Nollameridiaani

Kulunut viikko on ollu samaan aikaan pitkä ja lyhyt monestakin sattuneesta syystä. Olin jo kuukausia aikaisemmin vilkuillut kalenteria sillä silmällä, että 8. päivä toukokuuta tulee tuntumaan siltä kuin aika pysähtyisi, niin paljon siihen oli ladattu tekemistä, suorittamista, palautuksia, päättymisiä ja lähtemisiä. Nyt siihen sattuneesta syystä lisättiin vielä yksi kotiinpaluu.

Äitinä opiskeluun tulee sellainen pieni lisä, että niitä kirjoja ei luekaan silloin kun oma pää olisi vastaanottavaisimmillaan eikä esseitä väsätä minkään kirjallisen inspiraation iskiessä, vaan silloin kun lapsi nukkuu. Silloin ei auta itse olla väsynyt tai nälkäinen, tiskivuoret keittiössä kasvavat, pyykkikorillisen lisäksi on pyykkikasa ja pyykki..ööö… kaaos? Jääkaappi tyhjenee, mutta sinne unohtuu kuitenkin kurkku mätänemään. Yöunien maksimipituus on noin 5h, eikä suinkaan yhteen putkeen, mikäli lapsi on sairas. 

Näin siis pahimmillaan, kun puolisosta ei ole syystä tai toisesta osallistujaksi. Parhaimmillaan äidillä on suunniteltu kirjastopäivä ja ainakin teoreettinen mahdollisuus saada yksi lämmin ateria päivässä sekä valvomisapua öisin. 

Portfoliosta ei tullut sellaista kuin olin suunnitellut, mutta se tuli valmiiksi, mikä tässä tilanteessa on plussaa. Harmillista on, että se valmistui täsmälleen 20 minuuttia ennen palautusta, joten aikaa sen dokumentoimiseen ei pahemmin jäänyt, niinkuin ei paljoa muunkaan menneen viiikon taltioimiseen. Työhommissa arkistoinnista vastaa onneksi toinen taho kuin minä.

Kiire ja stressi purkautuminen jättää jälkeensä tyhjän ja onton mitäs nyt-olon. Ja sitten iskee lamaannut ja väsymys ja tunne, että voisi nukkua sen sata vuotta. Jos lapsi antaisi.

Onneksi parveke odottaa laittajaansa, pyykkikatastrofi korjaajaansa ja kaikki ne teen-sitten-kun-on-aikaa -hommat tekijäänsä. Eikä ne työtkään vielä aivan ohi ole. Opinnot jatkuvat jälleen syksyllä. 

Olen aina ollut enemmän syksy- kuin kevätihminen. Kevät on pieniä kuolemia, loppuja ja haikeita jäähyväisiä. Syksyllä jälleen kaikki alkaa, uusi ja odottamaton. Ja siinä välissä on toivottavasti pitkä kesä.

 

10 kommenttia artikkeliin “Nollameridiaani

  1. ”Kevät on pieniä kuolemia, loppuja ja haikeita jäähyväisiä.” Täytyy myöntää, etten ole koskaan ymmärtänyt tuota, koska mulle kevät on vuoden parasta aikaa: kaikki syntyy, kasvaa, auringonvalo lisääntyy, kesä on vasta edessä, ihan kaikki on paremmin kuin synkkänä talvena! Minä taas nimittäin vihaan syksyä ja kaiken kuolemaa…

    Mutta hienosti olet varmasti selvinnyt stressiviikosta, puuh! Toivottelen nautinnollisempaa toukokuun jatkoa, akkujen lataamista ja mahdollisimman vähäistä kotipuolen stressiä. 

  2. P.S. Hitsi, kun mä muuten luin tuon otsikon tietysti siitä vinkkelistä, että jee, nyt se Ella julistaa tulevansa kesälomalla nollameridiaanille eli Lontooseen! No, sitä odotellessa… 🙂

  3. Katie, aivan loistava idea! Siis mä TODELLA haluisin olla Lontoossa kesälomalla 🙂 

    Joo, ihmiset on varmaan karkeasti ottaen kevät- tai syksyihmisiä. Mulla vaikuttaa valon lisääntyminen jotenkin niin, että aivot ei pysy perässä, alkaa väsyttämään ja sitten saamattomuus masentamaan. Siis vähän sellainen kaamosmasennus (josta taas en kärsi), mutta keväällä. Nyt ei voi sanoa, että olisin kuitenkaan ollut saamaton, mutta se ei poista sitä oloa. Ihmispää on ihan ihmeellinen 8)

  4. Tervetuloa vain! 🙂

    Mulla oli Suomessa asuessani aina se ihan ehta kaamosmasennus, siksi varmaan en pysty hiffaamaan, miten jotkut muut eivät riemastu keväästä samalla lailla. Mun Mieskin, ihmetyyppi, tykkää syksystä! On meitä moneen junaan. 🙂

  5. Täällä myös yksi joka ei niinkään tykkää keväästä. Tosin toukokuusta tykkään nykyään, mutta muutoin toi syksy on munkin lempparia 🙂

  6. Katie, eikös me sovittu, että mä tuun Eddien synnyttyä? Nyt vois käydä niin hienosti, että juuri kun kurvaan paikalle, niin sä kurvaat synnyttämään 🙂

    Tyyne, siksi siis myöskin syksyhäät 🙂 Kaikki on hyvin kun lämmintä ja kesäisempää, mutta tämä, kun ei vielä oikein ole vihreää ja lämmintä joka päivä on niin… plääh.

  7. Oi mutta nyt on hommat palautettu ja voit viimein hengähtää? 🙂 Tiedän sen tunteen kun send-napit on painettu ja kirjat suljettu, tuleekin sellainen ”mitäs nyt” olo, ja parhaassa tapauksessa vielä syyllisyys siitä jos ei ”tee jotain”! 

    Nyt olisit ansainnut kyllä jotain kunnon hemmottelujuttuja itsellesi, sinä teit sen! 🙂 Ei vitsi kun voit olla itsestäsi ylpeä, aikamoinen suoritus. Nyt katse kesään ja aurinkoon <3

  8. Rosanna, usko tai älä, mutta näin on! Yksi essee on vielä kirjottamatta, mutta se on niin pieni homma, että siinä ei montaa tuntia (ei siis todellakaan yötä) nokka tuhise. Ja joo, sitten se oli tämän lukuvuoden osalta siinä. 

    Huhhuh. Mites sulla? Joko viedään viimeisiä?

  9. Siis ihan mieletöntä, ajattele kuinka kaukaiselta tämä hetki tuntui joskus pitkinä helmi/maaliskuun lumisina viikkoina! 🙂

    Minulla on vielä kaksi tenttiä, yksi tutkielma ja kahdeksan sivun essee lähdekirjoineen luettavana, aikaa sellaiset kolme viikkoa. Burn out, here I come! Onneksi esseeseen sain lisäaikaa kesäkuun puoleen väliin tarvittaessa, mutta alan olla niin kypsä että haluaisin puristaa kaiken pois nopeasti vaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *