Takaisin omalle alalle

No niin, palaan omalle alueelleni eli pohtimaan maailman menoa. Ja vähän rähisemään tänne omallekin tontille, koska tänne, mistä inspiroiduin, tämä ei oikein sopinut. Ja koska jokainen meuhkatkoon omalla tontillaan.

On siis ilmeisesti tapahtunut viime aikoina niin, että jossain somen syövereissä on levinnyt tässäkin artikkelissa kuvituksena oleva kuva timmissä tikissä olevasta naisesta fitness-henkilöstä kolmen pienen lapsensa kanssa otsikolla ”what´s your excuse”. 

Ensinnäkin, kaikille valtiaille reilut kiitokset siitä, että vaikka faceystäviini lukeutuu useampikin liikunta-alan ammattilainen ja muutamia muuten vain kuvankauniita yksilöitä, että heistä kukaan ei ole paiskanut tätä kuvaa jakoon seinälleen, ja näinollen minut on taas onnistuttu pitämään loitolla kaikenlaisesta somekohisteluista. Toiseksikin, mikäs siinä. Nätti mimmi ja kivat kersat.

Hetkinen, nätti mimmi ja kivat kersat ja… Siis tekosyy? Kysyn reilusti turkulaisittain että täh?

Tarkoitus on siis ilmeisesti herätellä äiti-ihmisiä pitämään parempaa huolta itsestään ja kunnostaan. Ihan asiallista ja aiheellistakin aivan varmasti. Mutta että tekosyy. Siis että mikä on oma tekosyyni olla olematta kolmilapsinen kuvankaunis fitness-henkilö? No, tuota, otetaanko alkaisiksi vaikka se, että pari lasta puuttuu. 

Viisastelut sikseen. Tässä on nyt ilmeisesti käynyt niin, että moni on polttanut kääminsä tähän kuvaan, tai oikeammin, ei niinkään kuvaan, vaan siihen otsikkoon. Mikäs tekosyy sulla on? Ja tähän kilahti itsellänikin. Kuva on kiva, jokainen jakakoon ja tykätköön mistä ikinä tykkääkin, mutta että tekosyy? Mikä ihmeen tekosyy? 

Englannissa meillä on reason, joka otetaan vakavasti ja sitten on excuse, jolla livahdetaan tilanteesta. Suomessa on on joko (oikea) syy tai tekosyy. Tekosyy ei ole oikea, hyväksyttävä syy vaan jotain, jossa on selittelyn makua ja josta kiinnijäämistä pitää hävetä. Ja että nyt ollaan tilanteessa, jossa jokaisen pien(t)en lapsen äidin tulisi todella miettiä, mikä tekosyy heillä on olla olematta kuvankaunis fitness-äiti? Hmmm. Onko elämä todellinen tekosyy? 

Ja tässä välissä toivoisin, että joku ajanjärjestelyexpertti kävisi lukea postaukseni päivä sanoin ja kuvin ja vaikka kommentoimassa sinne taikka tänne, että missä välissä olisin ehtinyt salille? Tai tällä viikolla yleensä yhtään mihinkään. 

Mitä tässä nyt tahdon sanoa, on että kärryissä viihtymätön lapsi ei ole tekosyy, jolla livetään kärrylenkeistä. Väsymys ei ole tekosyy, jolla livetään käymästä salilla yhdeksän jälkeen illalla, kun muut hommat on vihdoin ja viimein saatu hoidettua ja ukkelikin olisi ehkä kotona. Työ ja opiskelu eivät ole tekosyitä. Pienen lapsen äidillä maitoa suihkuavat tissit eivät ole tekosyy kieltäytyä punnertamasta, se sattuukin silloin ihan s******sti. Kaikki yöt läpensä kukkuva lapsi ei ole tekosyy teeskennellä väsymystä. Se, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia, kun tarvitsisi vähintään puolet lisää, ei ole tekosyy. Nämä ja monet muut seikat ovat elämää, eivät tekosyitä. 

Nämä näistä nopeimmin mieleenjuolahtavista syistä. Sitten on vielä yksi syy. Olen tytön äiti. Pikaisen kotisivujen selauksen perusteellä tämä fitness-henkilö on alkanut treenaamaan, koska on pelännyt perineensä sukunsa ”huonot geenit” suhteessa kropan ulkonäköön ja päättänyt torjua tämän huonojen geenien aiheuttaman kurimuksen, vaikka mitä tulisi, tässä tapauksessa kolme lasta.

Haluaisin, että tyttöni ei ikinä arvostelisi ketään, viimeiseksi äitiään, huonoista geeneistä, vertailisi ulkonäköään muihin ja tuntisi alemmuutta, miettisi kahta kertaa jokaista suupalaansa, yrittäisi jatkuvasti täytää jotkut ulkoapäin määritellyt epärealistiset normit ja kauneusihanteet ja miettimään, riittäkö hän vai voisiko joku sanoa hänellekin, että nuo ovat vain tekosyitä. 

Ja hei poikalasten äidit, kun olin yläasteella, koulussani kuoli yksi poika anoreksiaan. Ei tämä terveen minä- ja kehonkuvan saavuttaminen koske vain tyttöjä. 

Että muuten hyvä, mutta pieleen meni. Ajatus on kaunis mutta sanat väärät. No ei se mitään, meille kaikille sattuu vahinkoja. Jos vältettäisiin turhaa muiden arvostelua, niin sattuisi vähän vähemmän näitä lipsahduksiakin. 

Tätä tässä paatosti kohta kaksivuotiaan tylleröisen äiti, joka muinoin oli hurja jumppakuutio ja ryhmäliikunnanohjaaja ja joka nyt on joutunut pakon edessä taipumaan siihen, että ei nyt niin kauan kuin opiskelee ja tekee töitä, pääse LesMills-tunneille, vaikka haluaisi ja kovasti haluaisikin.

 

33 kommenttia artikkeliin “Takaisin omalle alalle

  1. TYKKÄÄN, TYKKÄÄN, TYKKÄÄN!!! Itseasiasiassa mie alan olla kurkkuani myöten täynnä noita itsensä esittelijöitä. Kuvissa yleensä esitellään omia lihaksia tai sitten muka jotakin vaatetta/asustetta, tyyliin: tässä on laukku… Mutta hei, katsokaa miten söpöltä minä näytän tää laukku kädessä, tai olalla, tai sivulla… Uuh, no meni vähän sivuun aiheesta, mut avauduinpa kuitenki 🙂

  2. Hyvin kirjoitettu! Kyse ei pitäisi olla niinkään siitä, että mietittäisiin, onko jonkun toisen syyt nyt muka tarpeeksi hyviä, vai onko ne tekosyitä, vaan siitä, että ymmärrettäisiin, että jokainen priorisoi ihan itse, että mitkä asiat siihen omaan elämään just siinä käsillä olevassa elämäntilanteessa mahtuu. Vitsi mikä lausehirviö tuli, toivottavasti mun pointti aukeaa edes jollekin 😀 

  3. Oma äitini on aina vihannut vartaloaan. Muistan jo ihan pienenä ajatelleeni, että äitini on maailman kaunein, mutta kun sanoin sen hänelle, sain vastaani torjunta- ja vähättelyryöpyn. Tämä tilanne on jatkunut tähän päivään ja edelleenkin lähes jokainen kerta kun tapaamme, äitini ottaa jollain tavalla puheeksi joko oman tai epäsuorasti minun painoni. Tiedän, että hänen mielestään minun pitäisi laihduttaa vaikkei hän sitä suoraan sano, mutta jakaa auliisti erilaisia painonhallintavinkkejä, antaa ”lahjaksi” laihdutuskirjoja yms. Tällainen toiminta äidiltä tyttärelle on tuhoisaa, eikä mitään muuta. En vieläkään voi ymmärtää miksei äitini hyväksy itseään, vaikka minun silmissäni hän on aina ollut ja on edelleen kaunis. Hän on sitä paitsi todella menestynyt ja pidetty ihminen, mutta paino pitää häntä ikäänkuin vankinaan.

    Olen tehnyt vuosien henkisen työn, etten anna äitini käyttäytymisen enää vaikuttaa itseeni. Onneksi olen siinä onnistunutkin. Tämä kierre loppuu tähän, en aio antaa pojalleni vastaavaa esimerkkiä kuin äitini antoi aikanaan minulle. Olkoon minun ”tekosyyni” vaikka sitten se.

    • ;( Tuo on niin surkua. Lapsen ei pitäisi joutua kärsimään vanhempiensa kummallisista identiteettikriiseistä. Ja jokaisen ihmisen pitäisi saada tuntea itsensä riittäväksi, kauniiksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin on. 

  4. Hear, hear!

    Ai että, miten mua raivostuttaa se, että kun on raskauden, synnytyksen ja imetyksen ja kaikkien mahdollisten hormonien ”riepottelema” ja univelkainen pienen lapsen äiti niin mediassa pyörii kuvia äideistä, jotka heti synnäriltä kotiuduttuaan puikahtavat nollakoon mekkoon ja jaksavat edustaa punaisella matolla. Ja sitten vähän ihmetellään, että kui sää et oo noin timmi?

    No joo. Meidän taapero on nyt sentään jo kesästä lähtien nukkunut hyvin, eikä enää vierasta ja koska en enää imetä niin kaikenlainen liikunta olisi helpommin toteutettavissa. Ja olen mä sitä kyllä nyt jonkin verran ehtinyt harrastamaankin. Vauvavuoden aikana se oikeasti oli sula mahdottomuus, sillä vaunut edustivat vauvalle pahuutta, jota piti kartella vaikka sitten naama punaisena kirkuen ja äiti ei olisi saanut poistua näköpiiristä mihinkään. Ja kun otin lapsen mukaan jumppasaliin ”äiti-lapsi-jumppaan”, se oli sitä, että muut hyppivät haaraperushyppyjä ja mä yritin saada juuri konttaamaan oppinutta lasta pysymään edes hetken aloillaan. 

    Mua ärsyttää muutenkin tämä ulkonäkökeskeisyys ja laihuuden ihannointi. Luen just Pekka Hiltusen Iso-romaania ja katsoin eilen uusintana Blogistanian jakson MoreToLove-blogin Pepistä ja Mimmistä ja on se vaan ihmeellistä, että ihminen ei saa olla ylipainoinen tai jos on niin vähintäänkin sen pitäisi sitä koko ajan pyydellä anteeksi. 

    Oho, meni vähän asian vierestä. Sekin ärsyttää, että luulin, että tänään on tiistai mutta onkin maanantai (vissiin?).

     

     

    • Kirjotat varmaan jonkun arvion/analyysin sitten omalle tontillesi siitä Iso:sta? Kun mä en myöskään lue, kun en käy salillakaan… Paitsi mitä nyt vähän yritän jotain laadullisen tutkimuksen perusteita. 

      Itseäni harmittaa juurikin nämä kapeat ja suurelta osin myös epärealistiset kauneus/ulkonäköihanteet, joihin ei mitenkään koko maailman ihmiset voi mahtua, vaikka miten olisivat fitness. Noista manitsemistasi, sekä kirjasta että Blogostaniasta, sai varmaan taas vähän laajennettua perspektiiviä. 

      Meillä on ollut netti katki koko päivä, nyt vasta saan sanottua, että Randomize arpoi sut pussukoiden voittajaksi 🙂

      • Iik, mä voitin, mä voitin! Ihanaa! 🙂

        Kirjoitan Isosta jossain vaiheessa, tosin aina tällaisten tärkeiden teemojen kohdalla mä rupean miettimään, että ei mulla kuitenkaan ole mitään fiksua sanottavaa. Mutta kirjoitan sitten jotain vähemmän fiksua 🙂

        • Pistätkö mulle sun osoitteen tuonne nukkekodin meililaatikkoon, niin saan pistää kuoren postiin 🙂

          Ja kirjota kirjota, mä oon melko vakuuttunut, että kyllä sulla jotain sanottavaa aina on!

  5. Nimenomaan, elämä on elämää ja siihen mahtuu hurjat määrät valintoja, arvoja, elämäntilanteita, tunnelmia… Minäkään en ymmärrä, miksi kannustavaksi tarkoitetussa kuvassa on pitänyt lähteä toisten arvostelemisen linjalle. Koska jos kysytään ”What’s your excuse?” puhutaan toisten elämästä, josta ei voida tietää kokemuksellisesti mitään – miksei mieluummin olisi keksinyt jotain kannustavaa slogania omasta elämästään! Olen itse ammatiltani tanssija, mutten missään nimessä edes tavoittele tuollaista fitness-kehoa, tässä elämäntilanteessa tai muussakaan. Tuntuu nurinkuriselta ja luonnottomalta ajatukselta, ettei ikä tai eletty elämä ei saisi millään tavalla näkyä ihmisestä, pitäisi muka pyrkiä olemaan joku iätön ja ajaton kuvajainen elävän, muistoja säilövän kehollisen ihmisen sijaan. Toki timmiyteen saa pyrkiä jokainen joka sitä toivoo, muttei se mikään yleismaailmallinen ainoa oikea tie ole. Elämässä on niiiiin paljon kaikkea muutakin.

    • No niinpä, sinäpä sen sanoit! Kun se kuva oli mustakin jotenkin vähän humoristisen naivi, vähän sellainen hehheh. Ja sitten: papam! Mikäs tekosyy sulla on? Niinkuin sanottu, ainekset oli hyvään ja hyväntahoiseen, mutta metsään meni. Tuli just tollanen olo, miksei voi sanoa mitään hyvää, miksi kyseenalaistaa muita?

  6. Mä otin ton kuvan osittain vitsinä. Kuten kirjoitin tuonne linkkaamasi postauksen kommentteihin, mulle henk.koht. lapsen aiheuttama vapaa-ajan vähyys ei ole syy miksi liikunta on jäänyt niin vähälle. Se on jäänyt vähälle sen takia kun ei huvita nähdä niin paljon vaivaa, enkä jaksa organisoida. Tai joskus (lue:usein) en vain jaksa. Se tapa, jolla saisin järjestettyä itselleni liikuntahetken useasti viikossa, ei kiinnosta.

    Osalla ihmisistä (äidit mukaanlukien) on alhainen motivaatio liikkumiseen. Silloin on helppo luetella juurikin niitä tekosyitä miksei ehdi tai voi liikkua. Esim. lapset tai epäsäännöllinen työ tai alkava flunssa tai ”ei mun tarvi mennä salille ku viime viikollaki haravoin 10 min”. Mielestäni tämän kuvan tarkoitus oli herätellä ajattelemaan niitä oikeita syitä, miksei harrasta liikuntaa.

    Vauva-aikana kieltämättä vaatii aikamoista akrobatiaa saada päiväaikatauluihin kunnollisia liikuntahetkiä. Ja sen ajan saakin rauhassa pyhittää vain vauvaa varten. Mutta elämä on valintoja. Minä ainakin valitsen usein sen tien jossa aita on matalin, tai kuljen jopa portista välittämättä koko aidasta, mutta en silti syytä salikortin homehtumisesta äitiyttäni, vaan laiskuuttani.

    Ja tuosta fitnessmallin kropasta: Synnytyksen jälkeiseen kropanmalliin vaikuttaa tietysti paljolti se, miltä näytti ennen raskautta. Jos ei näyttänyt tuolta silloin, kun kävi jumpassa kahdesti viikossa, ei todellakaan tarvitse näyttää siltä myöskään silloin kun on äiti joka käy jumpassa kerran tai kahdesti viikossa. Tyytyväisyys omaan kroppaansa on miljoona kertaa tärkeämpää kuin se kuinka hyvin absit erottuu.

    • Mulla on ihan sama juttu. Salikortti on, ja mahdollisuuskin pari-kolme kertaa viikossa käydä, mutta ku ei huvita, niin ei huvita!! Ihan oma syy. Enkä pidä tuotakaan tekosyynä. Jos haluaa tehdä sillä ajalla jotakin muuta (itselle mukavampaa), niin se on minun oikea syy olla menemättä sinne saamarin salille ahdistumaan 😀

      • Jep!

        Mulla ei valitettavasti oo tuota taitoa saada ajatuksiani järkevästi ulos kirjoittamalla, mutta siis tarkennan vielä kerran, että se mitä mikä mua tässä aiheessa ärsyttää, on se, ettei puhuta niistä syistä ja tekosyistä rehellisesti ja oikeilla sanoilla. Pikkujuttu, mutta mulle on eroa siinä onko syynä lapsi vai väsymys. Tää asia on mun sydäntä lähellä kun mulla on muutama kaveri ”jotka hirveen mielellään haluis liikkua kauheesti, mut ne ei millään voi, kun niillä on se lapsi.”

        • Mä kans oon ihmetellyt, että miks aina on ”tekosyy” eikä ihan vaan syy. Jos sanoo että väsyttää, ei huvita tai ei kiinnosta, niin ne on olevinaan tekosyitä. Mun mielestä ”ei huvita” on just se syy 😀 tekosyyssä on jotenkin se kaiku, että oikeesti kaikki kyllä haluais käydä salilla ja olla timmejä, mut ne keksii puolusteluja. Okei kyl mäki haluisin olla timmi, mut mulle laiskuus on syy eikä tekosyy. Tekosyyks menee kyllä ehkä sellanen teennäinen puolustelu, ”kyllä mä tietysti menisin mut kun oli viikko sit vähän nuhaa, niin parempi vaan istua ja katella telkkaria vielä tää viikko”. Vaikee sanoo että ei huvita/viitti/jaksa/halua, vaan pitää verhota se johonkin muuhun. Harmi just se ajatus, että kyllähän kaikki haluaa tai ainakin pitää haluta harrastaa aktiivisesti liikuntaa. Ja/tai näyttää siltä.

          • LauraEm. Asian ytimessä! Miksi puhua tekosyistä, kun voi puhua ihan vaan syistä? Teennäinen puolustelu on teennäistä puolustelua, mutta huonokin syy on syy, ei tekosyy. 

            Ja tosiaan, tottahan me kaikki haluttais olla hottiksia fitness-henkilöitä. Niinkuin me kaikki haluttais osata puhua kymmentä vierasta kieltä, laskea taivaankaaren kappaleiden välimatkoja ja maalata kuin El Greco. Että mitäs tekosyitä siihen on, ettei näitä kaikkia toteuta?

          • Mä käyn kolmesti viikossa kansanopiston akvarellikurssilla ja lisäks otan yksityistunteja jotta saisin pystyyn oman gallerianäyttelyn! Ai sä et, ai et halua, pyh tekosyitä. Jos minä pystyn, sinäkin pystyt! Alas sieltä juoksumatolta, se on pelkkä tekosyy ettet muka ehdi maalaustunnille.

        • Aaaaa, tajuan! Mulla ei ole tuollaisia tuttuja, jotka lasta syyttäisivät, mutta tiedän useammankin, jotka puhuu työstään vähän samaan malliin. Siis että elämässä tapahtuu/ei tapahdu jotain juttuja, koska on niin raskas työ. Mutta siinäkään mä en lähtis syyttelemään, vaikka mieli tekis välillä karjaista nyt j*******a, vaan koitan jotenkin löytää myötätuntoa, koska ei ihmisen ole helppo tunnustaa kaikkia asioita itselleenkään. Ylipainokin saattaa olla niin arka asia, että ellei ihminen itse ota puheeksi, että ei tunne olevansa kotona kehossaan, en ihan ensimmäiseksi lähtisi salia ehdottelemaan.

      • mulla tässä heräsi ajatus että miksi ihmeessä sulla sitten on salikortti jos et tykkää käydä salilla? 😀 Siis itelleni ainakin on tärkeää että maksan vain siitä mistä pidän, ja mitä voin tehdä. Nyt olin tässä reilun kuukauden nuha-yskä-kierteessä ja oikein vitutti kun en voinut mennä salille, kun ei henkikään meinannut kulkea, tai paria askelta ottaa ilman järkyttävää yskänkohtausta. Ja tästä kuukaudesta jouduin maksamaan kun en tonttu ollut tajunnut käydä lääkäriltä hakemassa todistusta sairastelusta..

        • Siks kun minä kuitenkin raahaudun sinne väkisin 😀 Ja se on niin edullinen, että muutamalla käyntikerralla kuukaudessa tulee halvemmaksi kuin esim. 10 kerran kortti. Kuntosali siksi, että sinne menoa ei ole sidottu kellonaikoihin eikä viikonpäiviin.

        • Mulla oli salikortti vähän aikaa sitten vielä ostettuna sen takia, että haaveilin, että kun se on, niin sitä aikaakin sinne sitten jostain ilmaantuisi. No ei ilmaantunut. En vaan ollut realisti, mutta mä oon sitä mieltä, että aina saa haaveillakin. 

          • Mullakin se salilla käynti on rajoittunut viimeviikolla yhteen kertaan, enkä tiedä tuleeko tälläkään viikolla kovin montaa kertaa käytyä… Mutta hei, mie ootan tässä sitä inspistä ja jumppakärpäsen puremaa, haahaa. Siinä odotellessa voin nautiskella vaikka omppupiirakkaa 😀

            Ja oishan se kamalaa jos ihan yhtäkkiä iskis se inspiraatio ja sitten ei oiskaan sitä salikorttia… Suoranainen katastrofi. Ja ennenkuin sen kortin ehtis sitten hankkia, saattais olla se inspis jo menny ohi. 

            Voi kiesus, mie taidan lähteä tästä horisemasta saunaan.

  7. Aamen! Siksi(kin) tykkään sun blogista, kun sulla on taito pukea omat ajatukseni sanoiksi niin tyylikkäästi. 😉

    • 😀 kiitos ♥

      Sun pitää vähän jakaa niitä sun ajatuksias mun kanssa, niin saisin lisää postausaiheita 😛 Musta kun tuntuu, etten nykyään enää ehdi edes ajattelemaan.

  8. Niin, mikä on tekosyy ja mikä oikea syy sitten… Kuka sen määritää?? Ihminen itse vai kuulija? Hmm… minulle tekosyy on sellainen, jos yritän itselleni selitellä jonkin asian välttelemistä, esim. vaikka se kuntosali. Oikea syy on, että minua ei yksinkertaisesti haluta just nyt mennä sinne salille. Tekosyy on taas se, kun yritän itselleni selitellä laiskuuttani esim. raskaalla päivällä, huonolla voinnilla tai väsymyksellä, vaikka en oikeasti ole niin väsynyt, kipeä tms. ettenkö voisi salille mennä.  

    No joo, olipa taas sekava sepostus, mutta tulipahan oksennettua kuitenkin ;o)

    • Täällä mä olen, virtuaalinen posliinijumala. Anna tulla vaan 🙂

      Näissä ulkonäkö- ja hyvivointiasioissa jokainen itse on mun mielestä vähän niinkuin oman olonsa asiantuntija, ja sen takia tuollaiset ”mikäs tekosyy sulla on olematta megahottis fitnessäiti”- jutut ottaa päähän. Erikseen on sitten tietenkin mielenterveyden häiriöt tms, mutta muuten pääsääntöisesti kyllä aikuinen ihminen itse tietää, milloin huvittaa, ja milloin pitää, vaikkei huvittaisikaan 🙂

  9. Sellainen kommentti vaan, että mä olen alkanut pitää raskauskiloistani, joita on vielä muutama jäljellä. Huomaan, etten haluaisikaan niiden häviävän vaikka enempi liikuntaa kyllä kaipaisin. On kiva olla vähän pyöreä (tai ”äidillinen” kuten eräs tuttu asian ilmaisi)! Tietty voi olla, että mielipide muuttuu jossain vaiheessa, mutta se ei ole ainakaan ton mainitun kuvan ansiota.

    • Niinpä 🙂 Ja mähän olen ollut ulonäkööni kaikein tyytyväisin ikinä, kun olen ollut raskaana. Mun mielestä se puki mua.

      Mä en ylipäänsä tajua, miten (jonkun toisen) ulkonäkö voi olla niin tärkeä asia, että siitä on aiheellista lähteä kyselemään noita tekosyitä. Kuten sanoit, se motivaatio tulee luultavasti ihan jostain muualta. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *