Raivoiltamat

On tämäkin tapa koittaa rentoutua ennen nukkumaanmenoa: Katson A2-perinteistä tuohtumusiltamaa, jossa tänään aiheena siis äidit töihin.

Ja isät kotiin? Lisää rahaa? Vähemmän rahaa? Enemmän töitä? Vähemmän töitä, mutta useammille? Lapsen etu? Yhteinen etu? Perheen etu? Yhteiskunnan etu?

Kuka tietää? 

Maailman sivuun on ollut niitä ihmisiä, jotka hoitavat kotihommat parhaiten, ja lapset siinä sivussa. Ja samalla joillain toisilla on ollut tapana palkata imettäjä ja nähdä lapsensa vasta tämän täytettyä 16 vuotta. Lapsia on myyty ja ostettu, vaihdettu ja jätetty tienposkeen, lasten päälle on ”vahingossa” kierähdetty sängyssä, jossa on nukkunut myös 5 muuta ihmistä, lapsilla on käyty kauppaa ja pidetty yllä poliittisia suhteita. Päätökset tekee aina aikuinen. 

Uskallanpa väittää, että useammalla lapsella on nyky-Suomessa asiat melko lailla paremmin kuin vaikkapa keskiajalla, jolloin myös todistetusti kuitenkin joku jäi henkiin.

Vetoan jälleen horoskooppimerkkiini tasapainottomaan vaakaan, haluan välttää konflikteja enkä arvostele kenekään valintoja, vaan puhun jälleen vain omasta puolestani, omasta kokemuspohjasta. 

Silloin tuijotellessa ulos räntäsateeseen lapsi sylissäni ja pohtiessani, miten oma maailma on pysähtynyt ja eristynyt muiden jatkaessa omia elämiään, ei tajuntaan kerta kaikkiaan olisi mahtunut ajatus lapsen päivähoitoon menosta joskus hamassa tulevaisuudessa. Ei sitten millään. 

Kuukautta myöhemmin olin työhaastattelussa. Minullahan ei ole varsinaisesti ollut työpaikkaa, johon palata. Tylleröinen oli tuolloin 4 kuukauden ikäinen. Ja ihan tosissamme harkitsimme, jos minä olisin mennyt töihin ja mies jäänyt kotiin. Teimme tarkat laskelmat. Ja tuloksena oli, että ei kannata. 

Joten sanoin kiitos ei paikalle, jonka olisin saanut mutta joka oli lyhyt pätkä. 

Ja ihan hyvä niin. 

Puolisoni aloitti isäkuukauden vieton oman mielenterveyteni kannalta, niinkuin sanonta kuuluu, suorastaan kreivin aikaan. Olin tuntenut itseni niin yksinäiseksi kotona jo niin pitkään, että olin todella iloinen, kun vihdoin osat vaihtuivat, ja isi jäi kotiin. Palasin pätkätyöelämääni entistä vähemmillä tunneilla ja päivät vietän edelleen yliopistolla. 

Kenen edun mukaan tässä nyt on menty? Oletan että lapsen, sillä hän on iloinen, pirteä ja sairasteleekin yllättävän vähän. Isän edun mukaan niin paljon, kuin vai taloudellisesti oli mahdollista. Tiedän, että mieheni olisi mielellään ollut kotona enemmänkin.

Voiko edes ajatella, että jotain tehtäisiin äidin edun mukaan? Meillä on tehty hyvin pitkälle niinkuin on itse olen parhaaksi katsonut. Olen itse halunnut mennä opiskelemaan, ja sen hinta on jonkilainen työssäkäynti. Minulla on ammatti, jota rakastan. Valitettavasti minulla ei ole ollut vakituista työpaikkaa. Pelko työpaikan puolesta on itselläni oikeastaan hyvin primitiivistä pelkoa toimeentulon puolesta. Voin paremmin, kun pelkään vähemmän.

En ehkä enää pysty enempää kuuntelemaan heteronormatiivisista taisteluhaudoista kuuluvaa huutelua. Näissä tuohtumusilloissa eniten surettaa se, että ei edes yritetä päästä keskustelussa eteenpäin, vaan nimenomaan huudellaan omista kuopistaan, ja väliin luetaan viestejä twitteristä. En muista milloin muuten olisin kuunnellut mukayleisellä tasolla käytävää keskustelua, jossa olisi ollut näin paljon subjektiivista perustelua, vanhoja tutkimuksia, suoranaista pelottelua ja syyllistämistä, vähemmistöjen ohitusta ja ylenkatseellisuutta. 

Hohhoh. Vain vanhemmuuskeskusteluissa. 

 

5 kommenttia artikkeliin “Raivoiltamat

  1. Jotain tuoretta olin havaitsevani perinteisen poteroista huutelun lomassa.
    Keräsin ajatuksiani blogiimme.

  2. Mua jotenkin hämmentää tää koko äiti töihin -keskustelu. Ei mua kiinnosta onko jonkun toisen lapsen äiti kotona kolme kuukautta, kolme vuotta vai jotain siltä väliltä, kun ihmiset elää niin eri elämäntilanteissa. Miksi siis se, mitä muut tekevät, aiheuttaa toisissa niin suurta kuohua? Onko se taas se epävarmuus (josta jo aiemmassa keskustelussa kirjoitin), joka saa vanhemmat puolustuskannalle ja syyttelemään toisiaan? Mutta eihän sillä ole mitään merkitystä LAPSILLE mitä mieltä äiti X on äiti Y:n työskentelystä, vaan sillä että oma äiti on läsnä lapselleen silloin kun lapsen kanssa on, kokopäiväisesti tai ei.

    Omana tarkoituksenani on olla kotona kunnes lapsi on 1,5-vuotias ja syy on se, että HALUAN olla kotona siihen ast. Tämä sopii myös miehelle, joka saattaa vielä minun jälkeeni jäädä hoitovapaalle mutta ei ole ihan varma vielä. Tehkööt mitä tekee, minä menen joka tapauksessa tuolloin töihin ja lapsi tarvittaessa tarhaan. Minkä takia tästä päätöksestä pitäisi jonkun suuttua? En vaan tajua.

  3. No Ruusu niinpä! Ja kyllä mä esimerkiks haluaisin nähdä ne kaikki tziljaaaardit työpaikat, johon meikämutsiakin odotettiin kieli pitkänä… että kyllä tämä varmaan on sellainen kysymys, että syyllistetään siellä, missä mieli on herkin = äiti-ihmiset. 

    Mutta eihän tässä kysymys todellisuudessa olekaan siitä, että äitien pitäisi palata töihinsä ajoissa niinkuin asiaan kuuluisi. Työmarkkinoille matalapalkka-aloille tarvitaan runsaasti työntekijöitä nk. epätyypillisiin eli osa-aikaisiin ja määräaikaisiin työsuhteisiin. Ja ketkäs sinne parhaiten sopivat elleivät puolikuoliaaksi pelotellut äidit pelastamaan muutenkin surkeita eläkkeitään (jos sellaista ikinä enää pääsee ennen kuolemaansa viettämäänkään). 

    No, tuo nyt oli vaan mun mielipide, mutta väitänpä, että kyllä sillä osatotuuspohjaa on. 

    Ihme sekoilua muutenkin koko homma, lapsi tarhaan ja vanhemmat töihin ja toisesta päästä sitten halutaan lisää omaishoitajien yms. määrää, että saadaan ikäihmiset pysymään poissa laitoksista. Käsittääkseni juuri aika hyvin tällä hetkellä työssä kiinni olevien ihmisten vanhemmat alkaa olla siinä jamassa, että niiden perään pitää alkaa katselemaan. Ja sen seurauksena vaikka lyhentää työaikaa, jäädä omaishoitajaksi tms. 

  4. Meillä noita kutsutaan Huutoilloiksi. 😀 

    Halusin tulla tänne teikäläisen palstalle vielä erikseen kiittämään siitä ihanasta pitkästä kommentista, jonka juttuuni jätit. Aivan mahtavaa, timanttista Asiaa. Oon niin samoilla linjoilla. Yritän saada kirjoitettua mutsisusihommista jatko-osan vielä ennen viikonloppureissuun lähtöä. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *