Rinnakkaiseloa?

Viime viikon Hesarissa uutisoitiin että YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO rohkaisevat ihmisiä ravitsemaan itseään siivekkäiden kaksijalkaisten ja nelijalkaisten ystäviemme sijasta kuusi- ja useampijalkaisilla, usein myös siivekkäillä pikkukavereilla. 

Heinäsirkka poksahti ravintolan pöytään Berliinissä pari vuotta sitten. Emme syöneet.

Tämän päivän Hesarissa oli sitten herkullisten friteerattujen heinäsirkkojen ja vähemmän herkullisen jauhomatokeiton ohjeet. Hyvä hyvä, juuri näin. Että ei jätetä ihan pelkästään jutustelun tasolle, vaan ohjeistetaan miten homma sitten käytännössä hoituu.

Sirkat sisältävät kuulemma proteiinia vaikka muille jakaa ja niiden, kuten muidenkin itikoiden ja öttiäisten syöminen on ekotehokasta verrattuna vaikka siihen metaania tuhnauttelevaan herefordilaiseen. Eikä tässä ole mistään uudesta jutusta kysymys. Taitaapa olla niin, että me eurooppalaiset ja yleensäkin länsimaisessa kulttuuripiirissä elävät olemme niitä, jotka itikoista eivät napsi. Ymmärtääkseni hyönteiset ovat aina olleet jollekin ihmisryhmälle tärkeä proteiinin lähde.

Hyönteisten käyttäminen ravintona kompastuu kuulemma useinmiten siihen, että ihmisiä ällöttää. Juu-u, enpä nyt itsekään ollut ensimmäisenä lähdössä heinäsirkkajahtiin, mutta jos sellainen lautasellinen friteerattuja viuluniekkoja eteen kannettaisi, luultavasti söisin. Lihansyöjä kun olen, niin olen myös ajatellut asian niin, että ihmisen tulee se kestää, mitä ja miten liha lautaselle on päätynyt. 

Mutta rinnakkaiselo näiden monijalkaisten veitikoiden kanssa? Juu ei. Tiedättekö sen tunteen, kun kylppärin lattialla häntä vilahtaa? Espanjan-vuosiltani minulle kehittynyt nk. ötökkötutka. En astu valaisemattomaan vessaan ennenkuin olen päällisin puolin vilkaissut, onko siellä lisäkseni joku toinen. Olen myös säälimätön tappaja. Kun torakan tuntosarvi on heilahtanut, niin on heilahtanut myös sekä lipeä että Raid. En kertakaikkiaan vaan pysty jakamaan kotiani.

Eilen säälimätön murhaaja sisälläni heräsi avattuani jauhopurkin. Siellä majaili jauhokuoriaisyhdyskunta. Ällötyksen sijaan tunsin vain puhdasta raivoa. Ja puhtaasta raivosta seuraa puhdistus. Kyllä nyt on. Puhdasta.

Enkä friteerannut ketään.

 

8 kommenttia artikkeliin “Rinnakkaiseloa?

  1. Täytyy todeta, että niin kauan kun maailmassa on tarjolla mitä tahansa muuta, niin minä en sirkkoja, pirkkoja, öttiäisiä ja möhkiäisiä suuhuni pistä. HYI!

  2. Ötököissä on kyllä jotain alkukantaisella tavalla inhottavaa… Kyllähän jokainen on lapsena tökkinyt kaikenlaisia öttiäisiä leppäkertuista kaalimatoihin ja itsekin viimeksi eilen hätistin pari ampiaista keltaisten verhojeni kimpusta juustohöylällä 😀 Mutta annas olla, kun odottamatta törmää noihin tunkeilijohin. Kyllä minussa saa erinäisiä kiljahduksia ja puistatutksia aikaan, kun vadelmia poimiessa kädellä onkin yhtäkkiä hämähäkki tai chilejä kastellessa huomaakin niiden olevan täpötäynnä lehtien värisiä kirvoja. Yyh…

    • Oooh, ei kai kirvat vielä mitään..? Mä en oikein piittaa sokeritoukistakaan. Mutta madot ja kuoriaiset, voi j*******a! Luonnon omat pyretriinit kehiin ja taisteluun.

      Sama pätee ilmahävittäjiin, jos tulevat liian liki. Muuten periaatteessa olen kyllä huolissani mehiläiskuolemista.

  3. Nähdessäni ötökän, selkääni alkaa kutittaa…mitäköhän Pavlov sanoisi tästä…Ja olen kasvanut maalla. Ötökkäkammoni paheni asustellessani Amsterdamissa, kun talvella pihalta kotini lämpöön hakeutui isoja etanoita. Jostain syystä viihtyivät erityisesti keittiössä, valmiiksi padoissa ja pannuissa, joten kulinaristisempi olisi varmaan lorauttanut öljyt päälle.

    • Pavlov <3 Hän olisi vaan varmaan ylpeä teoriastaan, kun elävä todiste kävelisi eteen.

      Miten ihmeessä ne etenat pääsivät sisään? Ne oli tietty niitä ”kodittomia” eli niitä isoja limaisia pötköjä? Niistähän on tosi vaikeaa päästä eroon. Paitsi tietenkin syömällä… 😛 

  4. Yhyhyyy! Mä saan sätkyt jo sokeritoukista (joita ei onneksi tässä kämpässä ole, kop kop!), joten ymmärrän hyvin tuon jauhohäröällötyksen aiheuttaman siivousvimman 😀

    IKINÄ en söisi mitään katkarapua pienempää. Enkä suurempaa heinäsirkkaakaan, jos sellainen sattuisi löytymään.

    • Joo. Siis vaikka meidän lifestyle on Huvikumpu, niin tossa asiassa mä olen armoton natsi. Eikä niitä montaa ollut ja siihen nimeltämainitsemattomaan myllyyn pistin myös viestin, sillä nämähän oli PURKISSA, eli pussissa tullut munia, jotka sitten kaapissa olivat kuoriutuneet. Vähän aikaa ehkä menee, että ostan heidän tuotteitaan, ei sillä, etteikö tällaista sattuisi, mutta se kaappien myrkyttämisen  vaiva ja tuuletus ja myrkyttämisen jälkeen pesu jne. on sellainen vaiva, että sen vähän aikaa muistaa. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *