…vanki olen maan

Jokunen vuosi sitten seisoskelin yhdeksän aikaan illan Martinlaakson lähijuna-asemalla. Olin tulossa töistä kotiin. Martinlaakson pysäkki ei tuolloin ollut mikään viihtyisä paikka, ja tiistai-iltaisin olin usein asemalla kahdestaan vain yhden venäjää äidinkielenään puhuvan nuoren naisen kanssa, meillä oli tapana vaihtaa muutama sana aina tavatessamme. Tällä kertaa häntäkään ei näkynyt. 

Sen sijaan asemalla oli lisäkseni vain yksi, yhdysvaltalaisen koripallonpelaajan mittainen  ja näköinen mies. Voi ei. Näen miehen koettavan tavoittaa katsettani. Ja ajatukset lähtivät villisti laukkaamaan. Olen täällä yksi. Mitäs jos. Ja kukaan ei kuule, jos huuda. Mitä kello on? Vielä kaksi minuuttia. Vielä minuutti. 

Mies vilkuilee ympärilleen ja lähestyy minua. Juna saapuu asemalle ja luikahdan sisään. Mutta mitä? Mies tulee istumaan minua vastapäätä. Mitäs nyt? 

Miehen silmät verestävät, hän on oikeastaan aika hurja näky. ”I´m so tired” Minä en taaskaan ole juttutuulella. ”I´m so tired” hän toistaa. ”Me too” saan muotoiltua. ”I´m coming from work” jatkan. Hän kertoo ”I work every day. I work in the mornings, then I go to another place, and  I work there. My friend is sick this week and I work for him too”. ”What do you do” kysyn. ”I clean. I clean factory in the morning. Then I go to another place and the to another. I have been working now for two day hours. I work at night too. Now I´m so tired”. 

Ja nyt ymmärrän. Poskeni punoittavat, koska häpeän niin paljon aikaisempia ajatuksiani. Minun tekee mieleni pyytää mieheltä anteeksi. ”I work as a teacher” sanon vain jotain sanoakseni. ”I teach adults at the moment, that´s why I work in the evenings”. ”Do have long wayt to home” mies kysyy ja jatkaa”I need to go to Pihlajamäki, I have a long way. I have to go to the railwaysstation and then take a bus. I´m so tired.

Tässä vaiheessa ihmettelen taas vähän hänen tarkoitusperiään. 

Hän kuitenkin jatkaa:”We live there. We are 5 men. We have a small flat. We all work. We clean.”

Minun pitää jäädä junasta aikaisemmin. Koetan neuvoa hänelle nopeamman reitin Pihlajamäkeen ja toivotan voimia.

Jään miettimään asiaa. Ja voin lievästi pahoin. Toivon, että miehellä ja kaikilla, jotka asuvat hänen kanssaan ja jotka siivoavat, on kaikki hyvin. 

Ja sama epäilys pulpahtaa mieleeni välillä myöhemmin. Se mukava ja sievä kenkäkaupan myyjä, joka puhuu suomea murtaen? Entäpä soma kosmetologityttö, joka ei puhunut lainkaan suomea?  Paljonko he tekevät töitä? Millä palkalla? Miten he ovat tänne tulleet? Onko heillä asiat hyvin?

Jos jaksoit lukea tähän asti, jaksat varmasti tutustua vielä IOM:n, Vähemmistövaltuutetun ja kumppanien kampanjaan Ihmiskauppa ei ole satua. Ja kuunnella ja katsella Jori Sjöroosin ja Paula Vesalan version Satumaa-tangosta. Koska ihmiskauppa ei ole satua

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *