No kun halvalla sain

Kävin viime keväänä Stockalla Hulluilla Päivillä ja menin siitä sitten lounaalle parin opiskelijakaverini kanssa. Esittelin innoissani mitä olin itselleni löytänyt, aluspaitaa ja raidallista trikoopaitaa. Toinen kavereistani vilkaisi vielä aika täyttä muovikassiani ja kysäisi, saiko tylleröinenkin jotain. Vastasin siihen sitten sen enempiä ajattelematta, että joo, tottakai, tylleröinen saa AINA jotain. Molemmat purskahtivat nauruun ja totesivat, että joo, näin taitaa olla. Ihan asiallisesti huomautettu 🙂

Sisäinen hamsterini pääsi tänään taas valloilleen. Mutta kun halvalla sain.

Kotimaista suunnittelua: Kindereiltä takki, farkkuleggarit ja paita.

 

Yhteensä 40€

Vähän niinkuin ihan oikea bloggari

Me ollaan tänään tylleröisen kanssa vietetty vähän niinkuin ihan oikeaa blogipäivää.

Meillä on mm. ollut keittiön pöydällä leikkokukkia ja niistä on napattu asiaankuuluva kuva:

Onnittelin itseäni eilen elossa selvitystä työ/opiskelu/sairastusviikosta. Viis siitä, että keittiön pöytä on muuten kuin hävityksen kauhistus.

Käytiin hakemassa äidille koulutarvikkeita ja samalla juttelemassa mahdollisista (yhteis)työkuvioista.

Tämä on maksamaton mainos, mutta hei kaikki käsillätekijät Helsingin seutuvilla! Nyt äkkiä hakemaan Vector Factorysta ihania puuvillakankaita ja trikoita, kun vielä ovat 10/metri. Toistan itseäni, mutta sanon sen kangasfriikkinä kuitenkin: Liian ihania!

Näiden kuvioiden jälkeen kävimme tutustumassa Forumin yläkerran uuteen kärrykansan paratiisiin lastenvaate- ja ravintolakeskittymään, ja shoppasimme muutamat leggarit tylleröisen venähtäneisiin koipeliineihin.

Harmaat, curryn- ja petroolinväriset leggarit. Kolmet hintaan 14,95€. Lapseni on liian pieni 92-kokoon muuten paitsi koipien pituuden osalta, ja nämä Name It:n pökät on niitä harvoja, jotka ylhäällä pysyvät. Ne jotka ovat vanhemmat nähneet livenä tietävät, että tämä on luultavasti ainoa kerta lapsemme elämässä, kun hänen jalkojaan voidaan sanoa pitkiksi.

Meillä on ollut blogituttuja vieraina ja suklaamuffareita tarjolla. Tässä kohtaa tosin alkaa mennä blogipäivän vietto pieleen, koska en tajunnut ottaa kuvia blogikavereista. Meillä oli vissiin liian kiire juomaan kahvia. Kiitos vielä Iksu, ja onneksi ette pelästyneet sekasortoa heti ovelta!

Hätätilasuklaamuffinsit. Olisin halunnut jälleen sitruunaa, mutta kun kotoa ei löytynyt kuin taloussuklaata, niin piti tehdä näin.

Nyt taidan alkaa huipentaa blogipäivää suomentamalla Lacy Baktus-huivin neulontaohjetta. Josko sen saisi sitten vaikka ihan puikolle asti…

Heipähei, hyvää iltaa

Eipä ole kivoja kuvia tämän päivän postauksen piristyksenä ei. 

Kävin lauantaina Habitaressa. Melko monta asiaa saa muuttua, että menen ensi vuonna. En muista milloin viimeksi olisin käynyt noin onnettomassa messutapahtumassa, missä lähes kaikki mitä näytillä oli, oli jo nähty aikaisemmin, missä osastot oli ripoteltu hujan hajan pitkin messuhalleja ja missä yleisvalaistus oli pimeänä muuallakin kuin valaisinosastolla. Jestas, teki melkein mieli kaivaa pölynimuri ja muut siivousvehkeet esiin ja alkaa järjestellä sekasin paiskottuja messu-ööööö-osastoja (?!) jonkinlaisen puhdin luomiseksi. Ja koska kuudet aikaisemmat Habitaret ovat mielestäni olleet huomattavasti siedettävämpiä ja ihan elämyksellisiäkin tapahtumia, en voi todeta muuta kuin että toivottavasti tämä oli pohja ja tästä pääsee enää vain ylöspäin. 

Lapsella on ilmeisesti enterorokko. Siitä riemuittiin muutama yö noin kahdenkymmenen minuutin unipätkillä. Maanantaina luulin, että silmäni irtoavat päästä ja aivoni tilttaavat lopullisesti. Täyttä varmuutta rokosta ei ole, koska rakot oli havaittu päiväkodissa, mutta nekin olivat laskeutuneet, kun menin tylleröistä hakemaan. Kaverin lapselta oli samaisen taudin seurauksena irronnut kynnet sormista ja nahka kantapäistä. Olen jännän äärellä. Todella.

En tajunnut lainkaan, miten kylmä tänään oli, joten menin häpeissäni hakemaan kevyellä takki-haalarihousut -yhdistelmällä varustettua nuppustani päikystä. Ajattelin, että päikyn tädit ruoskivat minut ja sylkevät päälleni, koska olen tuonut lapseni hoitoon puolialasti jos ottaa huomioon, minkälainen ilma oli. Paitsi että en ollut. Hajamielinen ukkelini hoiteli päikkyynviemisen tänä aamuna. Ja samalla hän oli todella koonnut itsensä ja laittanut lapselle ylimääräisen vaatekerran sekä lapaset käteen. En osannut muuta kuin huokaista helpotuksesta, itsellänihän luonnollisesti hyvä kun oli edes takki päällä kun aamulla lähdin. Ja brrrrr miten kylmä tänään oli! Päiväkodin vanhempainillassa supisin ukkelilleni, että hän pelasti minut varmalta kunniamurhalta päiväkodin tätien osalta. Mies ei tajunnut yhtään mitään, nyökytteli vaan sympaattisesti. 

Ostin saumurin. Isojen ja suhteellisten kalliiden laitteiden ostaminen on minusta hirveän jännittävää. Vierastan aggressiivista myymistä. Koska nettikauppa on kasvanut, on kivijalkaliikkeitä enää harvassa, eivätkä nekään edusta kuin yhtä merkkiä kerrallaan. Kävin kaikissa, joihin suinkin julkisilla/fillarilla pääsin. Jokainen ylisti omiaan ja kertoi laveasti kilpailijoiden heikkouksista. Samat tarinat ristiin rastiin eri koneista. 

Maksan mielelläni palvelusta ja siitä, että huolto tms. toimii. Mutta en ihan mitä tahansa. Plus että vierastan aggressiivista myyntiä. Joten, kun myyjä kivijalassa kauppasi minulle erikoistarjouksena konetta tasan kaksi kertaa sen hintaisena kun saisin sen nettikaupasta, oli päätös kutakuinkin valmis. Tilasin netistä.

Lapsi herää parin tunnin välein itkemään ilmeisesti särkevää suutaan ja kurkkuaan, oletan rokkorakkuloiden pesiytyneen sinne. Itse taidan mennä suihkun kautta koisimaan, enkä vasten tapojani jää selaamaan enää yhtäkään ihanaa nettikangaskauppaa. 

Kesäkuvahaaste

Kesä on auttamattomasti ohi ja vain valokuvat enää jäljellä. Kahvittelija Kahvia, kiitos -blogista nakkasi kesäkuvahaasteella, joka tulee näin sumuisena aamuna enemmän kuin tarpeeseen. Viime kesä meni jo, uusi sitten ensi vuonna. 

Haasteessa valitaan seitsemän kuvaa viime kesältä ja kuvaillaan niitä yhdellä sanalla. Sen jälkeen haaste pistetään eteenpäin seitsemälle kanssabloggaajalle.

Oma kesäni tiivistyy näissä:

1) Kauneus

2) Onni

3) Rauha

4) Yhdessäolo

4) Seikkailut

6)Lintsi

7) Treffit

Niin monta seuraamaani blogia, joiden toivoisin tämän haasteen toteuttava! Nimeltä poimin tähän Ma-material Girlin Mindekan, Tupa-Keittiön Kanelibasilikan, Sukat makkaralla Tyynen, Kuplassa Amalin, aMinimalistin emmikoon, Matkalla äidiksi MM:n ja Lentoaskeleiden Rosannan. Ja kaikkia muita toivon vaan osallistumaan 🙂

 

Kiirettä, väsymystä ja vanha k*kka

Ja näinhän siinä sitten käy, että kun isoveli ei käske kirjoittaa omista vaatteista, niin se vähäkin, mikä päässä liikkuu, jyräytyy arjen jalkoihin. Asukuvaviikko valitettavasti päättyi pyykkikoriin, keskiviikkona tajusin, että jätin kahden viimeisen päivän romppeet kuvaamatta ja että ne ovat nyt somassa mytyssä pyykkiin menossa. No, ensi kerralla sitten täyden kympin suoritus. 

Tässä välissä haluaisin kysyä, oliko ne vaatteet jonkun mielestä katseltavia? Koska itselläni on melko kaksijakoiset tunnelmat vaatekuvien suhteen. Toisaalta, oli aika helppo postata, kun oli ne vaatteet. Toisaalta koin ne turhuuden huipentumaksi. Kolikon kaksi puolta jne.

Maanantai ja tiistai olivat niin vauhdikkaita päiviä, että olin menossa aamusta iltaan. Keskiviikkonakin olin vielä illalla töissä, enkä enää iltamyöhällä jaksanut muuta kuin lueskella muiden tuotoksia. Eilen yritin hirvittävästi tehdä tätä postausta, mutta sitten elämä tapahtui, siihen liittyy mm. v*ttuileva venttiili ja liian myöhäinen kauppareissu, joten eilisen illan omistin kaavojen kaivelulle, tarkoituksena on tehdä match-match -takit itselleni ja tylleröiselle. Saa nähdä kuinka siinä käy.

Mutta eilinen oli siis hieman erikoinen päivä, sen sijaan että olisimme kökkineet yo:lla, olimmekin Tuomarinkylän kartanomuseossa tutustumassa eri aikakausien sisustustyyleihin Tyylikästä-näyttelyssä. Näyttelyä pääsevät  kaikki kynnelle kykenevät ihailemaan ilmaiseksi näillä näkymin vielä 16.11. saakka, jonka jälkeen Helsingin kaupunki sulkee kartanon ovet.

Koska näyttelystä pitää tuottaa vielä luentopäiväkirjaankin asiaa, näpsin kuvia sen minkä ehdin:

Näin varsinaissuomalaiseen silmään tämä ei järin kartanomaiselta vaikuttanut, mutta historian valossa kylläkin.

 

Yksityiskohtia eri interiööreistä. Oma suosikkini on tuo käsin kirjottu jugend-liina.

 

 

Joka bloggaajan unelma: ainakin ziljaardi peiliä, joista itsensä ikuistaa.

 

Lisää yksityiskohtia: Tuoleja empire- ja biedermeierkalusteista, hauska yksituiskohta tuo biedermeier-lepolasse. Se on siis selkänojan kallistusmekanismi, ei sahanterä tuossa tuolin kuljessä. Oikealla ylhäällä kertaustyylihuoneen kattokruunu ja alhaalla vasemmalla ristipistotyyny biedermeier-sohvalla.

 

Ylhäällä vasemmalla jugend-huoneesta Louis Sparren suunnittelema kirjoituspöytä. Oikealla kehystetty muotikuva. Alhaalla kuvia funkisajan tyyliin sisustetusta huoneesta.

Historialliset interiöörit ovat mielenkiintoisia ajankuvia menneestä maailmasta, ja niin kovin päinvastaisia nykyiselle valkoisen kuution sisutustrendille. Sisustukset kertovat ajasta muutakin kuin vain sen, millaisilla tuoleilla ennenaikaan istuttiin. Ja harvalla oli muutama sata vuotta sitten varaa kalustaa yhtään enempää kuin tupa ja pirtti. Esineen valmistuksen historia ja tavaroiden arvostus historian saatossa liittyy myös kuluttamisen historiaan. Ja itse olen yksinomaan iloinen, etteivät kuivakukka-asetelmat ole sosiaalisen aseman mittari enää nykymaailmassa.

Suosittelen käymään nyt kun vielä ehtii. Paikka on kaunis, vaikka vettä tulisi kaatamalla, niinkuin eilen. Ja noista interiööreistä voi inspiroitua vaikka mihin!

Ai niin, ja se vanha p*ska. Joo. Tiedättekö, kun joskus aamulla tulee vaan kiire. Kiire nakata lapsi tarhaan, kiire lapata sille puurot suuhun, käyttää potalla ja vetää vaatteet päälle. Niin, siis potalla. Sujuu hienosti ja tuotosta pitää tietenkin kehua hehkuttaa siinä samassa hötäkässä kun kiskoo itselleen vielä takkia päälleen. 

Yllättäen sitten jäi siinä tuoksinassa se potta tyhjentämättä. Koska olin eilen ensimmäisenä kotona, ”myyrä” tervehti minua iloisesti potanpohjalta puoli päivää myöhemmin. 

Tätä ei ehkä kukaan olisi halunnut tietää, mutta jaoinpa sen nyt tässä kuitenkin. Ettäs tiedätte, että näinkin voi käydä.

Sunday bloody sunday

Sunnuntai, päivä täynnä vauhtia ja vaaratilanteita.

Edellisen kerran kun lähdin viihteelle, sain seuraavana päivänä siivota lapsen oksennuksia aamupäivän kello yhdestätoista alkaen. Huolimatta kaikista niistä lupauksista, että saisin parannella mahdollisesti särkeviä hiuksiani jne. Alan pikkuhiljaa ymmärtää, että ei, minun ei ole tarkoitus käydä yhtään missään enää ikinä, sillä lapsi on ikuinen ja koska aina kun poistun kotoa, se kostautuu seuraavana päivänä.

Eilen siis hippaloin kera phocahispida &co., enkä muista milloin viimeksi olisin saanut a) sekä suurin piirtein kaikki juhlatamineet päälleni sekä b) myöskin hiukset muuten kuin ponnarille. Ja olipas kertakaikkiaan hauska iltapäivä/ilta, laadukas seura ja kyseenalaiset naurunaiheet ovat aina toimiva yhdistelmä.

Aamulla sain kuin sainkin nukkua oikein ruhtinaallisesti, ja sekä miekkonen että tylleröinen olivat mitä mainioimmalla tuulella kun vihdoin kammersin itseni pystyyn. Suunnitelmissa meillä oli lähteä koko perheen voimin Kaapelitehdaan Design Marketiin, ja niinpä siitä nopean suihkun kautta aloin itsekin laittautumaan valmiiksi lähtöön. 

Sillä aikaa kun vedin vaatteita ylleni, tylleröinen keksi kerrassaan vallattoman leikin. Hän retuuttu pienen jakkaran olohuoneeseen, asetteli sen jännittävän välimatkan päähän sohvasta, kiipesi jakkaralle ja loikkasi sohvalle. Ja uudestaan ja uudestaan. Siinä vaiheessa kun minä huhuilin ”varo ettei satu” tuli vastaukseksi kikatusta ja ”ei tattunut, ei tattunut”. 

Menen lähtövessaan. Kuuluu ”äiti kato, äiti kato, kiipee”. Minä huhuilen ukkelia katsomaan, kun en itse vessan ovesta näe. Ja kuuluu kolinaa, syvä hengitys ja kamala huuto. Lapsi on tullut rakennelmastaan alas, lyönyt päänsä kohtuullisen terävään kaijuttimen kulmaan ja päästä tulee verta kuin teuraseläimen kurkusta. 

Huutoa kestää vain hetken ja tyttö olisi valmis jatkamaan kiipeilyjään. Päästä valuu kuitenkin koko ajan verta, sitä on joka paikassa: meidän sängyssä, mieheni poskella, minun käsissäni, lapsen selässä ja ihan joka puolella. Onneksi verenvuoto lakkaa aika pian ja me pesemme pikkuihmisen, jonka hiukset ovat saaneet uuden hieman kirvesmurhaajahenkisen värityksen. Soitan varmuuden vuoksi terveysneuvontaan, joka sitten suosittelee käymään näyttämässä pikkukuuppaa jossakin. 

Saamme ajan Kampin Pikkujätistä vasta iltapäiväksi, koska tapaus ei ole kiireellinen ja lapsi vain kikattelee ja yrittää ilmeisesti uusia temppuaan. Joten lähdemme Design Marketille odottelemaan lääkäriaikaa.

Me olemme tehokkaita. Koska aikaa ei ollut kovin montaa tuntia, on saaliimme siihen nähden mielestäni todella kunnioitettava:

Kuvassa yhdistyy suurin hankinta ja päivän asu:

Ellalla on päällään Liverpoolin farkut, Your Facen toppi ja neuleenräyskä Monkista. Kädessään hän heiluttelee, kyllä, keinua!

Myyjän vakuutteluista huolimatta keinun kiinnittäminen olohuoneen kattoon vaatii hieman järeämpiä aseita, mutta eiköhän huoltofirma sen kattoon poraa, kun kauniisti pyydämme. Keinu oli niiiiiin kaunis! Pähkinäpuuta ja maitokahvin väriset köydet, uutta mallia, ei vielä jälleenmyyjien valikoimissa. Nyt vaan lillakungasta keinu joka olkkarin riemuksi.  Ja eikun kohti uusia kuhmuja!

Keinu oli lähinnä mieheni pakkomielleostos, itse saalistin näistä:

Saalista Sanna Pelliccionilta, Papershopilta ja Polkka Jamilta.

Jos meillä pidettäisi jamit, ne olisi Polkka Jamit. Tyynyliina ja kortteja.

Polkka Jamin design on aina iskenyt. Ne on vaan niin…sopivia. Joka tilanteeseen löytyy hyvä Polkka Jam.

Papershop oli uusi tuttavuus, ja heidän pöydältään mukaan tarttui vino pino esineistöä. Olen aina tykännyt vaneritarjottimista, mutta en mistään vastaantulleesta niin paljoa, että olisin halunnut pulittaa siitä kolmea-neljää kymppiä. Nyt osui ja upposi. Joten otin sitten molemmat. Laatikoissa on koristetyynynpäälliset, nekin instant-ihastuttivat.

Norjalaisen Darling Clementinen tuotantoa. Nyt myös meillä kotona.

Oikea hattupäinen Minervan siipiveikkonen.

Sanna Pelliccionin Oma perhe on vedonnut siitä asti, kun siihen joku vuosi sitten Korjaamon joulumarkkinoilla ensi kertaa törmäsin. Niin valloittavia! Juuttikassin otin, koska se oli kokonaisuutena hyvä, ei lattiaa hipova. Tällaisena puolikkaan ihmisen mittaisena en sitten millään jaksaisi kantaa kangaskasseja, jotka viistävät maata. Kortista saa aikaiseksi ”oman perheen”, vähän niinkuin ne joulutontturivit, mutta tämä kestää ympärivuotista katselua. Katseenkestäviä pannunalusia meillä ei ole liikaa, koska mekin katoavat välillä jonnekin, varmaan sinne samaan paikkaan, missä ovat myös kaikkien parittomien sukkien parit.

Sanna Pelliccionin sympaattista tuotantoa.

Kun rahat oli tuhlattu, olikin aika mennä näyttämään reikää päässä lääkärille. Eihän siinä mitään ollut, rupi enää jäljellä. Lääkäri vähän pyyhkäisi ja laastaroi haavaa ja sanoi äidille juuri ne oikeat sanat: ”äidin psyyke on rakennettu niin hienosti, että äiti säikähtää aina enemmän kuin lapsi. Se on lapsen kannalta elintärkeää”. Eli turha murehtia turhilta tuntuvia lääkärireissuja 🙂

Raflaavasta otsikosta huolimatta meillä oli kuin olikin loppu hyvin, kaikki hyvin -sunnuntai.

Perjantain pukineet

Alkaa tämä vaatteiden kuvaaminen tuntua jo vähän hölmöltä. Mutta edelleen, mikä ei tapa,vahvistaa jne. 

Luonnollisesti juuri kun ajattelin, että nythän tässä nappaa kuvan poikineen, herää kääpäläinen päiväuniltaan. Paitakin on spaghettikastikkeeseen sotkettu, ehkä siinä muuten syy mustanpuhuviin kolttuihini. Tomaattikastike ei tee niihin niin rankkaa jälkeä. 

Paita on monta vuotta vanha ikisuosikki, toivottavasti se ei hajoa koskaan. Se on mukava säkkimallinen kaapu, jonka juju piilee selän napituksessa.  Korviksista oli pakko ottaa lähikuva, ne on ötököiden lisäksi ne mitä käytettyä tulee. Oikeastaan voisin pistää kaikki muut helyset kiertoon…

Saa nähdä, uuvunko asukuvaviikon osalta tähän.  En selkeästikään ole pienintäkää murenaa muotibloggaajaa-ainesta. Ensinnäkin, vaatteeni eivät taida olla järin muodikkaita ja toiseksikin, kun niissä ei ole mitään erikoista eikä muutenkaan tajunnanräjäyttävää, niistä kirjoittaminen tuntuu teennäiseltä. Vaatteeni miellyttävät omaa silmääni ja tuntuvat mukavilta, and that´s it.

Ihme sinänsä, että stalkkailen tietenkin kovasti kyllä muiden vaatteita…

Lisää vaatetta

Lisää vaatteita! 

Synkkyydestä siirrytään yksi aste valoisampaan suuntaan, kun päälle vedetään ”lasten kanssa työskentelevien camouflage” niinkuin miekkoseni Iloista takkia nimittää. Näppärä blogisti virittää kameran illalla eteisen pöydänkulmalle, eikä pyyhkäse sitä siitä ohimennessään lattialle, vaan näppää itselaukaisimella kuvan aamulla kolme minuuttia ennen auton rattiin hyppäämistä samalla kun vetää kenkiä jalkaan. Simultaanikapasiteetin ja suunnitelmallisuuden huipulta, sanoisin.

Iloinen takki. Ja kyllä, tänään työskenetelin lasten kanssa. Lasten kommentteja olivat mm. ”Sulla on paljon taskuja (tässä kohtaa pienet kädet täyttävät taskut), mun mummolla on samanlainen, mulla oli samanlainen pienenä”

Kengät ovat  hyvä tyttö!-lahja itselleni. Sokerirasitustestin yrityksestä ulos selvittyäni marssin Kallion terveysasemalta Derbyyn ja kas, nämä odottelivat mua ja 36½ kokoista jalkaani. Sokerirasituksessa ei ehditty edes ensimmäistä arvoa ottaa, kun jo olin taju kankaalla. Siitä joku näppärä päätteli, että mulla saattaa olla vaikka epilepsia. Yllättäen ei sitten kuitenkaan ollut. 

Ja huomennakin on varmaan pakko pukea vaatteet päälle. Vaalenee, vaalenee.

 

 

Kontribuutio asukuvaviikkoon

Mikä olisikaan parempi aihe tekstibloggaajalle kuin asukuvat. Koska suosin elämässäni asioita, joita en vielä ole tehnyt, aikomukseni on osallistua Lilyn asukuvaviikkoon

Koska tänään on ollut kiirepäivä, ei valokuvaan ehtinyt panostamaan sen enempään kuin asun värikkyyteenkään:

Musta Nanson tunika, mustat kapealahkeiset housut ja koru Aarikalta. Glorian antiikki ja kahvia (ei kuvassa) sekä Gudrun Sjödenin kaupasta joskus saatu kangaskassi.

Runsaammilla väreillä sitten huomenna. Tai sitten ei. 

Viikonloppua ja vinkki kukkaron kevennykseen

Mikä ihana syyskuu! Tätä keliä kiitos joulukuulle saakka.

Eilen oli niin lämmin, että muutaman tunnin kirppistelyn jälkeen paitsi että meinasin sulaa, huomasin kotona, että kyllä, auringonpistoksen oireet ilmassa. Mikä ei ehkä sinänsä ollut mikään ihme, neljä tuntia auringonpaisteessa ilman päähinettä, ruokaa tai juomaa. Mutta kyllä kannatti, kellariin meni taas huomattavasti vähemmän rojua, mm. erityiskiitos hänelle, joka vapautti meidät kahdesta tarpeettomasta hyllystä.

Joten lounaaksi sitten muutama sipsi, puolitoista litraa vettä ja päänsärkypastilli sekä muutaman tunnin päiväunet. 

Kerrankin miekkoseni ei onnistunut tekemään sellaisia kirppilöytöjä, joita varten saa hartiavoimin myydä, että pääsee edes + –  0 -tilanteeseen. Näin kävi mm. kesällä, kun olin myymässä Linjan leikkipuiston puistokirppiksellä. Mutta eihän sitä Raija Uosikkisen kuvittamaa kahvipannua voinut jättääkään, tuolla se nyt seurustee Pehtoorin kanssa keittiössä. Eilen lapsi sai leluja, jotka läpäisivät äidinkin seulan, koska olivat a) kooltaan pienehköjä b) hinnaltaan edullisia ja c) minustakin aika hauskoja.

Kaunis ilma inspiroi minua jo muutama viikko sitten karkaamaan omille teilleni. Haukankatseeni oli nimittäin paikantanut Lauttasaaresta kerran läpiajomatkalla näyteikkunan, johon tottavie teki mieli tutustua tarkemmin ja mieluiten ilman hyllyjätyhjentelevää pikkuapulaista.

Ja oooooh. Liian ihanaa. 

Ja tähän kohtaan huomautetaan että tämä ei ole blogiyhteistyötä (ainakaan vielä), vaan haluan vain rohkaista ihmisiä ohittamaan sisustusostosreissullaan sen Ruohiksessa olevan suuremman sisustuskompleksin ja jatkamaan sillan yli ja pysähtymään tässä. 

Vector Factory. Oooooh ja vielä kerran oooooooh. 

Ja koska olen kunnoton blogisti, ei minulla tietenkään ollut mitään hyvää kameraa (voimat! Leican kadoksissa oleva laturi!), vaan täytyi tyytyä ottamaan vaan muutama näpsy kehnolla kännykällä:

Vector Factoryssa tuotetaan mm. omaa vaatemallistoa, myös lapsille.

 

Minut kauppaan alunperin houkuttelivat todellakin auton ikkunasta huomaamani kangaspakat, ja niistä lähtikin paloja mukaani. (Joo, nimeni on Ella ja olen kangasholisti…)

Ihanaa, liian ihanaa. Kaupasta löytyy myös mahtavia sisusteita lastenhuoneeseen, mm. Littlephantia, Circon Sina´s Circusta ja Blafrea, tässä kuvassa vähän aikuisempaan (tai ehkä huvikumpumaisempaan makuun?) Myrten lintutyynyjä.

Mukaan siis tarttui ilahduttavan laadukaita kankaita, siellä ne vaan pakoissaan minua huhuilivat. Muuten vaan hypistelin ja ihastelin. Vector Factoryssa on muuten myös huisan hyvä washiteippivalikoima. Oli juuri paria päivää aikaisemmin käynyt kyselemässä keskustan askarteluliikkeistä leveämpää washiteippiä, kun en olisi jaksanut Teippitalosta odottaa postia, mutta askartelukaupat tykkäsivät, että ei niitä leveitä löydy koko Helsingistä. No, Vectoristapa löytyy. 

Pidelkää siis kivijalkoja pystyssä ja poiketkaa putiikeissa!