Lisää uusia aluevaltauksia: Päivä sanoin ja kuvin

Uudet aluevaltaukset blogipostauksien alalla jatkuvat. Koska olen monisanainen noin niinkuin ihmisenä, tämä ei ole päivä ainoastaan kuvin, vaan myös sanoin.

Hyvää huomenta! Mikron kello näyttää varttia vaille seitsemän, ja herätyskello on soinut 25 minuuttia aikaisemmin. Viiden minuutin kuluttua tylleröinen marssii unisena mutta hyväntuulisena keittiön kautta olohuoneen sohvalle tuijottamaan lastenohjelmia. 

Koska on syyslomaviikko, en lähdekään aamulla töihin vaan luennolle. Luennot on niitä joista muuten pitää tinkiä, harjoituksissa on pakko käydä. 

Mikron kello. Tästä katsotaan aamulla paljonko on aikaa lehden lukuun

Kymmentä vaille kahdeksan kaarran kotipihasta fillarilla kohti Siltavuorenpengertä. Pysähdyn poikkeuksellisesti matkalla nappaamaan kuvan matkan varrelta. Aamulla on harvinaisen vähän työmatkapyöräilijöitä, onhan syyslomaviikko, mutta silti yksi musta kostaja yllättä minut kaahaamalla täysillä. Anteeksi, te kaikki sutjakkaat työmatkapyöräilijät, tunnustan olevani etana. 

Aamuisin on jo melko hämärää kun lähtee aikaisin liikkeelle. Pian on ihan sysipimeää, tulee kylmä eikä voi enää pyöräillä. Sitten matka-aikani yo:lle pitenee yli puolella.

Taustalla siintää Helsingin rautatieasema.

Siltavuorenpenkereellä remontoidaan taloa, eikä koskaan tiedä, mihin fillarinsa saa parkkiin. Nyt rakennustelineitä oli harvennettu sen verran, että fillarin sai ilman suurempia ponnistuksia PS10:n eteen

Aamu valkenee.

Tämä löytyi remontoitavan talon kulmalta, pakkohan se oli ikuistaa

Ihan tehokas.

Tulen luennolta kotiin lounaalle ja samalla kun syön, yritän epätoivoisesti kirjottaa luentopäiväkirjaa, jota olisi pitänyt aloittaa kirjoittamaan joo ööööö ainakin aika monta aikaa sitten. Kandi pyörii päässä enemmän kuin laki sallii ja koitan samalla pikalukea aiheeseen liittyvää väikkäriä. Kahvia kuluu ja aikaa myös. Kalmanrajat kolkuttelevat vasta parin viikon päässä ja uskon, että tästä(kin) tulee taas näitä viimeisen illan ponnistuksia.

Yritys hyvä kymmenen. Mutta niinkuin näette, on läppärin kansi kiinni.

Kolmen jälkeen pitää alkaa valmistautua töihin lähtöön. Vapaan sivistystyön opettajilla ei ole mitään lokeroita tai hyllyjä työpaikalla, jossa materiaaleja säilyttää, koska opetuspaikat vaihtelevat. Sen takia matkassa on mukana aina kirjoja, cd:tä ja opeoppaita. Suunnittelen tunteja ja pakkaan kassia. 

Kassi täynnä työvälineistöä.

Kurvaan fillarilla asemalle ja hyppään junaan. Tällä kertaa tällaiseen. Ehdin töihin n. puolta tuntia ennen varsinaisen opetuksen alkua. Siinä ajassa ehtii ottaa kopiot ja avata tietokoneen.

Päivä on kirkastunut sillä välin kun minä olen nököttänyt sisällä.

Töissä on mukavaa. Opiskelijoita on paljon ja kaikki ovat innokkaita, hyviä ja aktiivisia. Yritän aina pitää rytmin sellaisena, ettei kukaan ehtisi katsoa kelloa pitkän illan aikana.

Työvälineistöä

Näitäkin käytetään vielä.

Kun pääsen lähtemään kohti kotia ja asemalle, kello käy jo yhdeksää. En jaksa juosta, vaan odotan kiltisti Z-junaa. 

Ulkona on jo pimeää.

N-juna pyyhältää pimeydessä. Onneksi asemalla ei tarvitse seisoskella yksinään.

Kotimatkalla käyn vielä lähikaupassa ostamassa unohtuneen Oivariinirasian. Periaatteessa haluaisin olla sitä mieltä, että ihmiset ehtisivät tehdä ostoksensa joskus muulloin kuin kymmenen aikaan illalla tai sunnuntaisin, mutta pakko sanoa, että kyllä nämä laajat aukioloajat meidän arkea helpottavat. 

Lähikauppamme myyjä opiskelee samassa paikassa kuin minä opetan ja sattuu nyt olemaan kassalla. Vaihdamme muutaman samalla kun näpyttelen tunnuslukua kortinlukulaitteeseen, jolloin takanani seisova höpsähtänyt ukkeli saa jonkinlaisen kohtauksen ja alkaa selittää, kuinka tähän nyt tarvittaisiin toinen kassa nopeasti tarkistamaan hänen lottokuponkejaan, kun täällä vaihdetaan kuulumisia ja hänekin arpalapun tarkistamiseen menee sitten kovasti aikaa ja jonoa on paljon. Huikkaan kiitosheit, kliksauta kypärän lukon kiinni ja kaarran takaisin kotipihaan.

Kun vihdoin ja viimein alan keittää teetä, mikron kello näyttää tältä:

Se on niin paljon kuin teeaika.

On vaikeaa kuvailla minkälainen on tyypillinen päiväni, kun sellaista ei oikein ole. Niinä päivinä, jolloin lähden aikaisin ja tulen myöhään, hoitaa mies tarhaanviemiset ja hakemiset ja minä tuskin näen tylleröistä hereillä koko päivänä. Näin ei kuitenkaan ole joka päivä, vaan vietän edelleen yhden päivän viikossa, no kai sen näinkin voi muotoilla: kotiäitinä. 

Arjen hallinnassa käytetään googlekalenteria ja exceliä. Muuten meillä ei olisi harmainta hajuakaan, kenen piti olla mihin aikaan ja missä. Toimitan tylleröisen hoitoaikakalenterin myös päiväkotiin, jotta sielläkin tiedettäisiin, missä mennään. Joskus aikatauluihin tai vapaapäiviin tulee muutoksia, mutta päiväkoti on suhtautunut niihin ymmärtäväisesti.

Pidän työstäni ja opiskelen alaa, joka on ollut lapsuuteni haave. Arki ja iltatyöt tuntuvat muuttuvan koko ajan raskaammiksi, mitä vanhemmaksi tulen. Olen jo luopunut siitä ajatuksesta, että tässä elämässä itsestäni tulisi jossain vaiheessa jotakin ”valmista” joka voisi elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Kollegan kanssa naureskeltiinkin, että tärkeintä on liike, ei suunta.  

10 kommenttia artikkeliin “Lisää uusia aluevaltauksia: Päivä sanoin ja kuvin

  1. Huh! Oot sä kyllä melkoisessa liikkeessä! Mä en taida enää kehdata puhua kiireestä omalla kohdallani. 🙂 Mut se on aina ihana kuulla, kun ihminen sanoo tykkäävänsä siitä, mitä tekee. 

    Ja päivän naurut koirankakkaviestille. 😀

    • Kiireen tuntu on jotenkin suhteellista. Niinä päivinä, jolloin menen aamulla töihin, sieltä heti yo:lle ja jatkan siitä suoraan töihin, tuntuu että menee ihan siinä missä mikä tahansa. Ei ehdi voivotella kiirettä 🙂 Mutta kun vihdoin pääsee illalla kotiin, on kyllä kaikkensa anatanut olo.

      Ei pistetä ketään arvojärjestykseen kiireen suhteen 🙂 Kaikilla on omansa.

  2. Voi miten tehokas päivä! Itselleni tuli aivan kaipuu luentosaleihin. Yritän tässä taaperon nukkuessa kirjoittaa erityispedan esseetä, mutta jotenkin kummasti eksyin taas tänne Lilyyn 🙂

    • Aaaargh, erkkapeda. Mulla on siitä perusopinnot tutkinnossa. Sitten tutustuin erkan työhän vähän liian käytännönläheisesti, ja pääsin, etten ikinä tee aineopintoja =) Mutta ne opinnot itsessään oli musta tosi mielenkiintoiset, ja niitä oppeja olen kyllä tarvinnut ihan tavallisenkin open hommissa. Tsemppiä, kyllä se essee siitä kasaantuu! 

      • Mäkin olen kokenut nämä opinnot tosi mielenkiintoisiksi ja ajatellut, että niistä olisi hyötyä nimenomaan aineenopettajuudessakin, jos JA KUN joskus omalle alalleni kunnolla työllistyn 🙂 olin kyllä aika järkyttynyt, kun ekan 4 op:n peruskurssin vaatimuksiin kuuluu (avoimessa yo:ssa) 1 orientoiva tehtävä, 4 ”kunnon” esseetä, väittämien pohdiskelua + vielä joku esseetyyppinen itsearviointi. Kun suoritin yliopistolla pedagogisten opintojen yhteydessä kasvatustieteen vastaavan johdantokurssin, kuului siihen vapaaehtoiset luennot + tentti.

        Mutta toisaalta, en valita, koska opiskelu on niin kivaa, että jos voittaisin lotossa niin todennäköisesti vain opiskelisin loppuelämäni 🙂

        Mä voisin jopa kuvitellakin olevani erityisopettaja, tosin ne erityisoppilaat, joita olen opettanut, ovatkin olleet ihania alakoululaisia, joilla on ollut esim. lievä dysfasia.

        • Mites jos tehtäis niin, et jos jompikumpi voittaa lotossa, niin jaettais potti tasan ja roikuttais MOLEMMAT ikuisesti yo:lla 😛 Sopis nimittäin myös mulle toi skenaario….

          Nehän onkin ihania ne, joilla on jotain ”oikeaa” vikaa. Valitettavasti ne vaan usein ainakin täällä pk-seudulla integroidaan ja ope ottaa ne huomioon, miten parhaiten taitaa, ja ne, joilla on koko (koti)elämä levällään, istuvat (= riehuvat, parkuvat, mököttävät, uhkaavat itsemurhalla jne jne jne) sitten ne tunnit erkalla, joissa ope on kieltäytynyt k.o. oppilaita katselemaan. Tämä siis yläkoulussa. Alakoulussa hommat on muutenkin niin eri tavalla, opetus on samanaikaisopetusta tms. Riippuu ihan hirveästi koulusta. Mutta niinkuin mainitsit, tässä varmaan ekä prioriteetti olis nyt saada jokinlainen pysyvämmän luonteinen oman alan työsuhde kuin tämä 14 viikkoa kerrallaan… Että ei tässä ihan hirveän valikoivaksi valitettavasti voi koulun suhteen heittäytyä.

  3. Huh, mulla tuli vähän tuskanhiki. Lähinnä tuossa alussa. Opiskelua, tenttejä, esitelmiä, tutkielmia,  esseitä, lopputöitä ym. Ei oo ikävä yhtään!! En varmaan oikein ole sellaista ikuinen opiskelija-ainesta. Ois kyllä kiva olla… ehkä 😀

    • Noh, tämä ei kyllä ole kovin rahakasta hommaa, tämä ikuisen opiskelijan ura… joten siksikin luulen, että tämä toinen korkeakoulututkinto jää vaan kandiin, jos siihenkään. Tosin haaveissani kirjoitan jo väikkäriä 😛 Mä oon kyllä niitä, jotka jos vain vois valita, niin istuis ikuisesti yo:lla. Ja opiskelisin vaikka mitä!

  4. Jee tosi kivaa kurkata toisen opiskelijamutsin päivään! 🙂 Minä kyllä langetan yllesi supernaisen viitan kun sulla on tuossa yhtälössä vielä työtkin, huh! 

    • Kiitos kiitos, kietaisenpa sen viitan huomenaamuna harteilleni, kun lähden ajamaan töihin puoli kahdeksan aikaan =) Onneksi nyt on väliviikko, niin saa sentään vähän noita rästihommia kuosiin ja toivottavasti pääsee aloittamaan sitä kandia tai siis sen kirjottamista, huh! Miten muuten oma kandisi jaksaa? Hyvin ja lukuisin sivuin, toivottavasti 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *