurssityöt, raivattua keittiön pöydän ja laitettua ruokaa. Sitten vaan levännyt kansakunta pystyyn ja valmiiseen pöytään.

Ihanat opiskelijat antoivat opelle amarylliksen.

Herkuteltiin light-blineillä eli perunaletuilla, mädillä, smetanalla, hunajalla, maustekurkuilla, sienisalaatilla, kylmäsavulohella ja nieriällä.

Lapsosen riemuksi ostettiin kirjolohen mätiä. Että sai syödä sormineen pallosia.

 

Melkein meni koko pino.

Oho, ukkelikin kuvasi. No, tässä me nyt mätetään herkkuja.

Ja juhlan kunniaksi juhlajuomaa.

 

Jälkkäriksi näitä. En ikinä varmaan opi tykkäämään starkvinglögistä. Piti pistää puolet alkoholintonta mukaan, vaikka tämä Blossa hyvää olikin.

Olisi varmaan näin itsenäisyyspäivän kunniaksi pitänyt kirjoitella joku oikein pohdiskeleva juttu suomalaisesta perusluonteesta aloittaen perinteisellä kansanluontoa kärjistävällä sitaatilla, siitä näppärästi historian vaiheiden kautta peilaten nykypäivään, lisäten joku lämminhenkinen lausahdys, kyyninen näpäytys ja yhteenliimaava kaneeti, mutta ei. En jaksa. 

Sen sijaan toivottelen vain oikein mukanaa itsenäisyyspäivän juhlintaa itse kullekin.