Pudotus arkeen

Muutama aamu tässä on jo ehditty treenaamaan päiväkotiin-töihin-yo:lle-kotiin -ympyrän ravaamista mutta tänään se sitten iski lopullisesti: arki.

Aamupuurot, tarhaitkut, hikifillarointi yo:lle ja takaisin, lapsi päikystä, kotiin syömään, halit ja pusut, kamat kassiin, lapsi kainaloon, ratikkaan, lapsi isälleen, metroon, junaan, töihin, junaan, kotiin, phuuuoooh.

Elo, jossa matka äidistä opiskelijaksi ja opiskelijasta opettajaksi sekä siitä takaisin äidiksi ja sitten vaimoksi ja sielunkumppaniksi on vain vartin fillaroinnin/muutaman kymmenen minuutin ratikkamatkan/kävelynmatkan/junamatkan/kymmenen sentin päässä toisistaan. 

Tai itseasiassa muutaman kymmenen, sillä välissämme on nyt kulhollinen vesimeloonia, miekkonen katselee telkkua ja minä lueskelen koneelta tätä ja hekottelen. Alan ehdottomasti soveltaa CTFD-metodia lapsenkasvatuksessa.

 

 

                                                                 *                   *                  *

 

Olisi hauskaa tehdä sellainen ”päiväni kuvina”-postaus, mutta koska olen suorastaan velhomaisesti hukannut Leican akun laturin, huonomalla pikkukameralla en halua kuvata enkä kurjalla puhelimen kameralla ainakaan enkä minijärkkäriä jaksa raahata mukanani, täytyy sitä vaan odottaa siihen, että laturi löytyy. Tajusin juuri, miten monta toimivaa kameraa tästä huushollista löytyy, eikä mulle kelpaa kuin se yksi. Määrästä syytän harrastavaa miestäni, yksitotisuudestani huonoa tekniikan hallintaani.

 

12 kommenttia artikkeliin “Pudotus arkeen

  1. Huh mitä vauhtia, taidat olla kyllä oikeesti supernainen kun tuota kaikkea pyörität! 🙂 Olisi tosi kivaa nähdä teidän päivä kuvina -postaus. 

    • Joo-o, mutta tässä välissä on niin hirveän vähän aikaa etsiä sitä kameran laturia 😛 

      Heti teen, kun sen löydän!

  2. Supernainen todellakin!

    Tavallaan nautin tällaisten paluu arkeen -juttujen lukemisesta nyt, kun itselläni töihinpaluu odottaa vasta tammikuussa eikä ihan vielä tarvitse pyöriä oravanpyörässä. Mutta sitten lapsi meni sairastumaan ja on luonnollisesti huutanut neljänä viimeisenä yönä puolen tunnin välein, mies on viidettä viikkoa työmatkalla ja meikäläinen on sinä aikana surffannut autolla ympäri Etelä-Suomea milloin missäkin lapsen päikkäriajat (jolloin ei sitä päivän ainutta breikkiä pääse nauttimaan kahvin kanssa ja blogeja lukien). Joten tällä hetkellä antaisin mitä tahansa että pääsisin hetkeksi töihin ja saisin breikin tästä hullunmylly-kotielämästä! Se, miten yhdistetään työt, matkusteleva mies ja sairasteleva lapsi en halua vielä edes kuvitella…

    • Aaaaaaarggghhhh, miten te selviätte?!

      Ja joo, ei mitään käryä, miten tuo viimeksi mainitsemasi yhtälö ratkaistaan. Tosin ukkelini entisellä työpaikalla tuettiin jotenkin sellaista systeemiä, että sairaan lapsen (ei varmaan kuitenkaan tätä ihan hirveän pienelle voi soveltaa) vanhemmalle järjestyi sairaanhoitaja kotiin sopuhintaan/nimellistä korvausta vastaan, ja vanhempi pääsi ainakin kääntymään töissä. Pakkohan tätä ei ollut käyttää, mutta ainakin se oli vaihtoehtona.Olen ymmärtänyt, että tästä samaisesta firmasta saa lapselleen hoitajan myös isommalla rahalla, jos ei duunipaikka kustanna.

      Koeta jotenkin jaksaa. Ehkä se yerba mate vois nyt olla pop? Oikeasti pop olisi pullo Domppaa jossain muussa kuin lapsen seurassa, mutta se ei nyt varmaan realiteetit huomioon ottaen järjesty…

  3. En tiiä miten selvitään. Päivä ja hetki kerrallaan kai. Laitan sokean uskoni siihen että kohta helpottaa taas. Pakko on.

    Niin no, jos lapsi on kipeä niin työpaikkahan se on joka siinä menettää. Tai sitten vanhemmat paahtaa töitä yöllä aina lapsen yskä- ja itkukohtausten välissä? Onneksi mun työpaikalla on käsittääkseni suhtauduttu suht myötämielisesti sairasteleviin lapsiin, ne on yleensä enemmän vanhemmat jotka on tunteneet huonoa omaatuntoa kun joutuvat olemaan poissa ja hommat jää muiden kontolle. Toivotaan että teillä vältyttäisiin nyt sairastumisilta että arki saa rullata painollaan eteenpäin!

    • Aina se joskus on helpottanut tähänkin mennessä, joten eiköhän teilläkin pian. Se on vaan se, että olis pakko saada vähän vetää henkeä että jaksais odottaa sitä hetkeä nimeltä pian. 

      Mä aion kaikista uhkakuvista yms huolimatta, ja jos ei mitään uusia huonoja uutisia aiheesta ilmene, ottaa itselleni ja tylleröiselle tänäkin vuonna flunssapiikit. Koska vaikka räkää valui, niin suuremmilta kuumeilta säästyttiin. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *