Palaute, lajeista vaikein

Kyllä huoma, että kandisemma pyörii mielessä (mutta ei tekstinkäsittelyohjelmassa). Olen tätä aihetta miettinyt ja kypsytellyt somenäkökulmasta enkä tullut hullua hurskaammaksi, mutta menen ja kirjoitan tästä nyt kuitenkin.

Lähdetään kaukaa historiasta. Olen ollut mukana seminaarissa, jossa ainoa hyväksyttävä palaute oli sellaista, joka sai palautteen saajan itkemään työnsä surkeutta. Sitten olen osallistunut palautteenantokoulutukseen, joka meni itseltäni niin penkin alle kuin vain voi, ja sellaisen palautteenkin sain. Se vain oli muotoiltu niin hienosti, että kiittelin palautteesta vielä monta kertaa myöhemminkin, kun kurssin vetäjään satuin törmäämään. Luulisi, että näiden, ja monien muiden palautteenantamis ja-saamiskokemusten myötä sitä tajuaisi, että miltä pohjalta ihmiset palautetta antaa ja saa, mutta ei. 

Luen aika paljon käsityöblogeja Lilyn ulkopuolelta. Niissä palaute on melkein poikkeuksetta kannustavaa, positiivista ja rohkaisevaa. Anonyymejä huutelijoita ei juuri ole, ja jos on, niin seuraavat vaientavat nämä kyllä. Käytössä on ns. ryhmän sisäinen kontrolli. Ja se on oikeastaan aika mukavaa. Tosin, mitä laajempi yleisö, sitä enemmän huutelijoitakin riittää.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten en oikein ymmärrä, miksi joku lukisi jotain blogia X vain pahoittaaksen mielensä. Ja sitten kertoa mielipiteensä useassa eri postauksessa. Ja sitten mennä vauvalehden keskustelupalstalle vielä jatkamaan meuhkaamistaan aiheesta. Kas kun itselläni ei ole mitään ongelmaa olla lukematta sellaisia blogeja, jotka eivät kiinnosta, jotka näyttävät siltä, että ne ovat täynnä pelkkää mainosta, jonka kirjoittajalla on sata ja tuhat merkkilaukkua tms. Enkä koe minkäänlaista pakottavaa tarvetta mennä dissaamaan tällaisia blogisteja heidän palstoilleen. On aika ikävää ajatella, että jotkut ihmiset huvittelisivat olemalla anonyymisti ilkeitä. Mutta en kyllä tälle ilmiölle mitään muutakaan selitystä ole vielä keksinyt.

No sitten joskus käy niin, että jossain blogissa, jota seuraa on joku juttu, joka jää mietittymään. Että tarkoittikohan se ihan juuri noin? Ja sitten haluaisi kommentoida. Mutta mitenkäs se tekisi loukkaamatta kirjoittajaa? Saattaa siinä sitten jäädä kommentti jos toinen kirjoittamatta. Koska kirjoitetusta viestistä puuttuvat äänensävyt ja ilmeet sekä katse, jotka auttaisivat viestin perillemenoa. Hymiöt jäävät vain puolitiehen.

Yleensäkin hymiöiden käyttö on ongelmallista. Itse käytän niitä oikeastaan yksinomaan tekstin tai viestin sisällön keventämiseen, en niinkään eri äänensävyjen ilmaisemiseen. Ja voi miten ärsyttäviä ovatkaan ne kommentit, jotka ovat suurin piirtein sisällöltään ”v*ttuilen tässä näin tällä tavalle kevyesti ja ihan vyön alle, mut hei, et voi suuttua tästä koska ;)”. Heikkoja ovat ne yritykset, joissa hymiöllä yritetään jotenkin peittää kitkerää sävyä.

Paitsi että ihmetyttää ne kaikki, jotka jaksavat tulla asiattomuuksia huutelemaan, ärsyttää joskus myös ne läpikotaisin positiivisella asenteella vaikka ydinsodasta selviävien kommentit ironialla maustettuihin teksteihin eli niinsanottuun laatuwhineen, vastaileminen ihmettelemällä, että mikäs siinä maailmassa nyt niin paljon mättää, että kivi kengässä ärsyttää. Mutta toisaalta, tähän on helpompi suhtautua kuin puhtaaseen ilkeilyyn. 

No niin. Ja jos joku on jaksanut lukea tähän asti, miettii hän nyt sydämessään, että mitäs sitä sitten uskaltaa/saa kommentoida tai miten siihen pitäisi reagoida, kun mikään ei ole hyvä. Niinpä. 

Joskushan on ihan tuurista ja päivästä kiinni, mikä saa jonkun hepuloimaan. Joskus taas kommenttiboksi räjähtää ilman, että sillä on mitään tekemistä alkuperäisen blogitekstin kanssa. Summa summarum, kaikkein tylsimpiä kommentteja ovat ne johonkin sellaiseen postaukseen, jonka olisi tarkoitus/mahdollisuus herättää keskustelua, ilmestyvät 90 perättäistä ”joo, ihan samaa mieltä <3”.

Mitäs te muut olette mieltä?

 

 

12 kommenttia artikkeliin “Palaute, lajeista vaikein

  1. Hyvä kirjoitus!

    Itsekin olen sitä mieltä, että jos joku blogi ärsyttää, sitä ei kannata lukea. Tai jos haluaa itseään kiusata ja lukea silti, pitäisi aina pitää se järki kädessä palautteen antamisessa. Valitettavasti tuntuu siltä, että anonyymeillä ilkeilijöillä ei ole sitä järjen hiventäkään, kun he hyökkäävät jonkun bloggaajan kimppuun joko tämän omalla tontilla tai sitten vauvalehtien keskustelupalstoilla.

    Harrastetaankohan sellaista ollenkaan, että varmistettaisiin bloggaajalta kommentissa, että tarkoititko asian näin / et kai tarkoittanut sitä näin? Silloin voisi välttyä monelta harmitukselta, jos juuri tuon mainitsemasi nonverbaalisen viestinnän puuttuminen on vaikkapa aiheuttanut jonkin väärinkäsityksen.

    Itse ilahtuisin runsaammasta kommentoinnista omalla tontillani. Olen kyllä huomannut, että joskus käy niin, että postaukseni otetaan liian kirjaimellisesti, eikä huomata sitä, että olen (epäonnistuneesti) yrittänyt olla hauska esimerkiksi liioittelemalla jotain asiaa. Olen kuitenkin päättänyt, että en aio varsinaisessa postauksessa käyttää hymiöitä selventämään tarkoitusperiäni, koska minulla on niin ristiriitainen suhtautuminen hymiöiden käyttöön muutenkin. Kommenteissa niitä kuitenkin huomaan viljeleväni aika paljon.

    Minulle oli aina tuskaa graduseminaarin palautekeskustelut. Yritin aina keksimällä keksiä etukäteen jotain rakentavaa sanottavaa. Pahinta oli se, kun joutui olemaan se pääpalautteenantaja, joka johti palautekeskustelua (mikäs tälle tehtävälle nyt olikaan se virallinen sana, se katosi täysin mielestäni?).

    • Tuossa on varmaan se syy, miksi välillä roihahtaa, tuossa varmistelemattomuudessa. Luulen, että koska kirjoittaminen on puhumista vaivalloisempaa, moni ei jaksa eikä viitsi nähdä sitä vaivaa, että kysyisi jotain, vaan paukuttaa ihan suoraan oman mielipiteensä kehiin. 

      Mutta mäkin toivon tietenkin vilkasta keskustelua. Aika usein kommentista kuitenkin näkee, onko se laitettu provoilumielessä vai onko kyseessä vain tosi paljon missattu pointti. 

      Ja tuo termi taitaa olla opponentti? Mä ainakin joudun pääsen opponoimaan taas pitkästä aikaa! Tosin tällä kertaa olen saanut jopa aika hyvät ohjeet, ettei tarvii vaan miettiä, millä opponoitavaa sitten semman jälkeen lohduttais. 

      • No opponenttihan se! Olen kai sen verran traumatisoitunut omista opponoinneistani, että mieleni on blokannut koko sanan.

        • Joo. Myös omat kokemukseni Turun yliopistolta ovat sen verran raakoja, että ihmettelen oikein miten olen taas tulossa tähän tilanteeseen. Mutta jotain on kyllä muuttunut sitten vanhojen opiskeluaikojeni, sillä tämä on nykyään suorastaan motivoivaa!

  2. Reaktioni tähän postaukseen käy hyvästä esimerkistä ajoittaiseen kommentoimattomuuteen: olen osin samaa mieltä, osin eri mieltä, mutta molemmat puolet tiivistyvät enemmänkin tunteisiin kuin varsinaisiin ajatuksiin, joten kommentoiminen on harvinaisen hankalaa.

    • ”…yritän muotoilla sanat kuten haluaisin omallekin tontilleni kirjoitettavan” Tuo on melko hyvä ohjenuora varmaan jokaiselle kommentoijalle 🙂

  3. Palaute on tosiaan se lajeista vaikein, olen pyöritellyt tätä niin paljon päässäni  viime aikoina samoista syistä kuin sinäkin -huomenna on minun vuoroni toimia opponenttina IIK!

    Ihmettelen usein myös noita ”Olet huono ihminen ja btw ruma eikä sun koira oo söpö 😉 ” -kommentteja. Ihan kuin sen silmäniskun varjolla voisi laukoa mitä vaan. Toisaalta, oletteko huomanneet että näitä karmeita tyyppejä löytyy myös ihan irl. Sellaisia, jotka laukovat veemäisiä kommentteja ja lyövät suoraan vyön alle hymyssä suin. Mistään ei tule karmivampia psykopaattiviboja omasta mielestäni. 

     

    • Mä en varmaan ikinä pääse yli siitä sun saamasta rotusääri-kommentista. Siis aivan omituisuuden kärjestä. Mutta joo, totta. On kyllä ihmisiä, jotka pystyy lataamaan täyslaidallisen ja sitten vaan olemaan, niinkuin ei mitään. Vähän sillä asenteella, että sanani on laki ja nyt se tuli luetuksi, hyvä homma. Eipä vaan ole kumma kyllä tullut sitten viihdyttyä sellaisessa seurassa kovinkaan paljoa. 

      • Minustakin se rotusäärijuttu oli kyllä ihan outouden huipentuma, mutta aika surullista että se oli nettimaailman lievimmästä päästä. Olin vaan iloinen että se tuli minulle, kun omaa itsetuntoani ei moinen kommentti pahemmin hetkauta (en siis väitä että se erityisen mukavalta tietenkään tuntui, mutta eipä tuollainen onnistu mitenkään pahasti minua loukkaamaan). Ihan eri juttu tuo kommentti olisi taas ollut jollekin nuorelle vähän epävarmemmalle tytölle osoitettuna, tai vaikka itsellenikin esimerkiksi silloin kun olin juuri synnyttänyt. Ja juuri sen kommentin muotoilun takia, kun se oli puettu sellaiseen muka-ystävälliseen-sävyyn. 

        Ja tosiaan, onneksi seuran pystyy valitsemaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *