Moka

Mitä tapahtuu kun itseään (ilmeisesti aivan suvereenisti) täydellisenä pitänyt ihminen mokaa?

No tätä:

Menin sitten aamulla noin vain raapaisemaan auton kylkeä tallinoveen. Aivan, ihan itse, ilman mitään sen järkevämpiä syitä, autotallin, josta olen varmaan tuhat kertaa ajanut ulos ihan ongelmitta, jossa on ihan riittävän iso oviaukko tunkea vaikka minkälaisella maasturilla ulos. Kyllä. 

Naarmutin sitten sen verran, että korjaamolle menee. Ja vähän aikaa kestää. Voi räkä, sanoisi lapsenikin.

Harmittaa ja nolottaa niin, että tekisi mieli irrottaa päänsä.

Vahingon satuttua ja heti töihin päästyäni soitin miehelle. Miehen kommentti oli:

– Hehee, no ei ihme että katkot varpaasikin.

Kiitos tästä.

Kiltti autokorjaamon setä sen jälkeen kun olin marttyrinomaisen kolkosti ennen vahinkojen kuvaamista todennut, että auto on hirveän likainen, mutta hei, onneksi raapaisin reilusti että kyllä muuten näkyy:

– Hei, näitä sattuu kuule kaikille enemmin tai myöhemmin.

Oma äiti:

– Jaaa, no tuo on tainnut joskus sattua kuule jollekin toisellekin.

Oma mies kun tulin äsken töistä kotiin:

– Et varmaan ikinä pääse tästä yli, käy vielä sytyttämässä kynttilä raapiutuneen kyljen muistolle.

Mutta kun tälle ei voi mitään. Ihan kuin tunkisi nuppineuloja kynsiensä alle. Olen oikeasti aika huono kuski, mutta tämä on ihka ensimmäinen kerta kun onnistun osumaan mihinkään.

Käykö kenellekään toiselle ikinä niin, että kun on tehnyt jonkun älyttömän mokan, että pelkää toistavansa sitä maailman tappiin saakka? Itselläni nimittäin on nyt juurikin sellainen olo, että jos vain lähestynkään mitä vaan ajoneuvoa ajoaikeissa, ne lysähtävät seinään, ajavat kanttiin, törmäävät kaikkeen elolliseen ja elottomaan ja että ainakaan siitä pannahisen autotallin ovesta en ainakaan enää ikinä pääse ehjin autoin ulos.

Onneksi tylleröinen huomisaamunta herättyään alkaa rallatella taas tätä:

Täytyy nyt sitten varmaan vaan yrittää.

 

 

29 kommenttia artikkeliin “Moka

  1. Mä en pysty kommentoimaan tähän enää mitään järkevää, sillä päässäni soi (arviolta seuraavan viikon) tuo Pikku Kakkosen ”Älä luovuta, koita uudestaa-aan! Kaikki täällä sua kannustaa!”……..

    • Tää on jostain syytä tylleröisen suosikki tällä hetkellä. Se osaa jo melkein sanatkin. Soi meillä monta kertaa päivässä, mutta en voi kieltää, etteikö sanoma olisi hyvä 🙂

      • Sanoma ON hyvä.

        Kuten siinä toisessakin: ”Sä oot tommonen, mä oon tämmönen, välillä sellanen, huomenna tommonen, –TUUT– ihan ihminen…”

        • Noni, nyt mulla soi sit toi päässä koko päivän. Mutta niissä on kyllä hyvä sanoma, myönnän. Ja pirun tarttuva rallatus 😀

        • Joo, toi on kans hyvä. Mä tykkään molemmista. Ei haittaa, vaikka soisivat päässä hissimusiikkina vaikka koko ajan  😀

    • Sama juttu. Mä en varmaan pysty ees nukahtaa kun kuulen vaan ton biisin. 😀

      Nyt hyppäät sit heti rattiin kun auto tulee korjaamolta, ettei vaan jää mitään kammoa. Ja hei, mä naarmutin mein entistä autoa silleen, et kun olin pesemässä sitä, annoin harjan ihan hetkeks vaan pikkusiskolleni, joka oli huomaamattani käyttänyt sitä maassa, ja siihen harjaan oli tarttunut pikkukiviä, mitä en huomannut, vaan aloin tyytyväisenä hankaamaan auton kylkeä… Onneksi ne naarmut olivat vain pikkupikkuruisia ja peittyivät vahaamalla, mutta alkupaniikki oli aikamoinen.

      Että hei, ”leuka pystyyn, pystyyn vaan!”

      • Joo, ei tässä auta. Ja sitäpaitsi saan ihan itse ajaa sen auton korjaamolle (vajaan viikon päästä?!) ja siellä odottaa sitten keskeytysvakuutuksesta menevä korvaava ajoneuvo, ja sehän se vasta ehjänä pitääkin pitää. Että ei tässä nyt voi mitään kammoja kehitellä. Vaikka vähän kyllä mieli tekis :/ 

        Että joo, niinkuin tylleröinen sen hoilottaa ”koita uudestaan, pyttyyn pyttyyn vaan!”

  2. En ehtinyt kommentoida tätä sankartekoa vielä omalle tontilleni, mutta siis… Näitä vaan sattuu: Autoillessa, pyöräillessä, kaupassa, uimahallissa. Pyyhit saunakakkakädet jonkun vieraan uikkariin esimerkiksi. Aina ei vaan voi olla hereillä. Asian ymmärtävä lähipiiri auttaa,

     

    • 😀 Eikä!? Sori, phocahispida, mutta uikkarisaunakakka-äksidentti irroitti tänne aamun naurut. Ei varmaankaan naurattaisi, jos kyseessä olisi oma uikkari. -Tai sitten naurattaisi 😉

      • Juttuhan siis meni näin, kuten osa ilmeisesti jo tietääkin, olenhan jakanut häpeäni jo blogissa sekä mammabloggaajat-FB-ryhmässä jonkin keskustelun loogisena (niin varmaan) osana.

        Olimme vauvauinnissa Kuutin ollessa vielä aika pieni, varmaan joku puolivuotias, söi kuitenkin jo kiinteitä (onneksi!). Vauvathan eivät yleensä kakkaa veteen, joten tyyppi oli vissiin pantannut tavaraa siihen asti että pääsimme saunaan ja otin tältä uimavaipan pois, kloorin höyrystymisen hengitysilmaan minimoidakseni. Valtaosa porukasta imetti siellä saunassa vauvoja uinnin päälle nesteytyksen vuoksi kuten myös minä.

        Kuutti oli sylissä vaaka-asennossa imemässä ja pisti jossain kohtaa naaman kakkausilmeeseen. Ajattelin että iiks, äkkiä pois saunasta, mutten ehtinyt tehdä mitään muuta
        kuin pistää käden alle, kun sellainen hakkalelun ”naulan” kokoinen jööti sinkosi ulos. Lähdin siitä sitten vauva ja rintakumikotelo toisessa ja pökäle toisessa kädessä pois saunasta, vein pökäleen pönttöön ja huuhtasin nolouksissani kättä HYVIN pikaisesti suihkun alla. 

        Nappasin lokerosta (mielestäni) omat bikinini ja vauvan uimahousut ja painuin pukuhuoneeseen, pyyhkien ehkä vähän kakkaista kättäni uimapukuun. Fiilis oli silloin lähinnä ”poistu äkkiä äläkä ajattele sen pidempään, mitä teet”. Noh, puettuani itseni ja lapsen ja sulloessani märkiä uima-asuja pyyhkeeseen ja laukkuun, huomasin että ei saaaaaaaaa…. nämähän eivät ole bikinini. Hain omat bikinini, tungin toiset takaisin lokeroon ja pakenin paikalta. 

        😀

    • Kiitos 🙂 Sekä sympatiasta että uikkarikakan jakamisesta. Mä en kyllä oikein tiedä, osasinko nauraa vai itkeä tuollaisen onnettomuuden sattuessa… ehkä kuitenkin nauraa, kun suhtautumiseni kakkaan on nykyään niin välitöntä 😀 Ja jos mä olisin ollut sun mukana, niin varmaan olisin hihitellyt, toki myös auttanut vahinkojen piilottelussa. Olet oikeassa, asiaa ymmärtävä lähipiiri auttaa, ja onneksi moni ymmärtää.

  3. Tiedän ketutuksen määrän ihan tuoreesta kokemuksesta :). Ja mulle käy juuri niin, että pelkään toistavani mokaa uudestaan ja uudestaan. Peruutukset parkkiruudusta jännittävät edelleen vaikka kolhaisustani ov varmaan puolitoista kuukautta. Mut tossa biisissä on niin hyvä sanoma, että sillä mennään! Olkoon se nyt päivän korvamato. 

    • Ah, ihanaa kun ymmärrät! Tää on kamalaa, mutta pakko tosiaan vaan hypätä rattiin, ettei jää mitään kammoa päälle ja koittaa olla toistamatta tuota sekoilua enää. En kyllä vaan vieläkään tajua, että miten se oikein onnistuin, mutta varmaan vaan olen ollut niin unessa kun oon lähtenyt. Eli ei muuta kuin oppimaan, mitä vaan

  4. Minäkin niiiin ymmärrän ketutuksesi määrän!  Mutta nyt vaan tosiaan nopeesti takaisin auton rattiin, ettei tästä jää sellainen välttelyjuttu. Ymmärrän hyvin, koska minä 18-vee naarmutin tuon nykyisen mieheni auton naapurin auton peräkulmaan tosi pahasti. Oltiin tapailtu ehkä pari kuukautta, ja tarkoitus oli vaan nopsaan lainata autoa pikkuiselle reissulle. Hävetti niin paljon, että aloinkin itkeä puhelimessa, ja mieheni luuli että jotain kamalaa on sattunut, tapahtunut kolari tms, kun jotain autosta sain soperrettua. Sinänsä kätevää, että hän olikin helpottunut kun selvisi, että vain ovi oli naarmuuntunut. 😀 Naapuri kaikessa ystävällisyydessään ja ymmärtäväisyydessään kirjoitti vihaisen kirjeen kaikkien nähtäville ala-aulaan, vaikka korvasin (tai siis vakuutus korvasi) kaikki vahingot ja vaikka kuinka pyytelin anteeksi.

    • Huh, no ehkä mun pitää nyt vaan sitten olla iloinen, etten saanut kenenkään muun ajoneuvoa tärvätyksi. Aika kamala naapuri kyllä. Muistan joskus, kun ihan keskustaliikenteessä juuri kortin saanut tyttö ajoin isäni auton perään ja miten isäni kärsivällisesti opasti tekemään vahinkoilmoitusta ja rahoitteli tyttöä (joka siis oli ”syyllinen”) ja tämän kyydissä ollutta äitiä, että tätähän varten liikennevakuutus on olemassa, se kyllä korvaa vahingot, ja onni onnettomuudessa, ettei kenellekään käynyt huonosti, pelti vaan kolisi. Että ei siinä tosiaan tarvitse ilkeäksi käydä, kun toinen jo ihan madellen pahoittelee. 

      Ehkä mä alan tästä jo vähän tointumaan 🙂

       

  5. Mä olen täräyttänyt tässä lähikaduilla jonkun naapurin puskuriin ja vieläpä todistajien läsnäollessa…  Mitäs siinä sitten muuta kuin nousta keskellä (kapeaa) katua autosta tarkistamaan vahinko… jota onneksi ei tullut, ei merkkiäkään. Mutta kyllä nolotti. En tainnut sen jälkeen ajaa aika moneen kuukauteen. 

    Mutta senkin olen täällä maailmalla oppinut, että suomalaiset on jotenkin hullun tarkkoja autoistaan, mitä täällä ei olla. Pari naarmua tai ruttua, who cares? Korjaamolle suunnataan vasta, kun on vuositarkastuksen aika tai niin iso ongelma, ettei auto enää kulje.

    • Sulla kävi tuuri 🙂 Kiitos vertaistuesta, mä tunnen itseni aina ihan nössöksi kun otan niin hlökahtaisesti  vastoinkäymiset, että välttelen sitten tilanteita. 

      Ja mä kyllä sain myös lokarin niin ryttyyn, että joudutaan kuulemma tilaamaan sekä uusi oven lasikuitu että koko renkaan yläpuolella oleva osa :/ Suomalaiset on varmaan sen takia ihan sekoja autoistaan, kun ne maksaa täällä niin mielosesti. Mäkin aina ennenkuin omistin autoa, ihmettelin ihan samaa. Nyt tajuan, kun tuotakin autoa on edelleen osa maksamatta….

      • Hyvä pointti! En tullut ajatelleeksikaan tuota hintanäkökulmaa, kun en oo itse ikinä Suomessa autoa omistanut.

        Harmillisen iso ruttu tuli sulle. Mutta onneksi oli vain peltiä! (Tai mitä lie lasikuitua.)

  6. Mä odotan vieläkin, että mihin tää tarina eskaloituu? Tai siis.. Miksi olet niin poissa tolaltasi? Onhan teillä kai vakuutus, eikä kukaan kuollut?

    • No siinähän se kulminoituukin, kun mitään korvaamatonta ei tapahtunut ja mä en silti pääse tästä yli, en sitten millään. Katsos kun mä EN vaan ajele päin seiniä… Tai siis ajelen, mut en vaan pääse siitä yli. Pakko tää tuska jossain purkaa 🙂

  7. Tuollaiset on kamalia! Niin pieni, mutta niin iso juttu! Itse naarmutkin viime vuonna miehen auton nokkaa tolppaan ja olin ihan paniikissa, en uskaltanut kertoa miehelle kahteen päivään ja lopulta itkun kanssa onnistuin sopertamaan asiani hänelle, luuli raukka varmaan jotain kamalampaa kun alotin lauseen moneen kertaan ”tein jotain tosi tosi pahaa” ja itkin samalla ihan hysteerisenä 😀 Nyt onneksi voi muistella jo vähän huvittuneena tuota, mutta kyllä pieni kammo jäi ja nykyään kierrän mahdolliset vaaran paikat kaukaa! 

    • Voi eiiiii… mä sentään heti kun sain auton parkkiin soitin jo jostain itsesyytöskaivoksen pohjalta. Ja sitten soitin tietty vielä sata kertaa uusiksi. Ja huom. auto on siis omani, mun nimissä jne. Onneksi olin niin sekaisin, että en edes tajunnut kauhistella kun huristelin vahinkotarkastuksen kapealla autoja täynnä olevalla pihalla ja tungin minimaalisen pieneen ruutuun. 

      Mä näen potentiaalisia vaaranpaikkoja tyhjällä lentokentälläkin, mitenköhän mä enää ikinä selviän auton rattiin, kääk. Mutta pakkohan se on.

  8. Vastavierailulla ja heti osui ja upposi 😉 Itse olin katsellut vuosikausia auton ikkunasta pientä ikivanhaa kirppistä Viitasaaren laitamilla. Tänä syksynä sitten olin liikkeellä ilman miestä, mutta tosin kahden kinastelevan lapsen kanssa. Sinnepä siis poikkeamaan. Hirveä rysä, ei mitään järkevää löytynyt. Sainpa kuitenkin yhdistettyä automme kyljen ja rautaportin kirppiksen pihassa. Vaaksan mittainen naarmu jäi muistoksi tästä kirppisreissusta, joka muutenkin oli lähinnä persiistä. Kesti monta kuukautta, ennen kuin halusin mennä minnekään kirpparille – autolla tai kävellen. Äh.

    • Hehei ja tervetuloa 🙂

      Metalliportin ja auton yhdistelmä = selkeästi tämän päivän (tai minkä tahansa vähän heikomman päivän) trendi!

  9. Sori, alkoi hymyilyttää 😀 Tämä valaisi hienosti, miksi kaikki nauraa mulle. Mullehan noita sattuu jatkuvasti, telon itseäni, tuhoan tavaroita, kolhin auton ovia, ja aina se on maailmanloppu, koska itse sähläämällä kiireessä sen aiheutin…. Oikeastihan mulla ei ole kiire minnekään, kunhan kuvittelen 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *