Pienimmän pahan periaatteella?

Kävin taas tentissä. Sitä ennen siihen luonnollisesti tuli vähän luettua, valitettavasti paino sanalla vähän. Asiaa oli paljon, se oli melko hajanaista ja kaikki artikkelit olivat hyvin mielenkiintoisia. 

Paljoa mieleen ei jäänyt kovin tarkasti, mutta kestävästä muodista kertova artikkeli jäi. Kaiken peruskauran koskien kestävää kehitystä jälkeen päästiin viherpesun kautta suunnittelijan vastuuseen.

Kaikki alkaa tietenkin jo kuiduista. Puuvilla on materiaalina ylivoimaisesti käytetyin, mutta sen viljeleminen kuluttaa niin vettä, maata kuin ihmistäkin. Maaperää voi koittaa pelastaa ostamalla luomupuuvillatuotteita, joissa lannoitteiden ja kemikaalien määrää viljelyssä pyritään rajoittamaan. Mutta vettä kuluu siinäkin paljon. Maailmassa myös myydään luomupuuvillaa enemmän kuin tuotetaan. Tavallisella puuvillatilalla luomuviljelyyn siirtymäaika on kolme vuotta. Maailmanmarkkinat suosivat tällä hetkellä luomua. Joten mitä myy puuvillanviljelijä sen kolmen vuoden ajan? ”Luomua”, joka myy, vai ei mitään?

Bambua kehutaan ekologisuudestaan, mutta bambuselluloosan käsittely kuluttaa sekin vettä ja kemikaaleja. Selluloosakuituja on myös mahdollista jalostaa nk. suljetuissa järjestelmissä, joissa siis vesi kiertää ja kemikaalit eivät valu herra tie minne, mutta sitä, miten minun bambusukkieni bambukuitu on valmistettu, ei niissä kyllä lue. 

Nahasta kärsii periaatteessa (nahan tuottaminen teuraseläimistä) koko eläin ja villan tuotannossa eivät eläimet ole aina niitä onnellisimpia. Kirsikkana kakun päälle voidaan vielä lisätä nahan parkitsemiskemikaalit ja lampaiden antibiootit. Lopuksi voidaan vielä hiljentyä silkkiperhosten toukkien kuolleiden ruumiiden äärelle. Tai ei tarvitse, jos ostat vain tussah-silkkiä, jonka valmistuksessa toukkia ei jouduta vapauttamaan elämästään.

Mikään luomu ei valvo värjäyskemikaalien käyttöä, joten jos luomupuuvillapaita on värjätty ja printattu, tuntuu siltä että se vähäkin yritys valuu hukkaan. Ja tähänkin voi vielä pinnalle ripotella hiukan kemikaaliströsseliä, mm. siliävyys- ja palonestokäsittelyt, jotka ovat oletettavasti sieltä pahimmasta päästä.  

Kyllähän se niin on, että ainakin suhteellisen monet länsimaisen kulttuuripiirin vaikutuksessa olevat ihmiset tulisivat toimeen lukumäärällä mitattuna vähemmillä vaatteilla. Fast fashionin rinnalle esitettiin slow fashionia, vaatteita, jotka olisivat kestäviä niin materiaalien laadun kuin mallinkin suhteen. Loppujen lopuksi tässä asiassa aivaimet ovat omasta mielestäni kuluttajalla. Tarvitseeko ihminen muuta kuin mustan poolon? Täyttääkö se sekä funktionaaliset että esteetiset tarpeet? Minä en tiedä (vaikka päälläni on nyt musta poolo).

Ja pitääkö sen mustan poolon olla aina ollut jonkun toisen ensin. Kierrätyksestä on vaikeaa keksiä mitään kriittistä sanottavaa, paitsi tietenkin, jos kierrätylaatikon omistaa firma joka vetää välistä. Poolon olisi hyvä olla myös jonkun muun värinen, musta on väreistä myrkyllisin.

Ja ihmisoikeuskysymykset, nuo lempilapseni. Pärjääkö puuvillanviljelijä peltoineen? Onneksi on Reilun kaupan sertifikaatti, voin sillä vähän rauhoitella surkeaa omaatuntoani. Miten on kehrääjien ja kutojien keuhkojen laita? Entäs värjääjien syövät ja muut sairaudet, suvunjatkamiskyvystä puhumattakaan? Onko ompelijoilla tarpeeksi ikää olla töissä, onko heilla taukoja, pääsevätkö he käymään vessassa? 

Valitse nyt näistä sitten. 

Aaarhg. Tekee mieli heittää lapsen harsovaippa kasvoille käydä nukkumaan. Mutta se ei nyt valitettavasti onnistu, pitää palauttaa kirja kirjastoon ja lähteä koulun kautta töihin.

Seikkailut eettisten ja esteeettisten kysymysten äärellä kuitenkin jatkuvat.

                                       *                                         *                                       *

Tekstin taustalla on ajatusiani Maarit Aakon (2012) artikkelista Kestävyys muodissa Katsaus kestävän muodin kokonaisuuteen 

8 kommenttia artikkeliin “Pienimmän pahan periaatteella?

  1. Niinpä niin..ekokuiduistakin löytyy ongelmia ja paras ohje taitaisi taas olla ostamatta mitään.. Mutta vaikeaa se on erityisesti värien ja kauneuden ystävälle. Musta poolo ei riitä 🙂

    Mun mielestä paras ratkaisu on kierrätetty vaate. Sitä porukkaa joka ostaa uusia on vielä niin massiivisesti, että ”rippeissäkin” on loistavaa tavaraa. Saa nähdä miten on parin vuosikymmenen päästä, jos vaatteiden laatu ei tuosta parane. Kierrätettyä ostamalla ei tosin kauheasti vaikuta positiivisesti (joskaan ei negatiivisestikaan) vaatteiden tuotanto-oloihin ja kemikaalien käyttöön.

    Ja kun ostaa uutta, ostaisin silti luomua ja/tai reilua puuvillaa, villaa, bambua tms ”tavallisen” sijaan. Vaikka ekossa on ongelmansa, vaikuttavat ne silti paremmilta ja vähäkemikaalisimmilta vaihtoehdoilta. Hampun ja nokkosen tulemista tekstiilikuituina on puhuttu pitkään, mutta vielä taitaa olla liian oudon tuntuista/näköistä – jonkun pitäisi mainstreamata se homma, että alkaisi kelvata markkinoille.. 

  2. Herättää ajatuksia, kiitos! Samoin ekoemon kommentti…

    Mä en omasta mielestäni ole mikään muotileijona – tänäänkin on päällä oikeasti toistakymmentä vuotta vanha (polyesteri/viskoosi)mekko, joka ei ole vuosien saatossa mennyt miksikään. Mua kiinnostaisikin myös noitten paljon parjattujen tekokuitujen ekojalanjälki. Tiedättekö kumpikaan siitä mitään? Joskushan tekokuidut kestää käyttöä pienen iäisyyden – kuten tämä luottomekkoni, ja samoin mulla on pari oman äitini yli 30 vuotta vanhaa tekokuitupaitaa, jotka ovat ihan käyttökelpoisia. Mutta onko niitten tuottaminen sitten niin paljon hirveämpää puuhaa vielä kuin nuo yllämainitsemasi luonnonkuitujen käsittely?

  3. Vaatteen pitkä käyttöikä on hyvä pointti, tekokuidut saa siinä suhteessa vähän synninpäästöä vaikkei uusiutuvista luonnonvaroista olisikaan tehty. Yksiselitteistä kumpi parempi -vastausta ei varmaan ole, mutta tuolla ainakin oli aiheesta infoa: http://www.vihreatvaatteet.com/tekokuitu-vs-luonnonkuitu/

    Ekologisia selkäreppuja oli laskeskeltu ainakin tänne, mutta itse en oikein osannut tulkita taulukoita muuten kuin, että villa näytti yllättävän huonolta: http://www.sll.fi/mita-me-teemme/tuotanto-ja-kulutus/mips/mips-lukuja/vaatteet-tekstiilit

    Tällainenkin löytyi googlaamalla: http://www.ullaneule.net/0306/artikkelit_eettinen_langanpaa.html

    Niin ja olihan tässä vielä sekin pointti, että miten usein/missä lämpötilassa/millä pesuaineella vaatteet pesee.. Mitä harvemmin, matalammassa lämpötilassa ja ekologisemmilla pesuaineilla, sitä parempi…

  4. Helou, ekoemo ja Katie, hyvä että ainakin ajatuttaa, jos ei muuta… Musta tuntuu, että mitä enemmän aiheeseen perehdyn (ja meillä sitä perehdytystä on PALJON) sitä skeptisempi olen kaiken suhteen. Paitsi tosiaan sen, että paras olis olla ostamatta yhtään mitään.

    Katien kysymykseen tekokuiduista: Tekokuiduthan jaetaan selluloosapohjaisiin ja synteettisiin kuituihin. Ja vaikka selluloosa sinänsä kuulostaa hyvältä, esim. juurikin tuo bambu, on sen valmistaminen energiaa kuluttavampaa kuin joidenkin synteettisten kuitujen. Joten siinä mielessä hyväkuntoinen, hajuista vapaa isoäidinmekko on hyvinkin kestävä valinta. 

    Ja tuosta pesemisestä. Sehän se, että vähemmällä säästää vettä ja energiaa, mutta ”väärinpesemisellä” saa myös vaatteet pilalle. Esim hiki ja muut ihmisen eritteet kyllä tuhoavat kuituja. Missä ovat ne 50-luvun kainalolaput, jotka säästivät leninkejä?

    Villaahan voi ”pestä” kosteassa ilmassa tuulettamalla. Siinä ei kulu muuta kuin aikaa 🙂

    Välillä tuntuu vähän siltä että suo siellä, vetelä täällä…

    Kaiken huipuksi yksi kaverini, joka oli vähän aikaa sitten käymässä, sanoi tosi vilpittömästi, että näytän jotenkin erityisen kauniilta ja virkeältä. Päälläni oli ensimmäinen uusi (ja vielä sillä hetkellä puhdas) paita itselleni puoleentoista vuoteen. 

  5. Hei kiitos ekoemo! Enhän mä mitään enää huomaa, kun on yksi joka napakasti sanoo ”kiinni”ja läväyttää läppärin kannen alas.

  6. Tosi mielenkiintoista ja hyvä infopläjäys tällaiselle kuitu-ummikolle! Olen ollut joskus vaatemyyjänä, mutta aika jännää miten tietämykseni näistä asioista on silti hyvin vähäistä (vaan ne perus ”suosi luonnonkuituja” jne). Aika osuvaan aikaan kirjoitit tämän, sillä juuri eilen keskusteltiin vaatejätteen ja kertakäyttövaatteiden määrästä kaverini kanssa. 

    Ei tarvitse kauaa miettiä näitä juttuja kun alkaa ahdistaa. Nykyään ostan mielestäni aika klassisia vaatteita ja minulle on tärkeää vaatteen pitkä käyttöikä, yhdisteltävyys ja laadukas materiaali. Halvat trendijutut jää kauppaan, samoin tekokuidut. Kuitenkin, minulle ei vain riitä myöskään se yksi musta poolo, vaan itsekkäästi rakastan vaatteita. Ai että jos olisin varakkaampi, suosisin varmasti vain laadukkaita pienempiä merkkejä ja kotimaista, mutta opiskelijabudjetti pakottaa kuitenkin valitsemaan niitä edullisempia vaihtoehtoja. Syntisäkkini painaa, sillä ostan vielä vaatteeni suurimmaksi osaksi uutena (syynä tähän on vain ja yksinkertaisesti maailman paskin kirppissilmä/tuuri!). No tämän luettuani päätin ja nyt näin julkisesti lupaan, että ennen seuraavaa vaatehankintaa selaan ainakin e-bayt, nettikirppikset ja huutonetin. Luvattu!

    Lastenvaatteita meillä kierrätetään perhepiirissä niin ahkeraan, että samat vaatteet käyttää puhki ainakin kaksi pikkupoikaa vaikka ne ovatkin aika usein uutena ostettuja, ja toivottavasti näiden poikien jälkeen vaatteet löytävät vielä uusiakin käyttäjiä. Luulen, että vaikka tähän lähiperheeseen joskus tupsahtaisi pikkuinen tytöntyllerö (mitä epäilen vahvasti, sillä mieheni sukuun syntyy VAIN poikia! hih!) niin samat vaatteet hänkin varmaan pukisi päälleen, sen verran ”neutraaleja” suurin osa näistä vaatteista on… Lastenvaatteiden suhteen kirppistuurinikin on onneksi sentään hiukan parempi!

  7. Mihinkäs tulokseen tulitte siinä keskustelussa, Rosanna? Me katseltiin taannoin jotain tilastoa, jonka mukaan Suomessa tulee vuosittain 9 kg tekstiilijätettä/asukas, ellen nyt aivan väärin muista.

    Ja siis pois se minusta, että eläisin niinkuin opettaisin, niinkuin sanonta kuuluu. Ostan itsekin suurimman osan vaatteistani uutena, tosin olen niin nuuka, etten ihan hirveän usein mitään ostele. Siihen voidaan tietty lisätä se, että mun pitää aina ”oikeuttaa” hankintani, siinä olen kehittynyt jo mestariksi. Heikoin kohtani on kengät, voiko niitä olla liikaa? Tottakai, ja onhan niitä. 

    Mä olen harrastanut jonkin verran 1950 ja -60-lukujen vaatteita, ne on luonnollisesti olleet jonkun toisen aikaisemmin 🙂 Niihin olen taannoin upottanut pienoisen omaisuuden ja ne on suurimmaksi osaksi juhlapukuja, joten ne eivät ole varsinaisia käyttövaatteita.

    Mutta mietittyttää, mietityttää tämä silti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *